Scifi-jännäri Deliver Us The Moon uuden sukupolven konsoleille
Vuonna 2019 julkaistu scifi-seikkailu Deliver Us The Moon uudelleenlämmitetään nykysukupolven konsoleille.
Vuonna 2019 julkaistu scifi-seikkailu Deliver Us The Moon uudelleenlämmitetään nykysukupolven konsoleille.
Alan Wake -televisiosarjan oikeudet ovat nyt The Walking Deadista ja monesta muusta tutun AMC-konsernin hallussa.
Alan Waken ympärillä pyörivästä televisioprojektista puheltiin jo vuonna 2018 Remedyn kerrottua toiveistaan kääntää pelit televisiosarjan muottiin. Tuolloin Remedy kertoi, että sarja voisi laajentaa pelien luomaa universumia sukeltaen sen tiettyihin puoliin paljon lähdemateriaalia syvällisemmin. Valmiiseen on kuitenkin vielä pitkä matka, eikä mahdollista julkaisuaikaa kannata vielä edes arvuutella.
Starfieldin ja Redfallin julkaisu venähti myöhemmäksi.
Romeron tarina väkivallan ja hyväksikäytön täyttämästä lapsuudesta videopelien suunnitteluun.
Ubisoft vahvisti tulevien peliensä julkaisuikkunoita, joskin edelleen jokseenkin ympäripyöreään tyyliin.
Pitkään hiljaiseloa viettänyt Avatar kiehtoo vielä ihmisiä ainakin trailerin katsojamäärien perusteella.
Näyttävällä 3d-toteutuksellaan säväyttänyt alkuperäinen Avatar julkaistiin vuonna 2009. Jatko-osaa – tai oikeastaan jatko-osia – on työstetty James Cameronin toimesta jo vuosien ajan. Valmista on kuitenkin hiljalleen tulossa ainakin ensimmäisen osan tiimoilta, saatiinhan linjoille jo ensimmäinen kiusoittelutraileri.
Perjantaina luvassa paljastusstriimiä.
Suomi mainittu. Torille? Metsään? Metsälle?
Fingersoft ja Hill Climb Racing viettävät tänä vuonna 10-vuotisjuhlavuottaan.
Nintendon tämän vuoden isoimmat pelijulkaisut saivat julkaisuajankohtansa.
Uuden materiaalin perusteella pelaajille on luvassa kissanpäivät.
Indie-pelejä, niitä meillä kohta olisi.
Gotham Knights esittäytyy uuden pelikuvan voimin, minkä lisäksi vanhan laiteraudan omistajille kerrottiin huonoja uutisia.
Warner Bros. on päättänyt perua Gotham Knightsin versiot sekä PlayStation 4:lle että Xbox Onelle. Sen kummempia yksityiskohtia päätöksen takaa ei kerrottu, mutta ytimekkään selityksen mukaan pelaajille halutaan loppuviimein tarjota vain se paras mahdollinen pelikokemus.
Microsoft Flight Simulator suuntaa Top Gun -lisärillään kohti uudenlaisia sfäärejä.
Jo marraskuun julkaisuksi uumoillun laajennuksen oli tarkoitus tulla tarjolle Top Gun: Maverick -elokuvan kylkiäisinä. Hävittäjälisärin julkaisua kuitenkin lykättiin koronan siirtäessä odotetun elokuvan ensi-iltaa useampaankin otteeseen. Nyt kumpainenkin on siis lopulta saapumassa kuluttajien ulottuville, maksuton lisäosa 25. päivä ja Maverick päivää myöhemmin. Traileria uutisen lopussa.
JeremyMKW luikautti vauhdilla pelastamaan prinsessaa.