Pokémon GOn Suomen mestaruus vuodelle 2021 ratkaistaan ensi sunnuntaina
Suomen Pokémon GO -eliittikouluttajat kohtaavat toisensa tänä viikonloppuna.
Suomen Pokémon GO -eliittikouluttajat kohtaavat toisensa tänä viikonloppuna.
Toimitus ahkeroi pelien parissa päivin öin. Joskus pelinälkä iskee myös kesken bussimatkaa tai kahvitaukoa, jolloin mobiilipelaaminen on usein helpoin ratkaisu. Näistä peleistä toimitus nauttii.
Pokémon GO on jo yli nelivuotias ja kehittynyt paljon vuosien aikana. Kohta on jälleen luvassa iso päivitys.
Kasvomaskit ovat viime aikoina olleet monien huulilla. Ja kasvoilla tietenkin.
Niantic juhlii viidettä syntymäpäiväänsä.
Nelivaiheinen rajoitetun ajan erikoistutkimus haastaa taskuhirviöiden kouluttajat.
Pokémon Go Fest 2020:n ensimmäinen päivä on taputeltu, mutta pelissä tapahtuu vielä paljon tämän viikonlopun aikana.
Team Go Rocket valtaa festivaalin toisen päivän. Häijy tiimi tuo mukanaan muutaman legendaarisen varjopokémonin. Team GO Rocket ottaa PokéStopit haltuunsa normaalia useammin koko päivän ajan. Kaikilla pelaajilla – jopa niillä, jotka eivät ole ostaneet Go Fest -lippua – on mahdollisuus taistella heitä vastaan.
Johnson on itsekin pitkänlinjan Pokémon-kouluttaja.
Niantic testaa ilmaista, taattua päivittäistä sisältöä Pokémon GO -pelaajille.
Pokémon GO Festin liput saapuivat myyntiin. Festivaalia vietetään 25. – 26. heinäkuuta.
Pokémon GO Fest on Nianticin järjestämä vuoden suurin Pokémon GO -pelin sisäinen tapahtuma, joka on tänä vuonna täysin virtuaalinen. 17 euroa maksavan lipun lunastaneet osallistujat saavat nauttia täydestä tapahtumakokemuksesta, mutta pikkubonuksia on luvassa myös ilmaiseksi pelaaville kouluttajille.
Festivaaliviikonlopun tapahtumasisältö:
Lauantai 25.7. kello 10 - 20