The Sims: Ryntää raitille

The Sims. Monille tämä nimi tuo mieleen katkeransuloisia muistoja oman suojattinsa ensimmäisestä ylennyksestä, ja siitä kuinka se kuitenkin nukahti kukkapenkkiin jäädäkseen pois töistä ensimmäisenä päivänä. Tai vaikka siitä kuinka koko talo paloi maan tasalle keittiön hellasta syttyneestä tulipalosta. Useimmille nimi kuitenkin herättää mielikuvan siitä pienestä paholaisesta, joka tuntuu nykyään riivaavan peliteollisuutta enemmän kuin mitään muuta teollisuudenalaa. Kyse on siis rahasta.

Sims ja sen puolentusinaa jatko-osaa ovat rahastaneet PC-pelaajia jo lähes puoli vuosikymmentä ilman radikaaleja muutoksia menestyskaavassa, eikä konsolipelaajilla tunnu käyvän sen parempi tuuri. Vuoden 2003 lopulla PS2:lle julkaistu The Sims ei juurikaan eronnut alkuperäisestä PC-versiosta, eikä The Sims: Ryntää raitille tarjoa yllätyksiä senkään edestä.

Samaa vanhaa

Mistä siis Simsissä on kyse? Samasta kuin ennenkin: tasapainottelemisesta työn ja leikin välillä. Jokaisella simillä on tarpeensa, jotka tulee täyttää. Huonosti ravittu ja väsynyt virtuaali-ihminen luonnollisesti on pahalla päällä, mikä puolestaan vaikuttaa työ- ja ihmissuhteisiin. Tarpeet tyydytetään perinteiseen tapaan: mukavuudenhaluisen simin voi istuttaa sohvalle katsomaan televisiota ja nälkäisenä tehdä ruokaa. Kalliimmalla kalustolla saa parempaa jälkeä aikaan, mikä simien maailmassa näkyy tehokkuutena: puolen tunnin sijaan sohvalla saattaa joutua istumaan vain 20 minuttia, tai ruuasta tulla kylläisemmäksi kuin ennen. Tarpeiden tyydyttämisen väliin harvoin jäävä luppoaika on viisainta käyttää urakehityksen kannalta edulliseen toimintaan. Pelaaja joutuukin usein tinkimään simien tyytyväisyydestä raivatakseen aikaa ystäväpiirin laajentamiseen ja taitojen kehittämiseen.

Konsoleille siirryttäessä sarjan suurin uudistus oli tehtävävetoisen Get a Life -moodin lisääminen. Pelaajan tehtävänä oli hitaasti edetä äidin helmoista menestyväksi aikuiseksi. Oman kodin hankkimisen lisäksi pelaajan tuli edetä urallaan, laajentaa ystäväpiiriään ja suorittaa muita vastaavia tehtäviä paranevan elämänlaadun takaamiseksi. Sarjan viimeisimmässä konsolipelissä tehtävämoodi on edelleen mukana ja tällä kertaa eri nimellä. Bust Out -moodin idea on suurinpiirtein sama kuin ennenkin, mutta tällä kertaa tehtävien suorittamisesta saa tavaroiden lisäksi muun muassa uusia kulkuneuvoja ja jopa taloja. Vaikka tällaiset palkinnot kuulostavatkin varsin houkuttelevalta, totuus on vallan toisenlainen. Avattavissa olevat esineet eivät juurikaan auta pelaajaa, etenkään kun jatkuva talosta toiseen muuttaminen - joka siis on pakollista - aina vetää lähtöasetelmat peruskalusteita lukuunottamatta nollaan. Uusien kalusteiden ostaminen tuntuu kovin turhalta, kun tietää että niistä joutuu kuitenkin luopumaan. Eniten hyötyä niistä tuntuu olevan vapaamuotoisemmassa Free Play -moodissa, joka tuntuu kovin ankealta ilman ylimääräisiä esineitä.

Bust Out -moodi toki tarjoaa paljon avattavaa - jopa 15 tunnin edestä. Niille jotka eivät kaikkea jaksa itse avata tarjotaan mahdollisuus vaihtaa palkintoja muistikortin tai internetin välityksellä.
Sen lisäksi pelaaja voi käydä vierailulla toisten taloissa ja peli tukee myös kuulokemikrofonin käyttöä. Oikeaa sisältöä ei valitettavasti ole, varsinkin kun moninpeliä ei ole tarjolla kuten edellisessä osassa. Free Play sen sijaan luultavasti kiinnostaa niitä, jotka eivät aiemmin The Sims -sarjaan ole tutustuneet.

Laatujälkeä

The Sims: Ryntää raitille ei ole missään nimessä huonosti tehty peli. Sarjakuvamainen grafiikka tukee hyvin tehtyjä joskin hieman köykäisen oloisia animaatioita, jotka ihmeen kaupalla jaksavat vieläkin huvittaa. Hahmot edelleen kootaan kolmesta palasesta, mutta pelaajalle annetaan enemmän vaikutusmahdollisuuksia kuin ennen. Nyt on mahdollista vaikuttaa muun muassa hiustyyliin, silmien väriin ja kaikenlaiseen muuhun, joka saattaa tehdä omasta simistä hieman miellyttävämmän oloisen. Täysin kolmiulotteinen grafiikka tekee pelistä astetta selkeämmän PC-versioon verrattuna, mutta tuottaa samalla lieviä ongelmia esimerkiksi huonekalujen siirtämisen suhteen.

Äänimaailma on mukavan kuuloinen. Tilaääni on yllättävän hyvin toteutettu, vaikka sen puute tuskin olisi monia häirinnytkään. Uudelleen tehdyt äänet kuulostavat yhtä hyviltä kuin ennenkin, vaikka musiikissa olisikin toivomisen varaa. Alkuperäisen pelin rento jazz-ääniraita on korvattu geneerisen kuuloisella pelimusiikilla, joka ei tunnu välittävän minkäänlaisia tunnelmia. Valikoissa soi taustalla samaa roskaa kuin radiossakin: tylsää rockia, hip-hoppia, dancea ja muuta vastaavaa.

Latausajoissa olisi parantamisen varaa. Siitä huolimatta, että latausruutuja joutuu vain harvoin tuijottamaan, niiden katsominen käy nopeasti puuduttavaksi. Peli lataa ajoittain jopa useita minuutteja pelaajan vieraillessa muiden taloissa, eikä odottelu juurikaan auta tekemään muutenkin tylsistä vierailuista mielenkiintoisempia. Monet saattavat myös pitää tallennustiedoston kokoa ongelmallisena, sillä se nielee lähes viidenneksen koko muistikortin kapasiteetista.

Rynnätäkö raitille?

Totta puhuen The Sims: Ryntää raitille tuntuu lähinnä taas yhdeltä lisälevyltä muutenkin vedellä jatkettuun sarjaan. Lisämateriaalia löytyy, mutta ei mitään, mikä saisi pelisarjan veteraanit taas kiinnostumaan virtuaalielämästä. Ryntää raitille ei silti pienistä ongelmistaan ole huolimatta huono peli ja varmasti onnistuu viihdyttämään niitä, jotka eivät ole pelisarjaan vielä kyllästyneet. Lyhyestä virsi kaunis: jos et vielä ole The Simsiin ehtinyt tutustua, eikä PC:lle hiljattain julkaistu The Sims 2 syystä tai toisesta kiinnosta, The Sims: Ryntää raitille on varteenotettava ostos. Suomenkielisyys varmasti tuokin sen uusien pelaajien ulottuville.