Uutiset

Uutinen

Max Payne GBA:lle

Rockstar Games tuo suomalaisen Remedyn tekemän Max Paynen GBA:lle. Tällä hetkellä Max Payne Advanced -nimellä kulkevasta pelistä ei ole muutamaa screenshottia lukuun ottamatta juurikaan muuta tietoa - julkaisupäiväkin on siis vielä arvoitus.

Seuraamme asian kehittymistä.

Uutinen

EA neuvottelee Microsoftin kanssa Live-tuesta

IGN-pelisivuston tekemän haastattelun mukaan Electronic Arts pyrkii neuvotteluratkaisuun Microsoftin kanssa Xbox Live-palvelusta. Paljon kritiikkiä osakseen saanut asia on nyt tapetilla ja yhteistyön ratkaisua etsitään.

EA Sports Nation-jaoston vastaava, Chip Lange kertoo nykytilanteesta näin:

"Löytyy muutamia sopimusmalleja sekä kuluttajasuhteisiin liittyviä asioita, joista keskustelemme Microsoftin kanssa".

Uutinen

MotoGP 2:lle kaksi Bafta-ehdokkuutta

Climaxin Xboxille kehittämä MotoGP: Ultimate Racing Technology 2 -ajopeli on ehdolla kahden Bafta-palkinnon saajaksi. Sarjat, joissa peli sai ehdokkuudet, ovat "Paras ajopeli" ja "Paras moninpeli".

Climaxin Brightonin studion johtaja Tony Beckwith kertoi ehdokkuuksien olevan suuri kunnia kehitystiimille. Hänen mukaan he tiesivät, että heillä on vahva tuote käsissään, mutta pelin valtaisa menestys niin pelaajien kuin kriitikoidenkin keskuudessa oli silti yllätys.

Uutinen

Mario Kart myy Japanissa

Viime perjantaina Japanissa julkaistu Mario Kart: Double Dash!! myi heti ensimmäisenä viikonloppunaan mukavat 182 805 kappaletta. Mario Kart oli samalla viikon myydyin peli Japanissa.

Top-10:ssä on myöskin toinen GameCube-peli, Atsumare!! Made in Wario, joka myi viikossa reilut 20 000 kappaletta, mikä oikeuttaa listalla kuudenteen sijaan. Listan muut sijat ovat PS2-pelien hallussa.

Euroopassa Mario Kart: Double Dash!! tulee markkinoille 14. marraskuuta, eli tämän viikon perjantaina.

Uutinen

Kummitusten metsästystä Sonylta

Sony on ilmoittanut, että SCEE:n Studio Gambridgen työstämä Ghosthunter on aikataulussa ja ilmestyy PlayStation 2:lle ensi kuun alussa.

Peli kertoo detroitilaisesta poliisista nimeltä Lazarus Jones, joka saa kuolleiden hengiltä kyvyn nähdä henkimaailman puolelle. Samassa rytäkässä henget sieppaavat Lazaruksen työparin, Anna Steelen. Matkalla vapauttamaan Anna, Lazarus törmää muihinkin mysteereihin ja kohtaa tietysti läjäpäin haamuja ja hirviöitä.

Uutinen

Prince Of Persia: The Sands of Time Xboxille 2004

Ubisoft ilmoitti eilen odotetun Prince Of Persia: The Sands of Time-seikkailupelin olevan valmis lähetettäväksi PS2/PC/GBA-formaatin jälleenmyyjille tämän kuun aikana sekä ensi kuun alussa. Splinter Cell-hitin työstänyt kehitystiimi Ubisoft Montreal yhdessä originaalin PC-klassikon isän Jordan Mechnerin kanssa ovat läheisessä yhteistyössä suunnitelleet uutta toimintaseikkailua kovin tavoittein.

Uutinen

Secret Weapons Over Normandy kultaan

Totally Games on saanut Secret Weapons Over Normandyn valmiiksi ja peli on lähtenyt monistukseen.

Nimestään huolimatta pelissä pääsee lentelemään muillakin toisen maailmansodan näyttämöillä, kuten Venäjällä ja Tyynellä valtamerellä ja lennettäväksi löytyy parikymmentä eri konetta. Arcadeen päin kalleellaan olevaa lentoräiskintää odotellaan PlayStation 2:lle, Xboxille ja PC:lle tämän kuun lopulla.

Uutinen

Sireenit soi

Japanin Sony on julkaissut tiivistunnelmaisen trailerin kauhuseikkailustaan Forbidden Siren.

Euroopassa ensi vuoden alkupuolella julkaistava peli sijoittuu pieneen japanilaiseen kylään, jonka asukkaat alkavat jostain syystä muuttua zombeiksi. Juonen selvittämiseksi on peli pelattava kymmenen eri päähenkilön näkökulmasta ja selvitystyötä vaikeuttaa tarinoiden epäkronologisuus.

  • Forbidden Siren -traileri, Real-stream
  • Uutinen

    Xbox ja Sony kilpasilla Online-huomiosta

    Microsoftin ja Sonyn lehdistöväki molemmat tarkkailevat toistensa toimia ja joskus myös reagoivat siihen. Sony näki Microsoftin tuoreen Xbox Live-käyttäjäennätyksen uutisena varsin "valovoimaisena" ja niinpä nokitti heti perään omalla Online-ennätysuutisellaan.

    Mielenkiintoisena yhtäläisyytenä molemmille on tiimipohjaiset sotapelit ennätysten takana. "Tom Clancy's Rainbow Six 3 Xboxilla ja Socom II Playstation 2:lla.

    Uutinen

    Need for Speed Underground valmis

    Electronic Artsin Need for Speed Underground on valmistunut ja pelin pitäisi löytyä kaupoista Suomessakin 21.11.

    NFS Undergroundista löytyy parikymmentä lisensoitua autoa mm. Dodgelta, Hondalta, Nissanilta ja Toyotalta ja autoja voi viritellä ja kustomoida sadoilla eri osilla. Monista eri kilpailumuodoista on palkintoina rahaa, autoja ja kunnioitusta.

    Peli saapuu kaikille koneille, mutta vain PS2- ja PC-versiot tukevat verkkopelaamista neljälle ja ainakin Jenkeissä voivat eri alustoilla pelaavat ottaa verkossa mittaa toisistaan.

    Uutinen

    Jungle Storm myöhästyy

    Ubisoft on ilmoittanut, että PS2:lle tässä kuussa odotettu sotaräiskintä, Tom Clancy's Ghost Recon: Jungle Storm myöhästyy joulumarkkinoilta ja julkaistaan vasta ensi vuoden alkupuolella.
    Uutinen

    Mario Tenniksen kehitystyö etenee hyvään tahtiin

    GameCuben Mario Tennis -peli vahvistettiin virallisesti tämän vuoden alkupuolella, mutta yksityiskohtien laita on ollut kehnonpuoleista koko vuoden ajan. Japanilainen Nintendo Dream -lehti on kuitenkin päässyt jututtamaan Nintendon puhemiestä Mitsuaki Hagishimaa, joka nyt muutamilla pikkutiedoilla valottaa pelin tämänhetkisiä kehitysvaiheita.

    Pelin kehitysprosessista on takanapäin jo huikeat 75%, ja tämänhetkinen versio onkin täysin pelattavissa kaikilla pelin hahmoilla.

    Uutinen

    Donkey Kongaan suunnitteilla uusia rytmejä

    Japanilaislähteet paljastavat, että Nintendo on kaavailemassa jonkinlaisia laajennuksia Namcon kanssa kehitettävään Donkey Konga -musiikkipeliin. Tarkempia yksityiskohtia ei paljasteta, mutta on syytä ottaa huomioon Namcon julkaisseen samantyyliselle PlayStation 2 -pelilleen Taiko no Tatsujin jo useita erilaisia laajennuslevykkeitä.

    Musiikkilaajennukset eivät ole lainkaan hullumpi veto, joten on varsin mielenkiintoista nähdä kuinka suureksi musiikkivalikoima tulee loppujen lopuksi leviämään. Raportoimme asiasta heti lisää, kun uusia tietoja ilmaantuu.

    Uutinen

    Jatkaako Mario seikkailujaan Cubella?

    Nintendo of American markkinointipäällikkö George Harrison on CNN:lle antamassaan haastattelussa maininnut Mario 128 -pelin olevan edelleen kehityksessä, mutta toteaa samalla sen kohtalon olevan tällä hetkellä hieman epävarmalla pohjalla.

    Lähteen mukaan Harrison vihjaili kuitenkin hieman siihen suuntaan, ettei peli kenties ilmestyisi Cubella. Spekuloinnit käyvätkin jo kuumana; tullaanko seuraava Mario näkemään vasta Nintendon ensi sukupolven konsolilla? Vain aika näyttää, ja seuraamme luonnollisestikin tilanteen kehittymistä.

    Uutinen

    SOCOM II rikkoo ennätyksiä

    Sony on ilmoittanut, että vain kaksi päivää julkaisun jälkeen SOCOM II rikkoi edeltäjänsä asettaman ennätyksen yhtäaikaisista konsolipelin verkkopelaajista, kun yli 22 000 pelaajaa oli kirjautuneena palvelimille.

    Ensimmäistä SOCOM:ia pelaa Pohjois-Amerikassa ruuhka-aikoina 11 000 - 14 500 pelaajaa yhtä aikaa ja päivittäin 50 000 - 60 000 eri ihmistä sotii verkossa keskimäärin kolme tuntia.

    SOCOM II -aiheessa pysyäksemme, on Sony myös ilmoittanut, että peliin on tulossa verkosta ladattavaa lisämateriaalia, jonka voi tallentaa myöhemmin julkaistavalle PS2-kiintolevylle.