Rare kertoi Gamesindustry.biz-sivustolle, että studiolta voi odottaa lisää Viva Piñataa seuraavan kahden tai kolmen vuoden ajan. Pelin kohderyhmään kuuluu koko perhe. Nuorempaan yleisöön halutaan vedota muun muassa TV-sarjan avulla.
Brittiyhtiön Lee Schuneman kertoo kehittäjän olevan tyytyväinen pelin saamaan tukeen, vaikka se ei mikään valtava myyntimenestys ole ollutkaan. Schunemanin mukaan TV-sarja on pärjännyt Pohjois-Amerikassa hyvin. Britteihin se saapui tällä viikolla, ja muualle Eurooppaan sarja levinnee kuluvan vuoden aikana.
Kunpa nyt eivät tekisi tästä Mario Kartista kopioitua Piñata Racingiä Nintendo DS:lle. Viva Piñata on liian hyvä alku pilattavaksi jollain yhdentekevällä sivutuotteella.