Lisää näistä GC-tuotoksista piakkoin.
Samalla CE julkaisi myös uusia The Hulk -pelin ruutukaappauksia. Kyseinen peli perustuu samannimiseen sarjakuvaan.
Uusi tuotos tulee käyttämään celshading-grafiikkaa ja sisältää oikeita autoja hieman PS2:lle ilmestyneen Auto Modellistan tyyliin. Tekijät aikovat keskittyä erityisesti eri säätiloihin sekä päivän ja yön vaihteluihin.
Julkaisupäivää tälle mielenkiintoiselle projektille ei ole vielä kerrottu.
Nintendon sponsoroima tapahtuma on ilmainen ja siihen liittyvät kulut hoitaa Nintendo. GBA SP:n ensidebyytin lisäksi pienimuotoisilla messuilla aiotaan esitellä myös muuta teknologiaa.
Syyksi mahdolliseen peruutukseen annettiin pelin tekniset ongelmat. On kuitenkin vielä mahdollista, että Red Rock nähdään vielä jonakin päivän Cuben pelivalikoimassa.
Lisäksi saitti paljasti sarjalle uuden kuljettajan, joka kantaa mysteerisesti nimeä QQQ. Tämä lyhyt, yksisilmäinen robottikuljettaja ohjastaa Rolling Turtle -nimistä alustusta. Lisäinformaatiota kuljettajista ja heidän ajokeistaan löydät täältä.
Xboxin roolipelivalikoima alkaa hiljalleen täydentymään. Tällä kertaa syynättäväksi on päässyt Bethesda Softworksin legendaarisen The Elder Scrolls -sarjan kolmas osa: Morrowind. Jatkuuko sarjan menestys myös Xboxilla vai kokeeko se totaalisen inflaation?
Macromedia Flashin omaavat käyttäjät voivat nautiskella kyseisestä demosta täällä.
Tämä Marvelin klassisen sankarin tuore seikkailu ilmestyy kaikille nykysukupolven konsoleille huhtikuun aikana.
Ohessa legendaarinen pelisuunnittelija Yu Suzuki kertoi, että Virtua Fighter Quest on yhä suunnitteilla GameCubelle. Mies vihjaili, että uusi VF-projekti tulee olemaan seikkailupeli muutamalla RPG-elementillä höystettynä.
Tämä Marvelin klassisen sankarin tuore seikkailu ilmestyy kaikille nykysukupolven konsoleille huhtikuun aikana.
Mielenkiintoiselta vaikuttavan peliprojektin kuvat löytyvät täältä.
Tämä Marvelin klassisen sankarin tuore seikkailu ilmestyy kaikille nykysukupolven konsoleille huhtikuun aikana.
Päätin tehdä näin merkkipäivän kunniaksi pienen seikkailun XboxFINin uutisarkistoon ja kerätä muutamia uutisia uudelleen käsiteltäviksi. Uutiset koskevat niin Xboxin kuin XboxFINin yhteistä taivalta. Lyhennän uutisia tarvittaessa yksinkertaisempaan muotoon. Joten katsotaan mitä on uutisoitu ja mikä on tilanne tänään.
Controller S myös Eurooppaan
08.03.2002 Slaisser
Microsoft julkaisi Xboxin Euroopassa yhdessä vakuuttavan pelikatraan kera. 20 julkaisupeliä sisälsivät vaihtelevia tuotteita niin teemallisesti kuin myös laadullisesti. Kokonaisuudessaan julkaisupelit olivat kuitenkin aivan toista luokkaa kuin PlayStation 2:n vastaavat.
Lisää piakkoin.
Pokémon-pelit jatkavat vahvassa nosteessa, kun tuoreet Sapphire- ja Ruby-versiot ovat saavuttaneet todella huikeita myyntilukuja.
Julkaisupäivää ei vielä mainittu, mutta lisää yksityiskohtia voit lukaista Cube Europen uutisesta.
Lisää piakkoin.
Pelitalon työntekijät saivat kuitenkin taakseen uutta rahoitusta ja aikovat perustaa uuden kehittäjätiimin joskus lähitulevaisuudessa.
Lisää pian.