Käyttäjän tuottama sisältö
Uutinen
Lisätietoa blu-ray-leffojen siirrosta PSP:lle
Gizmodo on saanut haalittua kokoon hiukan lisätietoa blu-ray-elokuvien kopioinnista PSP:n muistikortille PlayStation 3:n välityksellä.
Gizmodon mukaan tiedostojen koko tulee olemaan yhden gigatavun luokkaa ja niiden siirto levyltä PSP:n muistikortille kestää USB-johdon kautta noin 3-5 minuuttia. PSP:lle optimoidut leffat eivät luonnollisestikaan ole teräväpiirtoisia.

PS3:n LittleBigPlanet vasta syksyllä
Eurogamer kertoo saaneensa Sonylta vahvistuksen, että PlayStation 3:lle odotettu LittleBigPlanet julkaistaan vasta ensi syksynä.
Huhut siirtyneestä julkaisusta alkoivat liikkua, kun Las Vegasin CES-messujen yhteydessä tapahtuneen peliesittelyn aikana kerrotiin avoimen beta-testin käynnistyvän kesällä.
Huhut siirtyneestä julkaisusta alkoivat liikkua, kun Las Vegasin CES-messujen yhteydessä tapahtuneen peliesittelyn aikana kerrotiin avoimen beta-testin käynnistyvän kesällä.
Uutinen
Soulcalibur IV:n Star Wars -vierailijat kuvissa
Namco Bandai on ilmoittanut Soulcalibur IV -taistelupelin sisältävän pari vierailevaa hahmoa Star Wars -universumista.
PlayStation 3:lla pääsee pieksemään vastustajia Darth Vaderina, kun taas Xbox 360 -versiossa kyytiä antaa Yoda.
Soulcalibur IV julkaistaan molemmille alustoille tämän vuoden aikana ja odotusta voi yrittää lievittää uudella trailerilla, joka löytyy Soulcalibur.comista.

PSP kiilasi taas Nintendojen väliin Japanissa
Juhlapyhien vuoksi vasta nyt julkaistun Japanin jouluviikon myyntilistan kärjessä olivat taas käsikonsolit. PSP nousi edellisviikolla kärkeä hallinneen Nintendo-kaksikon väliin, vaikka myynti hiukan laskikin. Muuten järjestys pysyi Media Createn kokoamalla listalla ennallaan.
Uutinen
Japaniin taas uusi PSP-väri
PlayStation Portablen värivalikoima täydentyy Japanissa ensi kuun lopulla uudella Mint Green -sävyllä. Hintaa uutuudella on 19 800 jeniä eli noin 123 euroa.
Mint Greenin myötä PSP:n on Japanissa saatavilla seitsemässä eri värissä. Niiden lisäksi julkaistaan joulukuisen Deep Redin kaltaisia rajoitettuja eriä.
Mint Greenin myötä PSP:n on Japanissa saatavilla seitsemässä eri värissä. Niiden lisäksi julkaistaan joulukuisen Deep Redin kaltaisia rajoitettuja eriä.
Uutinen
Nykolta oma ratkaisu PS3:n kitaraongelmiin
Tarvikevalmistaja Nyko ratkaisee Guitar Hero III - ja Rock Band -ohjaimien yhteensopivuusongelman PS3:lla tuomalla markkinoille langattoman The Frontman -kitaran, jonka luvataan toimivan molemmissa peleissä.
Pohjois-Amerikan markkinoille maaliskuussa tulevan kitaraohjaimen hinnaksi ilmoitetaan 60 dollaria. Ohjaimesta ilmestyy myös Wiin Guitar Hero III:n kanssa yhteensopiva versio, jonka hinta on 50 dollaria.

Pornotuottaja vaihtoi formaattia PS3-omistajien vaatimuksesta
Engadget HD kertoo aikuisviihteeseen keskittyneen Digital Playgroundin siirtyneen HD-DVD:stä Blu-ray-leiriin kuluttajien ja erityisesti PS3-omistajien vaatimuksesta.
BD-levynä on jo julkaistu Pirates, joka yli miljoonan dollarin budjetillaan on kalleimpia alan elokuvia ja ensi kuussa luvassa on peräti kahdeksan uutta julkaisua.
Vinkistä kiitokset hartzulle
BD-levynä on jo julkaistu Pirates, joka yli miljoonan dollarin budjetillaan on kalleimpia alan elokuvia ja ensi kuussa luvassa on peräti kahdeksan uutta julkaisua.
Vinkistä kiitokset hartzulle
Uutinen
Mafian kehittäjät Take-Twon huomaan
Take-Two Interactive on ilmoittanut hankkineensa omistukseensa tsekkiläisen Illusion Softworks -pelistudion, jonka tuotantoa ovat muun muassa Mafia- ja Hidden & Dangerous -pelit. Parisataa henkeä työllistävä studio tunnetaan jatkossa nimellä 2K Czech.
Tällä hetkellä studiolla on tekeillä 50-luvun alkuun sijoittuva Mafia II, jota kehitetään PlayStation 3:lle, Xbox 360:lle ja PC:lle.
Tällä hetkellä studiolla on tekeillä 50-luvun alkuun sijoittuva Mafia II, jota kehitetään PlayStation 3:lle, Xbox 360:lle ja PC:lle.
Uutinen
PSP:lle GPS, näppäimistö ja kopioita blu-ray-leffoista
Sony esitteli CES-tapahtumassa Las Vegasissa amerikkalaisyleisölle PlayStation Portablen GPS-lisävarustetta, joka Euroopassa nähtiin jo elokuun Games Convention -messuilla Saksassa.
Jo tuolloin vahvistettiin, että karttavalikoimasta tulee löytymään Skandinavian maiden ohella myös Suomi ja lisäksi koko ohjelmisto käännetään suomeksi. Julkaisuajankohdaksi mainittiin silloin "new year", mutta tarkennusta ei ole vielä saatu.

Torstaina kaksi uutta rataa MotorStormiin
SCEE lupailee ensi torstaiksi MotorStormiin maksullista Double Track Pack -lisuketta, joka nimensä mukaisesti sisältää kaksi uutta rataa.
Eagle’s Nest tarjoaa kaahailua korkeuksissa ja jyrkänteiltä syöksyminen on jatkuva uhka. Diamondback Speedway on puolestaan automaahan rakennettu kallistetuin mutkin varustettu rata, jossa nopeus on valttia. Molemmilla radoilla pääsee kisaamaan kaikissa ajoneuvoluokissa ja kaikissa verkkopelimuodoissa.

PS3:n LittleBigPlanet vasta syksyllä?
Eurogamerin Sonya lähellä olevat lähteet ovat kertoneet, että PS3-pelaajien keskuudessa jo viime maaliskuusta lähtien innostusta herättänyt LittleBigPlanet julkaistaan vasta syyskuussa.
Pitkälti käyttäjien rakentamaan sisältöön perustuvan LittleBigPlanetin demoa lupailtiin alunperin viime syksyksi ja koko peliä tämän vuoden alussa.
Pitkälti käyttäjien rakentamaan sisältöön perustuvan LittleBigPlanetin demoa lupailtiin alunperin viime syksyksi ja koko peliä tämän vuoden alussa.
Uutinen
Hirai toivoo PS3:n pääsevän plussalle seuraavana tilivuotena
Sony Computer Entertainmentin (SCE) johtaja Kaz Hirai toivoo PlayStation 3 -bisneksen kääntyvän voitolliseksi huhtikuussa käynnistyvän seuraavan tilivuoden aikana.
- Haluamme päästä plussan puolelle mahdollisimman pian ja olisi hienoa jos voisimme yrittää saavuttaa sen huhtikuussa käynnistyvän tilivuoden aikana. Käymme juuri läpi budjetteja. Emme ole sitoutuneen voitolle pääsemiseen, mutta haluaisin sen kuitenkin olevan tähtäimessä, Hirai kertoi Consumer Electronics Show - tapahtumassa Las Vegasissa.

Sonylta 16 gigan Memory Stick
Sony on paljastanut uuden Memory Stick PRO Duo -muistikortin, johon mahtuu dataa peräti 16 gigatavua.
Sony suosittelee korttia uusiin HD-videokameroihinsa, mutta se on varmasti hyvä ratkaisu myös tallennustilan puutteesta kärsiville PSP:n omistajille.
Kauppoista kortin pitäisi löytyä maaliskuussa.

Pohjois-Amerikassa myytiin 3,9 miljoonaa Pleikkaria joulusesonkina
Sony Computer Entertainment America (SCEA) kertoo jälleenmyyjien välittäneen asiakkaille yli 3,9 miljoonaa PlayStation-konsolia viime vuoden joulusesonkina eli marraskuun 23. päivän ja vuoden lopun välillä.
Jo kahdeksatta jouluaan viettänyt PlayStation 2 myi 1,3 miljoonaa kappaletta. PlayStation 3:n myynti saavutti 1,2 miljoonaa ja uuden mallin myötä piristyneen PSP:n menekki kohosi 1,4 miljoonaan kappaleeseen.

Skype Slim & Lite PSP:lle vielä tässä kuussa
Sony Computer Entertainment Inc. (SCEI) ilmoittaa Skype-nettipuhelinpalvelun saapuvan PSP:lle ohjelmistopäivityksen mukana tammikuun lopulla. Palvelu tosin toimii vain uuden Slim & Lite PSP:n kanssa ja vaatii lisäksi yhteensopivaa mikrofonia. Tietoa aikaisemmin julkaistujen PSP-mikrofonin ja -kameran (jossa sisältää myös mikrofonin) toimivudesta Skypen kanssa ei ole.