Parhaat legendat kerrotaan yhä uudestaan – Rayman Legends Untold paljastui
Huhut pitivät paikkansa, Rayman palaa viimeinkin!
Huhut pitivät paikkansa, Rayman palaa viimeinkin!
Marvel's Wolverine oli näytillä männä yön State of Play -tapahtumassa.
Pahiksia tuhannen päreiksi komeiden veriroiskeiden kera pistävä Logan – tutummin tietysti Wolverine – kohtaa matkan varrella muitakin tuttuja X-Men-hahmoja, muun muassa tärkeään rooliin kohoavan Jean Greyn. Kuten sanottua, verenvuodatuksessa ei ole säästelty, kuten tietysti Wolverinen tapauksessa ei ole syytäkään.
Lisää aiheesta:
Pearl Abyss on paljastanut tulevat sisältösuunnitelmansa Crimson Desert -toimintapelille.
Se on sprintti, ei maratooni. Mutta vain viikon ajan.
Onimusha: Way of the Sword on Gamescom-demonsa perusteella ensi vuoden kovimpia tulokkaita.
Mina the Hollower nousi vuoden parhaiten arvioiduksi peliksi ennen julkaisuaan.
Activision on julkistanut kuluvan vuoden Call of Duty -räiskintänsä.
Lokakuun lopussa ilmestyvä Call of Duty: Modern Warfare 4 (huom, tänä vuonna ei enää roomalaisia numeroita) jättää paitsioon Xbox One- ja PlayStation 4 -omistajat, sillä räiskintää ei kyseisillä sotaratsuilla enää nähdä. Alustavalikoimiin sen sijaan liittyy Switch 2, mitä puolestaan ei olekaan tapahtunut aiemmin. Julkistustrailerin voi katsoa uutisen lopusta.
Lisää aiheesta:
KonsoliFIN kävi 007 First Light -pelin julkaisutilaisuudessa Kööpenhaminassa ja jututti pelin tekijöitä ikonisen agentin tuomisesta takaisin pelimaailmaan.
Sony on paljastanut kesäkuun PlayStation Plus -pelit.
Pysyviä porttikieltoja jaettiin sadoille pelaajille.
Sony on nostanut PlayStation Plus -palvelunsa hintoja.
Aluksi ilmoitettiin ainoastaan Essential-tason hinnankorotuksesta, mutta hinnat kohosivat loppupeleissä myös Extra- ja Premium-jäsenille. Muutamien eurojen tasolle loksahtavat hinnankorotukset näkyvät ainakin toistaiseksi ainoastaan uusille tai palaaville asiakkaille, jo jäsenyyden omaaville muutoksia ei ole tällä haavaa luvassa. Syyksi kerrotaan maailmanlaajuinen haastava markkinatilanne.
Päivitetyt hinnat näyttävät siis seuraavanlaisilta:
Essential:
Bungie on aikeissa lopettaa Destiny 2:n pitkään jatkuneen sisältövirran.
Grand Theft Auto VI julkaistaan PlayStation 5:lle ja Xbox Series S/X:lle.
Sony vahvisti tämän kuun PS Plus Extra- ja PS Plus Premium -pelit.
Skull and Bones käynnistää kolmannen pelivuotensa Shattered Seas -kaudella.
Embark Studios kertoo korjanneensa ongelman.
Hartaudella rakennettu Game Boy Color -estetiikkaan nojaava roolipeli on viimein saamassa julkaisunsa.
Myöhemmin tänä vuonna julkaistava The Sinking City 2 esittelee pelikuvatrailerillaan uutta suuntaansa.
Capcom kiittelee pelaajia lyhytvideon ja kiitostaiteen kera.
Kaijupeli BeastLink paljastettiin trailerin kera.
Playground Games on saanut Forza Horizon 6:n valmiiksi.
Kehittäjä kertoo tällä kertaa Japaniin sijoittuvan avoimen maailman kaahailun menneen kultaan. Viivästyksiä ei siis mitä ilmeisimmin ole luvassa, ja peliä valmistellaankin nyt niin digitaalisille kauppapaikoille kuin fyysisille pelilevykkeillekin – myös ennakkolatausmahdollisuus on nyt olemassa sekä Xbox Series X|S:llä että PC:llä. Tallennustilaa on hyvä varailla Series X:llä 135 gigatavua, Series S:llä 130 gigatavua ja PC:llä 160 gigatavua.
Digitaalinen Monopoly: Star Wars Heroes vs. Villains yhdistää ikonisen lautapelin ja Tähtien sodan hahmot.
The Blood of Dawnwalker julkaistaan syyskuun 3. päivä, kuluvaa vuotta.
The Blood of Dawnwalkeria työstää Rebel Wolves, vanhoista The Witcher -kehittäjistäkin kasattu puolalaisstudio. Kyseessähän on roolipeli, jossa seuraillaan ihmisen ja vampyyrin hybridi Coenia tämän pelastaessa perhettään viimeksi mainittujen kynsistä. Vuorokausirytmi näkyy protagonistin kyvyissä, jotka poikkeavat toisistaan päivin ja öin. Uuden tarinatrailerin voi katsoa uutisen yläosasta, avointa maailmaa käsittelevä kehittäjäpäiväkirja puolestaan on upotettuna uutisen lopussa.
EA Sports UFC 6 jatkaa sarjan realistista otetta vapaaotteluun, tuoden UFC-tähdet kehään entistä elävämmin.
Ubisoft paljasti odotetun uusintaversion Assassin's Creed IV Black Flag -klassikopelistä trailerin kera.