Lisää PlayStation-pelejä tulossa PC:lle – ensimmäisenä esimerkkiä näyttää Days Gone
Days Gone ensin ja sitten mikä?
Days Gone ensin ja sitten mikä?
Päivitetty kello 21:00: Activision Blizzard on vahvistanut Tony Hawk's Pro Skater 1+2 -paketin ilmaantuvan PlayStation 5:lle ja Xbox Series S|X:lle maaliskuun 26. päivä. Switch-painos julkaistaan myöhemmin kuluvan vuoden aikana.
Gran Turismo 7 ei ehdi valmiiksi vielä tänä vuonna, kertoo GQ-julkaisulle jutustellut Jim Ryan.
Sony on kertonut ensimmäiset tiedonmuruset uuden sukupolven PlayStation VR -kypärästään.
Voittajalle lähtee pelaamiseen suunnitellut nappikuulokkeet.
Luvassa ei ole animaatiota, vaan ihan ihmisnäyttelijöitä.
Yhdysvaltalainen rap-artisti Soulja Boy on aikeissa julkaista nimeään kantavan konsolin – vieläpä toistamiseen.
Soulja Boyn kunnianhimoiset konsolihaaveet eivät osoita hidastumisen merkkejä. Parin vuoden takainen aiempi yritys päättyi nolosti, kun miehen rummuttamiin laitteisiin oli asennettu laittomia ROM-tiedostoja ja itse SouljaGamet olivat lopulta vain kopioita jo olemassaolevista masiinoista.
RedLynxin aiempi johtaja Joonas Tamminen jatkaa studiossa muissa tehtävissä.
Blizzard on julkaissut uuden trailerin odotetun Diablo IV -ropelluksensa tiimoilta.
Blizzcon 2021 -tapahtuman yhteydessä esitelty traileri käy läpi Rogue-hahmoluokkaa jo paljastettujen Barbarianin, Sorceressin ja Druidin lisäksi. Roguen kerrotaan tarjoavan reilusti vaihtelua eri pelityylien välillä ja pelaajilla on kuuleman mukaan paljon valinnanvaraa hahmonsa kehityksen suhteen. Trailerin voi katsella uutisen lopusta.
Näyttelijät innostuvat juuri siitä kohtauksesta, josta myös sinä innostuit.
KonsoliFINin podcastissa keskusteltiin The Legend of Zelda -pelisarjasta, jolle on kertynyt ikää jo kunnioitettavat 35 vuotta!
Blizzard tuo takaisin kolme klassikkopeliään Blizzard Arcade Collectionin muodossa.
Kokoelmaan on kelpuutettu tasohyppely The Lost Vikings, rokkaava kilpa-ajo Rock n' Roll Racing sekä toimintaseikkailu Blackthorne (tunnetaan myös nimellä Blackhawk). Kolmikosta on tarjolla niin retrohuuruiset kuin maltillisia ehostuksia tarjoavat päivityksetkin. Uutisen loppuun on upotettu niin julkaisutraileri kuin kehittäjien mietteitä sisältävä esittelyvideokin.
Sensuroimaton seksipeli, BoneTown: The Second Coming Edition, saapuu Steamiin tänä kesänä.
Yhtiö ei paljastanut myyntilukujaan, mutta listasi suosituimmat nimikkeet menekin perusteella.
Second Extinction -räiskintää päästään kokeilemaan Xbox Game Preview -ohjelman kautta tulevana keväänä.
Second Extinction on julkaistu Steam Early Accessissa jo viime lokakuussa, mutta nyt peliä päästään kokeilemaan myös Xboxin konsoleilla. Yhteistyössä tahkottava räiskintä sai paikan parrasvaloissa viime toukokuun Xbox-tilaisuudessa, joten hyppy konsoleille oli odotettavissa. Lisätietoja voi lueskella Xboxin uutissivulta, täältä.