Uutinen

Gran Turismo 4 syksylle?

SCEA on ilmoittanut, että Gran Turismo 4 julkaistaan Pohjois-Amerikassa vasta syksyllä.

Verkkopelin kerrotiin edelleen tukevan kuutta pelaajaa ja suunnitteilla on erityinen yhteisö, jossa pelaajat voivat keskustella pelistä ja autoista yleensä. Iloisena uutisena kerrottiin pelistä löytyvän tuki myös PlayStation 2:n kiintolevylle, joka julkaistaan Pohjois-Amerikassa ensi kuussa. Tosin yksityiskohtia kiintolevylle ladattavista lisukkeista ei kerrottu.

Uutisoimme Euroopan tilanteesta heti kun saamme tietoa.

Oliver
Uutinen

MTX: Mototraxiin meteliä

Tyylilleen uskollisena Activision on lastannut myös MTX: Mototraxin täyteen lisensoitua musiikkia. Pelissä on 13 instrumentaaliraidan lisäksi 23 laulettua kappaletta, joiden joukosta löytyvät mm. seuraavat rallit:

  • A.F.I.
  • Oliver
    Uutinen

    God of War Pleikkarille

    Sony on ilmoittanut uudesta God of War -toimintaseikkailusta PlayStation 2:lle. Peliä kehittää aikaisemmin Twisted Metal -sarjaa tehnyt tiimi Sonyn Santa Monican studioilla.

    Pelissä on Sonyn mukaan sadistinen juoni, joka lainaa vaikutteita kreikkalaisesta mytologiasta. Aseina päähahmolla on ketjuilla varustetut miekat, joita voi käyttää normaalisti lähitaistelussa tai heilauttaa ketjujen avulla kauemmaksi. Hahmo myös oppii lisää liikkeitä pelin edetessä. Taistelujen lisäksi pelistä löytyy monipuolisisa puzzleja ratkottavaksi.

    Oliver
    Uutinen

    Hideo Kojiman Boktai saa jatkoa

    Useiden japanilaispelilehtien tuoreimmissa numeroissa on paljastunut, että Konami työstävää jatko-osaa Game Boy Advancen auringonvaloa hyödyntävälle Boktai: The Sun is in Your Hand -pelille. Uutukaisosan japaninkielinen nimi on Tsuzuki: Bokura no Taiyo, jonka suora englanninkielinen käännös on kutakuinkin Continuation: Our Sun.

    Muun muassa Metal Gear -peleistään tunnetun Hideo Kojiman omaperäistä Boktaita ei ole toistaiseksi julkaistu Euroopassa, joten kakkososaakaan ei aivan heti kannata ryhtyä odottelemaan tännepäin maailmaa.

    Guardian Viper
    Arvostelu

    True Crime: Streets of LA

    Luxofluxin uusimmassa liikutaan Grand Theft Auton jalanjäljillä. Onko pelistä haastajaksi jo jonkin aikaa pelimarkkinoita dominoineelle sarjalle?
    Dark Santa
    Uutinen

    MTV Music Generator - neitsytmatka Xboxille

    Codemasters sekä MTV: Music Television julkaisi eilen tietoa uudesta musiikinteko/muokkausohjelmasta MTV Music Generator 3: This Is The Remix. Playstation sekä Playstation 2-konsoleilla aiemmin nähty musaohjelma tekee uudella versiollaan ensiesiintymisensä Microsoftin konsolille. Ohjelma mahdollistaa oman musiikin tekemisen helposti omaksuttavilla työkaluilla, jonka lisäksi voi mm.

    Corca
    Uutinen

    Shellshock: Nam '67 - totista sotaa Vietnamissa

    Eidos yhdessä hollantilaisen Guerrilla Games(ent. Lost Boys) -kehitystiimin kanssa ilmoitti vastikään työstävänsä erityisen väkevää sotapeliä nimeltä ShellShock: Nam '67. Peli lupaa poikkeuksellisen karua näkymää Vietnamin sodan kauhuista keskittyen yhden rookie-sotilaan(pelaaja) kokemuksiin ensimmäisellä sotakomennuksellaan pelon, kaaoksen ja sekasorron keskellä.

    Corca
    Uutinen

    EA:lta uusi GoldenEye ja jatkoa Strike -sarjalle

    Electronic Arts tuntuu olevan aika kiireinen julkaisija nykyään, mutta se ei silti ole jäänyt makaamaan aurinkoon. Yhtiö julkisti vähän aikaa sitten seuraavan pelin 007-sarjaansa, James Bond 007: GoldenEye:n. GoldenEye poikkeaa viimeisimmistä sarjan peleistä merkittävästi perustuen elokuvaan eikä erilliseen käsikirjoitukseen. Vuonna 1995 valmistuneen elokuvan edellinen esiintyminen konsoleilla nähtiin Nintendo 64:lla vuosia sitten ja se on edelleenkin yksi parhaista 3D-räiskinnöistä konsoleilla.
    Niko Martiskainen
    Uutinen

    Acclaimilta Showdown: Legends of Wrestling

    Maailmanlaajuinen pelikehittäjä/julkaisija Acclaim työstää parhaillaan Showdown: Legends of Wrestling -vapaapainipeliä yhdessä Acclaim Studios Austin -kehitystiimijaoston kanssa. Peli on jatkoa Legends of Wrestling -sarjaan tuoden yli 70 legendapainijaa samaan rinkiin. Alla muutamia näistä:

    Corca
    Arvostelu

    Lord of the Rings: The Return of the King

    Lisenssipelien yleinen laatutaso on nuotiltaan varsin alavireinen. LOTR:ROTK kuuluu onneksi niihin julkaisuihin, joihin on viritetty tyystin toinen sävellaji.
    Corca
    Uutinen

    Pleikkarista videopuhelin?

    Muutama päivä sitten Tokiossa pidetyssä IPv6 Business Summit 2004 -tilaisuudessa Sony esitteli järjestelmää, joka muuttaa PlayStation 2:n USB-kameran avulla videopuhelimeksi.

    Järjestelmä käyttää uutta IPv6-protokollaa, joka on vähitellen korvaamassa nykyisin tietoverkoissa yleisesti käytössä olevan IPv4:n. IPv6 tukee aikaisempaa paremmin mm. reaaliaikaista tietoliikennettä, kuten juuri videopuhelimia.

    Oliver
    Uutinen

    Uusi MTV Music Generator

    Ensi kesänä PlayStation 2:lle ja Xboxille julkaistava MTV Music Generator 3 jatkaa uusitusta ulkonäöstään ja käyttöliittymästään huolimatta pitkälti edeltäjiensä linjoilla.

    Omien tuotoksiensa lisäksi "pelaajalla" on mahdollisuus puuhailla mm. OutKastin, Snoop Doggin, Sean Paulin ja Carl Coxin kappaleiden parissa ja lisää sampleja voi ripata omilta CD levyiltä.

    Oliver
    Uutinen

    This Is Football 2004 tulossa

    Sonyn This Is Football -futispelisarja on kokenut jälleen suuria muutoksia edellisen osan jälkeen.

    This Is Football 2004:ssä uusiksi on laitettu mm. syötöt ja laukaukset ja uudessa systeemissä pelaajien yksilöllisten ominaisuuksien sanotaan tulevan paremmin esiin. Lisensoituja pelaajia löytyykin lähes 18000, joista yli 300 on mallinnettu kasvoja myöten.

    Mielenkiintoisin lisä on tietysti verkkopelituki, jossa on mahdollista pelata jopa neljä neljää vastaan. Koska kyseessä on Sonyn oma peli, on verkkopelin toteutukseltakin lupa odottaa toimivuutta.

    Oliver
    Uutinen

    Namcon Breakdown kultaan

    Namco on hionut Breakdown FPS-toimintaseikkailunsa lähtövalmiiksi pelikauppoihin. Breakdown yhdistää ammuskelu- ja taistelupelien parhaita puolia ainutlaatuisen scifi-trilleritarinan ympärille.

    Corca
    Arvostelu

    Beyond Good & Evil

    Beyond Good & Evil on taas yksi sellainen peli, joka on saanut huomattavasti vähemmän huomiota, mitä olisi ansainnut. Kyseessä on raudanluja seikkailupeli, joka pitää otteessaan viimeisille metreille asti.
    Kanis
    Uutinen

    Disgaea Eurooppaan

    Koei on ilmoittanut julkaisevansa roolipelaamista, strategiaa ja vuoropohjaisia taisteluita yhdistelevän Disgaea: The Hour of Darknessin PlayStation 2:lle Euroopassa toukokuussa.

    Pelaajan hahmo on Laharl, joka on Netherworldin kruunuprinssi ja demoni. Kuninkaan kuoltua Laharl olettaa olevansa seuraava hallitsija ja lähtee apulaisensa Etnan kanssa seikkailulle, jonka tarkoituksena on ottaa valtakunta hallintaan.

    Oliver
    Uutinen

    Uusia kuvia Burnout 3:sta

    Japanilaisen Gameonlinen sivuilta löytyy uusia kuvia ensi syksynä PlayStation 2:lle ja Xboxille saapuvasta Burnout 3:sta. Lukuisten yksin- ja moninpelimuotojen lisäksi ainakin PS2-versioon on luvassa verkkopelituki.

    Lisää kuvia löytyy lähdelinkin takaa.

    Oliver
    Uutinen

    Fight Night 2004 -traileri

    Electronic Arts on julkaissut trailerin ensimmäisestä Fight Night -nyrkkeilypelistään, joka korvaa EA:n pitkäikäisen Knockout Kings -sarjan.

    Fight Night 2004 pyrkii uudistamaan taistelupelien ohjausta nappien rämpyttämisestä analogitattien pyörittämiseen, sillä niin väistöt kuin iskutkin suoritetaan tattien avulla.

    Peli julkaistaan PlayStation 2:lle ja Xboxille toukokuussa.

  • Fight Night 2004 -traileri, wmv-tiedosto (7 Mt)
  • Oliver
    Uutinen

    Kolmas Sonic tekee tuloaan

    1UP–pelisivuston mukaan uusi Sonic-peli tekee tuloaan Game Boy Advancelle Sonic Advance 1:n ja 2:n seuraksi. Uusi tulokas tulee olemaan hyvin samankaltainen kahden edeltäjänsä kanssa, sillä peli on tasoloikka, jossa edetään 2d-maailmassa. Kaikki ei tule kuitenkaan olemaan kuten ennen, sillä uudessa Sonicissa pelaaja valitsee itselleen ohjattavan sankarin lisäksi toisen hahmon. Jälkimmäisen tehtävänä on antaa pelaajan ohjaamalle otukselle joitakin lisätaitoja. Esimerkiksi Tailsin avulla Sonic pystyy hyppäämään korkeammalle.

    Tarjolla on myös mahdollisuus pelata peliä Co-op-moodissa.

    Kanis
    Uutinen

    Xpand Rally - mutkaa suoriksi Puolasta

    PC-puolen futuristisesta Chrome-räiskintäpelistä sekä musiikki- ja kieliohjelmistoistaan enemmän kotimaassaan tunnettu puolalainen pelitalo Techland työstää jo ennestään runsaille rallipelimarkkinoille omaa simulaatiohakuista rallipeliä nimeltä Xpand Rally.

    Corca
    Uutinen

    Driv3r - uusia kuvia

    Reflecsions-kehitystiimi on raivolla työstänyt tätä Atarin tulevaa kaahailupelien huippunimikettä ja vaikka julkaisu on venynyt kesäkuulle, pitää pelitalo huolen pelaajien odotuksen tuskan lievittämisestä tasaisesti päivittämällä Driv3r-kotisivujaan kuvien sekä moniosaisen "Run The Gauntlet"-videokollaasin muodossa. Uusia kuvia löytyy lisää alla olevasta lähteestä.

    Corca
    Uutinen

    300 000 euron Xbox Live "isojako"-kilpailu alkaa!

    Microsoft täräyttää Xbox Liven omistajiin liikettä. Suora ote xbox.comin sivuilta:
    ------------------------------
    Xbox Live -isojako alkaa! Jaossa 300 000 euron palkinnot !

  • Xbox Live -käyttäjät voivat osallistua Xbox Live -isojakoon. Ota osasi 300 000 euron palkinnoista pelaamalla Xbox Live -suosikkipelejäsi. Kiinnostaako? Toivottavasti.
  • Corca
    Uutinen

    iQue myyntiin myös Kiinan ulkopuolella?

    GameCube Europe -sivuston mukaan Nintendon Kiinaan lanseeraama iQue-pelilaite saatetaan tulevaisuudessa nähdä myös kyseisen maan ulkopuolella. Kiinan Nintendon Way Yenin mukaan suunnitelmia on laadittu, mutta tarkempia maita tai alueita ei ole toistaiseksi nimetty.

    Kuten olemme aiemmin uutisoineetkin, iQue on periaatteessa Nintendo 64 sullottuna pelkkään ohjaimeen, joka kytketään suoraan televisioon. Pelit ladataan kaupoissa erityisille korteille, vieläpä suhteellisen edullisesti. Täten laite on oiva vastaveto piratismia vastaan, joka rehottaa Kiinassa pahemman kerran.

    Guardian Viper
    Uutinen

    Uusia Resident Evil 4 -yksityiskohtia paljastettu!

    Capcomin seuraavasta kauhueepoksesta, Resident Evil 4:stä, on paljastanut rutkasti uusia yksityiskohtia ja ruutukaappauksia. Ensinnäkin peliä pystytään pelaamaan kolmesta eri perspektiivistä, joihin myös lukeutuu FPS-tila. Koska pelimaailma on täysin kolmiulotteinen, mukana ei enää tule olemaan ovenavaus-animaatioita tai esirenderoituja videopätkiä, vaan kaikki tapahtuu reaaliaikaisesti pelin omalla grafiikkamoottorilla.
    Guardian Viper
    Uutinen

    GoldenEye tekemässä paluuta

    Electronic Arts -uutisputki sen kun vain jatkuu, sillä tuoreiden tietojen mukaan EA on saanut julkaisuoikeudet Bond-elokuviin pohjautuviin peleihin. Yhtiön kolme viimeisintä 007-seikkailua Agent Under Fire, Nightfire ja Everything or Nothing ovat perustuneet täysin omille juonikuvioille, mutta nyt asiaan on tulossa muutos.
    Guardian Viper
    Uutinen

    Konamilta Karaoke Stage keväällä

    PS2FINin lauluviikot jatkuvat Konamin Karaoke Stagen tahdissa.

    Kuten Sonyn SingStarissa, myös Karaoke Stagessa laulusuoritusta arvioidaan sävelessä ja rytmissä pysymisen perusteella. Karaoke Stagessa pelaaja voi luoda oman hahmon esiintymään virtuaaliyleisölle, joka reagoi pelaajan lauluun villiintymällä tasokkaasta tulkinnasta tai siirtymällä syrjemmälle, jos esitys kaipaa hiomista.

    Pohjois-Amerikassa nimellä Karaoke Revolution julkaistun pelin kappalelista löytyy alta, mutta PAL-versioon on luvassa lisääkin karaoke-klassikoita.

    Oliver
    Uutinen

    Smash Court Tennis saa jatkoa

    Kesällä 2002 julkaistu Smash Court Tennis Pro Tournament saa jatkoa ensi kesänä, kun Sony ja Namcon yhteistyössä kehittämä Smash Court Tennis Pro Tournament 2 saapuu kauppoihin.

    Smash Court 2 sisältää monia virallisia turnauksia, kuten Wimbledonin ja tennistähdistä ovat mukana mm. Serena Williams, Lleyton Hewitt ja Juan Carlos Ferrero. Peliin voi luoda myös oman hahmon osallistumaan ammattilaisturnauksiin.

    Oliver
    Uutinen

    F-Zero 2 Eurooppaan

    Nintendon Euroopan jaosto on paljastanut mielenkiintoisen tiedon jo Japanissa julkaistusta Game Boy Advancen F-Zeron toisesta osasta. Peli tulee nimittäin ilmestymään myös vanhalla mantereella ja tämänhetkiseksi julkaisuajankohdaksi on ilmoitettu toinen vuosineljännes. Uusi F-Zero sisältää tarinamoodin ja mukana on viisitoista eri rataa. Lisäksi pelaaja voi valita GameCuben F-Zero GX:n tapaan yhden ajettavista hahmoista ja valinta vaikuttaa pelin tarinan kulkuun.
    Kanis
    Arvostelu

    Manhunt

    Rockstar Northin kehittämä Manhunt ei sovellu herkimmille pelaajille. Tiedossa on aimo annos järjetöntä tappamista, verta ja suolenpätkiä.
    Kanis
    Uutinen

    Hitman: Contracts - kotisivut

    Eidos avasi vastikään kotisivut Hitman-sarjan odotetulle jatko-osalle Hitman: Contracts: www.hitmancontracts.com.

    Hitman: Contracts laittaa jälleen kerran kuoleman instrumentit ammattitappaja agentti 47:n tappaviin käsiin tämän sinetöidessä elämänviivoja mm. Pariisissa, Hong Kongissa, Siperiassa sekä Englannissa.

    Peli ilmestyy Xboxille, PS2:lle sekä PC:lle huhtikuussa 2004. Euroopanjulkaisun päivämäärää ei ole toistaiseksi vahvistettu.

    Corca
    Uutinen

    Electronic Arts ostoksilla

    Electronic Arts ilmoitti viime viikonlopulla ostaneensa kehitysstudio NuFX:n kokonaan omistukseensa. NuFX sekä EA ovat tehneet runsaasti yhteistyötä jo aiemmin, parhaiten tunnetaan NBA Street -arcadekorispelisarja sekä tuleva nyrkkeilypeli Fright Night. Tiimi on nyt myös osana EA-yhteistyötä NBA LIVE- sekä FIFA-tuotesarjojen kanssa.

    Corca
    Uutinen

    Star Wars: Republic Commando - tiimisotaa tähdissä

    Lucasartsin odotettu FPS-räiskintä Star Wars: Republic Commando vie ensimmäistä kertaa SW-pelisarjoissa pelaajan "Rebublic Special Operations"-erikoisyksikön jäseneksi uuden tiimipohjaisen pelikonseptin sisään, tehtävänään soluttautua syvälle vihollislinjojen taakse ja suorittaa lukuisia tehtäviä kolmen miehen kommandoyksikköä samalla johtaen.

    Corca
    Uutinen

    Grand Raid Offroad - vapaata rallia Ranskasta

    Pieni ranskalainen kehitystiimi Asobo Studio työstää omalaatuista rallipeliä nimeltä Grand Raid Offroad.

    Poiketen normaalista rallipelikaavasta, simulaatiohakuinen Grand Raid Offroad antaa pelaajalle täysin vapaat ajomahdollisuudet 10.000 neliökilometrin kokoisella pelialueella lukuisten maisemien ympäröimänä. Verkkomoninpelituki löytyy, mutta muuta statistiikkatietoa pelistä on toistaiseksi niukalti saatavilla.

    Peli julkaistaan Xboxille sekä PC:lle mahdollisesti vuoden lopulla.

    Corca