Guillermo del Toron seuraavasta filmistä julki ensimmäinen traileri – Nightmare Alleyn tähtikatraassa monta tuttua näyttelijää
Del Toron uutukaisesta ensimmäistä liikkuvaa kuvaa.
Del Toron uutukaisesta ensimmäistä liikkuvaa kuvaa.
WipEout-sarja tekee paluun, mutta tällä kertaa vain iOS- ja Android-laitteille.
Kyseessä on aivan virallinen Sony-tuotos, siitä kertoo PlayStationin tuotemerkit trailerin lopussa. Valitettavasti kyseessä ei ole klassisen formaatin WipEout, vaan kaahailu hoidetaan hieman hämmentävästi korttipohjaisesti. Yksinpelikampanjaa kuljetetaan eteenpäin sarjakuvamaisin visuaalein myös pelikuvan ollessa sovitettu paremmin mobiililaitteille passeliksi.
Rogue Gamesin kehittämä WipEout Rush julkaistaan alkuvuodesta 2022.
Paremmin halvoista, itse koottavista ja hassusti nimetyistä huonekaluista tunnettu ruotsalaisjätti IKEA lyöttäytyy yhteen Republic of Gamersin kanssa ja alkaa myydä halvahkoja, arvatenkin itse koottavia pelikalusteita.
Tuleva The Batman -elokuva on saamassa Varietyn huhuilun mukaan toisenkin spinoff-sarjansa.
Apinoiden Planeetta -ohjaaja Matt Reevesin The Batmania ei ole saatu vielä edes ensi-iltaan, mutta HBO:lla on kuitenkin suuria suunnitelmia sen varalle. Tiedossa on jo, että Gothamin poliisivoimien ympärille rakennetaan yhtä sarjakokonaisuutta, mutta nyt luvassa olisi siis toinenkin.
Entinen Capcom USA:n ja Euroopan toimitusjohtaja liittynyt Sonyn joukkoihin.
Ryu Ga Gotoku Studion paras peli?
Taistelupelien harrastajia hellitään Oulussa ja striimien ääressä viikottain Oulu Fist Labin muodossa.
Falcon suuntaa joutomaille.
Seuraavaa taistelukenttää päästään kokeilemaan vasta marraskuussa.
Nintendo GameCube vietti eilen, syyskuun 14. päivä, 20-vuotissyntymäpäiviään.
GameCubelle ilmaantui vuosien saatossa roppakaupalla klassikoksi luettavia nimikkeitä aina The Legend of Zelda: Wind Wakerista Pikminiin. Twitter Gamingin livertelyn alle oman suosikkinsa paljasti myös Xboxin pelipuolta pyörittävä Phil Spencer.
Marvel's Guardians of the Galaxy on mennyt kultaan ja kohti monistuskoneita.
Yhdysvaltojen viestintäalan liitto Communication Workers of America on haastanut Activision Blizzardin oikeuteen työntekijöiden uhkailusta. Liitto syyttää pelijättiä työntekijöiden liittoutumisen estämisestä meneillään olevan oikeusjutun tiimoilta. Järjestäytyminen liittyy Activision Blizzardin aiempaan oikeudenkäyntiin, jossa yhtiön johtoportaan työntekijöitä syytetään seksuaalisesta ahdistelusta ja syrjinnästä.
Syytteiden myötä useampi Activision Blizzardin johtohahmo on eronnut, mutta yhtiö ei ole vielä sitoutunut pitkäaikaisiin muutoksiin työpaikkakulttuurissaan.
Taianomaisten hahmojen, paijattavien eläinten ja omituisten otuksien kerho.
Ubisoft on päättänyt lykätä Rocksmith+ -kitarapalvelunsa julkaisun ensi vuoden puolelle.
Sony julkaisi YouTubessa videon seuraavasta isosta järjestelmäpäivityksestä, joka julkaistaan syyskuun aikana.
Xbox Game Passin syyskuun toinen puolisko on pääasiassa indiepelien juhlaa.
Tarjolle heitetään peräti täysi tusina pelejä, joista valtaosa on ID@Xbox-sisältöä. Näistä heti julkaisupäivänään Game Passiin suuntaavat I Am Fish, SkateBird, Aragami 2 sekä pitkään odoteltu Sable. Lisää yksityiskohtia tuttuun tyyliin Xboxin uutissivulta, täältä.
Tulevien lisäysten päivämäärät, alustat ja mahdolliset arvostelulinkit alla:
Left 4 Deadin hengenheimolainen sai uuden trailerin.
Dying Light 2:n pariin ei päästäkään vielä joulukuussa, kuten oli tarkoitus, kertoo kehittäjä Techland.
Noin A4-arkin mittaisen tiedotteen mukaan Dying Light 2 Stay Humanin kehitystyö etenee tasaiseen tahtiin maaliviivan ollessa jo näkyvissä. Zombihurvittelu on kehittäjänsä mukaan käytännössä valmis pelitestauksen ollessa paraikaa käynnissä. Ylimääräistä aikaa kuitenkin tarvitaan vielä projektin saattamiseksi julkaisukuntoon. Uudeksi ilmestymispäiväksi määriteltiin helmikuun 4. päivä, vuonna 2022.
Simppelikin idea toimii, kunhan se sisältää oikeat koukuttimet. Timemelters on vasta Kickstarter-vaiheessa, mutta onnistuu vakuuttamaan jo nyt.
Alan Wake Remastered päivittyy sukupolvelta toiselle huomattavasti studion edellistä peliä, Controlia, vaivattomammin.
Creative Assembly lykkäsi Total War: Warhammer III:n julkaisua.
Disneyn Hawkeye-sarjan julkaisu on jo niin lähellä, että aiheen tiimoilta on saatu ensimmäinen traileri.
Alkuperäisen Nintendo Switchin hintaa pudotetaan.
Viivästymiselle on hyvä syy, sillä pelintekijät ottivat uuden pelimoottorin käyttöön.
Minun maailmassani ei ole olemassa liian outoja asioita, mutta Netflix-kauhusarja Brand New Cherry Flavor yltää hyvin lähelle näkymätöntä rajaa outojen ja liian outojen asioiden välillä.
Tällä viikolla paljastui mm. mitkä ovat KonsoliFINin toimituksen odotetuimmat pelijulkaisut.
EA ja BioWare katsovat sivusta.
Ja sitten se huonoin DCEU-raina käsittelyyn. Päästäänkö yhteisymmärrykseen?
Twitch on ottanut tiukemmin kantaa alustalla järjestettyjä häirintäkampanjoita vastaan.
Leppoisa satumaaseikkailu viehättää vuoropohjaisen ja monipuolisen taistelunsa ansiosta, vaikka vaatiikin jonkin verran opettelua.
Pelaaja-lehti siirtyy uuteen omistukseen.
The Voyeurs on tylsä, Fifty Shades -sukupolvelle suunnattu jännäri, joka näyttää pelkkää pintaa sisällön puuttuessa.
Tervetuloa takaisin Los Santosiin, jälleen kerran, uudestaan. Aiemmin ilmoitettua myöhemmin tosin.
Yhden rosmon loppu, uudestaan.
Pojasta polvi paranee, sanoi Kratos kun kirveellä mörköä heitti.
Shinji Mikamilta tulossa ensi vuonna uutta kauhua.
Pitkään odotettu debyytti Sonyn konsoleilla nähdään tulevana syksynä.
Pitkään työstetty Gran Turismo 7 sai runsaasti pelikuvaa sisältävän trailerin sekä vihdoinkin myös julkaisupäivän.
PlayStation Showcase -lähetyksessä näytetty traileri esittelee luonnollisesti kaahailusimulaattorin näyttävää ulkoasua ja autovalikoimaa. Suorastaan harras tunnelma letkeytyy menopelien kurvatessa trailerin puolivälissä radalle. Videolla nähdään myös vilaus kustomointivaihtoehdoista, vaihtivusta säätiloista, valokuvamoodista ja eri autoluokista.
Ratchet & Clank -studio Insomniac Games työstää paraikaa ei yhtä, vaan peräti kahta Marvel-seikkailua PlayStation 5:lle.
Juuri päättyneessä PlayStation Showcase -lähetyksessä esiteltiin ensin ikonisen Wolverine-sivaltelijan tähdittämä projekti, Marvel's Wolverine. Pelikuvaa ei ollut toistaiseksi tarjolla, joten julkaisukin häämöttänee vielä kohtuullisen kaukana tulevaisuudessa.
Ensi vuoden alussa räiskitään pikku-Tinan kengissä.