Uutinen

Metal Gear Solid 3 pelattavana E3-messuilla

Toukokuussa Los Angelesiin matkaavilla saattaa olla pieni mahdollisuus päästä pelaamaan Metal Gear Solid 3: Snake Eateria E3-messuilla.

Maastoutuminen on olennainen osa peliä ja siihen vaikuttavat kasvomaalaus, asu ja kehon asento. Oikealla yhdistelmällä viholliset saattavat kävellä ohi vain muutaaman sentin päästä Snakea huomaamatta. Joitakin uusia asuja lupaillaan ladattavaksi verkosta, mutta varsinaista verkkopelitukea ei ole odotettavissa.

Pelin tarkempaa julkaisuajankohtaa ei ole vielä paljastettu, mutta lisää uusia kuvia löydät lähdelinkin kautta.

Oliver
Uutinen

GT4 Prologue Eurooppaan

Jo ensi syksyyn myöhästyneen Gran Turismo 4:n odottajat saavat hiukan helpotusta, kun alunperin vain Japanin markkinoille tarkoitettu GT4 Prologue julkaistaan myös Euroopassa. Prologuestahan löytyy viisi uutta rataa ja yli 40 autoa. Mahdollisista muutoksista tai lisäyksistä PAL-versioon ei ole tietoa.

GT4 Prologue löytyy maahantuojan julkaisulistalta toukokuun kohdalta ja luultavasti pelin hinta on normaalia edullisempi, sillä sisältöähän on GT-sarjan peliksi varsin vähän.

Oliver
Arvostelu

Sitting Ducks

Tarjolla on varsin hauska ja hyväntahtoinen lapsille suunnattu sekametelisoppa, jossa vaikutteita on säälimättä lainailtu tasoloikista ja kaahailupeleistä. Valitettavasti suomenkielinen toteutus puuttuu.
SonJohn
Uutinen

Star Wars Battlefront – LucasArtsin massiivimoninpeli

LucasArts sekä Pandemic Studios tekevät yhteistyötä Mercenaries-toimintarymistelyn lisäksi myös tulevan Star Wars -moninpelin parissa. Kuluvan vuoden lopulla ilmestyvä Star Wars Battlefront on LucasArtsin massiivinen verkkopeliprojekti sijoittuen Star Wars -universumiin ja painottuen elokuvien ikimuistoisimpiin taisteluihin. Yli 15 SW-kenttää on sijoitettu 10:lle planeetalle Hothista, Geonosista ja Yavinista aina Tatooinelle ja Naboolle saakka.
Corca
Uutinen

Espgaluda-räiskinnästä video

Espgaluda on japanilaisen Caven pelihalleihin suunnittelema pystysuuntainen 2D-räiskintä, jonka Arika kääntää PlayStation 2:lle ja toukokuisen Japanin julkaisun lähestyessä on pelistä julkaistu pieni video.

Perinteisen avaruusaluksen sijaan Espgaludassa ohjataan keijukaista, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tulivoimaa olisi yhtään vähemmän. Tämän lisäksi keijuilla on käytössään suojakilpi, jonka avulla vastustajien ammukset voi kääntää niitä vastaan.

Lienee turha mainita, että pelin julkaisusta Japanin ulkopuolella ei ole mitään tietoa.

Oliver
Uutinen

Ratchet and Clank verkkoon

Computer and Video Games tietää kertoa, että seuraavasta Ratchet and Clankista löytyy myös verkkopelituki.

Ratchet and Clank: Up Your Arsenal tarjoaa kahdeksalle pelaajalle mahdollisuuden osallistua verkossa lipunryöstön tyyliseen kamppailuun. Pelistä löytyy myös aseistettuja kulkuneuvoja, joita toinen pelaaja voi ohjata toisen huolehtiessa ammuskelusta. Useimmat moninpelin aseet ovat tuttuja yksinpelistä, mutta tietysti mukana on uusiakin vempaimia. Verkottomille pelaajille pitäisi löytyä nelinpeli jaetulla ruudulla.

Oliver
Uutinen

Mercenaries – kuvia ja infoa

LucasArts julkaisi lisätietoa kuvien kera Pandemic Studiosin työstämään uuteen joukkuepohjaiseen räiskintäpeliin Mercenaries.

Mercenaries vie pelaajan lähitulevaisuuden Aasiaan, jossa Etelä-Korean ja Pohjois-Korean historiallinen yhdistyminen kariutuu vihamielisen sotilasorganisaation hyökätessä Pohjois-Koreaan uhaten samalla aloittaa maailmanlaajuinen ydinsota.

Corca
Uutinen

Space Raiders Yhdysvaltoihin

Mastiff suunnittelee julkaisevansa Taiton kehittämän Space Raiders -pelin rapakon takana ensi kuun 6. päivä, vieläpä tarjoushintaan. Klassisen Space Invadersin 3D-jatko-osasta löytyy yksin pelattava tarinamoodi ja kahden hengen selviytymismoodi. Pelaajat pääsevät lahtaamaan sankkaa alien-joukkoa jollakin tuotoksen kolmesta eri hahmosta, joihin lukeutuu katujengin johtaja Justin, muotivalokuvaaja Ashley ja poliisi Naji.

Space Raidersin ei ole toistaiseksi mainittu saapuvan Euroopan kamaralle, mutta seuraamme tilanteen kehittymistä.

Guardian Viper
Uutinen

WWE: Day of Reckoning -yksityiskohtia

THQ on ilmoittanut yksityiskohtia seuraavasta GameCubelle suuntaavasta WWE-painipelistä, joka edellisten tuotosten tapaan vieläpä nähdään konsolilla yksinoikeudella. WWE: Day of Reckoning -nimeä kantavan tulokkaan kehittäjänä häärää pelitalo Yuke’s, joka on vastuussa Cubelle aiemmin julkaistuista WWE Wrestlemania -peleistä.

Yli 40 enemmän tai vähemmän tunnettua painijatähteä sisältävässä pelissä voidaan luoda myös täysin oma hahmo, jolla tulee olemaan raskas urakka edessään.

Guardian Viper
Uutinen

Headhunterin uudet kuvat

Ruotsalaisen Amuzen Segalle kehittämästä Headhunter: Redemptionista on julkaistu uusia kuvia.

Tarina sijoittuu parikymmentä vuotta ensimmäisen pelin tapahtumien jälkeen ja nyt jo hiukan ikääntyneellä palkkionmetsästäjä Jack Wadella on työkaverinaan Leeza X, joka on myös pelattava hahmo. Yhdessä taistelupari yrittää pelastaa futuristisen, suuryhtiöiden ja median hallitseman maailmansa katastrofilta.

Lukuisista myöhästymisistä kärsinyt peli julkaistanee PlayStation 2:lle ja Xboxille ensi kesänä.

Oliver
Uutinen

Ei erillistä päivitystä PAL-SOCOM II:een

Pohjois-Amerikassahan julkaistiin viime viikolla päivitys SOCOM II:een, jolla korjattiin muutamia huijauksen mahdollistavia bugeja ja muita peliin jääneitä virheitä.

Eurogamer.net tiedusteli Sony UK:n edustajalta SOCOM II:n PAL-version mahdollisesta päivityksestä. Edustajan mukaan PAL-versio päivitettiin jo ennen julkaisua, eikä alkuperäisestä jenkkiversiosta löytyneiden bugien pitäisi siten vaivata.

Oliver
Uutinen

Take-Two tuo Drakengardin Eurooppaan

Take-Two on tänään palastanut julkaisevansa Square Enixin Drakengard-toiminta-RPG:n Euroopassa tänä vuonna.

Japanissa nimellä Drag-On Dragoon tunnetun pelin kaoottisessa maailmassa lohikäärmeet ja sodat ovat arkipäivää. Pelaajan hahmo on Kyme, sotilas ja vallatun kuningaskunnan entinen prinssi, joka loukkaantuu pahasti yrittäessään pelastaa siskoaan. Epätoivoisen Kymen ainoa keino selviytyä on sopimus lohikäärmeen kanssa, mutta sekään ei onnistu ilman uhrauksia.

Oliver
Uutinen

Konsolipelien SM-voittajat selvillä

Helsingin Vanhalla ylioppilastalolla perjantaina ja lauantaina 12.-13.3. ratkottiin ensimmäistä kertaa konsolipelien suomenmestaruudet neljässä eri sarjassa.

Tapahtuma houkutteli kahden päivän aikana paikalle n. 1500 kävijää ja palkintoja tavoitelleita pelaajia, joista lajin ensimmäisiksi virallisiksi SM-voittajiksi ylsivät seuraavat:

  • Pro Evolution Soccer 3: Ville Arasalo, Espoo
  • WRC3: Ville Lampi, Helsinki
  • NHL 2004: Ilkka Laitinen, Tampere
  • Tony Hawk Underground: Kim Friman, Lappeenranta
  • Oliver
    Uutinen

    Donkey Kong Country 2 kesällä Eurooppaan

    Nintendon Euroopan haara on ilmoittanut Raren Game Boy Advancelle työstämän Donkey Kong Country 2: Diddy’s Kong Quest -käännöksen julkaisun tapahtuvan täällä vanhalla mantereella kesäkuun 25. päivä. Alun perin Super NES -konsolilla nähty apinaseikkailu sisältää yhteensä yli 40 pulmantäyteistä pelikenttää, sekä uusia minipelejä, kuten Funky’s Flight, Bonus Bonanza, Expresso’s Racing ja Bag a Bug.

    Donkey Kong Country 2 nähtäneen tämän vuoden E3-messuilla, joilloin pelistä viimeistään pitäisi irrota hieman lisää yksityiskohtia.

    Guardian Viper
    Uutinen

    Codemastersilta kesällä IndyCar Series 2005

    Codemasters tuo ensi kesänä kauppoihin enemmänkin ajelua Toca Race Driver 2:sen lisäksi. IndyCar Series 2005 on jatkoa viime kesänä Xboxille ja PS2:lle julkaistulle IndyCar Series -pelille. Uusi versio vie ensimmäistä kertaa ovaaliratojen formulat konsoleilla nettipelien maailmaan. Xboxilla nettiovaaleita pääsee kiertämään 12 pelaajaa samanaikaisesti.

    Muista luvatuista ominaisuuksista peli tulee sisältämään lisenssoidun IndyCar-kauden 15 rataa, mukaanlukien legendaarisen Indianapolis 500 kilpailun. Pelin presentaatiossa on tavoiteltu televisiolähetysten tyyliä.

    Niko Martiskainen
    Arvostelu

    ESPN NFL Football

    Segan tämän vuoden versio jenkkifutispelistään on ykkösvalinta niille, joita soikiopallon potkiminen kiinnostaa.
    Yargo
    Arvostelu

    Medal of Honor: Rising Sun

    EA:n perinteikäs Medal of Honor -sarja sai viime vuoden lopulla uuden tulokkaan joukkoonsa. Rising Sun siirtää pelaajan Euroopasta Tyynenmeren taistoihin, mutta mihin jäivät muut uudistukset?
    Hakkiz
    Uutinen

    MotoGP 3 kehitteillä?

    Xboxworld.nl uutisoi, että englantilainen Climax olisi kehittämässä arvostettuun MotoGP: Ultimate Racing Technology -sarjaansa jo kolmatta osaa. Pelistä ei kerrottu tarkkoja yksityiskohtia, kuten mitä uudistuksia se sisältää, mutta luvassa olisi todennäköisesti edelleen erinomaiseen pelattavuuteen pohjautuvaa ratamoottoripyöräilyä upealla grafiikalla ja toimivalla verkkopelillä höystettynä.
    Hakkiz
    Arvostelu

    NBA Jam

    Acclaimin uudelleenlämmittely Midwayn klassikko-arcadekoriksesta toimii hyvänä päivityksenä pelisarjalle, vaan entinen edelläkävijäkin voi jäädä genressään ironisesti nykykehityksen jalkoihin.
    Corca
    Uutinen

    Carmageddon tulee taas

    Brittiläinen SCi mainitsee ohimennen vuosikertomuksessaan, että Carmageddon-pelisarjan neljäs osa on kehitteillä. Viimeksi vuonna 2000 uuden osan saanut anarkistinen ja väkivaltainen autotaisteluhurjastelu saapuu vuonna 2005 PlayStation 2:lle ja Xboxille.
    Oliver
    Uutinen

    Silmäpeliä Potterin kanssa

    Electronic Artsin Harry Potter and the Prisoner of Azkaban eli Harry Potter ja Azkabanin vanki on ensimmäinen kolmannen osapuolen peli, joka tukee EyeToy-kameraa PlayStation 2:lla. EyeToyn avulla pelaaja pääsee osallistumaan Harryn kanssa erilaisiin minipeleihin, joissa muun muassa pyydystetään suklaasammakoita ja harjoitellaan kultaisen siepin nappaamista.

    Harry Potter ja Azkabanin vanki ilmestyy PlayStation 2:n lisäksi muillekin kotikonsoleille ja GBA:lle toukokuun lopulla. Luultavasti peli tullaan myös kääntämään kokonaan suomenkielelle.

    Oliver
    Arvostelu

    ESPN NFL Football

    Segan 2K–sarjan jenkkifutis-uutukainen on tutustumisen arvoinen paketti. First Person Football on jo itsessään rohkea askel urheilupelien saralla.
    SonJohn
    Uutinen

    Day 1 Studios työstämässä peliä Xbox 2:lle

    MechAssaultin luoja Day 1 Studios hakee sivuillaan suunnittelijaa uuteen projektiin, joka Day 1:n sanojen mukaan on "a properly funded and scheduled Xbox2 project" eli hyvin rahoitettu ja aikatauluitettu Xbox 2 -projekti. Day 1:lla on jo tällä hetkellä työn alla jatko-osa MechAssaulttiin, joten Xbox 2 -projekti saattaa olla jotain täysin muuta.

    Tuleeko Day 1:sta ensimmäinen studio joka ilmoittaa pelistä Xbox 2:lle?

    Niko Martiskainen
    Uutinen

    Vahvistettu: Pro Evolution Soccer Xboxille!

    Verkossa on liikkunut pitkään huhuja siitä, että Konamin suosittu Pro Evolution Soccer -sarja kääntyisi myös Xboxille. Tammikuun lopulla Xboxfin uutisoi pelin maahantuojan Toptronicsin antamista tiedoista, joiden mukaan Konami suunnittelisi jonkin Pro Evolution Soccer -pelin julkaisua Xboxille syksyllä. Tuolloin Konamin edustaja ei kuitenkaan vielä voinut kommentoida asiaa Xboxfinille.

    Tänään Konami of Europe on vihdoin virallisesti vahvistanut Pro Evolution Soccerin kehityksen Xboxille.

    Hakkiz
    Uutinen

    Ninja Gaidenilla vahva alku Japanissa

    Tecmon odotettu toimintapeli Ninja Gaiden ilmestyi eilen Japanissa. Pelin ensimmäisen myyntipäivän menekki oli vakuuttavaa Xboxin täkäläiseen olemattoman pieneen käyttäjäkuntaan nähden. Ninja Gaiden nousi päivän myyntitilastoissa peräti toiselle sijalle lähes 33 000 myydyllä kopiollaan.

    Ninja Gaiden on ollut USA:ssa, jossa se julkaistiin kuun alussa, arvostelumenestys. USA:n myyntimääriä ei ole paljastettu, mutta kaikki merkit puhuvat hyvästä kysynnästä, sillä tietyistä kaupoista varastot ovat loppuneet kesken. Eurooppaan peli rantautuu toukokuussa.

    Hakkiz
    Arvostelu

    1080° Avalanche

    Nintendo 64:n lumilautailuhitti 1080° Snowboarding tekee comebackin GameCubella kantaen lisänimeä Avalanche.
    kaba
    Arvostelu

    The Simpsons: Hit&Run

    Omaperäisestä televisioanimaatiosarjasta väkivaltaisen ajotoimintapelin perässähiihtäjäksi? Kyllä ja täydellä Simpsons-liukuvoitelulla ilman jarrutahnaa.
    Corca
    Uutinen

    David Hayter kaavailee Solid Snakea valkokankaalle

    Monet ovat useaan otteeseen haikailleet ja spekuloineet Konamin Metal Gear -sarjaa myös valkokankaalle. Leffaversiota ei kuitenkaan ole pidetty kovinkaan todennäköisenä, mutta nyt idealla on pieni mahdollisuus ottaa tuulta alleen; käsikirjoittaja David Hayter on maininnut aikeistaan saada elokuvastudio Universal innostumaan Metal Gear -elokuvan tekemisestä.

    Hayter, joka on työskennellyt muun muassa Skorpionikuningas- sekä molempien X-Men-elokuvien käsikirjoitusten kimpussa, toteaa tähän mennessä ilmestyneiden pelielokuvien käsikirjoitusten olevan kuraa.

    Guardian Viper
    Uutinen

    Sly 2:sta lisätietoa ja kuvia

    Sucker Punchin jo 18 kuukautta työstämästä Sly 2: Band of Thieves -pelistä on paljastettu uutta tietoa.

    Tarina jatkuu kaksi vuotta ensimmäisen pelin jälkeen ja pelattavana on uusia liikkeitä oppivan Slyn lisäksi muitakin hahmoja. Tilanteen vaatiessa pääsee ohjastamaan ainakin pommiekspertti Benleytä ja keikkakuski Murrayta. Peliympäristöt ovat aikaisempaa avoimempia ja tarjoavat pelaajalle paljon erilaisia vaihtoehtoja tehtävien suorittamiseksi. Kaikkiaan pelin luvataan olevan kaksi kertaa ensimmäistä osaa pidempi.

    Oliver
    Uutinen

    Jason Rubin jättää Naughty Dogin

    Naughty Dogin johtaja Jason Rubin jättää yhtiön Jak III:n valmistumisen jälkeen.

    Pelistudion perustajiin kuulunut, Crash Bandicootin ja Jak & Daxterin luonut Rubin sanoo työskentelevänsä vielä kovasti Jak III:n parissa ja uskoo sen olevan sarjan tähän mennessä paras peli. Sen jälkeen hänellä on kuitenkin tarkoitus lähteä tutkimaan pelialan muita mahdollisuuksia ja vaikka hän ei tarkempia tulevaisuuden suunnitelmiaan paljastanutkaan, on hän kiinnostunut Hollywoodin ja peliteollisuuden välisen suhteen kehittämisestä.

    Oliver
    Uutinen

    SOCOM II päivittyy

    SOCOM II:een on julkaistu Pohjois-Amerikassa päivitys, joka korjaa monia verkkopeliä kiusanneita bugeja. Päivitys ei vaadi kiintolevyä, vaan se tallennetaan verkosta muistikortille. Monien tunnettujen bugien hyväksikäyttö on päivityksen jälkeen estetty, mutta SCEA ei kuitenkaan paljasta tarkempaa listaa muutoksista.

    Euroopassa päivitys julkaistanee myöhemmin, ellei sitten korjauksia ole jo tehty täällä vasta julkaistuun peliin.

    Oliver
    Uutinen

    Lisää katutappelua PlayStation 2:lle

    Capcom on paljastanut japanilaisessa Famitsu-peliraamatussa kääntävänsä Street Fighter III: 3rd Strike -2D-mätkinnän PlayStation 2:lle.

    Japanissa tänä vuonna julkaistavan pelin aikataulusta muualla maailmassa ei ole tietoa. Myös verkkopelituki, joka löytyi jo muinaisesta Dreamcast-versiosta, on vielä enimmäkseen arvailujen varassa. Oheiset ruutukaappaukset ovat DC-versiosta.

    Oliver
    Uutinen

    GT4 näytillä Games SM -tapahtumassa

    Pelaaja-lehden pojat tuovat mukanaan Gran Turismo 4:n (eli todennäköisesti siis GT4 Prologuen) huomenna alkavaan Games SM 04 -tapahtumaan Helsingissä. Tällä kertaa peli on yleisönkin testattavana ja samalla saa tuntumaa viralliseen GT4-rattiin eli Logitechin Driving Force Prohon.
    Oliver
    Uutinen

    SOCOM II -alokkaat veteraanien oppiin

    Jos tuntuu siltä, että olet aina eksyksissä tai muuten vain hukassa SOCOM II:n verkkopelissä, löytyy palvelimilta tiettyinä aikoina erityisiä CSV Bootcamp (Alokasleiri) -huoneita, joissa beta-testaajat ja muut veteraanit opastavat alokkaita pelin saloihin.

    Suomi-serverin CSV Alokasleiri -huoneen oppaina toimivat Finnish Lions -klaanin veteraanit, joten oppia on luvassa selvällä suomenkielellä.

    Oliver
    Uutinen

    The Godfather -elokuvasta EA:n K18-peliksi?

    Electronic Artsin Warren Jenson paljasti tiedon, jonka mukaan EA olisi työstämässä K18-ikärajalla varustettua The Godfather -peliä Francis Ford Coppolan klassikkomafialeffaan perustuen.

    Pelijulkaisu olisi Electronic Artsille harvinainen, sillä lukuunottamatta kolmen vuoden takaista kauhurymistelyä Clive Barker's Undying, K18-materiaalia sisältävät pelijulkaisut ovat EA:lle hyvin poikkeuksellisia.

    Corca
    Uutinen

    Uusia kuvia StarCraft: Ghostista

    Vivendi ja Blizzard Entertainment ovat julkaisseet muutamia uusia kuvia tulevasta StarCraft: Ghost -pelistä. Kyseessä on taktinen toimintapeli StarCraftin universumissa, jossa ohjaillaan tilanteessa kuin tilanteessa pätevää Ghost-agenttia. Peli ilmestyy näillä näkymin vuoden kolmannella neljänneksellä kaikille nykykonsoleille.

    Uusi kuvasarja löytyy kokonaisuudessaan esimerkiksi Xboxyden sivuilta.

    Hakkiz
    Uutinen

    Värejä ja bundleja Japanissa

    Japanissa saapuu loppukuusta kauppoihin rajoitettu erä värikkäitä Pleikkareita.

    Sakura on tuttu jo viime keväältä, mutta nyt laitteen tekniikka on viimeisintä versiota eli mukana on mm. sisäinen infrapunavastaanotin DVD-kaukosäätimelle ja hiljaisempi tuuletin. Ceramic White on puolestaan ollut aikaisemmin saatavilla vain Winter Racing Packissa yhdessä GT4 Prologuen kanssa, mutta nyt konsoli tulee myyntiin myös erikseen.

    Oliver