Valitse näytettävät sisältötyypit

Uutinen

Haze jää PlayStation 3:n yksinoikeudeksi?

TimeSplitters-pelisarjasta tunnetun Free Radicalin kehittämä Haze-scifi-räiskintä on tällä hetkellä kehityksessä vain PlayStation 3:lle, eikä muita versioita ole työn alla.

Ubisoft ilmoitti jo aikaisemmin, että alunperin myös Xbox 360:lle sekä PC:lle kaavaillun Hazen pääkehitysalustana on PS3 ja muita versioita saataisiin odottaa ensi vuoteen. Nyt Ubi on kuitenkin kertonut, että peli on tällä hetkellä suunnittella vain PS3:lle, vaikka ovi onkin auki mahdollisille uusille yhteistyösopimuksille.
Oliver
Uutinen

Colin kilistelee PS3:n Storeen

27.9. PlayStation 3:lle julkaistavan Colin McRae: Dirt -rällästelyn demo saapuu tänään ladattavaksi eurooppalaiseen PS3 Storeen.

Mikäli demo vastaa pari viikkoa sitten Pohjois-Amerikan Storessa julkaistua, pääsee siinä testaamaan taitojaan kolmessa eri pelimuodossa muutamalla eri autolla
Oliver
Uutinen

60 Gt:n PS3-mallia Jenkeissä vielä pariksi kuukaudeksi

Sony Computer Entertainment American edustaja on vahvistanut, että PlayStation 3:n 60 gigatavun kiintolevyllä varustettua mallia riittää pohjois-amerikkalaisissa liikkeissä ainakin lokakuun loppuun. Kun laitteet on myyty, jää ainoaksi malliksi sikäläisillä markkinoilla sata dollaria kalliimpi 80 Gt:n versio.

Wedbush Morgan Securitiesin analyytikko Edward Woo kuitenkin uskoo, että Sony laskee myös 80 Gt:n version hinnan 499 dollariin, kunhan 60 Gt:n mallit ovat kadonneet kauppojen hyllyiltä.
Oliver
Uutinen

Wild Arms 5 PS2:lle marraskuussa

505 Games tuo PlayStation 2:n Wild Arms 5 -roolipelin Eurooppaan marraskuun aikana.

Japanissa viime joulukuussa julkaistu peli seuraa vaihteeksi joukkoa nuoria matkaajia heidän ratkoessaan tuhoutuneen maansa mysteerejä. Luonnollisesti he törmäävät kamppailuun, joka tulee määräämään koko maailman kohtalon.

Sarjan perinteiden mukaisesti pelin musiikkiin, ympäristöihin ja hahmojen vaatetukseen on ammennettu vaikutteita western-leffoista. Edelliseen osaan uusittu vuoropohjainen HEX-taistelusysteemi on käytössä lähes sellaisenaan.
Oliver
Uutinen

Hollanti sallisi Manhunt 2:n

Vaikka Manhunt 2:lle ei Iso-Britanniassa myönnetty ikärajaa, mikä käytännössä johti myyntikieltoon, olisi Hollanti valmis hyväksymään pelin kauppojen hyllyille, mikäli Rockstar päättäisi pelin Euroopassa julkaista.
Oliver
Uutinen

Warhawkin tilastopäivityksissä katkoksia

Tänään eurooppalaiseenkin PS Storeen ladattavaksi tulevan Warhawk-verkkoräiskinnän kehitystä johtava Dylan Jobe on kertonut virallisessa PlayStation Blogissa, että taisteluissa kerätyt tilastot eivät välttämättä päivity verkkoon pelin jälkeen, eivätkä ansaitut mitalit siis näy pelaajan tiedoissa.

Katkoksia päivityksissä on odotettavissa tällä viikolla ja myös Warhawkin levyversion julkaisun yhteydessä muutaman viikon päästä. Muina aikoina systeemin pitäisi toimia normaalisti.
Oliver
Uutinen

PS3:n LocoRocossa ohjataan perhosta

IGN on lukenut Famitsu-pelilehteä ja löytänyt muutamia mielenkiintoisia tietoja PS3:lle tulevasta LocoRoco-pelistä, joka Japanissa tunnetaan nimellä Oiedeyo LocoRoco!! Boo Boo Cocoreccho!

PSP-versiosta tuttu koko pelimaailman kallistelu on ilmeisesti kokonaan unohdettu jä tällä kertaa pelissä ohjataan perhosta, joka kutsuu locorocoja luokseen boo boo -huudoilla ja opastaa palleroiset tason läpi.
Oliver
Uutinen

Jenkeille valkea PS2 SingStar Popilla

Marraskuussa Pohjois-Amerikassa saapuu kauppoihin uusi PS2-pakkaus, josta löytyy Ceramic White -sävyinen PS2-konsoli ja ohjain sekä jo huhtikuussa julkaistu SingStar Pop -peli mikrofoneineen.

Hintaa paketille tulee 149,99 US-dollaria ja sitä valmistetaan vain rajoitettu määrä.
Oliver
Uutinen

Imutettu Warhawk toimii vain lataajan tilillä

Vaikka aikaisemmin Sony on antanut ladata PlayStation 3:n PS Storesta pelin viiden kaverin koneelle ilman ongelmia, on Warhawkin kohdalla otettu ainakin Pohjois-Amerikassa käyttöön tiukempi järjestelmä.

Warhawkin kohdalla pelin voi edelleen ladata viidelle koneelle, mutta se toimii vain alkuperäisen lataajan PS Network -tunnuksella ja lataaminen toiselle koneelle onnistuu vain 24 tunnin välein. Lisäksi yhdellä koneella pelaamisen jälkeen pääsee sama tunnus pelaamaan toiselle konsolille ladattua peliä vasta odoteltuaan 24 tuntia.
Oliver
Uutinen

Ei Unreal-demoa PS3:lle ennen julkaisua

Epic Gamesin pääjehu Mark Rein ei usko, että Unreal Tournament III:n demoa nähdään PS3:lla ennen julkaisua, mutta PC-demo saadaan jakeluun.

Rein vertasi tilannetta Gears of Warin tapaukseen vuosi sitten, jolloin Epicin Microsoftille ilmoittamat vaihtoehdot olivat: "Voitte saada demon tänä vuonna tai voitte saada pelin tänä vuonna".
Oliver
Uutinen

PlayStation-puhelin tulee ehkä joku joulu

Sony Ericssonin peliosastosta vastaava Peter Ahnegard kertoi Pocket Gamer -sivustolle, että aika alkaa olemaan valmis PlayStation-brändin laajentamiseksi matkapuhelimiin.

Hänen mukaansa Cyber-shot- ja Walkman-puhelimetkin tuotiin markkinoille vasta sen jälkeen, kun he uskoivat niiden ominaisuuksien vastaavan kuluttajien brändeille luomia odotuksia. Tähän asti mahdollisen PlayStation-puhelimen ei ole uskottu saavuttavan paikkaansa PS-tuotteiden jatkumossa.
Oliver
Uutinen

Uutta Foo Fightersia Tony Hawkiin

Syksyllä useimmille konsoleille ilmestyvä Tony Hawk’s Proving Ground sisältää sarjalle ominaiseen tyyliin jälleen laajan valikoiman musiikkia eri genreistä.

Foo Fightersilta kuullaan tulevalta albumilta ensimmäiseksi sinkuksi nostettu "The Pretender". Klassista ja suosittua materiaalia tarjoavat myös muun muassa Nirvana, Bloc Party, Jurassic 5, Slick Rick, The Rolling Stones ja monet muut. Lisäksi Beastie Boys -orkesterin Adam "MCA" Yauch on pelissä avattavana hahmona.
Oliver
Uutinen

GC2007: Best of GC 2007 -voittajat valittu

Viime viikolla Saksan Leipzigiin yli 3300 pelijournalistia ja 185 000 muuta vierailijaa houkutelleen Games Conventionin yhteydessä valittiin tietenkin myös tapahtuman parhaat pelit ja tuotteet. Ilmeisesti konsolisodan välttämiseksi kategoriat oli jaoteltu alustoittain.

Konamin Pro Evolution Soccer 2008 oli paras peli niin PS3:lla, kuin PS2:llakin ja PSP:n kärkeä edusti God of War: Chains of Olympus.
Oliver
Uutinen

Sony vaihtaa vialliset PS3-konsolit Taiwanissa

Paikallisen kuluttajasuojaviraston kehoituksesta Sony Computer Entertainment Asia on suostunut korvaamaan vakavista vioista kärsivät PlayStation 3 -konsolit Taiwanissa.

Lähteiden mukaan Taiwanissa myydyissä konsoleissa on ilmennyt ylikuumenemista ja muistikorttien jumiutumista. Tähän mennessä Sony on vaihtanut peräti kaksi konsolia, joissa vikaa oli virtakytkimessä.
Oliver
Uutinen

GT5 Prologuesta lisää tietoa

Gran Turismo -sarjan pääsuunittelija Kazunori Yamauchi on vahvistanut Gran Turismo 5 Prologuen pyörivän 1080p-resoluutiolla ja piirtävän ruudulle 60 kuvaa sekunnissa. Kisojen uusintoja pääsee kuitenkin katsomaan vain puolet heikommalla ruudunpäivityksellä, sillä kuvaa kaunistetaan lukuisilla efekteillä.
Oliver