Fight Night Round 4:n demo tupsahti tänään Xbox Liven kauppapaikalle. Kultajäsenet pääsevät testaamaan EA:n uusinta nyrkkeilypeliä lataamalla alle 800-megatavuisen kokeiluversion.
Sama demo ilmestynee myöhemmin tänään myös PlayStation Storeen.
Sama demo ilmestynee myöhemmin tänään myös PlayStation Storeen.
Kirjaudu sisään osallistuaksesi keskusteluun.
Taitaa ollakin tuossa tapauksessa ensimmäinen kerta, kun PSN:n ilmaisuus antaa selvän edun. Demosta olen kiinnostunut, mutta Livestä en voi ladata viikkoon, mutta jos tulee samana päivänä pleikkarille niin lataus onnistuu mutkitta. Joskus näinkin :)
Nyt lähti lataukseen...,kohta innolla testaamaan :D
aiemmin ilmoitettiin että storeen vasta 4.6
"aiemmin ilmoitettiin että storeen vasta 4.6"
Perussetti. Sehän on sitten samaan aikaan kun livesilver-omistajat saavat demon ilmaiseksi. Eli PSN:n ilmaisuudesta ei ole (tässäkään) hyötyä.
Ihan puskista tuli, että oli sit tarvinnu mennä muuttaan kontrolleja :S Olis saanu pitää samat ku FNR3:ssa (tuli siinä käytettyä 3. asetusta). Noi nykyiset on syvältä, saattaapi kyl jäädä peli ihan sen takia kaupan hyllyyn.
öö millo se psn demo tulee?