Valitse näytettävät sisältötyypit

Uutinen

Sony esitteli PS3-pelejä 3D-muodossa

Sony esitteli CES-messuilla 3D-versioita Gran Turismo 5 Prologuesta sekä WipEout HD:sta ja ainakin Ars Technican toimittajat olivat vakuuttuneita.

Sony ei kuitenkaan ollut valmis kertomaan tekniikasta 3D-kuvan takana ja edustajan mukaan tarkoituksena oli vain esitellä yleisölle, että miltä 3D näyttäisi, mikäli Sony päättäisi siihen suuntaan lähteä.
Oliver
Uutinen

Kaksi uutta PSP-väriä Aasiaan

Sony julkaisee 15. tammikuuta kaksi uutta Carnival Colors -PSP-mallia Aasian markkinoille. Teknisesti laitteet vastaavat syksyllä julkaistua PSP-3000 -mallia, mutta pinnassa ovat nyt uudet Radiant Red ja Vibrant Blue sävyt.

Hintaa laitteilla on 1 380 Hong Kongin dollaria eli noin 130 euroa.
Oliver
Uutinen

Ghostbusters kesäkuussa

Atari on vahvistanut Ghostbusters: The Videogamen julkaisupäiväksi Euroopassa 19. kesäkuuta. Samaan aikaan ilmestyy ensimmäisen elokuvan 25-vuotisjuhlapainos blu-raylle.

Pelistä ilmestyvät versiot PS3:lle, PS2:lle, Xbox 360:lle, Wiille, DS:lle ja PC:lle.
Oliver
Uutinen

WipEout ja MotorStorm kehittäjät yhteen

GamesIndustry.bizin haastattelussa Sonyn Worldwide Studios Europea johtava Michael Denny vahvisti, että yhtiön suunnitelmissa on sulauttaa WipEout-sarjasta vastaava Studio Liverpool sekä MotorStormia työstävä Evolutions Studios, joka siirtyi Sonyn omistukseen reilu vuosi sitten.
Oliver
Uutinen

Rock Band pitää välivuoden

Juuri kun Rock Band -bändipelit saatiin edes jollain tapaa julkaistua Euroopassa, ilmoittaa Harmonixin Alex Rigopolous, ettei sarjan kolmatta osaa nähdä vielä tänä vuonna.
Oliver
Uutinen

PSP:lle pian kahden teran muistikortteja?

PSP-pelaajilta saattavat pian loppua ongelmat tallennustilan suhteen, kun Sony ja Sandisk esittelivät uuden "Memory Stick format for Extended High Capacity" -formaatin, joka kasvattaa Memory Stick PRO -korttien aikaisemmin 32 gigaan rajatun maksimikapasiteetin kerralla peräti kahteen teraan.

Ulkomitoiltaan ja ominaisuuksiltaan uudet kortit vastaavat nykyisiä Memory Stick PRO Duo -kortteja. Niiden voisi siis uskoa toimivan myös PSP-käsikonsolilla, mikäli vain käyttöjärjestelmä niitä tukee ongelmitta.
Oliver
Uutinen

PlayStation 2:sta vielä autoversio

PlayStation 2 ei vain suostu kuolemaan ja nyt Audiovox on päättänyt yhteistyössä Sonyn kanssa tuoda markkinoille muutaman autokäyttöön tarkoitetun mallin.

Kattoon asennettavasta huippuversiosta löytyy Audivoxin DVD-soitin johon on integroitu PS2 sekä 10,2:n tuuman laajakuvanäyttö. Mukana tulee vielä langaton DVD-kaukosäädin, kahdet langattomat kuulokkeet sekä kaksi langatonta peliohjainta.
Oliver
Uutinen

White Knight todennäköisesti joskus Yhdysvaltoihin

Gametrailersin haastattelema Level 5:n pääjohtaja Akihiro Hino oli vielä varsin varovainen kommenteissaan PS3:n White Knight Chronicles -roolipelin julkaisusta länsimaissa, mutta Yhdysvalloissa hän haluaisi pelin ilmestyvän.

– Tällä hetkellä voin puhua vain omien arvioiden ja ennusteiden perusteella. Pitäisikö peli julkaista Yhdysvalloissa vai ei? Mielestäni pitäisi, mutta ajankohtaa ei vielä ole päätetty, Hino pyöritteli.
Oliver
Uutinen

Iso-Britannian pelimyynti uuteen ennätykseen

Britannian pelialaa edustavan Entertainment and Leisure Software Publishers Associationin (ELSPA) mukaan saarivaltiossa ostettiin viime vuonna yhteensä 82,8 miljoonaa videopeliä ja kaikkiaan rahaa pistettiin peleihin sekä laitteisiin 4,03 miljardia puntaa.

Wii pelit vastasivat lähes neljänneksestä kaikesta pelimyynnistä, kun menekki kasvoi 153 prosenttia yli 20 miljoonaan edellisestä vuodesta. DS ei tullut kaukana perässä 19,1 miljoonalla pelillä. Xbox 360:n pelimyynti kasvoi 51 prosenttia 14,9 miljoonaan ja PlayStation 3:n puolestaan 145 prosentilla 10,4 miljoonaan.
Oliver
Uutinen

Xbox-pomo ennustaa PS3:n hinnan laskevan pian

Microsoftin Xbox-bisneksiä luotsaava Aaron Greenberg ennustaa Sonyn laskevan PlayStation 3:n hintaa pian.

– Odotamme PS3:n hinnanlaskun tapahtuvan seuraavan parin kuukauden aikana. Olemme hiukan yllättyneitä, ettei sitä vielä ole tehty ja uskoisin, että heidän on muutettava hintaa mahdollisimman pian, Greenberg kertoi.
Oliver
Uutinen

Japaniin myös Yakuza 3 -PS3-konsoli

Aikaisemmin uutisoidun Resident Evil 5 -PS3:n lisäksi julkaistaan Japanissa 26. helmikuuta Yakuza 3 -teemalla koristeltu valkoinen PS3-konsoli.

Hintaa komistuksella on 45 980 jeniä (363€) ja sitä valmistetaan 10 000 kappaleen erä.
Oliver
Uutinen

PS3-peli jouluhitti Japanissa

Media Create on vihdoin selvinnyt vuodenvaihteen juhlapyhistä ja saanut julkaistua jouluviikon myyntilukemat Japanista.

Pelilistan kärkisijan vei joulupäivänä julkaistu PS3-roolipeli White Knight Chronicles, mikä olikin toiseksi menestynein PS3-julkaisu Japanissa Metal Gear Solid 4:n jälkeen. Pelin vaikutus konsolimyyntiin jäi kuitenkin melko pieneksi.
Oliver
Uutinen

Japanilaisille Biohazard 5 -PlayStation 3

Japanissa Resident Evil 5 julkaistaan 5.3. nimellä Biohazard 5 ja luvassa on tietysti erikoispakkaukset molemmille konsoleille.

Biohazard 5 Xbox 360 Premium Pack sisältää normaalin konsolin lisäksi soundtrack-CD:n, pelin peltilaatikossa, headsetin sekä koodin Biohazard 5 -teeman lataamiseksi. Hintaa paketilla on 34 800 jeniä eli noin 275 euroa.
Oliver
Uutinen

1UP.com myytiin UGO Entertainmentille

Suosittu videopelisivusto 1UP.com sekä siihen liittyvät GameVideos.com, MyCheats.com ja GameTab.com on myyty UGO Entertainmentille ja sen emoyhtiölle Hearst Corporationille.

Virallisen tiedotteen mukaan 1UP.com jatkaa entisellään UGO.comin rinnalla, mutta huhut kertovat, että esimerkiksi 1UP Show ja podcastit olisivat mennyttä. Lisäksi 40 työntekijän kerrotaan saaneen lähtöpassit tai muuten jättäneen yhtiön.

Epäviralliset lähteet kertovat lisäksi, että 1UP.comiin olennaisesti liittynyt Electronic Gaming Monthly (EGM) -lehti ilmestyy tässä kuussa viimeisen kerran.
Oliver