Käyttäjän tuottama sisältö
Uutinen
Burnout Paradisen lisäsaari maksaa
Crietrion Games ilmoittaa, että vastoin aikaisempia suunnitelmia, peliin ensi vuonna Burnout Paradiseen julkaistava Big Surf -saari ei tule olemaan ilmainen, vaan siitä joutuu maksamaan.
– Emme odottaneet tekevämme mitään näin kunnianhimoista saarelle, mutta mitä pidemmälle etenimme, sitä enemmän innostuimme sen mahdollisuuksista, tiimi kirjoittaa sivuillaan.

The Witcher PS3:lle ja Xbox 360:lle
PC:lle jo viime vuonna julkaistu The Witcher -roolipeli on kääntymässä myös PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle.
GameTrailersin sivuilta löytyvässä virallisen oloisessa videossa pelisuunnittelija Jacob Stilinsky kertoo konsoliversion saavan uuden pelimoottorin, mikä mahdollistaa enemmän polygoneja, dynaamisen valaistuksen sekä muita graafisia parannuksia. Lisää dynaamisuutta löytyy myös pelin taistelusysteemistä, joka on laitettu kokonaan uusiksi.

PlayStation Networkiin PC:n selaimella
Sony on lisännyt PlayStation.com sivustonsa toimintoihin Oma PlayStation Network -palvelun, johon voi liittää PS3:n käyttätilinsä.
Palvelun kautta voi esimerkiksi tarkastella kaverilistan tapahtumia minkä tahansa tietokoneen nettiselaimella. Palveluun voi myös rekisteröidä PS3-, PSP- sekä PS2-konsolinsa, jolloin on automaattisesti mukana palkintoarvonnoissa. Jatkossa luvataan muun muassa Trophyjen vertailua.
Vastaavat toiminnot ovat jo tuttuja Xbox Liven käyttäille.

Destroy All Humans sittenkin PS3:lle
THQ on selventänyt Destroy All Humans! Path of Furon -pelin PlayStation 3 -version tilannetta ja kertonut sen ilmestyvän Euroopassa.
Eilen uutisoitiin THQ:n ilmoittaneen, että Path of Furonin PS3-versio olisi peruttu, mutta nyt Eurogamer kirjoittaa THQ UK:n tiedottaneen, että peli julkaistaan PS3:lle ja Xbox 360:lle 13. helmikuuta.
Pohjois-Amerikassa julkaisu tapahtuu jo 2. joulukuuta ja vain Xbox 360:lle.
Uutinen
Kärkiviisikko uusiksi Japanissa
Media Createn kokoaman Japanin pelilistan kärkeen nousi suoraan viisi uutuuspeliä.
Piikkipaikan vei Wiin Animal Crossing: City Folk -virtuaalielämä ja toiselle sijalle kiilasi DS:n Chrono Trigger DS -roolipeli. Kolmanneksi kohosi PSP:n Kidou Senshi Gundam: Gundam vs. Gundam -mechamättö, jonka bundle-paketti näkyi myös konsolin myynneissä.

BB-Johan sai säkkipojalta Pleikkarin!
Ilmeisesti Big Brother -sohvaistuskelussa on ollut jotain toimintaakin, kun Johan sai tehtäväradan voitosta palkinnoksi PlayStation 3 -pelikonsolin ja LittleBigPlanet-pelin.
Johan oli palkinnosta lähinnä hämillään ja televisioviihteen kliimaksi saavutettiin taas, kun mies päätti lähteä Jarmon kanssa tupakalle.
Huuto.netistä saattaa siis irrota BB-finaalin jälkeen PS3-LBP-paketti jouluksi edullisesti.

Greenpeace: Sony kaukana edellä ympäristöasioissa
Edge uutisoi Greenpeacen kertoneen, että Sony on merkittävästi vihreämpi videopelifirma, kuin Microsoft tai Nintendo. Ympäristöjärjestö on mittaillut merkittävimpien elektroniikkavalmistajien vihreitä arvoja, sillä joulukuussa jatkuvat maailman valtioiden Kioton ilmasosopimukseen liittyvät neuvottelut.
Uutinen
PS3:n Storeen taas varsin tukeva päivitys
Tämän torstain päivitys toi PlayStation 3: Storeen ladattavaksi demon EA:n Dead Space -kauhistelusta (+18). Muita PS3:lla testattavia pelejä ovat Capcomin Age of Booty -merirosvostrategia, jonka voi ostaa Storesta omakseen 9,95 eurolla ja Konamin GTI Club+, jonka kokonainen versio tulee tarjolle myöhemmin.
Uutinen
PS3:n SOCOM ensi vuoteen
Eurogamer kirjoittaa Sonyn kertoneen, että PlayStation 3:n SOCOM: Confrontation -sotapelin julkaisu Euroopassa on siirretty ensi vuoden alkuun. Mitään syytä siirtoon ei ilmoitettu.
Pohjois-Amerikassa SOCOM: Confrontation julkaistiin jo lokakuun puolivälissä ja hätäisimmät ovatkin sen jo ehtineet tilata nettikaupasta tai pienellä kikkailulla ladata jenkkien PlayStation Storesta.

Saitekilta ratkaisu konsolisodan ikuisuuskiistaan
Yksi konsolisodan ikuisuusaiheita on tietysti laitteden ohjaimet ja varsinkin PlayStation- sekä Xbox-padien vasemman tatin sijainti.
Nykyisin Mad Catzin omistuksessa oleva Saitek on päättänyt tarjota ongelmaan ratkaisun tuomalla markkinoille PlayStation 3 - ja Xbox 360 -ohjaimet, joissa pelaaja voi itse vaihtaa vasemman analogitatin ja digitaalisten suuntanäppäinten paikkaa. Irroittamalla ja kääntämällä ns. Cyborg Modulen, voi käyttäjä itse muokata ohjaimen omalle pelityylilleen sopivaksi.

Resident Evil 5:n demo tulossa PS3:lle ja X360:lle
Japanilainen Famitsu-lehti paljasti Resident Evil 5:n X360-demon ilmestyvän sikäläisten pelaajien saataville 5. päivä joulukuuta.
Capcomin blogissa vahvistetaan, että demo on tulossa Pohjois-Amerikkaan Xbox 360:n lisäksi myös PlayStation 3:lle, mutta sitä joudutaan odottelemaan hiukan pidempään. Odotettavissa on, että demo löytää tiensä jossain vaiheessa myös Eurooppaan.
Nykytietojen mukaan Resident Evil 5 julkaistaan 13. maaliskuuta.

Assassin's Creed 2 sai vahvistuksen
Ubisoft on ilmoittanut tilivuotensa ensimmäisen puoliskon liikevoiton kaksinkertaistuneen 24,7 miljoonaan euroon vuotta aikaisemmasta 12,5 miljoonasta.
Samalla Ubin pääjohtaja Yves Guillemot vahvisti Assassin's Creed -pelin jatko-osan olevan kehityksessä. Guillemot ei kuitenkaan suostunut kertomaan pelistä enempää.

Killzone 2 ei syö kovalevytilaa
Guerrilla Gamesin laatuvastaava Seb Downie, joka tunnetaan PlayStationin virallisilla jenkkifoorumeilla nimimerkillä mother666, ilmoittaa, ettei Killzone 2 vaadi kovalevyasennusta, eikä sitä itseasiassa tarjota edes vaihtoehtona.
Tieto tulee helpotuksena varsinkin niille, joiden kovalevyt ovat jo täyttymässä pahimmillaan useita gigoja vievistä pakollisista asennuksista.
Killzone 2 julkaistaan PlayStation 3:lle näillä näkymin helmikuun lopulla.

Kolmelle PS2-pelille heti kultaa
Viime viikolla PlayStation 2:lle julkaistut Need For Speed: Undercover, SingStar: ABBA sekä NHL 09 myivät heti ensimmäisellä viikollaan kultalevyyn oikeuttavan kymmenen tuhannen kappaleen määrän. NHL 09 oli napannut jo aikaisemmin kultaa PS3:lla sekä Xbox 360:lla.
FIGMA palkitsi kultalevyllä myös syyskuussa PC:lle ilmestyneen Sporen.

PlayStation Home lähestyy
Viime viikolla Sony päivitti PlayStation 3:n Home-palvelun betan versioon 1.0 ja lähetti kutsun tuhansille uusille testaajille.
Nyt on avattu myös Home-verkkoporttaali, jossa palveluun voivat tutustua myös betatestin ulkopuolelle jääneet.
Luotettavien lähteiden mukaan tämän viikon aikana Sonylta lähtee taas tuhansia kutsuja Homen laajenevaan betatestiin.