Microsoft ei laske Xboxin hintaa
Hinnan laskemisen sijaan Microsoft uskoo bundle-pakettien voimaan.
Hinnan laskemisen sijaan Microsoft uskoo bundle-pakettien voimaan.
Jade Empire on Kiinaan sijoittuva toimintapainotteinen roolipeli, jonka alkuasetelma kuvaa pahojen tapahtumien järkyttämää syrjäistä itsepuolustuskoulua. Peli sisältää Hong Kong -elokuvien kaltaisia toimintakohtauksia, joihin potkua tuovat yli 30 erilaista taistelutyyliä ja laaja valikoima erilaisia mystisiä voimia.
The iQue Player pystyy pyörittämään Super Nintendolle ja Nintendo 64:lle suunniteltuja pelejä.
Jokaisella pelattavalla hahmolla tulee olemaan henkilökohtaisia hyökkäyksiä, jotka hyödyntävät heidän aintulaatuisia erikoispiirteitään.
Pelille ei ole omistettu lainkaan tilaa messuosastolla, eikä yllätysesiintymistä pidetä todennäköisenä. Vaikka tällainen tilaisuus pidettäisiinkin, sitä pääsisivät tutkailemaan vain harvat ja valitut. Uutinen on sinänsä harmillinen, sillä pelistä ei ole ilmaantunut lainkaan yksityiskohtia sitten sen paljastamistilaisuuden.
Nintendo ei ole vielä ilmoittanut, laskeeko GameCuben hinta myöskin Euroopassa. Mutta mikäli ennusmerkit pitävät paikkansa, on hinnan alennus vain ajan kysymys.
Tarinallisesti FFVII: Advent Children tulee tapahtumaan kaksi vuotta seitsemännen fantasian jälkeen.
The iQue Player pystyy pyörittämään Super Nintendolle ja Nintendo 64:lle suunniteltuja pelejä.
Lisätietoja tästä Chain of Memory -lisänimeä kantavasta pelistä on luvassa piakkoin. Odotellessa voitte vaikkapa katsastaa PS2FINin puolelta alkuperäisen Kingdom Hearts -pelin kattavan arvostelun.
Mission Impossible: Operation Surma, Terminator 3: Rise of the Machines ja Driver 3 ovat peruntuneet Cube-projektit, mutta näiden muut versiot ovat ilmeisesti yhä hyvällä mallilla.
Vielä on epäselvää, saavatko esimerkiksi uuden auton ostajat pelin mukaansa.
Heinäkuussa peliin lisättiin uusia ammattitaitoja (Trade Skills), kuten aseiden takominen ja korujen valmistus ja tulevaisuudessa voi taitojaan kehittää myös mm. puuseppänä ja räätälinä ja valmistamiaan tuotteita voi siis jatkossa vaikkapa huutokaupata lisätunarien toivossa.