Valitse näytettävät sisältötyypit

Uutinen

Xbox 360 -alennus pian jo virallista?

GamesIndusrty.biz uutisoi saksankielisen Financial Times -sivuston raportoineen Xbox 360:n hintojen putovan tästä päivästä lähtien jopa 80 euroa.

Kovalevyttömän Arcade-paketin hinnaksi kerrotaan 199 euroa ja Premium-painoksen 299 euroa. Nykyisin noin 449 eurolla myytävän Elite-version uutta hintaa Financial Times ei mainitse.

Microsoftilta ei ole vielä saatu virallista ilmoitusta uudesta hinnoittelusta.
Uutinen

PS3:n kamerakorttipeli laajenee

PlayStation 3:n The Eye of Judgment -kamerakorttipeli saa 27. maaliskuuta Biolith Rebellion Set 2 -laajennuksen, johon verkosta ladattavan päivityksen lisäksi kuuluu sata uutta korttia, jotka tulevat saataville erilaisissa pakkauksissa hyvin varustettuihin pelikauppoihin.

Laajennus tuo mukanaan uusia hahmoja, kykyjä ja hyökkäysvaihtoehtoja. Uusien ominaisuuksien pitäisi syventää pelikokemusta ja kuitenkin tehdä siitä helpommin lähestyttävä.
Uutinen

Pelit bändien ponnahduslautana

Electronic Artsin musiikki- ja markkinointijohtaja Steve Schnur mainitsi GameCareerGuide.comin haastattelussa lukuisia esimerkkejä, joissa bändi tai artisti on saanut potkua uralleen saatuaan biisinsä mukaan hittipeliin.
Uutinen

Brittimiehelle maailman ensimmäinen PS3-tatuointi

Brittiläinen Tony, joka puolivirallisen Three Speech -blogin sivuilla tunnetaan nimellä Mobiletone, päätti olla ensimmäinen maailmassa, joka ainakin netissä kehuskelee hankkineensa PlayStation 3 -aiheisen tatuoinnin.

Alkuperäisen logon ja fontin sijaan Tony päätyi käyttämään oikeaan käsivarteen hakatussa kuvassa omaperäisempää tekstityyppiä, mutta PS3-erottuu siitä varsin selvästi.

Lähinnä varoittavana esimerkkinä toimiva video sessiosta löytyy tietysti YouTubesta.
Uutinen

PS3:n SingStoressa jo 139 biisiä

Eilisen päivityksen myötä PlayStation 3:n SingStarin SingStore-verkkokaupan kappalevalikoima nousi jo 139:aan.

Ihan kaikkea viime viikolla uutisoidusta 67 biisin listasta ei siis Suomen SingStoreen saatu, sillä pois jäivät saksan- ja espanjankielisille alueille suunnatut kappaleet. Niihinkin tosin pääsee käsiksi, kun menee SingStoressa L2-napilla hakuasetuksiin ja vaihtaa kielivalinnaksi "kaikki". Kiitokset vinkistä nimimerkille Crock.

Hintaa ladattavilla biiseillä on 1,45 euroa kappaleelta ja seuraava päivitys on luvassa 21. maaliskuuta
Uutinen

PS3:n Getaway edelleen matkalla

Pari vuotta sitten tapahtuneen demoluontoisen esittelyn jälkeen Sony ei ole hiiskunut sanallakaan PlayStation 3:n Getaway-pelistä, mutta nyt sen käsikirjoittajiin kuuluva Katie Ellwood on vahvistanut pelin olevan edelleen kehityksessä.

Paljoa muuta hän ei kuitenkaan paljastanut, mutta muisti kehua, kuinka suuremmat prosessointitehot ovat avanneet uudet mahdollisuudet tarinankerrontaan pelin aikana.
Uutinen

Infogrames haluaa loputkin Atarista

Atari Inc. ilmoittaa suurimman osakkeenomistajansa, Infogrames Entertainmentin, olevan kiinostunut ostamaan loputkin osakkeet 1,68 dollarin kappalehintaan.

Atari Inc. on itsenäinen yhdysvaltalaisyhtiö, jolle Atari Europea pyörittävä Infogrames on myöntänyt luvan Atari-tuotemerkin käyttöön. Ranskalaiselle Infogramesille Atari puolestaan ajautui Hasbro Interactiven oston yhteydessä vuosituhannen alussa ja pian Infogrames ottikin nimen käyttöönsä julkaisutoiminnassaan.

Atari Inc. kertoo perustaneensa yhtiön johdoryhmästä ja neuvonantajista koostuvan komitean pohtimaan tarjousta.
Uutinen

Luc Bessonin Arthur-sarjan pelit jatkossa Ubisoftilta

Ohjaaja Luc Bessonin (Nikita, Léon, Viides elementti) kirjoittamaan kirjasarjaan perustuva ja 120 miljoonan dollarin lipputulot tuottanut Arthur ja Minimoit (Arthur and the Minimoys) -leffa saa jatkoa jouluiksi 2009 ja 2010.
Uutinen

PSP kampesi kärkeen Japanissa

PlayStation Portable onnistui kipuamaan Media Createn kokoaman Japanin laitelistan kärkeen viime viikolla julkaistun Mint Green -sävyisen mallin vetämänä.
Uutinen

Sin City -peli jouluksi 2009?

Pelijulkaisija Red Mile Entertainment kertoo järjestelevänsä organisaatiotaan eli vähentävänsä henkilöstöään leikatakseen kuluja ja optimoidakseen jakelumallinsa. Red Milen edustaja kuitenkin painotti, että muutokset ovat hyväksi Sin City - ja Heroes Over Europe -peleille, joiden kehitys jatkuu suunnitellulla aikataululla.
Uutinen

Konamilla salainen projekti Espanjassa

Konami katsoo aiheelliseksi ilmoittaa, että espanjalainen Mercury Steam valmistelee Konamin julkaistavaksi uutta peliä PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle.

Yksityiskohdat toistaiseksi nimettömästä projektista halutaan kuitenkin pitää vielä salassa, mutta pelin odotetaan olevan merkittävässä roolissa Konamin vuosien 2009-2010 julkaisulistalla.
Uutinen

Lisää steampunkkia uusille konsoleille

SouthPeak Games ilmoittaa julkaisevansa ensi vuonna PlayStation 3:lle, Xbox 360:lle ja PC:lle Edge of Twilight -pelin, jonka teemana on steampunk-fantasia.

Pelin maailma on jakautunut yöhön sekä päivään ja sivilisaatoiden välisen taistelun keskelle joutuu pelin päähahmo Lex, palkkionmetsästäjä, joka puoliverisyytensä vuoksi on tuomittu hylkiöksi.

Edge of Twilightin kehitystyöstä vastaa australialainen Fyzzyeyes ja apuna on Unreal Engine 3.
Uutinen

Kuvia Gran Turismon tuning-malleista

Gran Turismo HD:sta tuttuun tapaan Gran Turismo 5 Prologuestakin löytyy ainakin joistakin autoista perusmallin lisäksi myös valmiiksi viritetty versio. Yhteensä pelistä löytyy yli 60 autoa ja ratoja on ainakin viisi kappaletta. Osasta radoista löytyy kaksi eri versiota ja osaa voi kisata myös toiseen suuntaan. Polyphony on luvannut tuoda peliin lisäsisältöä ja päivityksiä aina varsinaisen Gran Tursimo 5:n julkaisuun asti.

GT5 Prologuen pitäisi ilmestyä kauppoihin tämän kuun lopulla ja sen saa halutessaan myös yhteispakkauksessa PS3:n kanssa.
Uutinen

PS3:n Storeen lisää flOwta, No Doubtia ja trailereita

Viime viikoisen laihan ja jopa uutiskynnyksen alittaneen päivityksen jälkeen saatiin PS3:n Storeen vihdoin jotain minitsemisenkin arvoista täytettä.

Jo pian vuoden ajan Storessa kellunut flOw sai 2,95 euron arvoisen laajennuspakkauksen, joka tuo mukanaan uuden organismin. Syötäväksi löytyy uutta ruokaa, jonka napatessa pelistä napataan talteen myös kuva.