Uutinen

Pitkäikäinen Ninja Gaiden -sarja saa tänään kaivattua jatkoa – julkaisutraileri on kyllästetty verenpunaisella toimintaräimeellä

Ninja Gaiden 4 on julkaistu, minkä vuoksi ilmoille on heitetty myös uusi traileri.

Team Ninjan ja vastikään menehtyneen Tomonobu Itakagin Ninja Gaiden starttasi alkujaan jo 80-luvun lopussa. Jatkoa on saatu hiljakseen, mutta nyt on aika pääsarjan neljännen osan. Toisena kehittäjästudiona hääräilee tällä kertaa toimintapeleillään mainetta niittänyt PlatinumGames.

Jaakko Herranen
Uutinen

Seuraavan sukupolven Xboxin kehitystyö on täydessä vauhdissa, vakuuttelee Sarah Bond

Microsoft työstää täyttä häkää seuraavan generaation Xbox-konsoliaan.

Microsoftin siirryttyä monialustakehittäjäksi niin sanotusti täysillä, ryhtyivät monet arvuuttelemaan seuraavan sukupolven konsolin kohtaloa – olisiko sellaista edes tulossa? Microsoft on jo aiemmin vahvistanut pysyvänsä edelleen rautakehittäjänä ja nyt samaiseen kuoroon liittyy Varietylle rupatellut Xbox-pomo Sarah Bond.

Jaakko Herranen
Uutinen

Silent Hill 2 ja Until Dawn mukana lokakuun PS Plus -lisäyksissä, klassikkomätkintä Tekken 3:a unohtamatta

Sony on paljastanut lokakuun PlayStation Plus -lisäykset Extra- ja Premium-jäsenyystasoille.

PS Plus -valikoima kasvaa tällä kertaa varsin väkevillä nimikkeillä, johtotähtenään ehdottomasti vuoden takainen Silent Hill 2. Mainitsemisen arvoisia ovat lisäksi ainakin Until Dawn, Yakuza: Like a Dragon sekä klassikkopuolella vanha kunnon Tekken 3. Näitä ja muita alla lueteltuja lisäyksiä voi latailla konsolille 21. lokakuuta alkaen.

Jaakko Herranen
Uutinen

Banjo-Kazooienkin parissa työskennellyt kehittäjäveteraani lähti Rarelta 36 vuoden jälkeen – syynä Everwildin peruuntuminen?

Rarella pitkän uran tehnyt Gregg Mayles on lähtenyt uusien haasteiden pariin, kertoo kehittäjäveteraani X-palvelussa.

Mayles ehti pakertaa Rarella muun muassa Banjo-Kazooien, Battletoadsin sekä Donkey Kongin – yhteensä lähes 30 pelin – parissa. Kehittäjän Rare-lähtö selvisi jo heinäkuussa Microsoftin jätti-irtisanomisten yhteydessä, mutta nyt Mayles kertoo asiasta itse sosiaalisessa mediassa.

Lisää aiheesta:

Jaakko Herranen
Uutinen

Painepesurit tulille ja paikat puhtaaksi: PowerWash Simulator 2 sai julkaisupäivänsä, vieläpä kuluvalle kuulle

PowerWash Simulator 2 on saanut julkaisupäivänsä kuluvan kuun loppupuolelle.

Rentoa painepesurointia tarjoava PowerWash Simulator 2 rakentuu hassunhauskojen (ja likaisten) ympäristöjen lisäksi yhteistyömoodin ympärille – tällä kertaa paikkoja päästään nimittäin puhdistamaan myös yhteistyössä kaverin kanssa. Putsausvälineistökin on tarjolla aiempaa monipuolisemmin, näin ainakin kehittäjät hehkuttelevat. Julkaisupäivää rummuttavan trailerin voi katsoa uutisen lopusta.

Lisää aiheesta:

Jaakko Herranen
Uutinen

Tulevan Terminator-retroräiskinnän julkaisu lipsahti kuukautta suunniteltua myöhemmäksi

Terminator 2D: NO FATE julkaistaan lokakuun sijaan vasta marraskuun 26. päivä.

Terminator 2D: NO FATE käy läpi Arnold Schwarzeneggerin, Edward Furlongin ja Linda Hamiltonin tähdittämän tieteisklassikon tapahtumia ja täysin uusiakin skenaarioita, joskin kaksiulotteisen räiskinnän muodossa. Pelaamaan päästään niin Sarah Connorina, John Connorina kuin T-800-robottinakin, tavoitteena pysäyttää tuomiopäivänäkin tunnettu ihmiskunnan tuho.

Lisää aiheesta:

Jaakko Herranen
Uutinen

Silent Hill f ylsi miljoonamyynteihin vaivaisessa vuorokaudessa

Konamin Silent Hill f näyttäisi käyvän kaupaksi oikein mukavaa tahtia.

Konamin mukaan Silent Hill f on saavuttanut miljoonamyynnit 26. syyskuuta, ainoastaan vaivaista päivää julkaisun jälkeen. Ikonisen kauhusarjan tuorein osa on kelvannut myös kriitikoille Metacritic- ja OpenCritic-arvosanakeskiarvojen ollessa pääsääntöisesti hyvinkin positiivisia – KonsoliFINin arvostelu on muuten paraikaa työn alla.

Lisää aiheesta:

Jaakko Herranen