Uutinen

Ubi kuoppasi Heroes-pelin

Oliver
Ubisoft on päättänyt lopettaa Heroes-pelin kehittämisen ja palautti tv-sarjan oikeudet takaisin NBC Universalille. Ubisoft ilmoitti pelistä jo heinäkuussa 2007, mutta mitään valmista siitä ei koskaan nähty.

Ubi on kääntänyt peleiksi myös Lost- ja C.S.I. -tv-sarjat, mutta molempien menestys on jäänyt heikoksi niin arvosteluissa, kuin myös kaupallisesti.

Hyvä näin, taas päästiin eroon turhasta lisenssipelistä.

eipä tuo sarjakaan ole sen esimmäisen kauden jälkeen enää kiinostanu

Jep, ei tuo Heroes ollut todellakaan niin hyvä kuin esim. Lost, joka heti tempaisi mukaansa.

Minä en edes tiennyt että tämmöistä peliä tehtiin. Sinänsä järkevää lopettaa rahan tuhlaaminen tälläisen pelin kehittämiseen, kun mitään hittiä siitä tuskin olisi tullut.

Heroes ei ole kyllä missään vaiheessa iskenyt niin lujaa kuin Lost. Katsoin Heroesia, olikohan kolme jaksoa ja ei kiinnostanut. Tuntuu että Lostin jälkeen tulee näitä "wanna be Lost" sarjoja joissa yritetään monikerroksista ja palapelimaista juonta, kuitenkaan onnistumatta.

Vielä pakko sanoa samaan kommenttiin että Lost on kyllä yksi parhaiten kirjoitetuista sarjoista koskaan.

^Itesellä taas juuri toisinpäin. Lost ei oikein napannut, mutta Heroes kumma kyllä. Tällä hetkellä 3. kaudessa menossa, ja edelleen samaa mahtavuutta mitä ennenkin.