Uutinen

Tomb Raiderin luojat ympyrästudiossa

Maineikkaan, mutta parin ensimmäisen osan jälkeen laskusuhdanteessa olleen Tomb Raiderin luojat, Jeremy Heath-Smith ja Adrian Smith, ovat ilmoittaneet heidän uudesta pelitalostaan, Circle Studiosta. 37-henkinen tiimi koostuu viimeisimmän Tomb Raiderin saaman negatiivisen palautteen takia vaikeuksiin joutuneen Coren entisistä työntekijöistä.

"Adrian ja minä olemme edelleen innoissamme peleistä ja meillä on kokemusta sekä taitoa talossa jatkaa omaperäisten ja menestyksekkäiden pelien tuottamista", sanoi uuden studion hallinnollinen johtaja Heath-Smith.

Uutinen

Tuore Beyond Good and Evil -video

GameCube Europe -sivustolla on julkaistu traileri GameCubelle ja Xboxille 26. päivä helmikuuta ilmestyvästä Beyond Good and Evil -pelistä. Tämän Ubi Softin kehittämän pelin huhuiltiin jäävän Euroopassa PlayStation 2 -yksinoikeudeksi, yhdessä samaisen pelitalon Prince of Persia: The Sands of Time -pelin kanssa. Onneksi asia jäi vain huhuasteelle, kuten Cubefinkin aiemmin raportoi.

Uuden Beoynd Good and Evil -trailerin tarkoituksena on mainostaa pelin Euroopan julkaisua, ja varsin makoisaltahan meno vaikuttaa. Linkki videoon alla, tallenna kohde nimellä!

Uutinen

Resident Evil 4 Yhdysvaltoihin loppuvuodesta

Capcom on vahvistanut julkaisevansa GameCubelle kehitettävän Resident Evil 4:n Yhdysvalloissa talven 2004 kuluessa. Tämä on varsin mukava uutinen, sillä julkaisun on pariin otteeseen pelätty venähtävän vuoden 2005 puolelle. Toisaalta täällä Euroopassa moinen voi olla hyvin mahdollista, mutta Capcom ei ole toistaiseksi kommentoinut PAL-version aikataulusta.

Myös japanilaisen version julkaisupäivä on pimennossa, mutta sen on veikkailtu ilmestyvän samanaikaisesti jenkkiversion kanssa.

Uutinen

Uusi Resi-traileri

Resident Evil Outbreakin julkaisun lähestyessä Yhdysvalloissa, on Capcom julkaissut pelistä uuden trailerin, joka varmasti innostaa sarjan faneja. Peli julkaistaan myös Euroopassa tänä vuonna, mutta kuten jo aikaisemmin olemme uutisoineet, saattaa verkkopelituki jäädä pahimmassa tapauksessa kokonaan pois täkäläisestä versiosta.

  • Resident Evil Outbreak -taileri, mov-tiedosto (8,5 Mt)
  • Uutinen

    Take-Two tuo The Haunted Mansionin Eurooppaan

    Take-Two on kertonut julkaisevansa TDK Mediactiven The Haunted Mansionin Euroopassa jo ensi kuussa kaikille kotikonsoleille.

    The Haunted Mansion -peli on ottanut vaikutteita niin Disneyn teemapuisto-ajelusta, kuin tulevasta Eddie Murphyn tähdittämästä elokuvastakin. Zeke Hallowayn roolissa on pelaajan tarkoitus selvittää totuus kummitusten riivamassa talossa tapahtuneista murhista. Koska kyseessä on kuitenkin Disney-tuote on kauhuelementit toteutettu enemmän tai vähemmän kieli poskessa.

    Uutinen

    Norrathissa seikkaillaan kuulokkeet päässä

    Sony Online Entertaiment on ilmoittanut EverQuestin spinoff-pelin Champions Of Norrathin tukevan USB-kuulokemikrofonia. Neljä pelaajaa voi näin seikkailla Norrathissa ja kommunikoida helposti keskenään.

    Champions of Norrath sijoittuu aikaan useita vuosisatoja ennen EverQuest-pelejä ja pelin painopiste on enemmän toiminnassa, kiitos peliä kehittäneen Snowblind Studiosin, jonka tuotoksia on mm. Baldur's Gate: Dark Alliance.

    Uutinen

    Uutta Metroid: Zero Mission -mediaa

    Nintendo on julkaissut muutamia ruutukaappauksia ja videoita Game Boy Advancelle tulevasta Metroid: Zero Mission -seikkailusta. Kyseessä on uusintaversio NES-konsolin alkuperäisestä Metroid-seikkailusta, joka tosin on kokenut GBA:lle siirryttäessä pienen kauneusleikkauksen.

    Myös uusia pelielementtejä on tullut mukaan kuvioihin, jotka ovat tuttuja sarjan myöhemmistä 2D-osista Super Metroid ja Metroid Fusion. Lisäksi Zero Mission tulee poikkeamaan alkuperäisestä versiosta uusien pomojen, tavaroiden ja pidennetyn lopun myötä.

    Uutinen

    Viikottainen ELSPA-lista: GTA3 myy tuplana

    Brittiläisen peliteollisuuden tilastointi/markkinointiyhtiö ELSPAn viikottainen myyntitilasto viime viikonlopun kymmenen myydyimmän Xbox-pelin osalta: (suluissa viime viikon sija/viikkoja listalla)

    Uutinen

    Kaksi uutta Xboxia Japaniin

    Microsoft yrittää kohentaa Xboxin surkeaa menestystä Japanissa julkaisemalla konsolistaan kaksi uutta Limited Edition -versiota.

    Toinen näistä, Xbox Pure White Limited, on nimensä mukaisesti täysin valkoinen ja se julkaistaan Xboxin Japanissa sinnittelemän 2-vuotisen taipaleen kunniaksi. Konsolin voi tilata vain Xbox.comin japaninkielisiltä sivuilta tammikuun 30. ja helmikuun 6. päivän välisenä aikana.

    Uutinen

    Tammikuun Live-pelaaja, sekä ilmoitusasiaa

    Tammikuun Live-pelaajan tittelin saa Paavi, onnea! Palkinnoksi herra saa vapaavalintaisen pelin.

    Samalla ilmoitus muutoksista, jotka koskevat Kuukauden Live-pelaaja -kisaa. Lukijoiden toiveesta laajennamme kisakonseptia ja muutoksen johdosta kaikki lukijamme pääsevät nyt osallistumaan, niinpä nimi muuttuu Kuukauden XboxFIN-jäsen. Xbox Liven omistamista ei siis enää edellytetä. Tärkeimpinä kriteereinä ovat vastaisuudessa: aktiivisuus ja asiallisuus. Superjäsen ei tarvitse olla voittaakseen, sillä jokaisella on täysin samat mahdollisuudet.

    Uutinen

    Sony toimittanut yli 70 miljoonaa PS2:sta

    Sony on ilmoittanut toimittaneensa jälleenmyyjille jo yli 70 miljoonaa PlayStation 2 -konsolia. Markkina-alueittain myynti on jakautunut seuraavasti:

  • Japani ja Aasia: 16,18 miljoonaa (julkaisu 4.3.2000)
  • Pohjois-Amerikka: 29,26 miljoonaa (julkaisu 26.10.2000)
  • Eurooppa ja muut PAL-alueet: 24,56 miljoonaa (julkaisu 24.11.2000)
  • Euroopassa myytiin marras-joulukuussa 3,56 miljoonaa PS2:sta, missä oli kasvua 5% edelliseen vuoteen. Pelejä PS2:lle on julkaistu maailmanlaajuisesti jo yli 2900 ja niitä on toimitettu yli 500 miljoonaa kappaletta.

    Uutinen

    Crimson Sea vaihtaa alustaa

    Koei on ilmoittanut, että viime vuonna Xboxille julkaistu toiminta-RPG Crimson Sea saa tänä vuonna jatkoa yksinoikeudella PS2:lle.

    Crimson Sea 2:ssa on aikaa kulunut kaksi vuotta edellisen pelin tapahtumista ja pelistä löytyy kuusikymmentä tehtävää sisältävän yksinpelin lisäksi kolme kaksinpelimuotoa, joissa yksinpelin tehtävät voi pelata läpi yhteistyössä, taistella deathmatch-tyyliin tai kilpailla parhaista pisteistä konetta vastaan.

    Uutinen

    Uusia kuvia RSC2:sta

    Xboxin japaninkielisiltä sivuilta on löytynyt muutamia uusia kuvia huhtikuussa ilmestyvästä RalliSport Challenge 2:sta. Peli on ruotsalaisen DICE:n kehittämä rallipäristely, joka graafisten parannusten ohella lupaa myös edeltäjään realistisempaa fysiikanmallinnusta, uusia ratoja ja autoja sekä täyden Xbox Live -tuen. Myös XSN Sports komeilee pelin kannessa, joten virtuaalikuskit pääsevät kätevästi ottamaan mittaa toisistaan omissa sarjoissaan.
    Uutinen

    Apinointia lähiverkossa?

    Segan Super Monkey Ball -sarjan kolmannen osan vaiheista ei ole sen kummemmin tietoja ilmennyt, mutta nyt hiljaisuus on rikottu taas joksikin ajaksi. Useiden nettisivustojen mukaan Segan Toshihiro Nagoishi on nimittäin maininnut japanilaisen Nintendo Dream -lehden sivuilla pelin sisältävän LAN-tuen.

    Mikäli tieto pitää paikkansa, voi Super Monkey Ball 3:a pelata ainakin 8 henkeä samanaikaisesti linkittämällä GameCubeja toisiinsa laajakaista-adapterien avulla.

    Uutinen

    Kuvia Starship Troopersista

    Empire Interactive on vihdoinkin julkaissut muutaman kuvan tulevasta Starship Troopers -pelistään. Empire ilmoitti jo viime kevään E3-messuilla tehneensä viiden vuoden sopimuksen Troopers-lisenssistä Sony Picturesin kanssa.

    Empiren ensimmäinen Starship Troopers -peli on vähemmän yllättävästi FPS-räiskintä ja se ilmestyy PC:n lisäksi kaikille kotikonsoleille, mutta ajankohtaa ei ole vielä paljastettu.

    Uutinen

    LucasArts virallisti Star Wars Battlefrontin

    LucasArts on paljastanut lisää yksityiskohtia jo viime vuonna epävirallisesti julkistetusta Star Wars Battlefrontista.

    PC:n Battlefieldistä vaikutteita saaneen räiskinnän tapahtumat sijoittuvat viiteentoista ympäristöön kymmenellä eri planeetalla, kuten Hoth, Geonosis, Yavin, Tatooine ja Naboo. Pelihahmoksi voi valita jonkun kahdestakymmenestä eri sotilastyypistä, joita löytyy kapinallisista, Imperiumin joukoista sekä klooni- ja droidi-armeijoista.

    Uutinen

    GTA goes Bogota?

    Pelimaailma on viime päivinä kohissut, kun Take-Two rekisteröi ennen joulua muutaman Grand Theft Auto -aiheisen tavaramerkin. Tiedossa oli GTA5:n, GTA6:n ja GTA: San Andreaksen rekisteröinti, mutta pelisivusto IGN:n mukaan Take-Twon rekisteröimiä nimiä löytyy lisää.

    Samassa yhteydessä aikaisempien nimien kanssa Take-Two rekisteröi myös nimet GTA: Sin City, Grand Theft Auto: Sin City ja Grand Theft Auto: San Andreas, sekä varsin mielenkii

    Uutinen

    Rainbow Six 3 mainostaa pornosivuja?

    ITVibe-multimediasivuston mukaan tarkkasilmäiset pelaajat ovat havainneet taktisen Tom Clancy's Rainbow Six -räiskintäpelin sisältävän URLin, internetlinkin "Garage" -kartan seinällä isokokoisilla mustilla kirjaimilla´maalattuna.

    Tässä ei ole vielä mitään erikoista, mutta eräs näppärä pelaaja päätti kokeilla URLia selaimessaan ja huomatessaan domainin olevan rekisteröimätön, otti tämän omaan käyttöön linkittäen sen pornosivuille, tavoitteenaan myöhemmin rahastaa domainilla.

    Ubisoftin puhemies:

    Uutinen

    Xbox Live update: Links 2004

    Microsoft julkaisi uuden ladattavan sisällön suosittuun Xbox Live -tuettuun golfpeliin Links 2004.

    Ladattava sisältö on uusi golfrata nimeltä "Plantation". Tämä 7,263 Parin 73 rata sopii kaiken tasoisillle pelaajille ja on ladattavissa Xbox Live -rekisteröityneille, joskin hintaan $4.99(3.90EUR).

    Pientä yllätystä on kuitenkin luvassa, sillä yksi onnekkas lataaja saa upouuden golfmaila-setin ja kolme muuta Suunto Golf -rannekellon GPS -ominaisuuksilla.

    Uutinen

    Tiwak ja Ubisoft yhteistyöhön

    Ranskalainen Tiwak-kehitysstudio, jonka ydin koostuu Rayman-pelisarjan kahden ensimmäisen osan luoneista henkilöistä, on solminut Ubisoftin kanssa yhteistyösopimuksen, joka takaa sille tarvittavat resurssit jatkaa pelinkehitystä Ubin alaisuudessa. Molemmat osapuolet vakuuttelivat tyytyväisyyttään sopimukseen.

    17-henkinen kehitystiimi on työskennellyt pitkään Tork-nimisen tasoloikkapelin parissa, jota on kehitetty vain Xboxille.

    Uutinen

    Kaksi uutta kuvaa Beyond Good & Evilistä

    Ubisoft on julkaissut kaksi uutta kuvaa maaliskuussa ilmestyvästä Beyond Good & Evilin Xbox-versiosta. Kuvat ovat nähtävissä alla. Ubin mukaan itse peli ei sisällöllisesti poikkea aiemmin julkaistusta PS2-versiosta, mutta tekniikkaa on hiottu Xboxin tarjoamien mahdollisuuksien mukaan.

    Beyond Good & Evil on vahvan tarinan vetämä omalaatuinen toimintaseikkailu, jota jotkut ovat jopa verranneet Nintendon legendaariseen Zelda-sarjaan. Lisätietoa pelistä löytyy sen kotisivuilta.

    Uutinen

    Ed Fries erosi

    Microsoftilla lähes 20-vuotisen uran luonut Ed Fries on eronnut tehtävistään. Hän toimi yhtiön peliosaston varapääjohtajana ja vastasi Xbox-pelien sisällöstä. Fries on vastuussa Microsoftin maineen kohentumisesta pelitalona sekä monista yhtiön tärkeistä pelihankinnoista. Muun muassa Bungie ja Xboxin ylivoimaisesti tärkeimmäksi julkaisupeliksi noussut Halo olivat hänen löytöjään.

    Tarkkaa syytä yllättävälle erolle ei julkistettu.

    Arvostelu

    Defender

    Sarjassamme "Yhden illan ilottelua" esitellään tällä kertaa Midwayn julkaisema räiskintäpeli Defender - uusi ja paranneltu painos 1980-luvun klassikosta.
    Arvostelu

    Baldur's Gate: Dark Alliance

    PC-pelipuolella tutuiksi tulleet Baldur’s Gate –roolipelit tekevät ensiesiintymisensä myös konsolipuolella, tosin roolipeleistä on muovautunut roolipelimäisiä elementtejä sisältävä hack ’n’ slash.
    Niko Martiskainen
    Uutinen

    Konamin suunnitelmat tälle vuodelle

    Konami on paljastanut Gamer's Day -tapahtumassaan joukon pelejä, joista ainakin osaa voidaan odottaa kauppoihin täälläkin päin vielä tänä vuonna. Luvassa on varmasti myös lisää yllätyksiä kevään E3-messuilla, sillä esimerkiksi Metal Gear Solid 3: Snake Eateristä ei tällä kertaa kerrottu mitään.

    Nanobreaker on vauhdikas 3D-toimintapeli, jossa päähenkilö pelastaa maailmaa muotoa muuttavan Plasma Bladen avulla. Suikoden IV on jatkoa roolipelisarjalle, mutta Konami lupailee peliin merkittäviä muutoksia.

    Uutinen

    Davilex jumissa 80-luvulla

    Davilex on ilmoittanut hankkineensa lisenssin muinaiseen Miami Vice -televisiosarjaan. Luvassa on hahmon takaa kuvattu toimintapeli ja juoni pyörii Calderonin huumekartellin tuhoamisen ympärillä. Peliä kehittää brittiläinen Atomic Planet Entertainment ja sen pitäisi saapua PlayStation 2:lle, Xboxille ja PC:lle vuoden lopulla.

    Tämän lisäksi Davilex ilmoitti reilu vuosi sitten julkaistun Knight Rider -pelin saavan myös jatkoa loppuvuodesta PS2:lle ja PC:lle.

    Uutinen

    Fallout: Brotherhood of Steeliin metallia

    Maaliskuussa PlayStation 2:lle ja Xboxille ilmestyvän Fallout: Brotherhood of Steelin maailmanlopun meininkiä säestää varsin raskas ääniraita.

    Pelissä kuullaan kappaleita mm. bändeiltä Slipknot, Meshuggah, Killswitch Engage, Skinlab ja Chimaira. Varsinaisesta soundtrackistä vastaa Strapping Young Lad nokkamies Devin Townsend, joten kevennystä ei välttämättä ole luvassa silläkään osastolla, vaikka ambientin suunnalla kuulemma liikutaankin.

    Lisää tietoa pelin musiikeista ja bändeistä löytyy lähdelinkin takaa.

    Arvostelu

    Wreckless: The Yakuza Missions

    Mitä tulee, kun yhdistetään huono pelattavuus, ärsyttävät tehtävät ja köyhä sisältö? Ei ainakaan klassikko.
    Uutinen

    Maruyama puhui Xboxin seuraajasta

    Viime syksynä Square-Enixiltä Microsoft Japanin Xbox-osaston johtoon siirtynyt Yoshihiro Maruyama on GameSpotin mukaan antanut Famitsun tuoreimmassa numerossa uusia tiedonjyväsiä koskien Xboxin seuraajaa. Maruyama kertoi, että Microsoftin seuraava konsoli ilmestyisi vasta vuonna 2006. Vastaavaa tietoa on ollut liikkeellä jo pitkään, mutta tietoa ei ole voitu pitää täysin varmana eri lausuntojen ristiriitaisuuden vuoksi. Nopeasti muuttuvilla konsolimarkkinoilla päivämäärien pompottelu on arkipäivää.
    Uutinen

    Lataa The Hobbitin ääniraita ilmaiseksi

    Sierra on hiljattain julkaissut The Hobbit: The Prelude to The Lord of the Rings -pelin ääniraidan netissä. 23 kappaletta sisältävä paketti kattaa kaikki pelin tärkeimmät sävelmät MP3-muodossa sekä tulostettavissa olevat kansikuvat, mikäli joku haluaa siirtää tiedostot omalle CD-levylleen. Paketin voi imuroida tästä.

    The Hobbit on J.R.R. Tolkienin tarinaan perustuva toimintaseikkailu, joka sijoittuu Keski-Maan ihmeelliseen maailmaan.

    Uutinen

    Resident Evil 4 yhä vain GameCubelle

    Capcomin odotetun kauhuräiskintä Resident Evil 4:n ympärillä on lukuisiin otteisiin pyörinyt huhuja, joiden mukaan pelin GameCube-yksinoikeussopimus olisi purkautunut. Huhut olivat vähän aikaa jo kuopattuna, kunnes ne putkahtivat jälleen jokin aika sitten esille. Nintendo-kansalla ei kuitenkaan ole syytä huoleen, sillä Capcom on jälleen kerran vahvistanut pelin olevan ja pysyvän GameCube-yksinoikeutena.

    Resident Evil 4 jatkaa tuttua zombie-räiskintäsarjaa kakkososasta tutun Leon S. Kennedyn voimin.

    Uutinen

    6 miljoonaa myytyä Cubea vuoden aikana?

    Japanilaisen Jiji Tsushin uutispalvelun kanssa käymässään haastattelussa Nintendon pääjohtaja Satoru Iwata kertoo yhä uskovansa GameCuben saavuttavan kuuden miljoonan myydyn konsolin rajan kuluvan talousvuoden loppuun mennessä. Iwata toteaa päämäärän häämöttävän jo edessäpäin, vaikka täysin varmasta tapauksesta ei kuitenkaan ole kyse. "Meillä on vielä aikaa maaliskuun loppuun asti", hän huomauttaa.

    Japanilaisen Famitsu-pelilehden mukaan GameCubea on myyty pelkästään Japanissa jo 1,2 miljoonaa kappaletta.

    Uutinen

    Uusi Tales-peli kehitteillä

    Namcon tuottaja Akira Yoshizumi on vahvistanut Nintendo Dream -lehden sivuilla uuden Tales -sarjan roolipelin olevan tällä hetkellä tekeillä. Mies myös mainitsee yhtiön Tales Studion jatkavan yhteistyötään sarjan aikaisempien osien animaatioiden parissa työskennelleen Production I.G.:n kanssa.

    Vielä ei tiedetä tuleeko uusi seikkailu seuraamaan GameCuben Tales of Symphonian 3D- vai PlayStation 2:n Tales of Destiny 2:n 2D-suuntausta. Itse asiassa Yoshizumi ei suostunut edes paljastamaan uutukaisen mahdollisia pelialustoja.

    Uutinen

    Kuvia Silent Hill 4: The Roomista

    Ohessa muutama pieni kuva Silent Hill -sarjan seuraavasta osasta, Silent Hill 4: The Roomista. Tällä kertaa pelin päähahmona on mies nimeltä Henry Townshend, joka on jäänyt ansaan omaan kirottuun asuntoonsa ja tutkimalla mysteeristen portaalien kautta avautuvia pelottavia rinnakkaistodellisuuksia, alkaa Henrylle selvitä ansaan joutumisen syy.

    Silent Hill 4: The Roomin pitäisi ilmestyä Japanissa vuoden lopulla, mutta julkaisu muualla maailmassa on vielä täysin hämärän peitossa. Lähdelinkin takaa löytyy muutama kuva lisää.

    Uutinen

    Gran Turismo 4 ulos vasta kesällä?

    Jo perinteisesti myöhästellyt Gran Turismo 4 myöhästynee aikaisemmin povaillusta keväästä pitkälle ensi kesään. Eurogamer.comin mukaan SCEE:n edustaja on kertonut, että kesä-heinäkuu näyttäisi nyt todennäköiseltä julkaisuajankohdalta (mitä Suomen maahantuoja ennusteli jo lokakuussa).

    Eurogamer epäilee myöhästymisen syyksi pelin online-osiota, jonka ongelmista kertoi jo viime kevään E3-messuilla pelin pääsuunnittelija Kazunori Yamauchi. Vastaavista ongelmistahan on kertonut myös mm.

    Uutinen

    BBC:n FightBox peliksi

    BBC Multimedia on ilmoittanut työstävänsä peliversiota samaisen televisiokanavan FightBox -ohjelmasta. PC- ja PlayStation 2 -versioiden ohella luvassa on myös Game Boy Advance -versio, jota työstää BBC Multimedian Gamezlab-studio.

    FightBox-ohjelmassa yleisön jäsenet kutsutaan pieksemään virtuaalisotureilla toisiaan areena-pohjaisissa taisteluissa. Videopeleissä on mukana parhaita FightBox-taistelijoita ohjelman ensijaksosta, kuten myös BBC:n omia "Sentient" -hahmoja. Tuotos julkaistaan Euroopassa helmikuun 6. päivä.

    Uutinen

    Digihirviökaahailua taskukonsolilla

    Bandai työskentelee parhaillaan uuden Game Boy Advance -pelin parissa, ja tällä kertaa kuljetaan Mario Kart -sarjan jalanjäljissä. Kyseessä on nimittäin toistaiseksi nimetön karting-peli, jossa nähdään pääosassa Digimon-otukset.

    TV-sarjan tutut hahmot pääsevät kisailemaan viidellätoista radalla yksittäisten kilpailuiden, Cup-turnausten, aika-ajojen ja pomohaasteiden muodossa. Osa hahmoista voi myös kehittyä seuraavaan muotoonsa ajon aikana ja saada täten etulyöntiaseman. Tarkempia yksityiskohtia ei juurikaan ole, mutta julkaisun odotetaan tapahtuvan huhtikuun kuluessa.