Metroid Prime 3 Preview-kanava nyt ladattavissa
Tunnelmaan voi myös virittäytyä lataamalla vastikään julkaistun Super Metroidin Virtual Consolesta. SNESin legendaarinen 2d-seikkailu irtoaa 800 Wii-pisteellä.
Toimintapeli Halo 3:n epäillään vähentäneen amerikkalaisyleisön kiinnostusta käydä elokuvissa. Aihetta epäilyille antavat lokakuun ensimmäisen viikonlopun lipputulot, jotka jäivät alhaisimmiksi sitten vuoden 1999.
Halo 3 tuli Pohjois-Amerikassa myyntiin 25. syyskuuta. Massiivisen markkinointikampanjan tukemana pelin julkaisusta muodostui tuottoisampi kuin menestyksekkäimmistä ensi-iltaelokuvista.
Uusin yllätys Wiin Super Smash Bros. Brawl -mätkinnän tiimoilta vahvistettiin tänään pelin kotisivulla: Segan klassikkosankari Sonic on virallisesti mukana hahmokokoonpanossa.
Sarjan fanien hartaasti toivoma hahmo on jo toinen korkean profiilin lisäys tavanomaisesti Nintendo-painotteiseen taistelijakaartiin, sillä Sonicin lisäksi pelattavana hahmona nähdään muun muassa Konamin Metal Gear Solid -sarjan sankari Solid Snake.