Käyttäjän tuottama sisältö
Uutinen
Solid Snaken ääni kritisoi MGS-pelien käsikirjoituksia
Viikonloppuna Los Angelesissa järjestetyssä Anime Expossa oli puhumassa myös Solid Snaken ääninäyttelijä David Hayter, joka kertoi joskus turhautuneensa Metal Gear Solid -pelisarjan luoneen Hideo Kojiman liioittelevaan tyyliin.
Uutinen
Persona 4 jouluksi Jenkkeihin
Japanilainen Atlus on ilmoittanut tänä viikonloppuna Los Angelesissa järjestetyssä Anime Expossa, että PS2-roolipeli Persona 4 -julkaistaan Pohjois-Amerikassa 9. joulukuuta.
Uutinen
PS3:n Home edelleen syysaikataulussaan
PlayStation Networkin toiminnoista vastaava Eric Lempel on todennut Next-Gen.biz-sivustolle, että PS3:n myöhästellyt Home-palvelu on edelleen nykyisessä syysjulkaisuun tähtäävässä aikataulussa.
Uutinen
Tomb Raiderin kosteat kuvat
Eidos on julkaissut Tomb Raider Underworld -pelistään muutaman uuden kuvan, joissa tällä kertaa keskitytään Välimeren syvyyksiin. Pelin tarinassa vieraillaan lisäksi muun muuassa Thaimaan rannikolla, Pohjoisen jäämeren saarilla sekä Meksikon viidakoissa.
Tomb Raider Underworld -versionsa saavat marraskuussa PlayStation 2, PlayStation 3, Xbox 360, Wii, DS sekä PC.
Tomb Raider Underworld -versionsa saavat marraskuussa PlayStation 2, PlayStation 3, Xbox 360, Wii, DS sekä PC.
Uutinen
Oasis-kitaristi uskoo pelien lisäävän katuväkivaltaa
Iso-Britannian kaupunkeja riivaavan veitsi vetoisen katuväkivallan syistä käydään saarivaltiossa kädenvääntöä ja nyt Oasis-orkesterin kitaristi, biisintekijä sekä välillä myös sekoilevaa veljeänsä laulajana tuuraava Noel Gallagher on avannut sanaisen arkkunsa.
Uutinen
PSP-kiista johti ammuskeluun Floridassa
17-vuotiaiden poikien PlayStation Portablesta käymä kiista johti Jacksonvillessa, Floridassa keskiviikkona ampumavälikohtaukseen, jossa toinen osapuolista haavoittui.
Viranomaisten mukaan Zachary Robinson kävi kiivasta väittelyä toisen pojan kanssa, kunnes päätti avata häntä kohti tulen osuen kaksi kertaa. Robinson pakeni paikalta, mutta silminäkijät johtivat poliisit karkulaisen jäljille ja hänet pidätettiin pian.
Uhrin tämänhetkisestä tilasta ei ole tietoa. Robinsonia tullaan syyttämään törkeästä pahoinpitelystä.

PSP-konsolit ja läppäri kaksoismurhan johtolankoina
Poliisi tutkii Etelä-Lontoossa tapausta, jossa kaksi 23-vuotiasta ranskalaisopiskelijaa surmattiin raa'asti ja asunto sytytettiin sen jälkeen tuleen.
Asunnosta oli jo joitakin päiviä aikaisemmin varastettu Packard Bell -läppäri ja poliisin epäilyn mukaan surmatyön yhteydessä katosivat lisäksi miesten luottokortit sekä kaksi PSP-pelikonsolia, joista toisen sarjanumero on SO1-06113169-C.
Poliisi pyytää luonnollisesti ottamaan yhteyttä, mikäli kyseisiä laitteita on tyrkytetty ostettavaksi.

Diablo voisi teoriassa tulla konsoleille
Blizzardin Rob Pardo on kertonut Eurogamerille, että Diablo voisi teoriassa kääntyä myös konsolipeliksi. Viime viikoloppuna Blizzard paljasti Diablo III:n olevan kehitteillä PC- ja Mac-alustoille, eikä konsoliversioiden kerrottu olevan suunnitteilla.
- Teoriassa se voisi olla mahdollista. Kontrolleja pitäisi mielestäni ehkä muokata, mutta muuten se on tärkeimmistä pelisarjoistamme varmasti kaikista konsoliystävällisin, Pardo tunnusti.
- Teoriassa se voisi olla mahdollista. Kontrolleja pitäisi mielestäni ehkä muokata, mutta muuten se on tärkeimmistä pelisarjoistamme varmasti kaikista konsoliystävällisin, Pardo tunnusti.
Uutinen
Selvyyttä Siren Blood Cursen julkaisuun
Siren Blood Curse -kauhupelin julkaisupäiväksi PlayStation 3:n Storessa on vahvistettu 24. heinäkuuta.
Zombiehiiviskelymättö ilmestyy neljässä osassa, joista kukin sisältää kolme episodia pelin tarinasta. Yksi osa maksaa 4,99 puntaa, mikä on yleensä kääntynyt 7,95 euroksi.
Kaikki osat voi myös ostaa yhteispaketissa, jonka hinnaksi kerrottiin 19,99 puntaa eli luultavasti 29,95 euroa.

Led Zeppelin torjuu musapelitarjoukset
Aerosmithin vanavedessä myös Metallica saa oman Guitar Hero -pelinsä ensi vuoden alussa.
Aerosmithia ja monia muita bändejä edustavan Front Line Managementin Irving Azoffin mukaan myös Van Halen, The Eagles, Steely Dan ja Guns N' Roses neuvottelevat erilaisista sopimuksista kappaleidensa tarjoamisesta Guitar Herossa tai Rock Bandissa tai jopa molemmissa peleissä.

Mechoista piristystä Xboxille Japanissa
Media Createn kokoaman Japanin pelilistan kymmenentenä debytoinut Xbox 360:n Mobile Suit Gundam: Operation Troy -mecharymistely tuplasi konsolin myynnin viime viikolla, mutta listasijoitukseen ei tullut muutosta.
Pari viikkoa sitten Metal Gear Solid 4:n innoittamana laitelistan kärkeen nousseen PlayStation 3:n myynti hiipuu hiljalleen, muttei vielä aivan ole laskenut aikaisemmin normaalin 10 000 kappaleen viikkomyynnin tasolle.
Kärjessä jatkaa edelleen PSP perässään Nintendon konsolikaksikko.

Lisävoimia BioShockin PS3-käännöstyöhön
2K Games on ilmoittanut pestanneensa kanadalaisen Digital Extremes -pelistudion auttamaan BioShockin PS3-version kehityksessä. Digital Extremes on viimeksi saanut valmiiksi Dark Sector -toimintapelin PS3:lle ja Xbox 360:lle.
Jo ennestään PS3:n BioShockin parissa työskentelevät 2K Marin, 2K Boston ja 2K Australia.
Lokakuussa julkaistavaksi kaavailtuun peliin on luvassa uusia ominaisuuksia sekä uutta sisältöä.
Jo ennestään PS3:n BioShockin parissa työskentelevät 2K Marin, 2K Boston ja 2K Australia.
Lokakuussa julkaistavaksi kaavailtuun peliin on luvassa uusia ominaisuuksia sekä uutta sisältöä.
Uutinen
EA pyysi anteeksi kansallislaulusekoilua
Electronic Arts on pyytänyt anteeksi UEFA Euro 2008 -futispelistä löytynyttä virhettä, jossa Pohjois-Irlannin joukkueen tunnuskappaleena on 'Soldier's Song', joka on Irlannin tasavallan kansallislaulu.
Pohjois-Irlannin urheiluministeri Gregory Campbell kertoi anteeksipyynnön olevan tervetullut ja toivoi asiaan korjausta mahdollisimman pian.
Pohjois-Irlannin urheiluministeri Gregory Campbell kertoi anteeksipyynnön olevan tervetullut ja toivoi asiaan korjausta mahdollisimman pian.
Uutinen
Commando 3 PS3:n Storeen
PlayStation 3:n Storen tämän viikon uutuuspelinä tarjoillaan Wolf of the Battlefield: Commando 3 -arcaderäiskintää, josta veloitetaan 9,95 euroa. Rainbow Six: Vegas 2 -peliänsä voi laajentaa ilmaiseksi kolme moninpelikarttaa sisältävällä Gift Packillä.
Uutinen
Uusi PS2 Eurooppaan lokakuussa (päivitetty)
Japanissa jo viime marraskuussa julkaistu viimeisin PlayStation 2 -malli on ilmeisesti rantautumassa Intiaan sekä Eurooppaan lokakuussa. Asiasta kertoi Sony Computer Entertainment Indian Atindriya Bose The Econimic Times -lehden verkkosivuilla.
Uuden PS2-mallin paino on pudonnut 180 grammalla 720 grammaan, vaikka laitteessa on nyt sisäinen virtalähde. Ulkomitat ovat säilyneet samoina aikaisemman Slim-mallin kanssa.
Japanissa laite julkaistiin mustana, hopeisena ja valkoisena, mutta eurooppalaisesta värivalikoimasta ei vielä ole tietoa.