Uutinen

EA jatkaa seikkailujaan Keskimaassa

Oliver
Sormusten Herra -leffoihin perustuneita pelejä jo vuodesta 2001 tehnyt Electronic Arts on saanut lisenssilleen jatkoa ensi vuoden loppuun saakka. Leffojen lisäksi EA sai oikeudet käyttää myös J.R.R. Tolkienin alkuperäistä kirjatrilogiaa pelien ideoimiseen.

EA:n suunnitelmissa on julkaista uusi Sormusten Herra -peli ensi vuoden aikana. Useat nettilähteet arvelevat kyseessä olevan henkiin herätetty The Lord of the Rings: The White Council, jonka kehitys pistettiin jäihin alkuvuodesta. Peliä kehitettiin PS3:lle, Xbox 360:lle ja PC:lle.

EA jatkaa seikkailujaan Keskimaassa