Uutinen

E3 2007: Eurooppa saa Xbox 360 Eliten elokuussa

Xbox 360 -konsolimalliston lippulaiva Elite tulee Eurooppaan 24. elokuuta. Laite sisältää 120 gigatavun kiintolevyn, HDMI-liittimen ja kaikki muiden mallien ominaisuudet. Lisäksi se poikkeaa Xbox 360:n valkeasta väriteemasta olemalla musta.

Julkaisuhintaa ei toistaiseksi ole tiedossa. Pohjois-Amerikassa mallia myydään 479 dollarin hintaan.
Hakkiz
Uutinen

E3 2007: Microsoft paljasti Halo 3 -konsolin

E3-lehdistötilaisuutensa lopulla Microsoft paljasti Xbox 360:sta uuden version, jonka teemana on Halo 3. Vihreän ja kullan värinen erikoisversio julkaistaan syksyllä yhdessä siihen sopivien lisävarusteiden kera.

Perusominaisuuksiensa ohella konsolissa on 20 gigatavun kiintolevy ja HDMI-portti. Paketti sisältää myös langattoman ohjaimen pelinaikaiseen lataukseen tarkoitetun laturin. Halo 3 ei sisälly hintaan.
Hakkiz
Uutinen

E3 2007: GTA IV:n trailerit Xbox 360:lta

Microsoftin mukaan GTA IV:stä julkaistut kaksi traileria ovat olleet Xbox 360 -versiosta. Peli julkaistaan 19. lokakuuta Xbox 360:lle ja PlayStation 3:lle, mutta Microsoftin konsolille on luvassa yksinoikeudella kaksi ladattavaa laajennusosaa keväällä 2008.
Hakkiz
Uutinen

E3 2007: Microsoftin viime joulun Xbox 360 -pelit PC:lle

Microsoft julkaisee Xbox 360:lle viime jouluna ilmestyneen Raren Viva Piñatan ja Epic Gamesin Gears of Warin PC:lle. Pelit nähdään Games for Windows -brändin alla.

Gears of Warin PC-versio sisältää viisi uutta yksinpelitasoa, uuden moninpelimuodon ja uusia saavutuksia. Se tukee Live-palvelua, mutta toimii Windows Vistan lisäksi myös vanhemmalla XP:llä.
Hakkiz
Uutinen

E3 2007: Xbox Livessä seitsemän miljoonaa jäsentä

Xbox Live -palvelun käyttäjämäärä on ylittänyt seitsemän miljoonan rajan, Microsoft ilmoitti E3-lehdistötilaisuudessaan. Viime vuoden aikana palveluun on liittynyt uusi jäsen keskimäärin joka kahdeksas sekunti. Yhtiö ennakoi palvelun suosion nousevan kymmeneen miljoonaan käyttäjään ensi vuoden E3-tapahtumaan mennessä.
Hakkiz
Uutinen

E3 2007: Microsoft avasi pelin Santa Monicassa

Microsoft on potkaissut vuoden 2007 E3-messut käyntiin Santa Monicassa, Kaliforniassa. Yhtiön lehdistötilaisuus käynnistyi 6:30 Suomen aikaa bändin esittäessä tulkintansa Halon tunnusbiisistä.
Hakkiz
Uutinen

Spielbergin peliprojekteista tihkuu tietoa

Electronic Arts ja elokuvaohjaaja Steven Spielberg tekivät jo syksyllä 2005 sopimuksen kolmen uuden pelisarjan kehittämisestä ja nyt kahdesta on saatu hiukan lisää tietoa.

Ensimmäinen peli on Wii-projekti, joka vie rakennuspalikat uudelle luovuuden ja hauskuuden tasolle. Sadoissa eri tehtävissä voi pelata yksin, yhteistyössä tai toista vastaan. Wiimotella voi rakentaa omia pelejään ja rakennelmiaan tai vaihtoehtoisesti tuhota luomuksensa.
Oliver
Uutinen

Sony-pomo vahvisti PS3-alennuksen Euroopassa?

Australialainen kuluttajatekniikan uutissivusto Smarthouse kertoo sikäläisen Sony Computer Entertainmentin johtajan Michael Ephraimin vahvistaneen, että yhtiö ilmoittaa 12. heinäkuuta PlayStation 3:n hinnanalennuksesta PAL-alueilla eli siis myös Euroopassa.

Ephraim ei kuitenkaan ilmoittanut tarkkoja lukuja, mutta kertoi alennuksen olevan samalla linjalla Pohjois-Amerikan sadan dollarin kanssa.

Sony Computer Entertainment Europe on aikaisemmin vahvistanut tekevänsä torstaina ilmoituksen koskien PS3:a, mutta ei ole tarkentanut sisältöä.
Oliver
Uutinen

Moottoripyöriä Project Gotham -kaahailuun

Brittikehittäjä Bizarre Creations on vahvistanut, että Project Gotham Racing 4 sisältää moottoripyöriä. Mukana on edelleen sarjan vakiokalustoksi muodostuneita urheiluautoja, mutta kaksipyöräisten lisäys lupailee uudenlaisia pelikokemuksia ja entistä yllätyksellisempiä kilpailuja.
Hakkiz
Uutinen

E3 2007: Pelimaailma valmistautuu uuteen E3-tapahtumaan

Viime vuoden jälkeen massiivisista messuista pienimuotoisemmaksi kutsuvierastapahtumaksi kutistunut E3 herättää pelimedian innostuksen vanhaan malliin. Vaikka uudistuksilla oli tarkoitus leikata kustannuksia pienten pelifirmojen tilanteen helpottamiseksi, näyttää siltä että päähuomion vievät taas kolme konsolifirmaa ja suurimmat pelijulkaisijat.
Oliver
Uutinen

Cristiano Ronaldo PES 2008:n kansikuvapojaksi

Portugalin maajoukkueen ja Manchester Unitedin keskikenttätaituri Cristiano Ronaldo on valittu Pro Evolution Soccer 2008:n PAL-version kansikuvapojaksi. Joissakin maissa Ronaldo saa lisäksi seurakseen paikallisia futistähtiä.

"Ei ole toista peliä, joka voisi vangita jalkapallon jalouden ja taidon kuten PES 2008", innostui Ronaldo. "Pelin kaikki elementit ovat uskomattoman yksityiskohtaisia ja sen tarkat kontrollit sekä nopeus tekevät siitä täydellisimmän jalkapallosimulaattorin."
Oliver
Uutinen

Konami ei usko sadan dollarin riittävän

Konamin Pohjois-Amerikan ja Euroopan toiminnoista vastaava Kazumi Kitaue ei odota sata dollaria halvemman hinnan kasvattavan PlayStation 3:n myyntiä merkittävästi. Kitaue myös kertoi, että Konamin voi olla pakko miettiä uusia alustoja Metal Gear Solid -sarjalleen kehityskulujen kattamiseksi.

"Metal Gear Solid syntyi PlayStationilla, joten tietysti haluaisimme pitää sen PlayStation-pelinä, mutta meidän on ehkä kuitenkin tehtävä jotain", Kitaue vihjaili.
Oliver
Uutinen

Take-Two vannoo julkaisevansa Manhunt 2:n

Take-Twon hallituksen jäsen Strauss Zelman on vannonut yhtiön julkaisevan Rockstarin kehittämän kiistellyn Manhunt 2 pelin, joka sai Pohjois-Amerikassa konsolijulkaisun käytännössä estävän AO-ikärajamerkinnän ja Britanniassa kiellettiin kokonaan.
Oliver
Uutinen

Sega työstää Bleachia Wiille ja DS:lle

SEGA julkisti tekevänsä Bleach-taistelupeliä sekä Wiille että DS:lle. Bleach-pelit pohjautuvat suosittuun anime-sarjaan, jossa 15-vuotias Ichigo Kurosaki pystyy näkemään kuolleita henkiä kuin Haley Joel Osment konsanaan.

Molemmissa versioissa liikutaan siis jännittävissä tunnelmissa Tuonelan molemmin puolin. Pelit ovat toimintapainotteisia, ja niissä luvataan olevan reilusti tv-sarjasta tuttuja erikoishyökkäyksiä.

Wii-versio Bleach: Shattered Blade ja DS-versio Bleach: The Blade of Fate ilmestyvät alkuvuodesta 2008. Lisätietoa sitä janoaville löytyy lähdelinkin takaa.

Anonyymi (ei varmistettu)
Uutinen

E3 2007: Square Enix paljasti messupelinsä

Square Enix on julkistanut E3-messutarjontansa. Luvassa on uusien pelien lisäksi tuttuja kasvoja ja muutama Japanissa jo julkaistu titteli.

Anonyymi (ei varmistettu)
Uutinen

Kuvia Guitar Hero III:n ohjaimista

Gaming Age on saanut käsiinsä kuvia Activisionin Guitar Hero III: Legends of Rock -pelin langattomista kitaraohjaimista eri alustoille.

PS3:n, Xbox 360:n ja Wiin ohjaimet ovat saaneet muotonsa klassisesta Les Paulista, kun taas PS2:n ohjaimen mallina on ollut 80-luvulla suosioon noussut Kramer Baretta.
Oliver
Uutinen

EA-pomo: Tylsistytämme ihmiset hengiltä

Helmikuussa Electronic Artsin johtotehtäviin palannut John Riccitiello on huolissaan siitä, että he ja muut pelifirmat tekevät liikaa pelejä, joista puuttuu innovaatio. Hän haluasi peliteollisuuden tähtäävän aggressiivisemmin satunnaisiin pelaajiin, eikä tekevän 40-tuntia kestäviä eepoksia, jotka vain harvat jaksavat pelata loppuun.

"Tylsistytämme ihmiset hengiltä ja teemme pelejä, joita on aina vain vaikeampi pelata", Riccitiello sanoi.
Oliver
Uutinen

Pandoran lipas avataan ensi keväänä

Spark Unlimited (Call of Duty: Finest Hour, Turning Point: Fall of Liberty) ilmoittaa Gamecock Media Groupin julkaisevan Sparkin kehittämän Legendary: The Box -pelin uuden sukupolven konsoleille ja PC:lle keväällä 2008.
Oliver
Arvostelu

Call of Juarez

Puolalaisen Techlandin länkkäripeli jatkaa Rockstarin Red Dead Revolverin linjoilla.
Hakkiz
Uutinen

Oblivionin Shivering Isles myös PS3:lle

Bethesda tuo syyskuussa kauppoihin Game of the Year -version palkitusta The Elder Scrolls IV: Oblivion -roolipelistään.

PlayStation 3:lle, Xbox 360:lle ja PC:lle julkaistava GotY-versio sisältää alkuperäisen pelin lisäksi The Elder Scrolls IV: Shivering Isles -laajennuksen sekä Knights of the Nine -lisäosan. Version myötä siis myös PS3-pelaajat pääsevät seikkailemaan hulluuden jumala Sheogorathin hallitsemassa maailmassa.
Oliver
Uutinen

Microsoft saattaa vastata PS3:n hinnanalennukseen

Wedbush Morgan Securitiesin analyytikko Michael Pachter ennakoi sijoittajille antamassaan lausunnossa, että Microsoft on leikkaamassa Xbox 360:n hintaa ainakin Pohjois-Amerikassa. Asiasta raportoi pelialaa seuraava Next Generation -verkkojulkaisu.
Hakkiz
Uutinen

Sony vahvisti PS3-alennuksen Pohjois-Amerikassa

Sony on vahvistanut viime viikolla voimakkaaksi käyneet huhut PlayStation 3:n hinnan laskemisesta sadalla dollarilla.

PS3:n hinta on tästä lähtien Yhdysvalloissa 499 dollaria (n. 366€) ja Kanadassa 549 sikäläistä dollaria (n. 385€). Sony Computer Entertainment American PR-pomo Dave Karraker painotti, että alennus on tulossa vain Pohjois-Amerikkaan eikä koske muita alueita.
Oliver
Uutinen

PlayStation 2 vielä laihdutuskuurille

IGN:n mukaan japanilainen Nikkei Business Daily kertoo, että Sony on jo alkanut toimittaa kauppoihin uutta mallia PlayStation 2:sta.

Ulkoisesti laite vastaa edelleen vuonna 2004 esiteltyä Slim-Pleikkaria, mutta komponentteja vähentämällä paino on saatu putoamaan 900 grammasta 600 grammaan. Konsolin ulkoinen virtalähdekin sai osansa ja keveni 350 grammasta 250 grammaan.

Luonnollisesti vähemmän osia sisältävä laite on myös edullisempi valmistaa, mikä ehkä hiukan helpottaa PS3:n aiheuttamien kustannusten kanssa painivaa Sonyn peliosastoa.
Oliver
Uutinen

Tutkimus paljasti: Pojat tykkäävät pyssyistä

Harvardin lääketieteellisen koulun, Massachusettsin keskussairaalan ja Michiganin yliopiston johtamassa tutkimuksessa selvitettiin väkivaltaisten pelien käyttöä lasten keskuudessa. Vuonna 2004 suoritettuun tutkimukseen osallistui 1254 12-14 -vuotiasta oppilasta Pennsylvaniasta ja Etelä-Carolinasta.
Oliver
Uutinen

Virtua Fighter 5:een uudistuksia

Sega aikoo lisätä Xbox 360:n Virtua Fighter 5:een verkkomoninpelin kahdelle pelaajalle. Muita uudistuksia ovat muun muassa parannetut harjoitteet, lisätyt tulostaulut sekä uudet hahmot ja esineet. Xbox 360 -painos hyödyntää pohjanaan Virtua Fighter 5:n viimeisintä kolikkopeliversiota.

Vain länsimaissa julkaistavan Xbox 360 -version pitäisi olla kaupoissa loppukesästä.
Hakkiz
Uutinen

Ace Combat 6:n demo ensi viikolla

Namco-Bandain edustaja kertoi GameSpotin torstaisessa On the Spot -ohjelmassa, että ensi viikolla luvassa on pelattava demo lentotaistelupeli Ace Combat 6: Fires of Liberationista. Demo julkaistaan osana Microsoftin E3-kampanjaa, jonka aikana Xbox 360:n Live-kauppapaikalle tulee tuoretta materiaalia tapahtumapaikalta.
Hakkiz
Uutinen

PS2:n Valkyrie Profile 2 syyskuussa

Square Enix on tarkentanut Valkyrie Profile 2: Silmeria -roolipelin Euroopan julkaisupäiväksi 7. päivä syyskuuta.

Star Ocean -sarjasta tunnetun Tri-Acen Play Station 2:lle kehittämä peli ammentaa inspiraationsa norjalaismytologiasta ja tarina sijoittuu satoja vuosia ennen PSP:lle keväällä ilmestyneen Valkyrie Profile: Lennethin tapahtumia.
Oliver
Uutinen

Sony: UMD:llä valoisa tulevaisuus

PlayStation Portablen markkinoinnista vastaava John Koller näkee PSP:ssä käytettävissä UMD-levyissä edelleen monia hyvä puolia.

"UMD:llä on monia vahvuuksia koosta kannettavuuteen. Lisäksi levyjen kopiointi on pelimoduleita halvempaa ja olemme todella optimoineet tuotannon nopeuden ja kustannukset levy-formaatilla", Koller sanoi.

Suurimpana haittapuolena Koller näki pelien kääntämisen muilta alustoilta, sillä pelijulkaisijat eivät suoraan pysty työntämään DVD-levyn sisältöä UMD:lle.
Oliver
Uutinen

Xbox 360:n toimitukset jääneet tavoitteesta

Peter Moore on myöntänyt Gamesindustry.biz-sivustolle, että Xbox 360 jäi 12 miljoonan laitteen toimitustavoitteesta, joka oli asetettu kesäkuun loppuun. Talousjohtaja Chris Liddellin mukaan Microsoft on saanut toimitettua jälleenmyyjille 11,6 miljoonaa kappaletta uusinta pelikonsoliaan.

Yhtiön tavoite kyseiselle aikavälille oli alun perin 13-15 miljoonaa yksikköä, mutta sitä laskettiin tammikuussa.
Paavo Niskala
Uutinen

Alkuvuoden myyntitilastoja Britanniasta

Pelikonsoleita on myyty Iso-Britanniassa vuoden 26 ensimmäisen viikon aikana 51 prosenttia enemmän, kuin viime vuonna. Kaikkiaan konsoleita myytiin 2,22 miljoonaa kappaletta.

Kaikista konsoleista suurin osa eli 53 prosenttia oli Nintendon tuotteita, kun vielä viime vuonna osuus oli vain 34. Sonyn osuus putosi 44 prosentista 34:ään ja Microsoftin 22:sta 12:een.
Oliver
Uutinen

PS3:n hinta putoaa Jenkeissä jo ensi viikolla?

Asioista yleensä hyvin kärryillä oleva GameDaily BIZ kertoo jälleenmyyjälähteisiinsä vedoten, että Sony laskee PlayStation 3:n hintaa Pohjois-Amerikassa sadalla dollarilla 12. heinäkuuta. Uusi hinta tulee siis olemaan noin 499 dollaria.

Monet pelialan vaikuttajat ovat vaatineet muutosta PS3:n hintaan ja useat analyytikot ovatkin ennustaneet alennusta tämän vuoden aikana. Sonylta ei vielä ole saatu vahvistusta tietoihin, mutta asia selvinnee viimeistään keskiviikkona Sonyn E3-lehdistötilaisuudessa. Toivottavasti samalla saadaan myös Eurooppaa koskevia alennusuutisia.
Oliver
Uutinen

Xbox 360:lle poikkeuksellisen pitkä takuu

Microsoft pidentää luotettavuusongelmista kärsivän Xbox 360:n takuuta maailmanlaajuisesti. Yhtiö lupaa nyt ilmaista huoltokatetta peräti kolmeksi vuodeksi kaikille konsolin omistajille, jotka kohtaavat yleisestä laiteviasta kielivät kolme punaista valoa. Muut takuukäytännöt säilyvät ennallaan.

Useiden raporttien ja kyselyiden mukaan noin kolmannes Xbox 360 -konsoleista on rikkoontunut normaalissa käytössä. Ongelmien yleisyys ei ole Microsoftin mukaan hyväksyttävää.
Hakkiz
Uutinen

PSP-peli kuluvan vuoden myydyin Japanissa

Vaikka Nintendon Wii ja DS Lite dominoivatkin Japanin myyntilistoja viikosta toiseen on saarivaltion kuluvan vuoden ensimmäisen puoliskon myydyin peli kuitenkin PlayStation Portablen Monster Hunter Freedom 2 yli 1,2 miljoonalla kappaleella.
Oliver
Uutinen

Uusi kuva Halo 3:n yksinpelistä!

Bungie on julkaissut uuden ruutukaappauksen Halo 3:n kampanjamoodista. Tuttuun tapaan kuva ei paljoa paljasta, mutta studion kerrotaan näyttäävän yksinpeliä enemmänkin ensi viikon E3-tapahtumassa ja EGM-lehden sivuilla.

Aikaisemmin Bungie julkisti virallisesti myös kaksi uutta moninpelikenttää, Epitaphin ja Last Resortin, sekä Chopper-ajoneuvon. Samalla saatiin varmistus, että moninpelissä käytettävät haarniskamuunnokset tuovat mukanaan vain kosmeettisia muutoksia.
Paavo Niskala
Uutinen

Lisää haastetta Boom Boom Rocketiin

CVG raportoi Bizarre Creationsin valmistelevan viittä uutta biisiä Live Arcaden Boom Boom Rocket -musiikkipeliinsä. Tuoreiden kipaleiden on tarkoitus antaa aikaisempaa enemmän haastetta pelaajille. Tyylillisesti musiikki poikkeaa hieman alkuperäisen pelin linjasta.

Bizarre työstää tällä hetkellä kappaleiden aikana tapahtuvia ilotulituksia ja kamera-ajoja, joten sisällön pitäisi valmistua piakkoin. Tarkkaa julkaisuaikaa tai hintaa studiolta ei kuitenkaan paljastettu.
Paavo Niskala
Uutinen

F.E.A.R. ja Worms laajenivat

F.E.A.R. ja Live Arcaden Worms ovat molemmat saaneet toistamiseen lisäsisältöä Liven kauppapaikan välityksellä.

Madot pääsevät nyt sotimaan retrohenkisissä aavikko- ja Manhattan-maisemissa. Uudet kenttäteemat maksavat 150 pistettä eli vajaat kaksi euroa kappaleelta. Manhattan-teeman kanssa on ilmennyt ongelmia. Team17:n edustajat kertovat foorumeilla kehittäjän tutkivan asiaa. Ilmeisesti ongelmat koskevat vain aikaisemmat lisäsisällöt ostaneita käyttäjiä.
Paavo Niskala