Käyttäjän tuottama sisältö
Uutinen
id Software tulee raivolla tehokonsoleille
Edelleen lähinnä muinaisesta Doom-klassikostaan muistettava id Software on paljastanut seuraavan pelinsä olevan Rage PlayStation 3:lle, Xbox 360:lle, PC:lle ja Macille.
Kaikille alustoille yhtä aikaa kehitettävä Rage käyttää id Tech 5 -pelimoottoria ja toisen sukupolven Megatexture-teknologiaa. PS3-versio mahtuu yhdelle blu-ray-levylle, mutta muille alustoille peli julkaistaan kahdella DVD:llä.

John Woolta toistaiseksi kallein uuden sukupolven peli?
Midwayn euro-konttorin markkinointipäällikkö Martin Spiess on kertonut yhteistyössä toimintaohjaaja John Woon ja action-ikoni Chow Yun-Fatin kanssa kehitetyn Stranglehold-pelin kustannusten kohonneen 30 miljoonan dollarin tuntumaan. Spiessin mukaan kyseessä on tiettävästi tähän mennessä kallein uuden sukupolven peli, mutta jälleenmyyjiltä ja kuluttajilta saadun palautteen perusteella hän uskoo sijoituksen tuottavan hedelmää.
Uutinen
Naughty Dogin luova johtaja vaihtoi firmaa
Lähes vuosikymmenen Naughty Dogin leivissä viihtynyt Dan Arey on päättänyt siirtyä Ready at Dawn -studion riveihin.
Uutinen
EA sulkee pelien verkkopalveluja
Electronic Arts on päättänyt sulkea syksyn aikana lähes viidenkymmenen vanhan pelin verkkopalvelut.
Syyskuun alussa sammuvat muun muassa FIFA 06:n (PS2, PSP, Xbox, X360, PC), Fight Night Round 3:n (PSP, Xbox), NHL 06:n (PS2, Xbox, PC) ja Tiger Woods PGA Tour 06:n (Xbox, X360) palvelimet.
Syyskuun alussa sammuvat muun muassa FIFA 06:n (PS2, PSP, Xbox, X360, PC), Fight Night Round 3:n (PSP, Xbox), NHL 06:n (PS2, Xbox, PC) ja Tiger Woods PGA Tour 06:n (Xbox, X360) palvelimet.
Uutinen
Metallicaa myös Guitar Heroon
Activisionin ja Electronic Artsin taistelu konsolikitaristien sieluista keräsi lisää kierroksia, kun EA paljasti joitakin viikkoja sitten Metallican 'Enter Sandman' -hitin löytyvän alkuperäisäänitteenä Rock Bandin biisilistalta.
Nyt Activision on vastannut vähintään samalla mitalla ilmoittamalla Metallican 'One' -biisin sisältyvän Guitar Hero III:n repertuaariin. Vuoden 1988 "...And Justice For All" -albumilta tuttu raita kuullaan tietysti myös alkuperäisenä.

Grand Theft Auto IV siirtyy ensi vuoteen
Take-Two Interactive on ilmoittanut laskevansa kuluvan tilivuotensa tulosennustetta, sillä yhtiö on päättänyt siirtää PS3:lle ja X360:lle odotetun Grand Theft Auto IV:n julkaisun lokakuulta ensi vuoteen.
GTA IV on nyt tarkoitus julkaista Take-Twon seuraavan tilivuoden toisella neljänneksellä eli aikaisintaan helmikuussa. Yhtiön mukaan peli vaatii lisää kehitysaikaa.
GTA IV on nyt tarkoitus julkaista Take-Twon seuraavan tilivuoden toisella neljänneksellä eli aikaisintaan helmikuussa. Yhtiön mukaan peli vaatii lisää kehitysaikaa.
Uutinen
Ghost Recon iski PlayStation Storeen
PlayStation 3:n PS Storen torstaisen päivityksen mielenkiintoisin lisäys on myöhemmin tässä kuussa julkaistavan Tom Clancy's Ghost Recon: Advanced Warfighter 2:n demo, jolla on kokoa noin 780 megatavua.
Muuten melko laihaksi jääneen päivityksen antia ovat Lair-pelin uusi traileri sekä lyhyt teaser-traileri Juiced 2: Hot Import Nights -kaahailusta.
Muuten melko laihaksi jääneen päivityksen antia ovat Lair-pelin uusi traileri sekä lyhyt teaser-traileri Juiced 2: Hot Import Nights -kaahailusta.
Uutinen
PS3:n tärinäohjaimet jo pelinkehittäjillä?
Pelinkehittäjien äänitorveksi itseään mainostava Inner Bits -blogi uskaltaa vahvistaa, että prototyyppejä PS3:n uudesta tärinäohjaimesta on toimitettu jo useille kehittäjille. Sony ja yhteistyökummppanit ovat vielä vaitonaisia aiheesta, mutta virallista ilmoitusta ohjaimesta odotetaan lähikuukausina.
Inner Bits kertoo lisäksi, että Sixaxis-ohjaimen liikkeentunnistusta on julkaisun jälkeen hiottu ja uudet mallit korvaavat vanhat kaikessa hiljaisuudessa. Vanhan version tunnistuksessa oli ilmeisesti liikaa kuollutta aluetta, mutta uuden pitäisi olla herkempi.

EA-pomo: PS3:n menestys ei vastaa odotuksia
Osavuosikatsauksen yhteydessä Electronic Artsin pääjohtaja John Riccitiello kertoi, että PlayStation 3:n odotettua heikompi menestys on merkittävin syy EA:n tuloksen laskuun.
"Tilanne kehittyy nyt toisin, kuin edellisellä kierroksella ja uuden sukupolven laitekanta kasvaa hitaammin," Riccitiello sanoi.
"Tilanne kehittyy nyt toisin, kuin edellisellä kierroksella ja uuden sukupolven laitekanta kasvaa hitaammin," Riccitiello sanoi.
Uutinen
Anna äänesi kuulua Golden Joystick Awardseissa
Jo 25. kertaa järjestettävän Golden Joystick Awardsin yleisöäänestys on avoinna osoitteessa www.goldenjoystick.com.
Tehtävän helpottamiseksi eri kategorioissa on valittavissa valmiiksi esikarsittu parhaimmisto viimeisen vuoden aikana julkaistuista peleistä. One to Watch -kategoriassa voit lisäksi valita suosikkisi tulevasta tarjonnasta.
Tulokset julkistetaan 26. lokakuuta Lontoossa järjestettävässä Golden Joystick Awards 2007 -palkintoseremoniassa.

Rockstar hakee muutosta Manhunt-päätökseen
Rockstar on ilmoittanut valittavansa British Board of Film Classificationin (BBFC) päätöksestä olla myöntämättä ikärajaa Manhunt 2 -pelille, mikä käytännössä estää pelin julkaisun Iso-Britanniassa.
Myöhemmin päätettävänä ajankohtana valituslautakunta kuulee molempien osapuolien kantoja sekä tietysti tutustuu itse pelin sisältöön.
Myöhemmin päätettävänä ajankohtana valituslautakunta kuulee molempien osapuolien kantoja sekä tietysti tutustuu itse pelin sisältöön.
Uutinen
Yle Extralta retropelikatsauksia
20. elokuuta Yle Extra -kanavalla käynnistyy populaarikulttuurin päivittäisohjelma Extra Large, joka lähetetään arki-iltaisin kello 19.30–20.30.
Pelaajien kannalta kiinnostavin ilta on keskiviikko, jolloin ohjelmaan sisältyy retropelikatsaus, jossa palataan 80-luvun ja 90-luvun alun klassikoiden pariin. Tulevissa jaksoissa on odotettavissa ainakin Commodore 64:n urheilupelejä, pelihallien mättöklassikoita sekä Marion ja Sonicin kamppailua tasohyppelykuninkuudesta.

Red Faction saa jatkoa?
Next-Gen.biz kertoo THQ:n ilmoittaneen osavuosikatsauksensa yhteydessä Red Faction -pelisarjan saavan jatkoa tulevaisuudessa. Mitään muita tietoja pelistä ei kuitenkaan vielä paljastettu.
Uutinen
PS3:sta myös digi-tv-tallennin
Sony Computer Entertainment New Zealandin markkinointijohtaja Warwick Light on kertonut paikalliselle The Press -lehdelle, että ensi vuoden suunnitelmissa on julkaista PlayStation 3:lle digiviritin, jonka avulla pelikonsolista tulisi muiden toimintojensa lisäksi ohjelmoitava tv-tallennin.
Uutinen
E3 2007: Best of E3 - voittajat jälleen selvillä
Vaikka E3-messut kutistuivatkin yleisölle avoimesta jättitapahtumasta muutaman tuhannen hengen kutsuvierastilaisuudeksi, valitsi lähes neljääkymmentä pohjois-amerikalaista mediajulkaisua edustava journalistiryhmä jälleen suosikkinsa pelattavina olleiden pelien joukosta.
Tapahtuman parhaaksi peliksi valittiin syksyllä PS3:lle sekä X360:lle julkaistava Rock Band ja sen kitara-, mikrofoni- ja rumpuohjaimet parhaiksi lisävarusteiksi. Rock Bandille meni myös parhaan social/casual-pelin titteli.