Uutinen

Umbrella Chronicles myynyt lähes miljoonan

Capcom on ilmoittanut myyntilukuja julkaisemistaan Wiin peleistä. Resident Evil : Umbrella Chronicles-peliä on myyty maailmanlaajuisesti jo 950 000 kappaletta, joka ylitti reilusti Capcomin omat myyntiennustukset, 620 000 kappaletta. Aiemmin Wiille julkaistun Resident Evil 4:n myyntiluvut ovat jo ylittäneet miljoonan rajan.
Esa Linna
Uutinen

Paholainen itki itsensä brittilistan kärkeen

Capcomin Devil May Cry 4 nousi ensimmäisellä viikollaan molempien Britannian myyntilistojen kärkeen. Listan koonnut Chart-Track ilmoitti DMC4:n myynneistä 61 prosenttia menneen Xbox 360:lle. Mario & Sonic at the Olympic Gamesin DS-versio nosti pelin molemmilla listoilla toiselle sijalle.
Oliver
Uutinen

Kudo Tsunoda Gears of Warin peräsimeen

IGN kertoo Microsoftin Shane Kimin vahvistaneen, että Kudo Tsunoda siirtyi Microsoftin palkkalistoille Electronic Artsin suljettua Chicagon-studionsa. Miehen tehtävänä on huolehtia Gears of War -sarjasta.

Kim ei kuitenkaan suostunut paljastamaan Epicin ja Microsoft Game Studiosin yhteisen lapsen tulevaisuudesta mitään merkittävää vaan tyytyi salaperäiseen vihjailuun.
Paavo Niskala
Uutinen

Riff: Everyday Shooter torstaina PlayStation Storeen

Semivirallinen PlayStation-blogi Three Speech kertoo Riff: Everyday Shooterin ilmestyvän Euroopan PlayStation Storeen tämän viikon torstaina. Muualla maailmassa pelkällä Everyday Shooter -nimellä julkaistu räiskintäpeli yhdistelee omaperäisesti ääntä ja grafiikkaa.

Pelin tarkka hinta ei ole vielä tiedossa. Pohjois-Amerikan PlayStation Storessa hinta on 9,99 dollaria eli noin 7 euroa. Tästä päätellen Riffiä myytäneen täälläpäin alle kympillä.
Tuomas Tonteri
Uutinen

Dark Messiah sai lisäsisältöä ennen julkaisuaan

Ubisoft on julkaissut ladattavaa sisältöä Dark Messiah of Might & Magic: Elementsiin Liven kauppapaikalla, vaikka peli ilmestyy kauppojen hyllyille huomenna Pohjois-Amerikassa ja täälläkin vasta torstaina.

151 megatavun kokoinen lisäpaketti kustantaa pelaajille 400 Microsoft-pistettä eli viitisen euroa. Kuvauksen mukaan laajennus lisää peliin uusia luokkia, karttoja ja aseita.
Paavo Niskala
Uutinen

Far Cry 2:n kehittäjät ehtivät olla huolissaan PS3:sta

Far Cry 2 -peliä kehittävän Ubisoft Montrealin tekninen johtaja Dominic Guay kertoi, että he ehtivät jo huolestua PS3-kehityksen monimutkaisuudesta kantautuneista uutisista, mutta laitteen raaka laskentateho teki heihin kuitenkin vaikutuksen.

Far Cry 2:n takaa löytyvää Dunia-pelimoottoria kehittämään palkattiin kokeneita konsoliohjelmoija, jotka eivät pelänneet monimutkaista haastetta.
Oliver
Uutinen

Britanniaan tiukempi pelikontrolli?

Brittiläinen The Guardian kirjoittaa ministerien suunnittelevan aikaisempaa tiukempaa pelien ikärajajärjestelmää saarivaltioon. Ehdotukseen kuuluu muun muassa pelien alaikäisille myynnin kriminalisoiminen.

Nykyisin Briteissä tarkastetaan vain seksiä tai raakaa väkivaltaa ihmisiä tai eläimiä kohtaan sisältävät pelit. Guardianin mukaan tämä jättää jopa 90 prosenttia peleistä ilman tarkastusta. Näissäkin on tosin yleiseurooppalaisen PEGI-järjestelmän mukainen ikärajamerkintä.
Oliver
Uutinen

Frontlinesin moninpelidemo kauppapaikalla

Kauppapaikalla on julkaistu Frontlines: Fuel of Warin moninpelidemo. Kokeiluversiolle on uhrattava reilu gigatavullinen kiintolevytilaa. Live-käyttäjien ulottuvilla on myös aikaisemmin julkaistu yksinpelidemo.

Xbox 360:lle ja PC:lle kuluvan kuun lopulla julkaistava Frontlines sijoittuu vuoteen 2024, jolloin ympäristöongelmat, ylikansoittuminen ja muut alati pahenevat ongelmat ajavat maailman kahden superliittouman väliseen suursotaan.
Paavo Niskala
Uutinen

Dead Space ei anna hengähdystaukoja

Dead Space -kauhupeliä Xbox 360:lle ja PlayStation 3:lle kehittävä Electronic Arts -tiimi suunnittelee jättävänsä pelistään pois taukomahdollisuuden aidompien paniikkitilanteiden luomiseksi, raportoi Computer and Video Games.

Näin pelaajan on muun muassa käytettävä lääkintäpakkaukset reaaliajassa, mikä saattaa vaatia liikaa nopeutta toiminnan aikana. Pelaajan täytyy päästä vihollisten ulottumattomiin saadakseen hengähtää ja keskittyä rauhassa inventaarion kanssa pelehtimiseen.
Paavo Niskala
Uutinen

Nintendolle kaksi kolmannesta Saksan konsolimyynnistä

Saksalainen €uro am Sonntag kirjoittaa Gesellschaft für Konsumforschung (GfK) -tutkimuslaitoksen laskelmiin perustuen, että marras-joulukuussa maassa myytiin 653 000 DS- ja 339 000 -Wii-konsolia. Perässä tulivat PlayStation 2 (184 000), PlayStation 3 (136 000) ja Xbox 360 (56 000).

GfK seuraa noin 80 prosenttia jakelukanavista, joten todelliset myyntiluvut ovat jonkin verran korkeampia. Joulumyynnin osuus vuoden pelimarkkinoista on Saksassakin yli 40 prosenttia.
Oliver
Uutinen

PS3:n eteeristä kelluntaa myös PSP:lle

Sony Computer Entertainment America on ilmoittanut PlayStation.Blogin välityksellä virallisesti, että PS3:n flOw-peli saapuu myös PSP-käsikonsolille.

PS3:lle flOwn kehitti thatgamecompany, mutta PSP:lle pelin kääntää SuperVillain Studios. Pelin ulkonäkö, äänimaailma ja tunnelma on pyritty säilyttämään entisellään, mutta liikkeentunnistukseen perustuvaan ohjaukseen on tietysti jouduttu tekemään muutoksia.
Oliver
Uutinen

EA-pomo: Mokasimme Bullfrogin, Originin ja Westwoodin kanssa

Peliteollisuuden johtohahmoille Las Vegasissa järjestetyssä D.I.C.E.-tapahtumassa puhunut Electronic Artsin pääjohtaja John Riccitiello tunnusti, että maineikkaiden Bullfrog-, Origin Systems- ja Westwood-pelistudioiden siirtyminen EA:n alaisuuteen mokattiin huolella ja hän itse on osasyyllinen epäonnistumisiin.
Oliver
Uutinen

GTA IV:n kotisivu kokonaan uusiksi

Rockstar on uusinut kokonaan Grand Theft Auto IV:n kotisivun ja nyt on muun muassa mahdollista tutustua tarkemmin kaupunkiin ja selailtavana on liuta uusia kuvia. Jatkossa on luvassa lisää tietoa esimerkiksi moninpeliominaisuuksista sekä peliin tulevista biiseistä.

Odotettu peli julkaistaan PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle 29. päivä huhtikuuta.
Oliver
Uutinen

Päivitys lisää pelitiloja ja autoja PGR4:ään

Kaahailupeli Project Gotham Racing 4 päivittyy 14. helmikuuta. Päivityksen mukana peliin lisätään muun muassa uusia autoja ja pelitiloja. Tarjolle tulee myös tuoreita saavutusmerkintöjä tavoiteltavaksi.

Päivitys on jaettu kahteen ladattavaan pakettiin, joista toinen on ilmainen ja sisältää vain osan uudesta sisällöstä. Kokonaisuudessaan päivityksen saa ladattua 400 pisteen eli vajaan viiden euron hintaan.
Hakkiz
Uutinen

WipEout Pulseen lisäsisältöä kolmena seuraavana viikkona

PC:n kautta tavoitettavaan PlayStation Storeen tuli eilen myyntiin ensimmäinen lisäpakkaus PSP:n futuristiseen WipEout Pulse -kaahailuun ja lisää on luvassa viikoittain kuun loppuun asti.

Ensimmäisenä julkaistu Mirage Pack sisälsi uuden tiimin aluksineen sekä kaksi uutta rataa ja vastaavaa sisältöä voi odottaa tulevilta Icaras-, Harimau- ja Auricom-pakkauksiltakin. Oletettavaa on myös, että Mirage-pakkauksen tapaan kaikki maksavat 4,95 euroa kappale.
Oliver
Uutinen

Xbox Liven kärkipeli vaihtui jälleen

Kilpailu suosiosta jatkuu kovana Xbox Livessä. Viime viikolla Call of Duty 4 nousi jälleen Halo 3:n edelle pelaajamäärissä mitattuna. Viikkoa aikaisemmin Halo 3 oli palannut palvelun pelatuimmaksi peliksi pudottuaan sitä ennen viikoksi Call of Duty 4:n taakse.
Hakkiz
Uutinen

Activisionin ennusteet konsolimyynneistä

Activisionin julkaisupäällikkö Mike Griffith on paljastanut yhtiön arviot konsoleiden menestyksestä kuluvan vuoden aikana Pohjois-Amerikassa.

PlayStation 2:n uskotaan myyvän vielä 2-3 miljoonaa kappaletta ja PS3:n odotetaan kasvattavan laitekantaansa 3-4 miljoonalla. Xbox 360:n menestyksen arvellaan jatkuvan 4-5 miljoonan myynnillä ja huipulla on Wii kuuden miljoonan menekillä. Käsikonsolien odotetaan myyvän yhtyeensä yli kymmenen miljoonaa.

Luvut ovat samoilla linjoilla Electronic Artsin viikko sitten esittämien arvioiden kanssa.
Oliver
Uutinen

Call of Duty 4 päihitti Bioshockin

Perinteiset AIAS-palkinnot on jaettu. Vuoden peliksi valittiin Activisionin Call of Duty 4. Ehdokkuuksia kasapäin kahminut Bioshock jäi tässä suhteessa siis nuolemaan näppejään, vaikka 2K Gamesin tuotos keräsikin viisi muuta palkintoa muun muassa äänimaailmansa ansioista.
Paavo Niskala
Uutinen

Activisionilla menee hyvin

Vivendin kanssa ensi kesänä Activison Blizzardiksi yhdistyvä Activison ilmoitti tilivuotensa kolmannen neljänneksen liikevaihdon kohonneen 1,48 miljardiin dollariin, missä on kasvua viime vuoden vastaavaan jaksoon 80 prosenttia. Tuloskin lähes kaksinkertaistui 272,2 miljoonaan 142,8 miljoonasta dollarista.
Oliver
Uutinen

Uutuudet jyräsivät Japanin listalla

Media Createn keräämät Japanin myyntilistat pistettiin uuteen järjestykseen, kun kärkikymmenikköön nousi peräti seitsemän uutta peliä.

Odotetusti ykkössijan vei Super Smash Bros. Brawl, jota myytiin yli 800 000 kappaletta ja sen seurauksena Wii amapaisi käsikonsolien ohi laitelistan kärkeen. Vertailun vuoksi vuonna 2001 julkaistu Super Smash Bros. Melee myi ensimmäisellä viikollaan reilu 320 000 kappaletta.
Oliver
Uutinen

PS3:n tekniikka kutistuu kovaa vauhtia

Viime syksynä kauppoihin tulleessa 40 gigan kiintolevyllä varustetussa PlayStation 3 -mallissa siirryttiin 90 nanometrin tekniikalla valmistetuista Cell-prosessoreista 65 nanometriin ja nyt IBM on ilmoittanut siirtyvänsä pian jo 45 nanometrin tekniikkaan.
Oliver
Uutinen

Spark Unlimitedin Legendary ensi kesänä

Spark Unlimitedin myyttisiä mittakaavoja tavoitteleva Legendary -FPS-peli julkaistaan Atarin ja Gamecock Media Groupin avittamana PS3:lle, Xbox 360:lle ja PC:lle ensi kesänä.
Oliver
Uutinen

Twisted Metallia PS3:lle?

Gamefaqs sivuston valppaat lukijat ovat ilmeisesti ratkaisseet Twisted Metal: Head-On: Extra Twisted Edition -pelin sisältämän vihjeen, jonka olemassaolosta pelisuunnittelija Eat Sleep Play -studion David Jaffe vihjaili jo viime kuussa.

Pelilevyltä löytyvä Dark Past -video sisältää näennäisen satunnaisia numeroita, mutta kun ne niiden tilalle laitetaan numeroa vastaava kirjain aakkosista, muodostuu lause "Twisted Metal is coming on PSThree".
Oliver
Uutinen

Dinoja ja konflikteja PS3:n Storeen

Alle 18-vuotiailta kielletty Turok-dinolahtauksen demo rymisteli tänään PS3:n Storeen. Maistiaisia tarjotaan myös Conflict: Denied Ops -pelistä, jonka demossa esitellään yksinpelin lisäksi kahden pelaajan co-op-toimintaa netissä, lähiverkossa tai jaetulla ruudulla.

Sky Diving -pelissä pääsee testaamaan laskuvarjohyppääjän taitojaan ja kuviohyppyihin mahtuu mukaan jopa neljä kaveria saman ruudun äärellä tai verkon välityksellä. Hintaa hyppelyllä on 4,95 euroa.
Oliver
Uutinen

Tuoreita kuvia seuraavasta Tomb Raiderista

Underworld-lisänimeä kantavasta Tomb Raider -sarjan seuraavasta seuraavasta osasta on julkaistu tukullinen tuoreita kuvia, jotka antavat käsitystä Xbox 360 -version ulkoasusta.

Crystal Dynamics kehittää Tomb Raider Underworldia Xbox 360:lle, PS3:lle, Wiille, DS:lle, PS2:lle ja PC:lle. Peli julkaistaneen joskus syksyllä.
Paavo Niskala
Uutinen

Assembly Winter 2008 Tampereella 22.-24. maaliskuuta

Pelaamiseen keskittyvä Assembly Winter 2008 -tapahtuma järjestetään Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa eli entisessä Pirkka-hallissa 22.-24. maaliskuuta. Tapahtumaan odotetaan yli 1500 kävijää.

Assembly Winter toimii esikarsintana maailmanlaajuiseen World Cyber Games -turnaukseen, jonka finaalit järjestetään Saksassa marraskuussa. Kansalliset karsinnat järjestetään Assembly Summer -tapahtumassa 31.7.-3.8.2008, jolloin ratkaistaan myös SM-tittelien kohtalo.

Turnauksissa menestyville pelaajille on tarjolla yli 20 000 euron palkintopotti.
Paavo Niskala
Uutinen

Valve hukassa Half-Lifen jatkon kanssa

Valven David Speyrer tunnustaa, ettei kehittäjä oikein vielä tiedä, mihin suuntaan lähteä Half-Life 2: Episode 2:n jälkeen. Spreyer toimi edellisen episodin tuotannossa projektin vetäjänä.

- Emme täysin tiedä, mitä seuraavassa episodissa tapahtuu, mutta selvitämme sen kyllä, hän naurahti PC Zone -lehden haastattelussa.
Paavo Niskala
Uutinen

Bungielta jotain uutta ja erilaista

Bungien väki vihjaa studion tuoreimmassa podcastissa, että yhtiön seuraava projekti on jotain aivan muuta kuin Halon jatko-osa. Peli on ollut työn alla ainakin viime marraskuusta lähtien.

- Voimme sanoa, että... Bungien seuraava peli ei ole Halo 3 -laajennus tai jotain ladattavaa, vaan jotain aivan erilaista Bungielta. On aivan liian aikaista kuitenkaan sanoa mitään muuta vielä tässä vaiheessa, kehittäjät myhäilivät podcastissa.
Paavo Niskala
Uutinen

HD DVD -aseman hinta laskee maailmalla

Microsoft laskee HD DVD -aseman hinta Pohjois-Amerikassa, Australiassa ja Uudesa-Seelannissa. Yhdysvalloissa suositushinta putoaa 180 dollarista 130 dollariin (noin 89 euroon).

Lisälaitteen ostajat saavat edelleen myös kaupan päälle viisi HD DVD -elokuvaa.
Paavo Niskala
Uutinen

Steven Spielbergin Boom Blox toukokuussa

Electronic Arts julkaisee yhteistyössä Steven Spielbergin kanssa Wiille kehitetyn Boom Blox -pulmapelin toukokuussa.

Boom Blox on koko perheelle sopiva peli, jossa pelaajat ratkaisevat pulmatilanteita yksin, yhdessä tai vastakkain pelaten. Tapahtumat sijoittuvat neljään teemaltaan erilaiseen ympäristöön.
Paavo Niskala
Uutinen

Mass Effect laajenee maaliskuussa

BioWaren Mass Effect saa ensimmäisen ladattavan sisältöpakkauksensa 10. maaliskuuta. Paketin luvataan tarjoavan 90 minuutin verran toimintaa vastineeksi 400 Microsoft-pisteelle eli noin viidelle eurolle.

Bring down the sky -laajennus antaa pelaajille ensimmäisen mahdollisuuden kohdata pahamaineisen batarian-rodun edustajia. Tapaaminen ei tosin tapahdu kovin iloisissa merkeissä, sillä batarian-radikaalit ovat asettaneet asteroidin törmäyskurssille Allianssin Terra Nova -siirtokunnan kanssa.
Paavo Niskala
Uutinen

Duke Nukem Forever tänä vuonna myös konsoleille?

Dallas Business Journalin kanssa käymässään sähköpostikirjeenvaihdossa 3D Realmsin johtaja Scott Miller kertoi Duke Nukem Foreverin ilmestyvän tämän vuoden lopulla. Miller tosin myönsi, että pian 12 vuotta odotettu peli saattaa vielä myöhästyä kuukaudella tai kahdella, mutta nyt tilanne näyttää kuitenkin hyvältä.
Oliver
Uutinen

PSP liekeissä, pojalle palovammoja

Michiganissa koulupoika sai lieviä palovammoja keskiviikkoaamuna, kun PlayStation Portable -käsikonsoli syttyi tuleen housujen taskussa.

Opettaja onnistui samaan konsolin pois pojan taskusta ja vahingoiksi jäivät reikäiset housut sekä palovammat, joita hoidettiin ensin koulussa ja vielä paikallisessa sairaalassa.

Poliisi tutkii edelleen PSP:n syttymisen syytä, mutta kertoi konsolin ylikuumentuneen ja räjähtäneen liekkeihin.

Sony Computer Entertainment Americalta saadaan varmasti kommentti tapauksesta lähiaikoina.
Oliver