Star Wars Outlaws laskeutui Nintendo Switch 2:lle suomalaisvoimin
Avoimen maailman Tähtien sota -seikkailua on ollut tekemässä helsinkiläinen Ubisoft RedLynx.
Avoimen maailman Tähtien sota -seikkailua on ollut tekemässä helsinkiläinen Ubisoft RedLynx.
Killing Floor 3 ei yllä edeltäjänsä tasolle, vaan tarjoaa ennemminkin kohtalaista perusräiskintää.
Ensimmäisen pelivideon perusteella 007: First Light tulee olemaan massiivinen hitti, sanokaa minun sanoneen.
Sony on vahvistanut seuraavan State of Play -lähetyksensä ajankohdan.
Team Cherry on kertonut lisää yksityiskohtia Hollow Knight: Silksongin julkaisuun liittyen.
Vuonna 2019 julkistettua Hollow Knight: Silksongia on odoteltu pitkään ja hartaasti, mutta niin vain pelin äärelle päästään jo muutaman päivän päästä. Nyt tiedossa on jo sekin, että Silksong kustantaa kaikilla alustoillaan varsin maltilliset 19,99 euroa. Luolastoja päästään puolestaan koluamaan Suomen aikaa kello 17:00 alkaen, jolloin peli avautuu kaikkien innokkaiden tahkottavaksi.
Lisää aiheesta:
Angry Video Game Nerd saa oman pelinsä lokakuun 23. päivä.
James Rolfen luoma vihainen videopelinörtti on nähty pelimaailmassa aiemminkin. Tuorein peli-inkarnaatio Angry Video Game Nerd 8-bit vie ikonisen arvostelijahahmon 8-bittisiin maisemiin räiskimään zombeja, luurankoja ja muita pahiksia – jokaisen kentän lopussa odottaa videopelinörtin universumista tuttu pomohahmo. Kentten välille on heitelty Rolfen itse työstämiä välivideoita, kuinkas muutenkaan. Trailerin voi katsoa uutisen lopusta.
Lisää aiheesta:
Gears of War: Reloaded vaikuttaisi olevan mukava menestys myös PlayStation 5:llä.
Alkuperäisen Gears of War -räiskinnän toinen ehostettu versio julkaistiin männä viikon tiistaina PC:lle, Xbox Series X|S:lle sekä ensimmäistä kertaa myös PlayStation 5:lle. Heti perjantaina pelin virallisella X-tilillä hehkutettiin konsolisotien päättyneen, ja pelaajia kertyneen jo miljoona kappaletta.
Lyömäaseilla murjominen on isossa roolissa Blades of Fire -julkaisussa, jossa taistelu on pelin vahvinta osaa.
Barkov edustaa kotimaista taitoa.
KonsoliFIN pääsi testaamaan uusinta Resident Evil Requiem -peliä Gamescomissa ahdistavin seurauksin.