Uutinen

Pleikkarin isä palkitaan elämäntyöstään

Yhdysvaltalainen Academy of Interactive Arts and Sciences (AIAS) on ilmoittanut palkitsevansa helmikuussa järjestettävässä D.I.C.E. -tilaisuudessaan Sony Computer Entertainmentin johdosta kesällä eläkkeelle siirtyneen Ken Kutaragin elämäntyöstään peliteollisuuden hyväksi.
Oliver
Uutinen

Tissimarkkinointi toimii myös pelialalla

Viime viikolla netin pelifoorumeita villitsivät puolalaisen CKM-miestenlehden kuvat, joissa promotoitiin Xbox 360 -konsolia ja sen pelejä vähäpukeisten mallien kera.

Nyt Electronic Arts on lyönyt hyntyyt yhteen brittiläisen The Sun -lehden ylläpitämän Page3.com -sivuston kanssa markkinoidakseen juuri julkaistua Need for Speed ProStreet -kaahailua. The Sun loi aikoinaan ns. "kolmossivun tyttö" -trendin, jonka kotimainen ilmentymä on Iltalehden Iltatyttö.
Oliver
Uutinen

PS3:n grafiikkapiiri kutistuu joulukuussa?

IGN-sivuston mukaan japanilainen Nikkei kertoo Toshiban siirtyvän käyttämään 65 nanometrin teknologiaa PlayStation 3:n RSX-grafiikkapiirin valmistuksessa ensi kuussa. Julkaisusta lähtien käytössä on ollut 90 nanometrin tekniikka.

Uusien 40 gigatavun kiintolevyllä varustettujen PS3-mallien Cell-prosessori on myös valmistettu 65 nanometrin tekniikalla. Pienemmän koon lisäksi uusi valmistusprosessi mahdollistaa edullisemman tuotannon sekä vähemmän lämpöä tuottavan ja virtaa kuluttavan piirin.
Oliver
Uutinen

Microsoft parantaa Xbox 360:n yhteisöllisyyttä

Xbox 360:n vuosittainen syyspäivitys laajentaa konsolin kaverilistan toiminnallisuutta. Päivityksen jälkeen Xbox Live -yhteisön jäsenet voivat selata toistensa kaverilistoja löytääkseen uusia pelikumppaneita.

Asiasta tiedottanut Microsoft perustelee uudistusta MySpacen ja FaceBookin kaltaisilla suosituilla yhteisöpalveluilla, joissa käyttäjät ovat tottuneet vastaaviin toimintoihin.

Yksityisyyttään suojelevien on silti mahdollista pitää kaverilistansa muiden tavoittamattomissa. Käyttäjä voi valita kaverilistansa näkyvyydeksi joko avoimen, ystäville rajatun tai estetyn.
Hakkiz
Uutinen

Tupla-annos Asteroidsia

Live Arcadessa lennetään tällä viikolla asteroidivyöhykkeelle klassikkopeli Asteroidsin muodossa. 70- ja 80-luvun taitteesta kumpuavaa toimintaa tarjotaan tuplapakettina, joka sisältää sekä alkuperäisen Asteroidsin että sen jatko-osan Asteroids Deluxen.

Keskiviikkoaamuna Xbox 360:n Live Arcade -palveluun ilmestyvä paketti maksaa 400 pistettä eli vajaat viisi euroa. Pelit on päivitetty visuaalisesti teräväpiirtotarkkuudelle.
Hakkiz
Uutinen

Guitar Heron 3:n irtokitarat myyntiin vasta ensi vuonna

Activision on ilmoittanut Guitar Hero III:n langattomien kitaraohjaimien tulevan erikseen myyntiin vasta ensi vuoden puolella. Ilmoitus koskee Pohjois-Amerikkaa, mutta on erittäin todennäköistä, ettei lisäohjaimia saada Eurooppaankaan jouluksi.

PS2:lla ja Xbox 360:lla toimivat myös aikaisempien Guitar Hero -pelien langalliset kitarat. PS3:n, Wiin ja Xbox 360:n uusien ohjainten mallina on ollut legendaarinen Gibson Les Paul, kun taas PS2:n ohjain on saanut muotonsa Kramer Baretta -skebalta.
Oliver
Uutinen

Buzz! Viidakkovillitys paras lastenpeli

British Academy of Film and Television Arts (BAFTA) valitsee vuosittain myös parhaat lapsille suunnatut tv-ohjelmat, elokuvat sekä muut vastaavat ja yhtenä kategoriana ovat tietysti myös videopelit.

Tänä vuonna parhaan videopelin palkinnon vei Buzz! Junior: Jungle Party eli kotoisammin Viidakkovillitys. Jo viime syksynä PS2:lle julkaistussa Viidakkovillityksessä kisaillaan kymmenissä erilaisissa minipeleissä Buzz-tietovisoista tutuilla Buzz-ohjaimilla.
Oliver
Uutinen

Uusi PSP myynyt Japanissa jo miljoonan

Sony Computer Entertainment Inc. (SCEI) ilmoittaa uuden "slim & light" PlayStation Portable -mallin saavuttaneen Japanissa miljoonan myydyn laitteen rajan vain kaksi kuukautta julkaisunsa jälkeen eli kaksi viikkoa nopeammin, kuin joulukuussa 2004 julkaistu alkuperäinen malli.

Luvussa ei ole mukana Crisis Core: FFVII - 10th Anniversary Limited -PSP-versiota, jota valmistettiin rajoitettu 77 777:n kappaleen erä.
Oliver
Uutinen

Warhawk-laajennus joulukuussa

PlayStation 3:n Warhawk-nettiräiskintä laajenee joulukuussa Operation: Omega Dawn -lisäosalla, joka sisältää uuden Omega Factory -kartan sekä KT-424 Combat Dropship -lentoaluksen, jonka kyytiin mahtuu pilotin lisäksi kuusi sotilasta ja yksi ajoneuvo. Lentoaluksen puolustuksesta vastaa MBEC-3 Heavy Support Cannon.

Yöaikaan sijoittuvasta Omega Factory -kartasta löytyy viisi eri versiota ja viittä vanhojen karttojen versiotakin muutetaan tukemaan uutta KT-424 -lentoalusta.
Oliver
Uutinen

PS3:n Assassin’s Creediin tulossa korjaus

Ubisoft kertoo virallisilla foorumeillaan valmistelevansa korjausta Assassin’s Creed -peliä PlayStation 3:lla vaivanneisiin jumiutumisongelmiin. Päivityksen luvataan parantavan pelin vakautta ja se pyritään julkaisemaan mahdollisimman pian.
Oliver
Uutinen

Tomb Raider: Anniversary -laajennusosa saatavilla

Eidoksen Tomb Raider: Anniversary -laajennusosa on ilmestynyt latausvalmiiksi Live-kauppapaikalle. 26. lokakuuta myös pelikauppoihin ilmestyvä juhlajulkaisu on teknisesti päivitetty versio alkuperäisestä klassikkotasoloikasta.

Tomb Raider: Anniversary vie sähäkän seikkailijasutturan Peruun ja Kreikkaan etsimään myyttistä artifaktia nimeltä Scion. Mukaan on sisällytetty ekstrasisältönä bonuskenttä Croft Manor.
Corca
Uutinen

Kritiikki pakotti PES-luojan takaisin suunnittelupöydän ääreen

Uusimman PSM3-lehden haastattelussa Pro Evolution Soccer -sarjan luoja  Shingo 'Seabass' Takatsuka myöntää, että PES 2008:n PS3-versio jäi kauas siitä, mitä he tavoittelivat.

"Itseasiassa mietimme julkaisun siirtämistä, mutta erinäisten syiden vuoksi se ei ollut mahdollista", Seabass paljasti. "Olemme työskennelleet samalla kaavalla SNES-päivistä lähtien, joten emme olleet valmiita multiplatform-kehitykseen".
Oliver
Uutinen

Kaksi arcade-klassikkoa Virtual Consoleen

Täkäläisen Wii Shop Channelin Virtual Console -latauspalveluun on jälleen lisätty uusia pelejä. Tämän viikon uutudet ovat kaksi 90-luvun alkupuoliskon arcade-klassikkoa, jotka myöhemmin ovat kääntyneet myös kotikonsoleille.

Guardian Viper
Uutinen

Xtival starttaa huomenna

Microsoftin järjestämä Xtival-viikonloppu avaa Xbox Liven portit huomenna perjantaina. Kolmen vuorokauden ajan eurooppalaiset pelaajat voivat osallistua Live-moninpeleihin riippumatta pelitilinsä tyypistä.

Viikonlopun kalenteri lupaa pelaamista, kilpailuja ja ilmaista ladattavaa. Ohjelmaan sisältyy muun muassa Halo 3 -kuvakilpailu sekä Mystery Gamer, joka jakaa Microsoft-pisteitä Live-ostoksia varten.
Hakkiz
Uutinen

Sony torjuu jälleen huhut PlayStation-puhelimesta

Sony Computer Entertainment Europen (SCEE) edustaja on jälleen torjunut huhut Sony Ericssonin kanssa suunniteltavasta PlayStation-puhelimesta.

Viimeisimmät huhut lähtivät liikkeelle, kun The Economic Times uutisoi SCE:n Jim Ryanin kertoneen, että yhteistyö Sonyn eri yksiköiden kesken voisi olla mahdollista.

SCEE:n edustajan mukaan Jim Ryanin sanomisia on lainattu virheellisesti ja että SCEE ei tällä hetkellä työskentele Sony Ericssonin kanssa minkäänlaisen PlayStation-puhelimen kanssa.
Oliver
Uutinen

Halo-teema kitarasankarien käsissä

Guitar Hero III on saanut rock-henkisen Mjolnir Mix -sovituksen Halo-sarjan teemamusiikista. Kappaleen voi hakea peliin ilmaiseksi Xbox 360:n Live-kauppapaikalta.
Hakkiz
Uutinen

Orange Boxin kakkosepisodista demo

Toimintapeli Half-Life 2:n Episode 2 -lisäosaa on nyt mahdollista kokeilla ilmaiseksi hakemalla pelin demon Xbox Livestä. Tuore kokeiluversio vaatii reilut 720 megatavua vapaata tallennustilaa.
Hakkiz
Uutinen

Kasarirokkarit haastoivat oikeuteen Guitar Hero -coverista

Voimapoporkesteri The Romantics on haastanut Activisionin, Harmonixin ja Red Octanen oikeuteen Guitar Hero Encore: Rocks the 80s -pelin sisältämästä cover-versiosta yhtyeen 80-luvun hitistä "What I Like About You". Syytteessä mainitaan myös Wavegroup Sound kappaleen esittäjänä.
Oliver
Uutinen

Fatal Inertia PS3:lle keväällä

Muinoin yksinoikeudella PlayStation 3:n julkaisupeliksi kaavailtu Fatal Inertia -scifi-kaahailu on näillä näkymin ilmestymässä ensi kevään aikana. Xbox 360:lle peli ehdittiin julkaista jo syyskuussa melko heikon arvostelumenestyksen saattelemana.

Nähtäväksi jää, saako PS3-versio osakseen lisäsisältöä tai muita parannuksia.
Oliver
Uutinen

PS3:n Unreal Tournament Eurooppaan vasta ensi vuonna

Jokin aika sitten valmistunut Unreal Tournament 3:n PS3-versio on saanut Sonyn hyväksynnän ja on nyt matkalla monistukseen Pohjois-Amerikassa.

Sikäläisiin kauppoihin UT3 saadaan todennäköisesti vielä ennen joulukuun puoliväliä, mutta Epic Gamesin johtaja Mark Rein ei edelleenkään usko pelin ehtivän Eurooppaan ennen vuodenvaihdetta, sillä lokalisointiin liittyvät toimet vaativat oman aikansa. Hän kuitenkin toivoo julkaisun tapahtuvan heti alkuvuodesta.
Oliver
Uutinen

Jenkkeihin kaksi uutta DS-bundlea

Yhdysvaltalaisilla pelaajilla on perjantaista eteenpäin mahdollisuus hankkia kätösiinsä kaksi täysin uutta DS Lite -bundleapakettia. Ensimmäinen näistä sisältää kullankimalteisen maalikerroksen saaneen taskukonsolin lisäksi The Legend of Zelda: Phantom Hourglass -pelin. Kultaista DS Liteä koristaa myös sarjan peleistä tuttu Triforce-logo. Metallic Rose -bundle sen sijaan sisältää tassunjäljellä koristellun vaaleanpunaisen konsolin sekä Nintendogs-pelin Best Friends -version.
Guardian Viper
Uutinen

PS2:lle langaton Fouraxis-liikkeentunnistusohjain

Iafrica.com -sivuston haastattelun päätteeksi Sony Computer Entertainment Europen (SCEE) myynti- ja markkinointipäällikkö Steve Foster mainitsi PlayStation 2:n saavan bluetooth-teknologiaa käyttävän liikkeentunnistusohjaimen ensi vuonna.

PS2:n uuden ohjaimen nimi on Fouraxis eli PS3:n Sixaxis-ohjaimen kuuden akselin sijaan se tunnistaa liikkeet vain neljällä akselilla. Foster ei ikävä kyllä suoralta kädeltä muistanut, sisältääkö Fouraxis tärinätoimintoa.
Oliver
Uutinen

Uusintavilkaisu Blacksite: Area 51:een

Toimintapeli Blacksite: Area 51:stä on ladattavissa toinen, aiempaa täydellisempi demoversio, jossa taistellaan muukalaisia vastaan pienen amerikkalaiskaupungin maisemissa. Vajaan gigatavun kokoinen maistiainen löytyy Xbox 360:n Live-kauppapaikalta.

Midwayn on määrä julkaista peli Xbox 360:lle ja PC:lle ensi viikon lopulla ja PlayStation 3:lle ensi vuoden alussa.
Hakkiz
Uutinen

Japanilainen PS3 poistaa veret peleistä

Kotaku-blogin lukjia Ed kertoo Japanista hankitun PlayStation 3 -konsolin sensuroivan veren Yhdysvalloista ostetusta Uncharted: Drake's Fortune -pelistä vaikka konsolista olisi kaikki rajoitukset pois päältä.
Oliver
Uutinen

Oblivionin Shivering Isles PS3:lle myös ladattavana

Oblivionin Shivering Isles -laajennuspaketti ilmestyy PlayStation 3:lle Pohjois-Amerikassa levymuodossa tänään, mutta Bethesda Softworks kertoo sen saapuvan myös ladattavaksi sikäläiseen PS3 Storeen ensi viikolla.

Shivering Isles -PS3-paketin julkaisusta Euroopassa ei vielä ole tietoa, mutta se ja kaikki muut lisäosat alkuperäisen pelin ohella sisältyvät Oblivion Game of the Year -versioon, joka ilmestyy PlayStation 3:lle Suomessa 6.12.
Oliver
Uutinen

Wii-peleille tulossa tiukemmat ikärajat?

Pelien väkivaltaisuudesta on viime aikoina ollut jälleen paljon puhetta ja varsinkin Manhunt 2:n tapaus on ollut monen pelaajan huulilla. Kohun nyt viimein laannuttua, on joukko yhdysvaltalaisia senaattoreja nostanut asian jälleen esille.
despire
Uutinen

Call of Duty 4:n yhteysongelmat PS3:lla ratkaistu

PlayStation 3:lle eilen julkaistun 2.01-päivityksen jälkeen useat Call of Duty 4 -pelaajat ympäri maailman törmäsivät virheilmoituksiin yrittäessään liittyä verkkopeleihin. Pelin kehittänyt Infinity Ward on nyt ilmoittanut korjanneensa ongelman, eikä sen pitäisi enää aiheuttaa häiriöitä pelaajille.
Oliver
Uutinen

PS3:n Guitar Heron kitara ei toimi Rock Bandissa

Pohjois-Amerikassa jo ilmestyneen Rock Band -musapelin omistajat ovat ikäväkseen saaneet huomata, että Guitar Hero III -pelin yhteydessä julkaistu langaton kitaraohjain ei ennakkohuhuista poiketen olekaan yhteensopiva.
Oliver
Uutinen

Final Fantasy XIII vie PS3:n äärirajoille

FinalFantasyXIII.netin kääntämän japanilaisen Dengeki-lehden artikkelin mukaan Square Enixin pelituottaja Tetsuya Nomura on paljastanut muutamia mielenkiintoisia yksityiskohtia PlayStation 3:lle joskus tulevaisuudessa ilmestyvistä Final Fantasy XIII - ja Final Fantasy Versus XIII -peleistä.
Oliver