Valitse näytettävät sisältötyypit

Uutinen

Järjestys säilyi Japanin listalla

Vaikka Elite-mallin julkaisu kasvatti Xbox 360:n myyntiä Japanissa jopa Halo 3:a enemmän, ei järjestys Media Createn kokoamalla viime viikon konsolilistalla muuttunut. PS3:n myynti piristyi hieman, mutta Wiin uhkaajaksi siitä ei vielä ole, vaikkei menestyskonsoliakaan ole viime viikkoina saatu liikkeelle entiseen malliin.
Oliver
Uutinen

Segan supertähdet tennispeliin

Sega on paljastanut kehittävänsä uutta Sega Superstars Tennis -peliä, jonka hahmoina nähdään yli 15 yhtiön muista peleistä tuttua kansansuosikkia.
Oliver
Uutinen

PS3:n Storeen lisää ekan Pleikkarin pelejä

Tällä viikolla PlayStation 3:n Storeen lisättiin kolme ensimmäisen PlayStationin klassikkoa: CTR: Crash Team Racing, Everybody's Golf 2 ja Syphon Filter 3. Pelit maksavat 4,95 euroa kappale ja hintaan sisältyy tietenkin mahdollisuus kopioida peli myös PSP-käsikonsolille.
Oliver
Uutinen

Sony myy Cell-tehtaansa Toshiballe

Sony on sopinut myyvänsä Cell-tuotantolaitoksensa Toshiballe. Hintaa ei kerrottu, mutta Sony aikoo rahoittaa kaupasta saamillaan varoilla ainakin kulutuselektroniikkabisnestään.

Kaupan avulla Sony pyrkii myös supistamaan tappiollisia toimialojaan, kuten juuri viime tilivuotena miinukselle päätynyttä mikropiiriyksikköään.

Aivan kokonaan Sony ei Cellistä luovu, sillä yhtiöt perustavat prosessorituotantoon yhteisyrityksen, josta Toshiba omistaa 60 prosenttia ja Sony loput.
Oliver
Uutinen

GT5 Prologuen demo Japanin Storessa vain kolme viikkoa

Lauantaina Japanin PlayStation Storeen ladattavaksi tulevan Gran Turismo 5 Prologue -demon kerrotaan olevan saatavilla vain kolme viikkoa eli 11.11. asti.

Demossa pääsee ajamaan Suzukan radalla ja ajoneuvovalikoimasta löytyvät Lexus IS-F, Nissan GT-R, Mazda Atenza (6), Subaru Impreza WRX STi, Mitsubishi Lancer Evolution X GSR , Daihatsu OFC-1 ja BMW 135i Coupe. Radalla on kerralla 16 autoa, mutta verkkopeliä ei demosta löydy.
Oliver
Uutinen

40 gigan PS3 myös Pohjois-Amerikkaan

Sony Computer Entertainment American pomo Jack Tretton on vahvistanut Reutersille, että juuri Euroopassa julkaistu 40 gigatavun kiintolevyllä varustettu riisuttu PS3-malli ilmestyy myös Pohjois-Amerikassa 2. päivä marraskuuta.

Hintaa laitteelle tulee 400 dollaria ja lisäksi samana päivänä amarikkalaiseen valikomaan kuuluvan 80 Gt -mallin hinta laskee satasella 500 dollariin.

Japanilaiset voivat marrakuussa valita mustan tai valkean 40 Gt PS3:n, mutta tietoa Pohjois-Amerikan värivalikoimasta ei vielä ole.
Oliver
Uutinen

Pelijulkaisijat palkitsevat Ken Kutaragin

Pelijulkaisijoita edustava yhdysvaltalainen Entertainment Software Association (ESA) aikoo palkita vuosittaisessa Nite to Unite for Kids -tapahtumassaan PlayStation isänä pidetyn Ken Kutaragin.

"Ken on antanut paljon yhteisöllemme ja tavallisten kuluttajien viihteelle. Hänen näkemyksensä sekä visionsa mullistivat kotiviihteen ja mahdollistivat edistysaskeleet luovuudessa, teknologiassa ja innovaatioissa," sanoin ESA:n johtaja Michael D. Gallagher.
Oliver
Uutinen

PS3 paljastaa mustien aukkojen salaisuudet

Astrofyysikko tohtori Gaurav Khanna on jälleen yksi tiedemies, joka on havainnut PlayStation 3:n edulliseksi ja tehokkaaksi apuvälineeksi tieteellisessä tutkimuksessa.

Tällä hetkellä hänen kahdeksan yhteen kytkettyä ja Linuxilla toimivaa PS3-konsolia laskee miljoona kertaa oman aurinkomme painoisen mustan aukon käyttäytymistä sen niellessä tähden.
Oliver
Uutinen

Capcomilta Street Fighter 4 ja Dark Void

Gamers Day -tapahtumassa Capcom ilmoitti aloittaneensa Street Fighter 4:n kehittämisen, mutta julkaisuun on vielä aikaa yli vuosi. Alustoistakaan ei ole tietoa, eikä trailerissakaan nähty pelikuvaa, mutta ilmeisesti ainakin Ryu ja Ken ovat mukana.

Trailerilla esiteltiin myös uutta Drak Void -scifi-toimintaseikkailua. Hahmon takaa kuvatussa pelissä muun muassa lennellään ilma-aluksilla sekä hypitään ja kiipeillään tukikohdissa. Alustoja ei ilmoitettu tässäkään tapauksessa
Oliver
Uutinen

Lost Planet täydellisenä PS3:lle

Capcom on ilmoittanut Gamers Day -tapahtumassaan Lontoossa, että aikaisemmin Xbox 360:lla ja PC:llä nähty Lost Planet julkaistaan myös PlayStation 3:lle ensi vuoden alussa.

Blu-ray-levylle on tungettu kaikki PC-version bonus-hahmot sekä X360-versioon ladattavana tarjolla ollut lisäsisältö. Verkkopeliin mahtuu 16 pelaajaa.

Klikkaamalla tästä voit lukaista arvostelun X360-versiosta, josta ovat myös oheiset kuvat.
Oliver
Uutinen

PS3:n myynti kasvoi 178 prosenttia Briteissä

Hinnanmuutokset ja uusi 40 gigatavun kiintolevyllä varustettu malli kasvattivat PlayStation 3:n myyntiä Iso-Britannissa 178 prosenttia viime viikolla, mikä oli laitteen kolmanneksi paras viikko julkaisun jälkeen. Tästäkin huolimatta myyntilistan kärkisijat pitivät edelleen Nintendon DS ja Wii.
Oliver
Uutinen

Bionic Commando Capcomilta

Pelihalleissa ja useilla pelialustoilla jo vuonna 1987 nähty 2D-tasohyppely Bionic Commando saa jatkoa PlayStation 3:lle, Xbox 360:lle sekä PC:lle. Alkuperäisen pelin tapaan päähahmolla on biomekaaninen tarttumakäsi, josta tasojen läpäisemisen ohella on apua vihollisten torjumisessa esimerkiksi esineitä heittelemällä.
Oliver
Uutinen

PlayStation Network leviää myös muille Sony-laitteille

Moskovassa haastateltu Sonyn pääjohtaja Howard Stringer on vahvistanut yhtiön suunnittelevan musiikin ja videoiden jakelua PS3:lle sekä PSP:lle PlayStation Networkin välityksellä, mutta hänen mukaansa tämä on vasta alkua.

"Yritämme saada laitteet keskustelemaan keskenään tehokkaasti. PlayStation Networkin on tarkoitus sulautua laitteesta laitteeseen, mutta aloitamme pelikonsoleista, jatkamme televisioihin ja siitä eteenpäin. Se on tavoitteemme," kertoi Stringer.
Oliver
Uutinen

Italialaisille maailman makeimmat PS3-konsolit

Sony huomasi mainion markkinointimahdollisuuden Italian Perugiassa vuosittain järjestettävän Eurochocolate-tapahtuman yhteydessä ja toi tontille 150 suklaasta valmistettua PS3-konsolia, sekä jättimäisen suklaisen Sixaxis-ohjaimen.

Ainakin sormenjäljet näyttivät jäävän suklaisen mallin pintaan aivan esikuvansa tapaan.

Kuvista kiitokset TTP:lle.
Oliver