Kuva
PS5, PlayStation 5, konsoli ja Dualsense-ohjain

PS5

Uutinen

Monipuolista pelattavaa pimeneviin iltoihin – syyskuun PS Plus -valikoima paljastettiin

Sony on paljastanut syyskuun PlayStation Plus -pelikolmikon.

Kaikille jäsenyystasoille on tuttuun tyyliin pelattavaa tarjolla, niin vinksahatanutta seikkailua, maatilan rakennusta kuin pulmailuakin. Varmaa on, että lähes jokainen kolmikosta jotain mukavaa pelattavaa löytää. Huomattavaa muuten on, että myös PS4-peleiksi merkatut Psychonauts 2 ja Stardew Valley rullaavat taaksepäin yhteensopivuuden ansiosta varsin mukavasti myös uudemmalla pleikkariraudalla.

Nimikkeet saapuvat ladattavaksi tiistaina, syyskuun 2. päivä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Metal Gear Solid Δ: Snake Eater sai uuden trailerin jo aivan nurkan takana odottavan julkaisunsa kunniaksi

Metal Gear Solid Δ: Snake Eater on saanut julkaisutrailerinsa.

Metal Gear Solid Δ: Snake Eater päivittää vuoden 2004 hiiviskelyklassikkoa kohtuullisen rankalla kädellä. Esimerkiksi ulkoasua on tuotu enemmän nykyaikaan ja viidakkofiilistä saa aiempaa tehokkaammin 3D-äänten ansiosta – pelisarjan fanien rakastama tarina on pidetty kuitenkin ennallaan. Taistelun jäljet näkyvät tätä nykyä Snaken kehossa ja vaatteissa koko seikkailun ajan.

Lisää aiheesta:

Jaakko Herranen
Uutinen

Hollow Knight: Silksong sai julkaisupäivänsä syyskuun alkuun – saapuu heti myös Game Pass -valikoimiin

Hollow Knight: Silksong on saanut vihdoinkin julkaisupäivänsä ja vähän muutakin lisätietoa.

Pitkään odoteltu Hollow Knight: Silksong on paraikaa pelattavissa Saksan Kölnissä pidettävillä Gamescom-messuilla. Muille on tyytyminen uutisen loppuun upotettuun uuteen traileriin, jolla hehkutetaan estoitta syyskuun 4. päivälle ajoittuvaa julkaisupäivää – tätä tietoahan on odoteltu malttamattomasti koko seitsemisen vuotta kestäneen kehityskaaren ajan.

Lisää aiheesta:

Jaakko Herranen