Uutiset

Uutinen

Planeetan verran alennuksia PS Storessa – hinnoista saksittu parhaimmillaan 75 prosentin siivu

Alennusten planeetta -kampanja saksii paraikaa PS Storen hinnoista pois jopa 75 prosentin siivuja.

Alennusten planeetalle on kelpuutettu tällä kertaa 478 eri tuotetta lisäosista peleihin ja niiden erikoispainoksiin. Hinnat ovat luonnollisesti rutkasti normaalia alempana, minkä lisäksi Plus-jäsenille tarjotaan vielä muutamia ylimääräisiä ekstratärppejä vieläkin alhaisempien hintojen muodossa.

Jaakko Herranen
Uutinen

Parjatun Terminator-pelin kehittäjä työstää ikonisella RoboCop-lisenssillä kulkevaa räiskintää

Vanha kunnon RoboCop-lisenssi on taipumassa pelimuottiin Teyon-studion toimesta.

80-90-lukujen vaihteessa elokuvarintamalla rellestäneen RoboCopin tähdittämiä pelejä ei ole viime vuosina pahemmin nähty. Nyt kunnianhimoiseen projektiin on tarttunut parjatuista Rambo: The Video Gamesta ja KonsoliFINin arvostelussa kaksi tähteä napanneestaTerminator: Resistancesta tuttu puolalaisstudio Teyon.

Jaakko Herranen
Uutinen

Sony pitää seuraavan State of Play -lähetyksensä kuluvan viikon torstaina

Sony on päivännyt seuraavan State of Play -lähetyksensä ensi torstaille.

Puolen tunnin mittaisen State of Playn johtotähtenä toimii Arkanen kehittämä Deathloop, josta lupaillaan pelikuvaa pidemmätkin tovit. Myös indiepelejä ja kolmannen osapuolen kehittäjiä nostetaan parrasvaloihin ainakin jossain määrin. Sony paljasti pettymysten määrän minimoimiseksi sen verran, että God of War, Horizon Forbidden West tai seuraavan sukupolven PSVR ei ole mukana lähetyksessä.

Jaakko Herranen