Arvostelu

ZooCube

Nykypäivänä videopelien parissa ei pääse käyttämään älynystyröitään tarpeeksi usein. ZooCube yrittää täyttää tyhjiötä eläimellisellä vetovoimallaan.
Guardian Viper
Uutinen

Tales of Symphonia -erikoiskuutio Japaniin

Namco on ilmoittanut juhlistavansa Tales of Symponia -roolipelin Japanin julkaisua lanseeramalla markkinoille pienen erän erikoisteemaista GameCube-konsolia. Spesiaalimasiina tulee myyntiin 28. elokuuta, samanaikaisesti itse pelin kanssa.

Hintaa laitteelle ei ole vielä vahvistettu, mutta kuvan rajoitetussa erässä myyntiin tulevasta koneesta voit löytää täältä. Namco kertoili ToS:n myyntiodotuksien olevan noin puolen miljoonan korvilla - pelkästään Japanissa.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

F-Zero GC:n lanseerauspäiville vahvistus

Japanilainen Nintendo Dream -julkaisu raportoi GameCuben F-Zero-pelin tulevista julkaisupäivistä. Lehdykän mukaan Nintendon ja Segan yhteistyössä kehittämä luomus lanseerataan nousevan auringon maassa 27. heinäkuuta.

Pohjois-Amerikan julkaisu tapahtuu noin kuukausi myöhemmin, 26. elokuuta. Eurooppaan tekelettä saadaan odotella syksyyn.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Capcomin syksyiset Japanin-julkaisut

Capcom on paljastanut mitä sillä on tarjota japanilaispelaajille syyskuussa. Peleistä täysin uusi tuttavuus on aivokoppaan sukeltava Glass Rose -jännitysnäytelmä, jossa pelaaja ratkoo murha-arvoitusta apunaan aikamatkustamisen jalo taito. Amerikkalaistekoinen tasohyppely Maximo Vs.
saintbert
Arvostelu

Kelly Slater's Pro Surfer

Tähän asti Playstationilla on ollut mahdollista harrastaa virtuaalista rullalautailua, lumilautailua ja ties mitä muuta lautaurheilua. Laineilla lautailu ei kuitenkaan ole aikaisemmin ollut mahdollista, joten Kelly Slater surffipeleineen iskee sopivaan markkinarakoon.
feldon
Uutinen

Game Boy Advance SP saavutti miljoonan rajapyykin

Nintendo on ilmoittanut, että sen muutama kuukausi sitten lanseeraama Game Boy Advance -malli SP on saavuttanut miljoonan myydyn konsolin rajan. Tähän mennessä kone on kelvannut yli 1.1 miljoonalle kuluttajalle. Näin masiina on myynyt noin kymmenen koneen minuuttivauhtia julkaisusta lähtien.

Nintendo juhlistaa menestystä julkaisemalla syyskuussa uuden SP-mallin. Flame-niminen punaväritteinen kone ilmestyy viimeisimpien tietojen mukaan myös Suomen markkinoille joskus syksyn aikana.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Dragon Drive - Treasuren uusin GameCube-projekti

Japanilaisen Nintendo Dream -lehden sivuilla mainitaan Treasuren työstävän Dragon Drive -nimistä peliä GameCubelle. Tiimi, jonka tuotoksista löytyy sellaisiakin nimikkeitä kuin Ikaruga ja Wario World, on tällä kertaa siis napannut pelioikeudet japanilaiseen manga- ja anime-sarjaan.

Dragon Drive tulee tietojen mukaan olemaan Segan Panzer Dragoonin tyylinen ammuskelupeli, mutta mitään muita yksityiskohtia ei ole juurikaan paljastettu. Lisää tästä mielenkiintoisesta peliprojektista mahdollisimman pian!

Guardian Viper
Uutinen

Only in Donkey Kong Country!

Raren alun perin kehittämän Donkey Kong Countryn Game Boy Advance -käännös on saanut oman veikeän kotisivunsa, jossa peliä esitellään hurtin huumorin ja pienten minipelienkin muodossa. Myös muutamia videoita ja ruutukaappauksia pääsee ihastelemaan, unohtamatta tietenkään hyvin tarpeellisia tietopaketteja.

Kyseiselle sivustolle pääset tästä, eikä sitä tutkailemalla jää epäselväksi mitä pelin iskulauseella "Only in Donkey Kong Country" ajetaan takaa.

Guardian Viper
Uutinen

Auto Modellistan Cube-versio omaa tukun parannuksia

PlayStation 2:lla pienoiseksi pettymykseksi osoittautunut celshading-ajopeli Auto Modellista kääntyy nyt myös GameCubelle. Tuned-lisänimen saanut tekele omaa esikuvaversioon verrattuna kaksi uutta rataa, yhdeksän tuoretta amerikkalaisvalmisteista kärryä ja muita vielä toistaiseksi mainitsemattomia ekstroja. Tekijöiden mukaan peli sisältää myös kaksinpelin sekä parannellun poweslide-liu'un ja kokonaan uudistetun replay-tilan.

Auto Modellista: Tuned ilmestyy Japanissa ja Yhdysvalloissa pikapuoliin. Eurooppaan peli saapunee myös lähitulevaisuudessa. Lanseerauspuolen hoitaa Sega.

Esa Mäkijärvi
Arvostelu

James Bond 007: Nightfire

Viime vuoden Cube-yllättäjä, 007: Nightfire on kääntynyt kannettavaan muotoon. Mutta pääseekö se lähellekään isoveljeään?
kaba
Arvostelu

Vexx

Vihdoin ja viimein hyvää tasoloikkaa Xboxille, jolle ei niitä ole liiakseen.
Unreal-Hawk
Uutinen

Metal Gear Solid: The Twin Snakes -tietoja

GameSpot haastatteli E3-messuilla Metal Gear -sarjan luojaa Hideo Kojimaa, joka tulkkinsa Scott Dolphin välityksellä keskusteli tulevista peleistään, joihin lukeutuu PlayStation 2:n Metal Gear Solid 3: Snake Eater, Game Boy Advancen Boktai: The Sun is in Your Hand ja tietenkin GameCuben Metal Gear Solid: The Twin Snakes. Cube-kansaa eniten kiinnostanee jälkimmäisin, josta Kojima ei kuitenkaan paljastanut juurikaan uutta tietoa - mikäli pelin vaiheita on seurannut entuudestaan.
Guardian Viper
Uutinen

Metallica tekee sen itse

40-vuotiaiden rokkipappojen tätänykyä muodostama Metallica on antanut pitkään jatkuneille videopelihuhuille viimeinkin vahvistuksen. Yhtiön nimeä kantavaa virtuaaliseikkailua kehittelee lukuisista huonoista rävellyksistä tuttu Vivendi Universal, joten mitään kovin laadukasta tuskin on odotettavissa. Ihmeitä kuitenkin tapahtuu enemmän kuin kerran päivässä, joten vain aika näyttää tulevan projektin kehityssuunnan.

Tuotos tulee olemaan kolmannen persoonan perspektiivistä kuvattu autoilu, jossa kärryihin on Twisted Metal -sarjan tyyliin kiinnitetty mitä moninaisempia kanuunoita.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Peliveteraanit yhdistivät voimansa

Skotlantilaisen Real Time Worldsin takaa löytyy osaavaa väkeä. Tuoreen pelinkehittäjän perustajat ovat jättäneet jälkensä alan historiankirjoitukseen sellaisilla julkaisuilla kuin Grand Theft Auto ja Lemmings. Real Time Worldsin taustalta löytyvä timanttinen trio koostuu DMA Designin perustaneesta David Jonesista, Psygnosiksen alullepanijoihin kuuluneesta Ian Hetherington ja Nintendon Amerikan osastolla työskennelleestä Tony Harman.

Kolmistaan pelejä ei kuitenkaan tänä päivänä tehdä.

saintbert
Uutinen

Panssari kiiltää ja kalsarit tutisevat Maximo 2:ssa

Computer and Video Games on haastatellut Maximo-pelisarjan tekijöitä. Capcomin Amerikan-studioilla työstettävä sarja on edennyt toiseen osaansa, Maximo Vs. the Army of Zin. Haastattelussa pureudutaan Maximo kakkosen entistä tarinavetoisempaan muotoon.

Pelikentät eivät ole ensimmäisen Maximon tapaan toisistaan riippumattomia koitoksia. Sen sijaan, että pelaaja valitsisi tason kerrallaan läpäistäväksi, on peliin punottu punainen lanka.

saintbert
Uutinen

Brittipelitalo liittyy Konamin seuraan tanssilattialle

Tanssipelit ovat taas pinnalla. Konamin bemani-pelien sarja on se tunnetuin. Viimeisin tekele ilmestyi Euroopassa viikko sitten nimellä Dancing Stage MegaMix. Selvää on, että markkinajohtajaa yritetään kammeta valtaistuimelta keinolla millä hyvänsä. Viimeisin haastaja on Briteistä.

Bigben Interactiven molemman polven PlayStationeille julkaistava Dance:UK eroaa kilpailijoistaan parilla jipolla. Tanssimatolla kontrolloitava peli sisältää mielenkiintoisimpana yksityiskohtana karaokeoption.

saintbert
Arvostelu

War of the Monsters

Hyviä taistelupelejä ei ole koskaan liikaa, eri genrejä sekoittavista sellaisista puhumattakaan. Tämä luomus sekoittaa oivasti party- ja mättö-genren keskenään.
Unreal-Hawk
Arvostelu

Ikaruga

Vaikka kaksiulotteisten räiskintöjen kulta-ajat ovat jo kaukana menneisyydessä, niin onneksi vielä joku jaksaa yrittää tämän legendaarisen genren parissa. Ikaruga yllättää erinomaisuudellaan.
Esa Mäkijärvi
Arvostelu

Burnout 2: Point of Impact

Acclaimin kaahailuajopeli Burnout 2 on saanut lämpimät vastaanotot niin PS2-, kuin Cubeleirissäkin. Täydellisen katsastus selvittää, kruisaileeko mustan laatikon viritetty Burnout 2 oikeasti arcadeajopelien kuningaskaistalle vai kutsuuko kuoppainen korpitie.
Corca
Uutinen

Norjan Nintendo vuotaa salaisuuksia

Nintendon norjalaissivuhaara on paljastanut julkaisulistassaan muutaman mielenkiintoisen nimikkeen.

Toinen näistä on E3-messuillakin lyhyesti nimimuodossa esitelty Paper Mario. Kyseessähän on loistava roolipeli, joka ilmestyi Nintendo 64:lle kyseisen koneen ollessa jo käytännöllisesti kuopattu.

Samaisella saitilla esiintyy myös mysteerinen nimike "Super Mario". Vallankumouksellinen nimi ei ainakaan lupaa paljoa, mutta uuden Mario-pelin kehittäminen on joka tapauksessa mainitsemisen arvoinen asia.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Spaceworld kuollut ja kuopattu?

Japanilaisten pelaajien tarpeita palveleva nettisivu Nintendo Dream raportoi, että Nintendo on peruuttanut pian järjestettäväksi aiotun Spaceworld-messunsa. Sama episodi nähtiin myös viime vuonna, kun kyotolaisyhtiö noudatti täsmälleen samaa kaavaa.

Yhtiön pr-osasto ei puhua pukahtanut suuntaan tai toiseen, mutta Tokion laitamilla perinteisesti organisoitava messutapahtuma on yleisesti ollut Nintendolle merkittävä kanava esitellä tuotteitaan nousevan auringon maan kuluttajille.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Cubistit jäävät ilman mafiosojaan

On jo pitkään huhuiltu, että Take Two Interactiven PC-hitti Mafia olisi kääntymässä kaikille kolmelle nykysukupolven konsolille. Näin ei ikävä kyllä ole asian laita, sillä Take Twon tytäryhtiö Gathering vahvisti kyseisen tuotoksen olevan tulossa vain PlayStation 2:lle ja Xboxille. Näin GameCube-pelaajat ovat ainoat, jotka jäävät ilman alamaailman välienselvittelyjä.

Mitään syitä GameCuben poissulkemisesta ei annettu, kuten ei myöskään tietoja ilmoitettujen versioiden julkaisuajankohdistakaan. Uutisoimme asiasta lisätietoja, mikäli sen tiimoilta paljastuu jotakin valaisevaa.

Guardian Viper
Uutinen

Metallibändi biteiksi

Sanfranciscolainen hevipumppu Metallica seuraa mm. Iron Maidenin ja Kissin jalanjälkiä julkaisemalla nimikkopelin. Vivendi Universalin tuottama nimike ehtii kauppoihin vasta 2005, mutta pelistä saa esimakua Metallican tuoreen lätyn St. Angerin mukana tulevalla trailerilla.

Toimintapitoiseksi kaahailuksi kuvailtu peli hyödyntää bändiä musiikin ja ääninäyttelyn osalta. Metallica on myös luvannut äänittää biisin erityisesti vielä nimeämätöntä peliä ajatellen. Tarkempaa tietoa odotellessa pelin uskotaan ilmestyvän PC:lle ja/tai konsoleille.

saintbert
Uutinen

Uusi moninpelikartta Return to Castle Wolfensteiniin

Return to Castle Wolfesntein: Tides of War on saanut tänään yhden uuden moninpelikartan ladattavaksi Xbox Livestä. Melko pienikokoisen kartan nimi on Barn ja se on tarkoitettu 6-8 pelaajan nopeatempoisiin vääntöihin. Kartta tukee kaikkia Live-pelimuotoja.

Return to Castle Wolfesnteiniin on tulossa ainakin kaksi muuta moninpelikarttaa kesän aikana.

Hakkiz
Arvostelu

Star Wars: The Clone Wars

Star Wars: The Clone Wars -pelissä taistellaan toinen toistaan muistuttavien kloonien kanssa. Täällä PS2FINissä puolestaan taistellaan näiden toinen toistaan muistuttavien pelien kanssa.
feldon
Uutinen

Kuvia ja tietoja - The Simpsons Road Rage

THQ:n ja Electronic Artsin yhteistyössä Game Boy Advancelle julkaisema The Simpsons Road Rage on viimeinkin vääntymässä konkreettiseen muotoon. Tekelettä työstää mm. Virtua Tenniksen GBA-inkarnaation tiimoilta itsensä tunnetuksi tehnyt Altron. Tuotos noudattaa kotikonsoliversioista tuttua taksihurjastelukaavaa - pelaaja poimii kyytiinsä Simpsons-universumin matkustajia ja vie näitä sitten eri paikkoihin ympäri Springfieldiä.

Grafiikkaa tehostetaan ehostetulla Mode 7 -moottorilla.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Buffy metsästää vampyyrejä myös GBA:lla

Xboxilla vampyyrejä lihoiksi pistänyt Buffy the Vampire Slayer tulee nyt myös Game Boy Advancelle. Uudesta taskukonsoliversiosta on kiittäminen Natsumea ja THQ:ta, jotka yhdessä työstävät noin 16 kentän mittaista toimintapeliä. Sivuttainrullaava kokonaisuus on yhtä mäiskettä alusta loppuun.

Aivot on siis syytä kääntää nolla-asentoon joskus syksyn aikana.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Mace Griffin myöhästyi Cuben ja PC:n osalta

Vivendi Universal on ilmoittanut myöhästyttäneensä Mace Griffin Bounty Hunter -räiskintäpelin GameCube- ja PC-versioita. PlayStation 2- ja Xbox-editiot ilmestyvät yhä kesän aikana, mutta kuutiomiehet ja tietokonehörhöt saavat odotella omaa versiotaan syyskuun alkuun. Tarkka ilmestymispäivä on toistaiseksi 2.9.2003.

Lykkäyssyytä ei kerrottu, mutta myöhempi julkaisuajankohta ei lupaa hyvää ainakaan myyntiluvuille.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Splinter Cellin demo-dvd Eurooppaan

Ubi Soft ja Nintendo julkaisevat Splinter Cell -pelistä ennakko-dvd:n, jossa on pelin traileri ja lopullisessakin versiossa esiintyvä Chinese Embassy 2 -kenttä. Demo kytkeytyy myös Game Boy Advanceen mahdollistaen täten lukuisat erikoisominaisuudet, kuten erikoiskartan jne.

Todellinen kuningasidea oli tietenkin se, että demo ilmoitettiin vasta kaksi päivää ennen lopullisen version julkaisua. Suomeen kyseisiä ennakkolevykkeitä tulee tietenkin vain todella rajoitettu määrä, eikä muuallakaan Euroopassa saatavuudesta ole takeita.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

BlowOut-pelille uusi kehittäjä

Peliprojektin ajelehtiessa vikasuuntaan, on helpompaa vaihtaa julkaisijaa kuin kehittäjää, mutta Majesco pitää kiinni nimikkeestään. BlowOut-räiskintää työstänyt ranskalaistiimi Kaos Kontrol on saanut pakata kamppeensa ja luovuttaa pelin amerikkalaispuljulle nimeltä Terminal Reality. Syytä siirrolle ei ole kerrottu.

BlowOut on 2D-hengessä toteutettu shoot 'em up, jonka oli tarkoitus ilmestyä vielä tänä vuonna, mutta viimeisimpien raporttien perusteella julkaisu mitä luultavammin myöhästyy. Peli on ilmoitettu PlayStation 2:lle, PC:lle ja Xboxille.

saintbert
Uutinen

Sony Haloa haastamaan

Sony on ollut vaitonainen Lost Boysin PlayStation 2:lle kehittämästä Kin-pelistä, mutta jakanut juuri sopivasti tiedon muruja, jotta hypemasiina ei ole hyytynyt. Hämmentävää kyllä, peli liikkuu tätä nykyä nimellä Kill Zone. Otsikko selviää viimeistään kun peli ilmestyy syksyllä 2004.
saintbert
Uutinen

Lisää The Matrix -pelejä

The Matrix kuumeen hallitessa maailmaa ja Enter the Matrix -pelin hallitessa myyntilistojen kärkitiloja ei liene tule kenellekkään yllätyksenä tieto siitä, että Atari (ex-Infogrames) vahvisti Shiny Entertainmentin kehittävän seuraavaa Matrix -peliä. Peliä ei kuitenkaan aiota puskea markkinoille hätäisesti Matrix: Revolutions -elokuvan kanssa samaan aikaan, vaan julkaisuajankohdaksi ilmoitetaan joulu 2004.

Atarilla on myös suunnitelmissa julkaista kolmaskin Shinyn kehittämä Matrix-peli, tämän julkaisu ajoittunee vuoden 2006 paikkeille.

Niko Martiskainen
Uutinen

NHL 2004 – tietoa ja kuvia

EA Sportsin huippusuosittu NHL-sarja etenee tänä vuonna jo 12. osaansa NHL 2004:n myötä. Uudistusten joukosta löytyy myös meitä suomalaisia lämmittävä ominaisuus, pelissä esiintyy nimittäin kotoinen SM-Liiga kaikkine joukkueineen. Myös Ruotsin Elitserien ja Saksan DEL-Liiga ovat mukana. Vanhaan tuttuun tapaan pelissä on tieytisti täydellinen NHL-lisenssi, joka takaa aidot joukkueet, areenat, pelaajat ynnä muut sellaiset. Maajoukkueitakaan ei onneksi ole unohdettu.

Pari viimeisintä NHL-peliä ovat olleet monien mielestä laskusuunnassa pelattavuutensa osalta.

Hakkiz
Uutinen

Pikku-Xbox tulee, ei tule, vai tuleeko sittenkin?

Japanissa useat pelilehdet ovat raportoineet Microsoftin etenevän suunnitelmissaan tuoda normaalia Xboxia pienikokoisempi "Xbox 1.5" markkinoille, jota odoteltiin julkistettavaksi jo viimekuisilla E3-messuilla.

WAM-lehden mukaan uusi versio ilmestyisi Japanissa samoihin aikoihin MMORPG-peli True Fantasy Live Onlinen kanssa, joka julkaistaan myöhemmin tänä vuonna. Kyseinen peli on yksi Microsoftin suurimmista toivoista kasvattaa Xboxin menekkiä Japanissa ja kompaktimpi Xbox-versio voisi merkittävästi auttaa näitä pyrkimyksiä.

Hakkiz
Arvostelu

Crashed

Romuralli on peli-ideana kiehtova, mutta Rage on pelattavuudeltaan kelvottomalla tuotoksellaan onnistunut poistamaan hohdon koko lajista.
jeremy
Arvostelu

Enter the Matrix

Enter the Matrixia ovat monet odottaneet kieli pitkällä ja kuola valuen, mutta valitettavasti Shiny Entertainmentin mahtipontinen tuotos tuntuu enemmänkin puolivalmiilta beta-versiolta kuin kaupalliseen levitykseen suunnatulta myyntiversiolta.
Hakkiz
Uutinen

Final Fantasyn julkaisua lykättiin Japanissa

GameCube Europe -sivustolla kerrotaan Square Enixin lykänneen sen tulevan Final Fantasy: Crystal Chronicles -roolipelin Japanin julkaisua melkeinpä kuukaudella.

Square Enix ei ole ilmoittanut mitään varsinaista syytä lykkäykselle, mutta aiemmin ilmoitetun 18. heinäkuuta tapahtuvan julkaisun sijaan GameCube-fantasia näkeekin päivänvalon vasta 8. elokuuta. Jää nähtäväksi kuinka paljon tämä Japanin aikataulumuutos vaikuttaa myöhemmin tapahtuvaan Euroopan julkaisuun.

CubeFIN seuraa asian kehittymistä.

Guardian Viper
Uutinen

Enter the Matrixin jatko-osa jo kehitteillä

GameCube Europe -sivusto raportoi internetissä pyörivästä tiedosta, jonka mukaan Atari on vahvistanut uuden The Matrix -pelin olevan kehitteillä.

Tietojen mukaan uutta peliä kehittää Enter the Matrix -peliäkin työstänyt Shiny Entertainment, mutta mitään muuta ei juurikaan tiedetä. Julkaisu tapahtunee samoihin aikoihin kuin elokuvatrilogian viimeinen osa, The Matrix Revolutions, iskeytyy valkokankaalle. Tämän tiedon nojalla pelin kehitys on jo pitkällä. Lisää asiasta, kun uutisoimisen aihetta ilmaantuu.

Guardian Viper
Uutinen

Mario Golfin Cube/GBA-kytkös paljastettu

The Magic Box -sivuston saamien tietojen mukaan GameCuben Mario Golf: Toadstool Tour -pelin voi linkittää Game Boy Advancelle kehitettävään Mario Golf -peliin.

Kytkemällä Cube-version tähän Mario Golf: Advance Tour -nimellä kulkevaan GBA-peliin, voidaan pelihahmojen taitoja harjoittaa taskukonsolilla ja siirtää tuloksista syntyvät tiedot takaisin GameCubeen. Lisäksi Cube-version hahmoja voidaan siirtää GBA-versioon.

Guardian Viper