Capcom onnistui aikaisemmin tänä vuonna hankkimaan oikeudet julkaista virallisia MotoGP-pelejä PlayStation-konsoleille ja ensimmäisenä valmistuu syksyllä kauppoihin saapuva PS2:n MotoGP 07. Kehityksestä vastaa italilainen Milestone, jonka aikaisemmasta tuotannosta on saatu nauttia lähinnä PC:llä.
Lisenssin myötä mukana ovat tietysti kaikki kuluvan kauden kuskit, pyörät ja radat. Tarjolle tulee monia pelimuotoja ja ajomallinnuksen voi valita taitona ja kykyjensä mukaan. Myös vastustajien tekoälyyn on mahdollista vaikuttaa.
Viimeisin Weekly Famitsu -lehti paljastaa japanilaisen PS Storen saavan jossain vaiheessa lisäystä Tekken 5: Dark Resurrection Online -taistelupelin muodossa.
Kyseessä on käytännössä täkäläisestäkin Storesta tuttu Tekken 5: DR, mutta mausteeksi on lisätty verkkopeli ja ranking-lista. Mukana on myös Practice- ja Survival-pelimuodot.
Julkaisupäivää ei ole lyöty lukkoon, mutta hintaa pelillä on 2800 jeniä (17,30€) ja aikaisemman version ladanneet voivat imuroida online-lisukkeen tuhannella jenillä (6,20€).
Eurogamer kertoo Vivendin edustajan vahvistaneen, että World in Conflict saapuu myös Xbox 360:lle. Virallisen julkistuksen luvataan seuraavan pian perässä.
World in Conflict on ruotsalaisen Massive Entertainmentin kehittämä reaaliaikainen strategiapeli, jonka PC-versio saapuu kauppoihin Games for Windows -nimikkeen alla syyskuussa. Vuoteen 1989 sijoittuvan pelin maailmassa kylmä sota kävi yhtäkkiä kovin kuumaksi, kun Neuvostoliitto aloitti Euroopan ja Amerikan valloittamisen.
Gears of War päivittyy huomenna. Uusin päivitys tuo mukanaan kahdeksan uutta saavutusta, jotka liittyvät Annex-pelimuotoon ja Hidden Fronts -karttapakettiin. Yhteensä saavutuksista voi netota gamerscorea 250 pisteen edestä.
Toukokuun alussa julkaistu kenttäpaketti pysyy maksullisena syyskuun 3. päivään saakka. Siihen asti hintalapussa lukee 800 Microsoft-pistettä (noin 9,6 euroa).
Päivitys korjailee myös jälleen kerran Roadie run -ominaisuutta sekä paikkailee yleisiä moninpelin ongelmia.
Halo-pyörityksen lähentyessä huipennustaan ei ole yllättävää, että Microsoft tuo markkinoille virallisia Halo 3 -varusteita. Kukapa ei haluaisi omistaa nyyppiä Livessä pelaamalla Halo-aiheisen kuvituksen täyttämällä ohjaimella?
Taiteesta vastaa sarjakuvien parissa ahertanut Todd McFarlane. 60 dollaria (noin 45,2 euroa) maksavaan pakettiin kuuluu myös Halo 3 -figuuri. Ohjaimia on tarjolla kahdenlaisia.
Lisäksi saatavilla on langaton kuulokemikrofoni, josta voi tarkasti katsomalla erottaa pelin logon.
EA:n vuosittaisen jääkiekkopläjäyksen kansikuvaa koristaa tänä vuonna Carolina Hurricanesin Eric Staal, jonka täkäläiset varmasti muistavat hyvin myös Moskovan MM-finaalista.
NHL 08:n kannessa nähtäneen kuitenkin Suomessa joku suomalaisista tähdistä. Viime vuonna kunnian sai hiljattain Stanley Cupin voittanut Teemu Selänne.
Namco Bandain jo viime kesänä pelihalleihin ilmestynyt Time Crisis 4 -valopyssyttely saapuu jossain vaiheessa myös PlayStation 3:lle.
Vanhat valopistoolithan eivät toimi plasma- tai LCD-televisioissa, mutta Time Crisis 4:n Guncon 3 -pyssy käyttää uutta teknologiaa, jonka pitäisi toimia kaikissa näyttölaitteissa. Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa pistoolin väri on kirkkaan oranssi, mutta japanilaiset saavat aseensa mustana.
Aikaisempien vuosien tapaan PlayStation on vahvasti mukana ensi viikoloppuna ajettavassa Le Mansin 24 tunnin kisassa.
Tällä kertaa paikalle tuodaan PlayStation 3:n Gran Turismo HD:n erikoisversio, johon on mallinnettu Le Mansin rata sekä Audi TT Coupe ja Audi R8. Le Mans -versio on testattavissa vain paikan päällä tapahtuman yhteydessä, eikä suunnitelmissa ole lisätä sitä PS Storen valikoimaan.
Wiin omistavat nyrkkeilyfanit saavat joulun alla lisää tekemistä, kun Zoo Digital Publishing julkaisee Showtime Boxingin Wiille.
Pelaaja voi valita yhden 14 nyrkkeilijästä joko näytösotteluun tai taistelemaan 6 eri mestaruusvyöstä. Jokaisella nyrkkeilijällä on oma kolmen lyönnin erikoisiskunsa, jolla tämä voi ottaa ottelun haltuun.
Moninpeliä on tarjolla vain Hotseat-muotoisena, eli kavereita vastaan ei ilmeisesti voi ottaa matsia. Showtime Boxingin pitäisi ilmestyä kauppoihin 7. joulukuuta.
Maanantaisen PlayStation 3:n käyttöjärjestelmän murtoa koskevan uutisen jälkeen Sony Computer Entertainment American PR-pomo Dave Karraker on kertonut yhtiön pyrkivän parantamaan laitteen suojauksia ja tietoturvareikää laittomuuksiin käyttävät aiotaan pistää kuriin oikeusteitse.
Sonyn lakimiesarmeijan lisäksi uhkana ovat konsolin sulkeminen PlayStation Networkista, sekä laitteen rikkoutuminen käyttökelvottomaksi.
Koch Median vuonna 2006 julkaistu PC-seikkailu Secret Files: Tunguska saapuu DS:lle ja Wiille. Tunguskan kansioissa pelaaja astuu Nina Kalenkow -nimisen naisen saappaisiin tämän yrittäessä selvittää Vladimir-isänsä katoamista.
Jäljet johtavat Siperiassa vuonna 1908 tapahtuneeseen mysteeriin, jota Ninan isä tutki ennen katoamistaan. Täysin lumisissa maisemissa ei liikuta, vaan pelaaja matkustaa maailman eri kolkkiin selvittäessään tapahtunutta.
Live Arcadessa kaksi viikkoa sitten julkaistua Mad Tracksia vaivasi ikävä ongelma. Osa kokeiluversion täysiveriseksi peliksi päivittäneistä pelaajista ei nimittäin voinut edetä uramoodissa demon tarjontaa pidemmälle.
Nyt peliin kuitenkin julkaistiin päivitys, joka korjaa ongelman. Konsoli osaa ladata korjaustiedoston automaattisesti pelin saadessa yhteyden Live-palveluun.
Teini-ikäinen ruskean vyön karateka Damian Fernandez onnistui pelottamaan tiehensä kotiinsa tunkeutuneen PS3-varkaan Yhdysvaltain Miamissa viime perjantaina.
Damian oli yksin kotona 15-vuotiaan Deanne-siskonsa kanssa varkaiden tunkeutuessa ovesta asuntoon. Deanne piiloutui oman huoneensa komeroon ja miehet etenivät vanhempien huoneeseen, josta he löysivät muutamia koruja. Deannen huoneesssa toinen miehistä kiinnitti huomionsa PS3-laatikkoon ja vaikka se oli tyhjä, lähti hän juoksemaan se kainalossa talosta ulos.
Syyskuussa PS3:lle, X360:lle ja PC:lle julkaistava uuden sukupolven Sega Rally ilmestyy samaan aikaan myös PSP-käsikonsolille.
Tällä kertaa PSP-versiosta on lupa odottaa pykälää laadukkaampaa, sillä Sega on palkannut hommaan suomalaisen Bugbear Entertainmentin, jonka meriittilistalta löytyvät esimerkiksi PC:n Rally Trophy ja konsoleillakin nähty FlatOut-sarja. Bugbear rakentaa pelin alusta alkaen uudelleen PSP:lle Sega Racing Studion valvonnassa.
Take-Twon tilivuoden huhtikuun lopussa päättynyt toinen neljännes jäi tulokseltaan yli 50 miljoonaa dollaria miinukselle ja yhtiö ryhtyykin toimiin kulujen karsimiseksi. Vähennykset tulevat koskemaan myös henkilöstöä ja yhtiö aikoo keskittyä entistä enemmän pelkkään pelien julkaisutoimintaan.
Säästöjen sekä luonnollisesti Grand Theft Auto IV:n julkaisun odotetaan tasapainottavan tulosta tilivuoden loppuun mennessä. Muita kuluvan tilivuoden julkaisuja ovat:
Forza Motorsport 2 ylsi avausviikollaan välittömästi listaykköseksi Isossa-Britanniassa. Samalla pelistä tuli Xbox 360:n kolmanneksi nopeimmin myynyt ja kaikista tämän vuoden peleistä neljänneksi rivakimmin hyllyiltä kadonnut nimike.
Kakkostilansa säilytti Tomb Raider: Anniversary. Listalla alaspäin valuivat Lara Croftia tiukasti seurannut Pirates of the Caribbean: At World's End ja Spider-Man 3. Perässä tulivat Nintendolta Wii Play sekä Mario Strikers Charged Football.
Empire Interactive tiedottaa, että ysäriklassikko Speedball II: Brutal Deluxe syntyy uudelleen Live Arcadessa elokuussa. Uusversio lisää pakettiin korkearesoluutioiset grafiikat, uusia joukkueita, mahdollisuuden ladattavaan sisältöön sekä verkkopelin.
Hintaa Brutal Deluxelle ei vielä annettu, mutta retronimikkeet ovat noudattaneet pääasiassa 400 Microsoft-pisteen (4,8 euron) linjaa.
IGN kertoo Ghost Recon Advanced Warfighter -peleillä kunnostautuneen Red Stormin kehittävän yksinoikeudella Xbox 360:lle America's Army: True Soldiersia. Kyseessä on Yhdysvaltojen armeijan virallisesti sponsoroima ensimmäisen persoonan räiskintä.
Syyskuussa julkaistava True Soldiers pyörii GRAW2:n pelimoottorilla, joten ainakin ulkoasu lienee kunnossa. Pelaajat valitsevat sotilaansa viidestä luokasta. Taisteluja voi käydä joko yksin- tai moninpelin puolella.
Sony Computer Entertainment America on avannut virallisen blogin osoiteeseen blog.us.playstation.com.
Tarkoituksena on jakaa muun muassa tuoteuutisia ja ilmoituksia uusista peleistä sekä mielipidekirjoituksia peliteollisuudesta ja kehittäjien kuulumisia. Vaikka blogi toimiikin markkinointivälineenä, niin SCEA:n kertoman mukaan sinne voivat kirjoittaa työntekijät johtajista pelitestaajiin ilman ennakkosensuuria.
Live Arcaden tarjonta vahvistuu keskiviikkona retrohitillä, joka on kuitenkin kokenut melkoisen kasvojenkohotuksen. Koreamman ulkokuoren ohella Prince of Persia Classic lisää vuoden 1989 klassikkoon uusia pähkinöitä purtavaksi, vihollisia voitettavaksi ja ansoja astuttavaksi.
800 Microsoft-pojolla eli noin 9,6 eurolla saa muuten tutun paketin: prinsessa on edelleen pelastettava ilkeän visiirin kynsistä. Selviytymismoodissa koko urakka on hoidettava putkeen kuolematta, kun taas Time Attack -tilassa seikkailu alkaa alusta aikarajan ylittyessä.
Sony Computer Entertainment Europen johtaja David Reeves kiistää viime viikolla netissä levinneet tiedot PSP-puhelimesta.
"Tunnen Sony Ericssonin johtajan erittäin hyvin", Reeves sanoi. "Heillä on valikoimissaan Walkman- ja Cybershot-puhelimia, mutta en tiedä mitään PSP-puhelimesta. En ole kuullut siitä mitään ja minä kyllä tietäisin. He eivät kehittäisi sitä meidän tietämättämme", Reeves ilmoitti.
Computer and Video Games kertoo hakkereiden onnistuneen jo murtamaan PlayStation 3:n käyttöjärjestelmän.
Murto on tosin mahdollista vain käyttöjärjestelmän versioilla 1.10 tai 1.11 ja vaikka kopioitu peli käynnistyy, ei varsinainen pelaaminen onnistu. Epäviralliset ohjelmatkaan eivät toimi eli PSP:n kaltainen homebrew-skene jää vielä haaveeksi. Tosin PSP:lläkin touhu alkoi varsin pienimuotoisesti, joten odotettavissa saattaa olla vastaava kilpajuoksu Sonyn ja hakkereiden kesken.
Kotaku kertoo useisiin Sonya lähellä oleviin lähteisiin viitaten, että jo kuukausia huhumyllyssä pyörinyt PlayStation Portablen uusi malli paljastettaisiin virallisesti 11. heinäkuuta alkavan E3-tapahtuman yhteydessä.
Kotakun tietojen mukaan "PSP Slim" olisi pitkälti uuden LCD-näytön ansiosta huomattavasti vanhaa mallia ohuempi ja näytön ansioksi lasketaan myös nelinkertainen akunkesto aiempaan verrattuna. Kahdeksan gigan sisäisen muistin lisäksi laitteessa on myös uusi ja nopeampi UMD-asema. Myös haukkuja saanut D-pad on suunniteltu uusiksi vastaamaan kotikonsolien ohjainten tasoa.
Amerikan Nintendon toimitusjohtaja Reggie Fils-Aime on kommentoinut San Jose Mercury Newsille viikolla esiin putkahtaneita huhuja yhtiön muutossuunnitelmista. Hän vahvistaa 55 henkilöä työllistävän San Franciscon konttorin ja 25 työntekijän Manhattanin toimiston avaamisen.
Tällä siirrolla Iso N pyrkii varmistamaan läheisemmät suhteet alan muiden osaajien kanssa.
Englannin anglikaaninen kirkko suunnittelee syytteiden nostamista Sony Computer Entertainment Europea vastaan PS3:n Resistance: Fall of Man -pelin johdosta.
Kirkon mukaan Sonylla ei ollut lupaa sisällyttää peliin Manchesterin katedraalia, joka on pelissä satojen vihollisten kuolemaan johtavan ammuskelun näyttämönä. Piispa Nigel McCullochin mukaan katedraalin esittäminen tulitaistelun tapahtumapaikkana on edesvastuutonta, varsinkin kun otetaan huomioon Manchesterin nykyiset ongelmat aserikollisuuden kitkemiseksi.
Puolivirallinen Three Speech -blogi on paljastanut muutamia uusia julkaisupäiviä PlayStation 3:n Store-palvelun myöhästelevälle sisällölle.
15. kesäkuuta jakoon tulee ilmainen MotorStorm-päivitys, joka toivottavasti sisältää myös Time Trial -pelimuodon. 22.6. saapuu juhannuksen viettoon David Jaffen odotettu Calling All Cars. Suomen Housemarquen lahja PS Storeen eli Super Stardust HD ilmestyy puolestaan 29.6.
Calling All Cars ja Super Stardust HD maksavat Briteissä 4,99 puntaa (n. 7,40€), mutta tarkasta euromääräisestä hinnasta ei ole vielä tietoa.
Euroopassa Jackass-pelin julkaisijana toimiva Xplosiv on päästänyt liikkeelle muutamia kuvia PS2-versiosta. Peli julkaistaan syksyllä myös PSP:lle ja DS:lle.
Ainakin kuvista päätellen pelissä voi temppuilla hiukan tosielämää rankemmissakin skenaarioissa tv-sarjasta tuttujen hahmojen seurassa.
Muun muassa Amazon-verkkokaupan Halo 3 Collector's Editionista esille asettama kuva aiheutti joissakin Internetin syrjäisissä kolkissa pientä kuhinaa. Kuvassa nimittäin näkyy kolme DVD-lättyä, joista kaksi luetellaan pelilevyiksi.
Bungien Frankie O'Connor rientääkin selventämään asiaa tuoreimmassa Weekly Updatessaan. Kyseinen kuva on virheellinen. Oikeasti keräilyversio sisältää kaksi levyä, joista molemmat on lueteltu pelilevyiksi.
Eilen Suomessakin julkaistun Forza Motorsport 2:n Auction House -verkkohuutokaupat eivät ole käynnistyneet ongelmitta. Turhautuneet pelaajat raportoivat pelin virallisilla foorumeilla kadonneista rahoista ja saamatta jääneistä autoista.
Kehittäjä Turn 10 myöntää ongelmat, jotka ilmeisesti johtuvat servereistä. Palvelinpuolta korjaillaan ja tarkkaillaan parhaillaan. Lisäksi peliinkin julkaistaneen päivitys lähiaikoina.
Firefly Studios kehittää Xbox 360:lle ja PC:lle Dungeon Hero -nimistä luolastoseikkailua. Pelin luvataan tarjoavan realistisimman luolastokuvauksen koskaan, sillä pelaajat ovat osa maanalaista yhteisöä päivittäisine rutiineineen ja vaaroineen.
Yksityiskohdat jäivät vielä hämärän peittoon, mutta peli saapuneekin kauppoihin vasta vuoden 2009 alussa Gamecockin julkaisemana.
Edesmenneen Faith No More -orkesterin nokkamiehenä tunnetuksi tullut Mike Patton on pestattu ääninäyttelijäksi ruotsalaisen Starbreeze Studiosin PS3:lle ja X360:lle kehittämään The Darkness -peliin. Pattonin roolina on tietysti itse The Darkness, päähahmo Jackie Estacadon sisäinen demoni.
Square-Enix on korjannut väitteitä siitä, ettei Final Fantasy -sarjaa jatkettaisi enää ikinä Xbox 360:lla. Väitteet pohjautuvat tuottaja Shinji Hashimoton kommenttiin, jonka mukaan yhtiö työskentelee sarjan parissa vain Wiillä ja PlayStation 3:lla.
GamesIndustry.biz-verkkosivulle asiaa tarkentaneen Square-Enixin edustajan mukaan Hashimoto puhui pelkästään nykytilanteesta. Lausunto viitannee siihen, että lopullista päätöstä sarjan tulevaisuudesta Xbox 360:lla joudutaan vielä odottamaan.
Nintendo on julkaissut tapansa mukaan uuden satsin pelejä Wiin Virtual Console- pelipalveluunsa. Kolmen uuden tulokkaan myötä Euroopan Virtual Consolesta löytyy nyt huimat 99 peliä.
Yksi viikon kolmesta pelistä on NESille vuonna 1987 ilmestynyt Balloon Fight, jonka tavoitteena on saada vastustajan ilmapallot rikki ennen kuin omat ehditään ampua.
500 Wii-pisteen hintaista peliä on mahdollista pelata yksinpelin lisäksi kaverin kanssa.
Kun Nintendon Wii hurmasi ostajat edullisen hintansa ja intuitiivisen ohjaimensa avulla, Microsoftin Xbox 360 rupesi nopeasti menettämään varhaisella julkaisulla saavutettua etumatkaansa. Ohjelmistojätti aikoo kohentaa kysyntää karistamalla hardcore-leiman konsolibrändistään ja kosiskelemalla aiempaa laajempaa yleisöä, raportoi talousjulkaisu Bloomberg.
- Olemme tietoisia siitä, että markkinoiden paras hintaluokka on 199 dollaria, Xbox-tuotteista vastaava David Hufford kertoi Bloombergille.
Xbox 360:n alkukesä on osoittautunut vilkkaaksi paitsi uusien pelien myös ilmaisten demojen suhteen. Tänään Live-kauppapaikalle lisättiin pelattava maistiainen Codemastersin Overlordista, jossa pelaaja hallitsee riiviöjoukkoa aiheuttaakseen tuhoja mustan huumorin ja kieroutuneen parodian sävyttämässä satumaassa. Demo vaatii liki 900 megatavua vapaata kiintolevytilaa.
Overlord julkaistaan Xbox 360:lle ja PC:lle 29. kesäkuuta.
PlayStation 3:n PS Storen valikoima lisääntyi tällä viikolla Mortal Kombat II -klassikolla. 2,99 euron retromättöä on päivitetty muun muassa verkkopelillä ja kiintolevyltä se vie tilaa 250 megaa.
Ninja Gaiden Sigman jo muiden alueiden Storeissa julkaistua demoa ei vieläkään näy Euroopassa, eikä nyt ilmestynyt traileri juurikaan lohduta. Onneksi tilin tekeminen muille alueille on kohtalaisen helppoa.