Uutiset

Uutinen

Resident Evil 4 yhä vain GameCubelle

Capcomin odotetun kauhuräiskintä Resident Evil 4:n ympärillä on lukuisiin otteisiin pyörinyt huhuja, joiden mukaan pelin GameCube-yksinoikeussopimus olisi purkautunut. Huhut olivat vähän aikaa jo kuopattuna, kunnes ne putkahtivat jälleen jokin aika sitten esille. Nintendo-kansalla ei kuitenkaan ole syytä huoleen, sillä Capcom on jälleen kerran vahvistanut pelin olevan ja pysyvän GameCube-yksinoikeutena.

Resident Evil 4 jatkaa tuttua zombie-räiskintäsarjaa kakkososasta tutun Leon S. Kennedyn voimin.

Uutinen

6 miljoonaa myytyä Cubea vuoden aikana?

Japanilaisen Jiji Tsushin uutispalvelun kanssa käymässään haastattelussa Nintendon pääjohtaja Satoru Iwata kertoo yhä uskovansa GameCuben saavuttavan kuuden miljoonan myydyn konsolin rajan kuluvan talousvuoden loppuun mennessä. Iwata toteaa päämäärän häämöttävän jo edessäpäin, vaikka täysin varmasta tapauksesta ei kuitenkaan ole kyse. "Meillä on vielä aikaa maaliskuun loppuun asti", hän huomauttaa.

Japanilaisen Famitsu-pelilehden mukaan GameCubea on myyty pelkästään Japanissa jo 1,2 miljoonaa kappaletta.

Uutinen

Uusi Tales-peli kehitteillä

Namcon tuottaja Akira Yoshizumi on vahvistanut Nintendo Dream -lehden sivuilla uuden Tales -sarjan roolipelin olevan tällä hetkellä tekeillä. Mies myös mainitsee yhtiön Tales Studion jatkavan yhteistyötään sarjan aikaisempien osien animaatioiden parissa työskennelleen Production I.G.:n kanssa.

Vielä ei tiedetä tuleeko uusi seikkailu seuraamaan GameCuben Tales of Symphonian 3D- vai PlayStation 2:n Tales of Destiny 2:n 2D-suuntausta. Itse asiassa Yoshizumi ei suostunut edes paljastamaan uutukaisen mahdollisia pelialustoja.

Uutinen

Kuvia Silent Hill 4: The Roomista

Ohessa muutama pieni kuva Silent Hill -sarjan seuraavasta osasta, Silent Hill 4: The Roomista. Tällä kertaa pelin päähahmona on mies nimeltä Henry Townshend, joka on jäänyt ansaan omaan kirottuun asuntoonsa ja tutkimalla mysteeristen portaalien kautta avautuvia pelottavia rinnakkaistodellisuuksia, alkaa Henrylle selvitä ansaan joutumisen syy.

Silent Hill 4: The Roomin pitäisi ilmestyä Japanissa vuoden lopulla, mutta julkaisu muualla maailmassa on vielä täysin hämärän peitossa. Lähdelinkin takaa löytyy muutama kuva lisää.

Uutinen

Gran Turismo 4 ulos vasta kesällä?

Jo perinteisesti myöhästellyt Gran Turismo 4 myöhästynee aikaisemmin povaillusta keväästä pitkälle ensi kesään. Eurogamer.comin mukaan SCEE:n edustaja on kertonut, että kesä-heinäkuu näyttäisi nyt todennäköiseltä julkaisuajankohdalta (mitä Suomen maahantuoja ennusteli jo lokakuussa).

Eurogamer epäilee myöhästymisen syyksi pelin online-osiota, jonka ongelmista kertoi jo viime kevään E3-messuilla pelin pääsuunnittelija Kazunori Yamauchi. Vastaavista ongelmistahan on kertonut myös mm.

Uutinen

BBC:n FightBox peliksi

BBC Multimedia on ilmoittanut työstävänsä peliversiota samaisen televisiokanavan FightBox -ohjelmasta. PC- ja PlayStation 2 -versioiden ohella luvassa on myös Game Boy Advance -versio, jota työstää BBC Multimedian Gamezlab-studio.

FightBox-ohjelmassa yleisön jäsenet kutsutaan pieksemään virtuaalisotureilla toisiaan areena-pohjaisissa taisteluissa. Videopeleissä on mukana parhaita FightBox-taistelijoita ohjelman ensijaksosta, kuten myös BBC:n omia "Sentient" -hahmoja. Tuotos julkaistaan Euroopassa helmikuun 6. päivä.

Uutinen

Digihirviökaahailua taskukonsolilla

Bandai työskentelee parhaillaan uuden Game Boy Advance -pelin parissa, ja tällä kertaa kuljetaan Mario Kart -sarjan jalanjäljissä. Kyseessä on nimittäin toistaiseksi nimetön karting-peli, jossa nähdään pääosassa Digimon-otukset.

TV-sarjan tutut hahmot pääsevät kisailemaan viidellätoista radalla yksittäisten kilpailuiden, Cup-turnausten, aika-ajojen ja pomohaasteiden muodossa. Osa hahmoista voi myös kehittyä seuraavaan muotoonsa ajon aikana ja saada täten etulyöntiaseman. Tarkempia yksityiskohtia ei juurikaan ole, mutta julkaisun odotetaan tapahtuvan huhtikuun kuluessa.

Uutinen

Tietoja GBA:n Shining Forcesta

THQ on paljastanut uusia tietoja Segan kehittämästä Game Boy Advance -pelistä Shining Force: Resurrection of the Dark Dragon. Kyseessä on tuorein osa Segan Shining Force -sarjaan, joka näki päivänvalon yhtiön Genesis-konsolilla vuonna 1992.

Resurrection of the Dark Dragonin tarinaa työstävät alkuperäisen seikkailun käsikirjoittajat, ja mukaan on saatu lukuisia uudistuksia edellisosiin nähden. Taisteluihin on tullut enemmän taktikointia uuden ainutlaatuisen kortti-systeemin ansiosta. Kuvioista löytyy myös kolme pelihahmoa, joita ei sarjan tiimellyksessä ole aikaisemmin nähty.

Uutinen

Microsoft julkaisee Tecmon pelejä Euroopassa

Microsoft on tänään virallisesti ilmoittanut sopineensa japanilaisen Tecmon kanssa Ninja Gaiden- ja Dead or Alive Online -pelien julkaisusta Euroopassa. Pohjois-Amerikassa ja Japanissa Tecmo julkaisee pelinsä itse.

Ninja Gaiden on vauhdikas toimintapeli, jossa astutaan voimakkaan ninjan, Ryu Hayabusan, tossuihin. Peli sisältää taistelua, akrobaattisia liikkeitä ja moninpelin. Myös Xbox Liveä tuetaan "innovatiivisen pelimuodon" avulla – mitä se sitten tarkoittaakaan.

Uutinen

Silent Hill 4 myös Xboxille?

Konamin tulevan kauhupelin Silent Hill 4: The Roomin minisaitilta käy ilmi, että peliä kehitettäisiin PlayStation 2:n ohella myös Xboxille. Konami ei ole asiasta antanut virallista lausuntoa, joten sen enempää yksityiskohtia pelin monialustaisuudesta ei ole antaa. Asia on sikäli yllätyksellinen, että Silent Hill 3:a ei Xboxilla ole nähty, eikä sitä tämän hetkisten tietojen mukaan edes käännetä Microsoftin konsolille.
Uutinen

Onimusha 3:lle vaikuttava ohjain

Konsolitarvikkeita valmistava Hori julkaisee Japanissa ensi kuussa myyntiin tulevalle Onimusha 3:lle oman ohjaimen ja muistikortin.

Ohjain on koristeellinen, vajaan metrin mittainen tachi-miekka ja mukana tulee puinen, musta teline, jossa näyttävää miekkaa kelpaa pitää esillä. Miekan toimintaperiaatteesta ohjaimena ei ole tietoa. Muistikortista löytyy kullanväriset painatukset ja se on pakattu pieneen puulaatikkoon.
Ohjaimen hinta on 14800 jeniä (n. 110€) ja muistikortti irtoaa 3500 jenillä (n. 26€).

Uutinen

EyeToy: Comms haastaa Liven?

Spong.com kertoo Sonyn suunnittelevan EyeToy-kameraan pohjautuvaa viestintäjärjestelmää, jonka on tarkoitus lisätä yhteisöllisyyttä PS2-pelaajien piirissä.

EyeToy: Comms -järjestelmää tullaan markkinoimaan ystävien kohtauspaikkana, eikä vain peliporttaalina. Comms mahdollistaa niin videoviestien lähettämisen, kuin myös tosiaikaisen video-chattailyn. Jatkossa käyttäjät voivat mm. vaihtaa musiikki-, kuva- ja videotiedostoja keskenään.

Uutinen

Microsoft yhdistää PC:n ja kodinelektroniikan

Microsoftin hallituksen puheenjohtaja Bill Gates kertoi hiljattain Las Vegasissa CES-messuilla yhtiön pyrkimyksistä yhdistää PC ja muu kodinelektroniikka saumattomaksi, langattomalla teknologialla toteutetuksi tietoverkoksi. Verkon keskuksena toimisi Windows XP -pohjainen PC, joka kykenisi välittämään mediatiedostoja useisiin erilaisiin laitteisiin.