Valitse näytettävät sisältötyypit

Uutinen

PS3:n SingStoreen muutama uusi biisi

PlayStation 3:n SingStarin SingStore-verkkokauppaan on tänään lisätty seitsemän uutta biisiä, joten valikoimassa on nyt yli 80 musiikkiesitystä.

Hinta on edelleen 1,45 euroa kappaleelta ja jo ennestään sekalaisesta joukosta löytyvät nyt siis myös:
Uutinen

THQ pisti PS3-peruutuksensa Unreal Enginen piikkiin

THQ:n johtaja Brian Farrell ilmoitti Frontlines: Fuel of War -pelin PS3-version peruutuksen syyksi ongelmat Epic Gamesin kehittämän Unreal Engine 3:n kanssa.

Farrellin mukaan pelimoottorin suorituskyky ei vastannut odotuksia avoimessa pelimaailmassa ja PS3-versio olisi valmistunut vasta kaksi-kolme kuukautta Xbox 360 - ja PC-versioiden jälkeen.
Uutinen

EA keskittää testaamistaan Madridiin

Electronic Arts on avannut Espanjan Madridiin testikeskuksen, joka työllistää tarpeesta riippuen 200-400 henkeä kahdestakymmenestä Euroopan maasta.

Valtaosa työstä on pelien sisällön kääntämistä seitsemälletoista eri kielelle. Kääntäjät joutuvat kuitenkin tekemään työnsä sokkona, sillä tiukkojen turvatoimien vuoksi heidän käyttöönsä annetaan vain hahmojen dialogi ääniraitana ja tekstinä.
Uutinen

Lair-kehittäjällä tekeillä multiplatform-peli

Teköälyjärjestelmiä peli- ja simulaattoriteollisuudelle tuottava xaitment ilmoittaa aloittaneensa yhteistyön Factor 5 -studion kanssa uuden multiplatform-pelin kehittämiseksi.

Tarkempaa tietoa itse pelistä ei ole, mutta xaitmentin tavoitteena on osoittaa, että erot ihmisten ohjaamien ja tekoälyn hallitsemien hahmojen väliltä voidaan poistaa.
Uutinen

THQ paljasti lisää Red Faction III:sta

Lähinnä THQ:n talouskatsauksissa vilahdellut uusi Red Faction III -räiskintä sai vahvistuksen, kun yhtiön pääjohtaja Brian Farrell kertoi sijoittajille järjestetyssä tilaisuudessa, että peliä esitellään lisää lähiviikoina.
Uutinen

Käytetyt pelit jättibisnes kaupoille

Next Generation -sivuston Matt Matthews kävi läpi äskettäin Eurooppaankin levittäytyneen GameStop-pelikauppaketjun tulostietoja menneiltä vuosilta ja kuten jo pidemmän aikaa on epäilty, muodostaa käyettyjen pelien kauppa merkittävän osan yhtiön tuloista.

Ensimäisessä taulukossa nähdään kassakoneisiin virtaavat dollarit, joissa uusilla peleillä (oranssi pylväs) on suurin osuus. Toisesta taulukosta voidaan kuitenkin havaita, että varsinaiset voitot tehdään käytetyillä tuotteilla (keltainen pylväs), joista todennäköisesti valtaosa on pelejä.
Uutinen

Gearboxilla tekeillä jotain suurta

Brothers In Arms -sarjan kehittäjänä tunnetun Gearbox Softwaren perustaja Randy Pitchford hakee yhtiön omilla keskustelufoorumeilla firman ulkopuolisia lahjakkuuksia työskentelmään uudessa projektissa, jonka hän lupaa olevan jotain suurempaa, kuin mitä Gearbox on aikaisemmin tehnyt. Pitchford itse toimii projektin ohjaajana, mutta ei paljastanut siitä vielä enempää.
Uutinen

Vegasiin myös ilman erikoisjoukkoja

Ubisoftin Rainbow Six -miehistön valmistautuessa pian jo toiseen tehtäväänsä Las Vegasissa, ilmoittaa Midway Surreal-studionsa työstävän This is Vegas -nimistä peliä ensi syksyksi PS3:lle, Xbox 360:lle ja PC:lle.
Uutinen

Folding@home-projektissa jo miljoona PS3-käyttäjää

Sony Computer Entertainment ilmoittaa Folding@home-projektissa olevan mukana jo yli miljoona rekisteröitynyttä PS3-käyttäjää. Stanfordin yliopiston järjestämässä projektissa tutkitaan proteiinien laskostumista ja sen yhteyttä muun muassa Alzheimerin tautiin ja tietyn tyyppisiin syöpiin.

PS3 liittyi projektiin 22. maaliskuuta ja Sonyn laskelmien mukaan rekisteröintejä on tapahtunut noin 3000 päivässä tai kaksi minuutissa ympäri maailmaa.
Uutinen

Japaniin hopeinen PS3 ja tärinäohjain

Sony Computer Entertainment tuo 6. maaliskuuta Japanin markkinoille uudella värillä silatun PlayStation 3:n.

Sävynä on jo aikoinaan PS2:llakin nähty Satin Silver ja myyntipakkauksessa on myös saman värityksen saanut Sixaxis-ohjain. Teknisesti konsoli on tuttu 40 gigan kiintolevyllä varustettu malli. Paketista ei siis löydy hopeanväristä DualShock 3 -tärinäohjainta, vaan se tulee myyntiin erikseen.

Konsolipaketin ohjehinta on 39 800 jeniä (n. 250€) ja Satin Silver -tärinäohjaimen saa 5 500 jenillä (n. 35€).
Uutinen

Burnout Paradise jatkaa brittilistan kärjessä

Britannian yhteenlasketun listan kärjessä jatkoi sinne viime viikolla rynninyt Burnout Paradise, vaikka myynti putosikin 13 prosenttia viime viikolta. Lukumääriä listaa ylläpitävä Chart-Track ei edellenkään kerro, mutta paljasti PS3-version vastanneen viime viikolla peräti 49 prosentista pelin myynnistä.
Uutinen

PS3:n Platinum-pelejä joskus myös Eurooppaan

Sonyn edustaja on kertonut GamesIndustry.biz-sivustolle, että PlayStation 3:n alennushintaisia Platinum-pelejä nähdään melko varmasti tulevaisuudessa myös Euroopassa.

- Olemme julkaisseet parhaiten myynneitä pelejä uudelleen Platinum-sarjassa kaikilla aikaisemmillakin alustoilla, joten todennäköisesti teemme niin myös PS3:n kohdalla tulevaisuudessa. Päätöksiä ajankohdasta tai peleistä ei kuitenkaan ole vielä tehty, kertoi Sonyn puhemies.
Uutinen

PSP:n kehitystyökalut nyt puoleen hintaan

Sony on laskenut PSP-pelien kehityksessä käytettävän laitteiston ja ohjelmiston myyntihinnan puoleen. Myös tukipalveluiden hinnat on puolitettu ja alennuksessa pääsevät osalliseksi myös sopimuksensa uusivat vanhat asiakkaat.

Luonnollisesti pyrkimyksenä on lisätä paketin houkuttelevuutta uusille asiakkaille ja varmistaa jo mukana olevien kehittäjien tyytyväisyys.
Uutinen

Burnout-demon verkkopeli sai jatkoaikaa

Electronic Arts suunnitteli alunperin lopettavansa Burnout Paradisen demon verkkopelin tukemisen kuun vaihteessa, mutta nyt sille on annettu armonaikaa 15. helmikuuta asti.

Alunperin EA kertoi tarvitsevansa verkkoresurssit pelin jo ostaneiden käyttöön, mutta nyt todetaan demossakin koettavan sosiaalisen verkkomoninpelin olevan tärkeä osa Burnout Paradisea, joten mahdollisimman monen pelaajan halutaan saavan siitä esimakua.
Uutinen

PSP:stä oma stylisti

Kuun lopulla Japanissa julkaistaan naisille suunnattu MyStylist-ohjelma PSP:lle.

MyStylistin mukana tulee kamera, jonka avulla ohjelmaan voi ottaa kuvia omista tai kaupassa näkemistään vaatteista ja asusteista. Levylle on ladattu valmiiksi kahdeksan muotimerkin tämän vuoden kevät- ja kesämallisto.