Valitse näytettävät sisältötyypit

Uutinen

Oblivionin Shivering Isles PS3:lle myös lisälevyllä

Oblivionin  Shivering Isles -lisäosa tulee joulukuussa PS3:lle julkaistavan The Elder Scrolls IV: Oblivion - Game of the Year -version lisäksi saataville myös erikseen lisälevyllä, joten pelin jo aikaisemmin hankkineiden ei tarvitse maksaa uudelleen koko paketista.

Pohjois-Amerikassa lisälevy julkaistaan 20. päivä marraskuuta ja myöhemmin Euroopassa.
Oliver
Uutinen

MotorStorm päivittyy taas huomenna

PlayStation 3:m MotorStorm-romurällästely päivittyy huomenna jo versioon 3.0. Merkittävin uudistus on tietysti tuki DualShock 3 -tärinäohjaimelle, mutta moiset tulevat Euroopassa kauppoihin vasta ensi keväänä.



Heti nauttimaan pääsee kuitekin siitä, että verkkopelien ensimmäinen starttijärjestys on satunainen ja edellisen kisan sijoitus määrää lähtöpaikkasi seuraavassa, mikäli jatkat samassa kisassa. Voit myös määritellä L1 tai R1 nappualla, jos haluat nettikeskustelun äänet kuulumaan kuulokkeista tai kaiuttimista.

Oliver
Uutinen

Buzz! -visailut valtasivat verkon

Suomessa ilmeisesti joskus ensi kuussa PS2:lle julkaistavan Buzz! Hollywood -kysymyspelin kunniaksi on avattu www.letsplaybuzz.com -sivusto, jossa voi toistaiseksi ainakin englanninkielellä testata tietojaan viimeisimmän ja kolmen  jo julkaistun Buzz! Quiz -pelin kysymyksissä.

Mikäli omien aivonystyröiden hieronta ei tyydytä, niin mahdollista on myös luoda oma haaste kavereille.
Oliver
Uutinen

Kirkko armahti Sonyn ja Resistancen

Manchesterin katedraalin dekaani Rogers Govender on vihdoinkin antanut anteeksi Sonylle sen, ettei yhtiö kysynyt lupaa käyttää historiallista rakennusta Resistance: Fall of Man -pelissä ihmisten ja avaruusolioiden välisen tulitaistelun näyttämönä.

Dekaanin anteeksianto tapahtui sen jälkeen, kun BAFTA-ehdokkaana ollut peli joutui poistumaan gaalasta tyhjin käsin.
Oliver
Uutinen

Top Gear mukaan Gran Turismo 5:een

Sony Computer Entertainment Inc. (SCEI), Polyphony Digital ja BBC Worldwide ovat ilmoittaneet sopineensa Top Gear -tv-sarjan tuomisesta PS3:n Gran Turismo 5:n  Gran Turismo TV -palveluun.
Oliver
Uutinen

Schafer torjui uusimmat Psychonauts-huhut

Kun Tim Schaferin Double Fine studion kotisivuille ilmestyi tummennettu Psychonauts-logo, jonka päälle oli kirjoitettu "Coming soon" -teksti, innostuttiin netissä tietysi mahdollisesta jatko-osasta.
Oliver
Uutinen

Vuoden BAFTA-pelipalkinnot jaettu

British Academy of Film and Television Arts (BAFTA) on jälleen palkinnut parhaita videopelejä eilen Lontoossa.

Wii Sports voitti peräti kuusi kategoriaa muun muassa parhaalla innovaatiolla, pelattavuudella ja moninpelillä. PlayStation 2:n Okami sai parhaan alkuperäismusiikin ja taiteellisen saavutuksen palkinnot, kun taas God of War II palkittiin teknisistä saavutuksistaan sekä parhaasta hahmosta ja tarinasta.
Oliver
Uutinen

Warhawkiin toinenkin päivitys ennen joulua

Lähinnä Warhawkin tilastointia ja yhteysongelmia korjaava 1.1-päivitys ilmestyy vielä tämän kuun aikana, mutta jo joulukuun alkuviikkoina on luvassa seuraava päivitys versioon 1.2.

Tavallisten bugikorjausten lisäksi joulukuun päivitys sisältää muun muassa viisi uutta 4-8 pelaajalle tarkoitettua karttaa, tuen klaaniservereille, pelin sisäisen Warhawk Storen, monipuolisemmat ohjainasetukset sekä tuen DualShock 3 -tärinäohjaimelle.
Oliver
Uutinen

Take-Two syyttää Sonyn entistä työntekijää Manhunt-vuodosta

Take-Two Interactive on julkaissut tiedotteen, jonka mukaan Manhunt 2 -pelin sensuroimaton PS2-versio levisi syyskuussa nettiin Sony Computer Entertainment Europen (SCEE) nykyisin jo entisen työntekijän toimesta.

Brittien ikärajoista vastaavat viranomaiset ovat jo kahteen otteeseen kietäytyneet myöntämästä pelille ikärajaa, mikä estää sen julkaisun saarivaltiossa.

SCEE:n edustajan mukaan yhtiö ei halua vielä kommentoida tapausta, sillä sen tiimoilta ollaan mahdollisesti käynnistämässä myös oikeustoimia.
Oliver
Uutinen

PS3:n Haze-peli inspiroi Kornia

Osana Haze-pelin mainoskampanjaa Ubisoft on pestannut rockbändi Kornin tekemään biisin, joka saa inspiraationsa PlayStation 3:lle julkaistavasta pelistä.

Ubin tiedotteen mukaan Kornin nokkamies Jonathan Davis on usein kertonut rakastavansa videopelejä ja suosikkeihin kuuluvat tietysti Ubin julkaisemat Tom Clancy’s Rainbow Six Vegas sekä Tom Clancy’s Ghost Recon Advanced Warfighter 2.
Oliver
Uutinen

PS3:n Warhawk päivittyy kuun lopussa

Warhawk-tiimin vetäjä Dylan Jobe on kertonut virallisessa PlayStation Blogissa, että PlayStation 3:n  suosittu verkkoräiskintä päivittyy versioon 1.1 vielä lokakuun aikana.

Peliä on jo aikaisemminkin päivitetty palvelimien puolelta, mutta nyt siis pelaajien pitää ladata konsolilleen lisäpaketti, mikä korjaa muun muassa tilastoinnissa ja yhteyksissä ilmenneitä ongelmia.
Oliver
Uutinen

Ratchetille 1,4 miljoonan euron tv-kampanja

Sony Computer Entertainment Europe aikoo varmistaa, ettei PS3:n Ratchet & Clank Future: Tools of Destruction -pelin julkaisu jää keneltäkään huomaamatta ja aikoo käyttää 1,4 miljoona euroa pelin mainontaan televisiossa.

Tuotepäällikkö Lucy Ganettin mukaan yksi pelin vahvimpia puolia on visuaalisuus, joten tv-mainokset tulevat sisältämään pelkkää pelikuvaa. Lisäksi Shrek-tyyppisen monitasoisen huumorin ja hauskan tarinan uskotaan vetoavan laajaan yleisöön.
Oliver
Uutinen

EA-pomo haluaa lopun konsolisodalle

Electronic Artsin kansainvälisestä julkaisutoiminnasta vastaavan Gerhard Florinin mukaan yhteensopimattomat konsolit tekevät elämästä vaikeampaa niin kehittäjille kuin myös kuluttajille.

"Viiden yhteensopimattoman alustan sijaan haluamme avoimen, standardisoidun alustan mikä olisi paljon helpompaa," hän sanoi. "Emme ole alustauskovaisia, emmekä todellakaan halua yhtä suljettua järjestelmää".
Oliver
Uutinen

Sin City -pelin käsikirjoitus kokeneisiin käsiin

Frank Millerin kanssa monivuotisen sopimuksen Sin City -pelien kehittämisestä tehnyt Red Mile Entertainment on pestannut ainakin ensimmäisen pelin käsikirjoittajaksi Flint Dillen, jolta löytyy kokemusta pelien parista jo parinkymmenen vuoden ajalta. Viimeksi hänet on palkittu The Chronicles of Riddick: Escape from Butcher Bay - ja  Dead to Rights -pelien käsikirjoituksista.
Oliver
Uutinen

Tilt Pelimaailma valtaa Ideaparkin

Tilt - Pelaajan pelikauppa järjestää tänään ja huomenna Lempäälän Ideaparkissa Tilt Pelimaailma -tapahtuman, jossa esillä ovat ainakin PlayStation 3:n ja Xbox 360:n suurimmat jouluhitit.
Oliver