Uutinen

Lisää matoja Xbox 360:lle

VG247 on saanut Team 17:ltä vahvistuksen, että työnimellä Worms Armageddon Decade kulkeva matosota on saapumassa Live Arcadeen kuluvan vuoden ensimmäisen puoliskon aikana. Peli on rajoitetun ajan yksinoikeus Xbox 360:lle.

Worms Armageddon Decaden tarkempi aikataulu on vielä hämärän peitossa, sillä peliä ei ole vielä sertifioitu Microsoftilla, eikä asiasta ole keskusteltu Live-tiimin kanssa.
Paavo Niskala
Uutinen

Uusia DSi-värimalleja markkinoille

Nintendo on paljastanut kolme uutta värimallia DSi-käsikonsolille. Pinkki, vihreä ja sininen konsolimalli julkaistaan Japanissa 20. maaliskuuta. 

Japanissa DSi julkaistiin viime marraskuun alussa. Suomeen laite saapuu mattapintaisena mustana ja valkoisena 3. huhtikuuta.

SOJ
Uutinen

Huhu: Silent Hill Wiille?

Pelisivusto videogaming24/7 kertoo huhusta, jonka mukaan vuonna 1999 PlayStationille julkaistu Silent Hill olisi tulossa uusintaversiona sekä Wiille että PSP:lle. Sivusto perustaa huhunsa mm. kehitysstudio Climaxin omien sivujen ilmoitukseen, jossa yhtiön työn alla kerrotaan olevan vielä nimeämätön Konamin julkaisu Wiille ja PSP:lle.
Esa Linna
Uutinen

"PS3:lle kehittäminen on yhtä tuskaa"

This Xbox Life -sivuston podcastissa Wheelman-peliä tuottava Shaun Himmerick kertoi PlayStation 3:lle kehittämisen olevan yhtä tuskaa.

– Epäkorrektisti sanottuna PS3 on kuin piikki persiissä. Tiedoksi kaikille pelintekijöille, jos teette sen Xbox 360:lle ja PS3:lle, niin käyttäkää PS3:a pääalustana, sillä jos se toimii PS3:lla, toimii se myös X360:lla, Himmerick aloitti.
Oliver
Uutinen

Nintendolta uudistettu peliohjain (Päivitetty)

Nintendo julkaisee ensi kesänä Japanissa uudistetun Classic Controllerin. Classic Controller Pron uuden tyylin lisäksi nappien muotoa ja sijaintia on muutettu. Lähinnä Virtual Console-pelien pelaamiseen tarkoitetun ohjaimen hinnasta ei vielä tässä vaiheessa ole tietoa.

Päivitetty: 26.2. klo 13.50: Nintendolla ei ole suunnitelmissa tuoda ohjainta Euroopan markkinoille. Yhtiö kommentoi asiasta ComputerAndVideoGames.com -sivustolle.
Esa Linna
Uutinen

Homebrew-peli saa virallisen PSP-julkaisun

Jo vuonna 2007 PSP:lle ilmestynyt kotikeittoinen avaruusräiskintä No Gravity julkaistaan virallisesti ainakin Pohjois-Amerikan Storessa tänään.

PlayStation.Blogin mukaan kokonaan uusiksi ohjelmoidussa No Gravity: The Plague of Mind -pelissä on perinteiseen tyyliin tarkoituksena räiskiä kaikkea vastaantulevaa valitsemallaan aluksella. Kuvakulman voi vaihtaa pilotin silmistä aluksen taakse.
Oliver
Uutinen

Piraattimiekkojen myyjät maksamaan Squarelle

Square Enix suostui sopimaan 600 000 dollarilla oikeusjutun, jossa se syytti kolmea jenkkifirmaa pelisarjoihinsa perustuvien miekkojen ja muiden aseiden laittomien kopioiden myynnistä. Sopimuksen tarkemmat ehdot pidettiin salassa.

– Jatkamme aktiivisesti kaikkien tekijänoikeuksiamme rikkovien metsästystä. Arvostamme faniemme ilmiantoja halpojen kopioiden myyjistä, jotka murentavat pyrkimyksemme tuoda huippulaatuisia tuotteita ja sisältöä asiakkaillemme, muotoili Squaren Yasuhiko Hasegawa.
Oliver
Uutinen

Langaton FPS-ohjain PS3:lle

Oman kertomansa mukaan FragFX-ohjaimen kehittänyt mLani on vienyt ideaa hiukan eteenpäin ja ilmoittaa julkaisevansa kevään aikana langattoman FPS-ohjaimen PlayStation 3:lle.

FragFX:n tapaan hiirestä ja kapulasta koostuvan ohjaimen kerrotaan olevan ohjelmoitava, mutta tarkempia tietoja ei vielä paljastettu.
Oliver
Uutinen

Midnight Clubin Los Angeles kasvaa kolmanneksella

Rockstarin Midnight Club: Los Angeles saa maaliskuun 12. päivä ilmaisen South Central Map -laajennuksen, joka kasvattaa pelialuetta kolmanneksella ja lisää peliin neljä uutta naapurustoa.

Lisäksi julkaistaan maksullinen South Central Premium Upgrade, joka sisältää yhdeksän uutta autoa, 26 uutta kisaa, 12 uutta taistelukarttaa, uusia tarrapaketteja, osia, musiikkia ja paljon muuta. Jenkkihinnaksi kerrotaan 9,99 dollaria tai 800 MS-pistettä.

Lisäpaketit ilmestyvät molemmille alustoille ja lisää autopakkauksia luvataan lähiaikoina.
Oliver
Uutinen

Xbox 360:n Quake 3: Arena melkein valmis

Joystiq uutisoi id Softwaren John Carmackin paljastaneen haastattelussa, että Live Arcade -versio Quake 3: Arenasta on lähes valmis. Pi Studiosin työskentelyä on ilmeisesti hidastanut kehitysresurssien käyttäminen muissa projekteissa.

Carmack arvioi, että Xbox 360:n uusversio räiskintäklassikosta saadaan lähikuukausina Microsoftin tarkistettavaksi.

Käännös julkistettiin virallisesti loppukesästä 2007.
Paavo Niskala
Uutinen

Quake-tekijä mahdollisesti Wiin pariin

id Softwaren perustaja ja pelikehittäjä John Carmack kertoi MTV Multiplayerille studionsa mahdollisesta Wii-projektista.

- Olen pelannut Wiillä neljävuotiaan poikani kanssa enemmän kuin muilla konsoleilla, joten olen todellakin myötämielinen Nintendon laitteelle, Carmack avautui.

Varmuutta mahdollisesta Wii-pelistä ei vielä kehittäjilläkään ole. Pohdinnan alla on kuitenkin nimike, joka liittyy iPhonelle julkaistavaan peliin.
Esa Linna
Uutinen

Lost Planet 2 vain Xbox 360:lle

Capcom vahvistaa lehdistötiedotteessaan Lost Planet 2:n kehitysalustaksi ainoastaan Xbox 360:n. Alkuperäinen Lost Planet julkaistiin ensin Microsoftin konsolille ja käännettiin myöhemmin PlayStation 3:lle sekä PC:lle.
Paavo Niskala
Uutinen

Analyytikko: Sonylta ilmoitus PS3-alennuksesta lähipäivinä

Janco Partnersin analyytikko Mike Hickey uskoo Sonyn ilmoittavan PlayStation 3:n hinnanalennuksesta aivan lähipäivinä

– Viimeisimmät tarkistukset jälleenmyyntiverkostossa antavat aiheen olettaa, että Sony ilmoittaa PS3:n hinnan laskusta seuraavan parin päivän sisällä. Mielestämme yhtiön pitää laskea nykyistä hintaa sadalla dollarilla, saadakseen laitteet taas liikkeelle. Uskomme markkinoiden odottavan leikkausta PS3:n hintaan huhtikuussa tai viimeistään kesäkuussa, Hickey sanoi.
Oliver
Uutinen

PlayStation Networkissa jo 20 miljoonaa käyttäjätiliä

Sony Computer Entertainment Inc. (SCEI) ilmoittaa PlayStation Networkin rekisteröityneiden käyttäjätilien määrän ohittaneen 20 miljoonan rajapyykin 20. päivä helmikuuta.

Viisi miljoonaa saavutettiin 14 kuukaudessa, 10 miljoonaa 20 kuukaudessa ja 20 miljoonaan meni aikaa kaksi vuotta ja kolme kuukautta palvelun käynnistämisestä 11. marraskuuta vuonna 2006.

PlayStation Network on käytettävissä PS3:lla, PSP:llä sekä PC:llä ja Sonyn mukaan PS3:lle on julkaistu yli 600 verkko-ominaisuuksin varustettua peliä.
Oliver
Uutinen

50 Cent suunnittelee Saints Row -leffaa

Artisti 50 Cent eli Curtis James Jackson suunnittelee Saints Row -hiekkalaatikkogangstailuun perustuvaa elokuvaa yhteistyössä THQ:n kanssa, raportoi Kotaku.

Sivuston mukaan "Fiddy" paljasti suunnitelmansa, kun mieheltä tiedusteltiin hänen peleihinsä perustuvien elokuvien mahdollisuutta. Räppärin tuorein peli, Swordfish Studiosin kehittämä 50 Cent: Blood on the Sand julkaistiin viime perjantaina Xbox 360:lle ja PlayStation 3:lle.
Paavo Niskala
Lukijan arvostelu

Killzone 2

Kolmas Killzone-julkaisu tuo sarjan kolmannelle alustalleen, PlayStation 3:lle. Killzone 2 on pirun hyvä ensimmäisen persoonan konsoliräiskintä. PS2:lla edeltäjäkään ei ollut hassumpi, mutta uutukainen tekee asiat niin kuin ne olisi pitänyt tehdä alusta alkaen. Onneksi uusi tekniikka antaa tähän enemmän kuin riittävät eväät teräväpiirtoineen ja 7.1-äänineen.

Leo Kannisto
Uutinen

Nykon Wii-ohjain tekee tuloaan

Tarvikevalmistaja Nyko on antanut tarkempaa tietoa alkuvuoden CES-messuilla esittelemänsä Wand-ohjaimen hinnasta ja julkaisuajankohdasta Yhdysvalloissa. Wand on Wiimotea vastaava ohjain, joka eroaa kuitenkin Nintendon omasta ulkonäöltään ja joiltain ominaisuuksiltaan.
SOJ
Uutinen

Xbox 360:n Left 4 Dead päivittyi

Valve on julkaissut Xbox Livessä päivityksen Left 4 Deadiin. Päivitys korjailee ison joukon bugeja sekä korjaa verkkopelin tasapainotusta. Osa muutoksista on tuttuja PC:lle aikaisemmin julkaistusta päivityksestä.

Täydellisen listan korjauksista voi katsastaa uutisen kommenteista. Left 4 Dead saa kevään aikana myös ilmaista lisäsisältöä.
Paavo Niskala
Uutinen

FIGMA: Suomen myydyimmät Wii- ja DS-pelit ajalta 9. - 22.2.2009

Suomen peli- ja multimediayhdistys FIGMA on julkaissut valtakunnallisesti virallisen pelilistan Suomen myydyimmistä Wii- ja DS-peleistä ajalta 9. - 22.2.2009:



Wii:

1.(1) Wii Fit (Nintendo)
2.(2) Mario Kart (Nintendo)
3.(RE) Wii Music (Nintendo)
4.(3) Super Mario Galaxy (Nintendo)
5.(5) Super Smash Bros. Brawl (Nintendo)
Corca
Uutinen

Kädet kipeinä? Iskikö PlayStation palmar hidradenitis?

Ihotautilääkärit ovat löytäneet uuden oireyhtymän, joka on saanut British Journal of Dermatology -lehdeltä nimekseen PlayStation palmar hidradenitis. Oireisiin kuuluvat punaiset, kipeät kyhmyt käsissä.

Uuden oireyhtymän jäljille päästiin, kun Geneven yliopistollisen sairaalan lääkärit tutkivat 12-vuotiasta tyttöä, jonka käsistä löytyi tavallisesti vain jaloista ja muualta löytyviä kyhmyjä, joiden esiintyminen liittyy kovaan kuntoiluun sekä hikoiluun.
Oliver
Uutinen

Heavy Rain saamassa paljon lisäsisältöä

Quantic Dreamin David Cage on paljastanut, että hänellä on paljon suunnitelmia Heavy Rain -pelin ladattavan lisäsisällön suhteen.

– Rehellisesti sanottuna keskityn nyt saamaan mahdollisimman paljon sisältöä blu-ray-levylle. Meillä on paljon suunnitelmia ladattavaksi sisällöksi, mutta keskityn niihin vasta kun peli on valmis ja olen siihen täysin tyytyväinen. Pelit ovat kalliita ja haluan antaa pelaajille mahdollisimman paljon vastinetta rahoilleen, Cage kertoi D+PAD -lehden haatattelussa
Oliver
Uutinen

Wiin Ghostbusters tuoreissa kuvissa

Atari on julkaissut tukun uusia kuvia Ghostbusters: The Video Gamen Wii-versiosta. Kuvia voi tarkastella uutisen ohessa.

Wii-versio tarjoaa muista poiketen kahden pelaajan jaetun ruudun yhteistyöpelitilan, jossa voi pelata koko tarinan läpi. Myös graafinen tyyli ja ohjaus eroaa muista versioista.

Ghostbusters: The Video Game julkaistaan kesäkuussa Wiille, PS3:lle, Xbox 360:lle, PS2:lle, Nintendo DS:lle sekä PC:lle.
SOJ
Uutinen

Seuraava Resident Evil aloittaa puhtaalta pöydältä

1UP.com kerto Resident Evil 5 -teemaviikon pyörteissä, että perinteikkään sarjan seuraava osa aloittanee jälleen puhtaalta pöydältä. Sivuston mukaan tuottaja Jun Takeuchi pitää uudistuksia välttämättöminä, vaikka viides osa eeppisyyttä pursuaakin.
Paavo Niskala
Lukijan arvostelu

Sword of Mana

Erittäin puuduttava peli kaiken kaikkiaan. Taisteluissa esimerkiksi joutuu vaihtamaan asetta aivan jatkuvalla syötöllä kun ei ikinä tiedä mihin mörriin tehoaa nyrkki ja mihin sauva. Kanssakumppanit ovat myös aivan turhia, jumittavat ties missä ja hakkaavat monsuja vaikka ase ei niihin tehoaisikaan.

Toinen puuduttava asia on hahmojen välinen dialogi, tekstiä pukkaa aivan kohtuuttomia määriä eikä tarina ole edes niin mielenkiintoinen, että juttua jaksaisi seurata.

Ainut plussa tulee pelin ulkonäöstä. Sword of mana on yksi hienoimmista GBA-peleistä.

gifu
Uutinen

Punainen Xbox 360 paljastettiin (Päivitetty)

Microsoft on paljastanut virallisesti punaisen Xbox 360 Elite -mallin, joka julkaistaan yhteispakkauksessa Resident Evil 5:n kanssa.

Konsolin ja pelin lisäksi pakkaus sisältää punaisen ohjaimen, mustan kuulokemikrofonin, 120 gigan kiintolevyn sekä mahdollisuuden ladata Resident Evil -teema ja Super Street Fighter II Turbo HD Remix -peli Livestä. Rajoitettuna eränä julkaistavalla paketilla on Yhdysvalloissa hintaa 399 dollaria.
Oliver
Uutinen

Xbox 360:n Star Oceanille vahva aloitus Japanissa

Viime torstaina Japanissa julkaistu Star Ocean: The Last Hope ehti Enterbrainin julkaisemien ennakkolukujen mukaan myydä viikon loppuun mennessä 166 027 kappaletta, mikä nosti sen suoraan kolmenneksi myydyimmäksi X360-peliksi Japanissa.

Tällä hetkellä Japanin myydyin X360-peli on Blue Dragon (203 740) perässään Tales of Vesperia (170 024). Hittipeli piristi myös itse konsolin myyntiä 24 584:een normaalista vajaasta 10 000:sta.
Oliver
Uutinen

Exit 2 keskiviikkona Live Arcadeen

Microsoft vahvistaa, että Exit 2 saapuu Live Arcadeen keskiviikkona. Vajaan kymmenen euron vastineeksi saadaan 240 tasoa, joilla Mr ESC jälleen sankarillisesti pelastaa ihmisiä vaaratilanteista ratkomalla erilaisia pulmia.
Paavo Niskala
Uutinen

PS3:n Street Fighter IV brittilistan kärkeen

Wii Fitin viiden viikon putken brittilistan kärjessä katkaisi Street Fighter IV ja hiukan yllättäen 53 prosenttia myyneistä meni PlayStation 3:lle ja 47 prosenttia Xbox 360:lle. Samalla pelistä tuli nopeiten myynyt perinteinen taistelupeli vuodesta 1997, jolloin Chart-Track alkoi pitämään kirjaa pelimyynneistä.
Oliver
Uutinen

Riddick palaa 24. huhtikuuta, demo vahvistettu

Atari vahvistaa, että The Chronicles of Riddick: Assault on Dark Athena julkaistaan Euroopassa 24. huhtikuuta. Pohjois-Amerikassa Athenalle hyökätään jo 7. huhtikuuta. Ilmainen kokeiluversio saadaan verkkopalveluihin maaliskuun aikana.

Assault on Dark Athena sisältää tuoreen nimikkotarinan ohella alkuperäisen Escape from Butcher Bay -kampanjan, joka on päivitetty teräväpiirtoaikaan. Ruotsalainen Starbreeze on panostanut tällä kertaa myös moninpeliin.
Paavo Niskala
Uutinen

PSP:n Go!Messenger-palvelu suljetaan

Sonyn ja BT:n vuosi sitten PSP-käsikonsolille käynnistämä Go!Messenger-palvelu suljetaan maaliskuun lopussa.

Vain Iso-Britanniassa käytössä ollut palvelu tarjosi mahdollisuuden teksti-, puhe- ja videoviestintään langattomien nettiyhteyksien kautta, mutta Sonyn mukaan sen käyttäjäkunta ei kasvanut toivotunlaiseksi. Sony kuitenkin lupaa, että uusia Go!Cam-kameraa käyttäviä palveluita on jo näköpiirissä.
Oliver
Uutinen

Little King's Story ensimmäisenä Eurooppaan

Wiille julkaistavan Little King's Storyn piti ilmestyä Yhdysvalloissa jo 17. helmikuuta, mutta julkaisua on siirretty myöhemmäksi. Euroopan julkaisja Rising Star Games on kuitenkin ilmoittanut, että peli nähdään vanhalla mantereella 24. huhtikuuta.

Little King's Story yhdistelee roolipelaamista, reaaliaikaista strategiaa ja elämäsimulaatiota. Viime vuoden E3-messuilla esitelty traileri on nähtävissä täältä.
SOJ
Uutinen

Chinatown Wars ensimmäistä kertaa liikkeessä

GTA: Chinatown Warsista on nyt nähtävillä ensimmäistä kertaa videokuvaa. Gamestop-kauppaketjun mainoksessa esitellään pelin päähahmoja sekä näytetään lyhyitä pätkiä itse pelaamisestakin. 

Katso video täältä.
SOJ