Super Monkey Ball -hengenheimolainen Rolled Out! julkaistiin Steamin Early Access -palvelussa
Ehtaa Super Monkey Ball -fiilistä huokuva Rolled Out! on julkaistu vaivihkaa Steamin Early Access -palvelussa.
Ehtaa Super Monkey Ball -fiilistä huokuva Rolled Out! on julkaistu vaivihkaa Steamin Early Access -palvelussa.
Uudenkarhea Watch Dogs: Legion on tulevan viikonlopun aikana kaikkien ilmaiskokeilussa, kertoo Ubisoft.
Nightdive Studiosin Shadow Man Remastered on saanut PC-julkaisupäivänsä huhtikuun 15. päivälle.
Sarjakuvaan pohjautuva Shadow Man julkaistiin alkujaan Acclaimin toimesta vuonna 1999 PC:lle, Nintendo 64:lle, Dreamcastille sekä PlayStationille. Remastered-painos ehostaa seikkailuun 4K-tarkkuuden, HDR-tuen ja aiempaa paremmat varjo- ja valaistusefektit. Lisäksi mukana on alkuperäisteoksesta leikkaamon lattialle saksittua sisältöä.
Studio aloittaa työnsä vielä julkistamattomasta AAA-verkkomoninpelistä.
Pokémon GO -kehittäjä Niantic työstää Nintendolle Pikmin-aiheista sovellusta.
Vielä virallista nimeään odottava Pikmin-nimike hyödyntää Pokémon GO'sta tuttua lisätyn todellisuuden AR-tekniikkaa. Pelimekaniikka nivoutuu kävelemisen ympärille, pyrkien tekemään tallustelusta aiempaa lystikkäämpää touhua. Yksityiskohtia ei ole vielä sen kummemmin tarjolla, mutta ennakkorekisteöitymisiä otetaan jo vastaan aiheelle pyhitetyllä sivustolla, täällä.
Bethesda on julkaissut Fallout 76:n roadmapin eli etenemissuunnitelman tälle vuodelle.
Naughty Dogin Neil Druckmann on paljastanut IGN:lle yksityiskohtia tulevan The Last of Us -televisiosarjan tiimoilta.
Resident Evil -leffasaagan alusta aloitteleva elokuva on saanut virallisen nimensä.
Ubisoftin Rainbow Six Siege on onnistunut rikkomaan samanaikaisten pelaajien ennätyksensä, vain vaivaiset kuusi vuotta julkaisun jälkeen.
Jaakon testissä oli pelattavan sijasta jotain pyllyn alle, kun koeajoon saatiin Playseat Puma Active -pelituoli.
Ostara-festivaalin koristeet aiheuttivat pelaajien järjestelmien kaatuilua.
62 000 toivelistausta keränneellä FMV-pelillä ei ole sijaa Valven alustalla.
WB Games Montreal on ilmoittanut kehittämänsä Gotham Knightsin viivästyvän vuoteen 2022.
Gotham Knightsin oli tarkoitus esitellä pelaajille Robin, Batgirl, Nightwing ja Red Hood jo kuluvan vuoden aikana. Valmista ei ole kuitenkaan tulossa tässä aikahaarukassa, vaan kehitystyötä jatketaan suosiolla ensi vuoteen saakka. Avoimen maailman seikkailussa aiemmin mainittu nelikko saa vastaansa ainakin ikonisen Mr. Freezen Batmanin ollessa poissa kuvioista. Pelin elokuisen esittelytrailerin voi katsastaa uutisen lopusta.
Deep Silver ja Tripwire Interactive tuovat Maneaterin viimein myös Switchille.
Pahoissa rahallisissa vaikeuksissa rypenyt Starbreeze on solminut mittavan julkaisudiilin Koch Median kanssa.
Ruotsalaiskehittäjä Starbreeze on kehittänyt Payday-sarjan kolmatta sarjaa jo pidemmän aikaa. Nyt tehty julkaisusopimus on määritelty 50 miljoonan dollarin arvoiseksi, mikä taas takaa Payday 3:n turvallisen kehitystyön aina vuodelle 2023 suunniteltuun julkaisuun saakka. Pelisarjan oikeudet säilyvät kuitenkin diilistä huolimatta edelleen täysin kehittäjiensä hallussa.