Valitse näytettävät sisältötyypit

Uutinen

Kriminaalien kiinnostus PS3:een jatkuu

Tiistaina Arizonassa tapahtuneen GameStop-liikkeen ryöstön perusteella laittomuuksiin taipuvaisten henkilöiden kiinnostus PlayStation 3:een jatkuu voimakkaana.

Iltayhdeksän aikoihin kaupan saapui katsastamaan alle 30-vuotias mies, joka valitsi muutamia pelejä ja kertoi käyvänsä hakemassa rahaa maksaakseen ostoksensa. Hän kuitenkin palasi toisen miehen kanssa, joka aseella uhaten vaati myyjältä rahat ja pakotti myyjän vielä hakemaan PlayStation 3:n varastohuoneesta.

Jalan paenneiden miesten nykyisestä olinpaikasta ei ole tietoa.
Oliver
Uutinen

Square Enix liikkeellä ostoaikeissa

Japanin toiseksi suurin pelijulkaisija ja länsimaissa ainakin Final Fantasy -sarjastaan tunnettu Square Enix suunnittelee kasvattavansa voittojaan yritysostoilla. Japanilaisten firmojen ohella tähtäimessä ovat muun muassa intialaiset ja kiinalaiset peliyhtiöt.

- Hankinnat ja yhteenliittymät ovan kasvustrategiamme kulmakiviä tämän ja ensi vuoden aikana. Olemme kuitenkin viihdesisällön tuottajia, joten emme ole ostamassa yritysohjelmisto- tai elintarvikefirmoja, kertoi Square Enixin johtaja Yoichi Wada.
Oliver
Uutinen

Pelimyyjille vastuullisuuspassi

Valtion elokuvatarkastamon (VET) ja Suomen peliohjelmisto- ja multimediayhdistys FIGMA ry:n joulun alla suorittaman ikärajavalvonnan masentavat tulokset ovat saaneet Päivittäistavarakauppa ry:n (PTY) tarttumaan toimeen.

PTY aikoo tuottaa jäsenyrityksilleen vastuullisuuspassi-koulutuksen, jonka avulla pyritään varmistamaan, että kassahenkilöstö osaa noudattaa ikärajoista annettuja määräyksiä. Koulutus alkaa jo tänä vuonna ja tavoitteena on, että vuoden 2009 aikana kaikilla työntekijöillä olisi vastuullisuuspassi.
Oliver
Uutinen

PS3:n Homen uudet maisemat

PlayStation 3:n Home on jo beta-testeissä kokenut useita merkittäviä muodonmuutoksia, mutta Sony Computer Entertainment Japanin (SCEJ) sikäläisillä sivuilla julkaistujen uusien kuvien perusteella luvassa on vielä lisää säätöä, ennen kuin palvelu on valmis avattavaksi suurelle yleisölle.

Sony Computer Entertainment Europen (SCEE) johtaja David Reeves vakuutti viikon takaisessa haastattelussa, että avajaiset pidetään vielä kevään aikana.
Oliver
Uutinen

EA:n arviot konsolimyynneistä viime ja tältä vuodelta

Viimeisimmän tulosraporttinsa yhteydessä Electronic Arts arvioi pelikonsoleiden menestystä viime vuodelta ja teki omat ennustuksensa kuluvalta vuodelta.

EA:n pelien kohderyhmä löytyy pääosin länsimaista, joten Japani on jätetty listauksen ulkopuolelle. Lisäksi EA muistuttaa Euroopan lukujen perustuvan yhtiön omiin arvioihin, sillä vanhalta mantereelta ei ole saatavilla yhtenäistä tietoa. Pohjois-Amerikan pelimarkkinoita seuraa viralliseksi tahoksi noussut NPD Group -tutkimuslaitos.

Eurooppa 2007 (arvio):
Oliver
Uutinen

Huhu: Slim-PS3 160 gigan levyllä ensi syksynä?

Teknisiin vimpaimiin keskittyneen T3-lehden verkkosivulla kerrotaan Sonyn tuovan syksyllä markkinoille uuden Slim-käsittelyn saaneen PlayStation 3 -mallin, jonka sisuksista löytyy 160 gigainen kiintolevy.

T3 ilmoittaa lähteekseen erityisen hyvin asioista perillä olevan sisäpiiriläisen, mutta kannattaa muistaa, että mitään virallista ei ole vielä kuultu.

Oheinen kuva on T3:n taitelijan näkemys laitteesta.
Oliver
Uutinen

Hollywood-tähdille lisää korvauksia peleistä?

Näyttelijä Keith David uskoo, että pelien ääninäyttelijöiden saamat korvaukset nousevat esille, kun Screen Actors Guild (SAG) seuraavaksi kokoontuu neuvottelemaan alan työehdoista. David itse saatetaan muistaa muun muassa vuoden 1982 scifi-kauhistelusta The Thing, mutta monille mies on tutumpi Halo-pelien Arbiterin äänenä.
Oliver
Uutinen

Buzz! -visailua PS3:lle ja PSP:lle keväällä

Jo viime kesänä PlayStation 3:lle paljastattu Buzz!: Quiz TV -tietokilpailupeli saa seurakseen myös PSP-version ja molemmat on tarkoitus julkaista kevään aikana.

Kuten PS3:n Buzz!, myös PSP-pelistä löytyy yli 5000 kysymystä, joiden aiheina ovat muun muassa musiikki, julkkikset, televisio, urheilu, tiede, luonto, elokuvat ja yleistieto. Kysymysten tukena on noin tuhat kuvaa ja videoleikettä.
Oliver
Uutinen

Kuvia PSP-kauhun PS2-versiosta

Konami on tarkentanut aikaisimmin PSP:llä nähdyn Silent Hill Origins -kauhupelin PS2-version julkaisupäivän osuvan toukokuulle.

Pelin sisältöön ei ole odotettavissa muutoksia, mutta taistelukontrolleja on hiottu ja ulkoasua on kohennettu PS2:n tarjoamin mahdollisuuksin.
Oliver
Uutinen

FIGMA oikoo kristillisten pelikäsityksiä

Lehdistötiedote 1.2.2008

Peleillä on ennakkotarkastus

Vastoin julkisuuteen tullutta virheellistä tietoa tietokone- ja videopeleillä on käytössä ennakkotarkastus. Pelien ikämerkintöjen määrittely tehdään eurooppalaisessa yhteistyössä.
Oliver
Uutinen

EA:n tulostietoja ja pelisunnitelmia

Electronic Arts saavutti joulukuussa päättyneellä tilivuotensa kolmannella ennätyksellisen 1,5 miljardin dollarin liikevaihdon, mutta tulos jäi kuitenkin 33 miljoonaa pakkasen puolelle.
Oliver
Uutinen

Japanissa taas käsikonsolien viikko

Media Createn kokoamalla Japanin listalla nähtiin pientä liikehdintää, kun PlayStation Portable kiri World Soccer Winning Eleven: Ubiquitous Evolution 2008:n eli PES 2008:n vetämänä taas Nintendo DS:n kantaan.

PSP:lle tukea antoivat myös kärkikymmenikössä jatkava Monster Hunter Portable 2nd sekä ensimmäisellä viikollaan yhdeksänneksi noussut strateginen roolipeli Yggdra Union.
Oliver
Uutinen

Kristillisdemokraatit vaativat peleille ennakkosensuuria

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä vaatii kannanotossaan peleille pakollista ennakkotarkastusta ja ikärajojen tiukentamista. Nykyinen järjestelmä toimii maahantuojien ilmoitusten perusteella ja Valtion elokuvatarkastamo voi halutessaan vaatia pelin ennakko- tai jälkitarkastukseen.
Oliver
Uutinen

Prätkiä ja mönkijöitä PS3:n Storeen

PlayStation 3:n Storen torstainen päivitys toi tällä kertaa mukanaan MX vs ATV Untamed -kaahailun demon, joka vie kiintolevyltä tilaa 715 megaa. Viime viikolla lupailtua Devil May Cry 4 -demoa ei vielä Suomen Storessa näy, vaikka se joistakin Euroopan Storeista jo löytyykin.
Oliver
Uutinen

Sony laski PS3:n myyntiennustetta, pelibisnes plussalle

Sonyn tavoitteena on aikaisemmin ollut 11 miljoonan PlayStation 3 -konsolin myynti maaliskuun lopussa päättyvän tilivuoden aikana, mutta nyt ennustetta on laskettu 9,5 miljoonaan. Toisaalta PSP:n tavoitetta nostettiin kolmella miljoonalla 13 miljoonaan ja PS2-vanhustakin pyritään myymään sama määrä.
Oliver