Uutinen

Guitar Hero 5, Band Hero ja DJ Hero vielä tänä vuonna

Activision kertoo julkaisevansa syksyllä kolme uutta musiikkipeliä: DJ Hero, Band Hero ja Guitar Hero 5.

DJ Hero pistää nimensä mukaisesti pelaajat tiskijukan rooliin. Peliä ohjataan erityisellä ohjaimella, jota voi tarkastella paremmin oheisista kuvista. Luvassa on motownia, hip-hoppia, R&B:tä ja muuta menomusaa.
Paavo Niskala
Uutinen

Duke Nukem Trilogyn kehitys jatkuu

Deep Silver ja Apogee Software ovat kiirehtineet ilmoittamaan, että PSP:lle ja DS:lle työstettävän Duke Nukem Trilogyn kehitys jatkuu entiseen malliin huolimatta 3D Realmsin tilanteesta. Pelin pitäisi ilmestyä ensi syksynä.

Talousvaikeuksiin ajautunut 3D Realms sulki eilen äkisti ovensa, jättäen ikuisuusprojekti Duke Nukem Foreverin tulevaisuuden arvailujen varaan.
Oliver
Uutinen

Operation Flashpoint sittenkin vasta syksyllä

Codemasters ilmoittaa tuoreessa lehdistötiedotteessa Operation Flashpoint: Dragon Risingin julkaisupäiväksi ensi syksyn. Aikaisemmin peliä odotettiin kesäksi.

Codemastersin omien koodimestarien kehittämästä sotapelistä julkaistiin myös tuore traileri, jonka voi katsoa täältä. Ohessa lisäksi muutamia uusia ruutukaappauksia.
Paavo Niskala
Uutinen

Ei FFXIII-demoa länsimaihin levyllä, mutta ehkä ladattavaksi

Final Fantasy XIII:n tuottaja Yoshinori Kitase kertoin VideoGamer.comin haastattelussa, ettei suunnitelmissa ole julkaista pelin demoa blu-ray-levyllä länsimaissa.

– Suunnitelmissa ei ole julkaista blu-ray-demoa Japanin ulkopuolella osittain siksi, että länsimaissa ilmestyy pelistä myös Xbox-versio, joten emme voi tuoda demoa vain PS3:lle, Kitase perusteli.
Oliver
Uutinen

Duke Nukem -kehittäjä sulki ovensa

Useat nettilähteet raportoivat, että mm. Duke Nukem -pelisarjasta muistettava 3D Realms on lopettanut toimintansa. Vielä ei ole tietoa, mitä tämä käytännössä tarkoittaa Duke Nukem Forever -ikuisuusprojektille, josta ensimmäisen kerran kuultiin jo vuonna 1997.
Oliver
Uutinen

Gears of War 2:een muhkea laajennus

Microsoft ja Epic Games julkistivat tuoreen Gears of War 2 -laajennuksen, Dark Cornersin, joka sisältää peräti seitsemän uutta moninpelikarttaa sekä lisäkappaleen kampanjatilaan.

Dark Corners ilmestyy Xbox Liven kauppapaikalle 28. heinäkuuta 1600 Microsoft-pisteen hintaan.
Paavo Niskala
Lukijan arvostelu

Far Cry 2

Menin pahasti hypeen Ubisoftin vuodattamista tiedoista, mutta ostettuani pelin jaksoin mättää sitä noin kymmenisen tuntia ja sitten iski kyllästyminen koko peliin, koska maailman avonaisuus on aika avara käsite. Itse en ainakaan päässyt kiipeämään vuorien huipuille napsimaan porukkaa leiristä ja jos pääsi tarpeeksi kauas: lähti aseesta lähti niin kova ääni että miehet tulivat jeepein ja pyssyin kovaa vauhtia päin. :(

Fodi
Lukijan arvostelu

Killzone 2

Loistavaa mättöä varsinkin kavereiden kanssa, mutta yksinpeli ei ollut niin eeppinen kun ois ehkä toivonut. Tai yhtä suuria kiksejä en saanu ku Cod 4:sen yksinpelistä. :(

Muuten kyllä neljän vuoden uurastus kannatti.

Fodi
Lukijan arvostelu

MadWorld

Peli on varmaan väkivaltaisin mitä muistan pelanneeni peliurani aikana. Pelin väkivalta on vedetty niin överiksi että se käy naurattamaan. Vertaisin tätä Simpsonit tv-sarjan Itchy and Scratchy showhun. En ole tosin pelannut kovin kattavasti kaikkia väkivaltapelejä, että vieläkin kovempia voi löytyä. Esim. pc:n Postalia on kehuttu tai haukuttu väkivaltaiseksi.

JTahti
Uutinen

Sinustako Suomen paras virtuaalifutari?

Electronic Arts, Microsoft ja Pelit järjestävät 6. kesäkuuta FIFA 09:n SM-turnauksen Helsingin Kaisaniemen Level7-kahvilassa.

Turnaus pelataan futispelin PC-versiolla. Ohjaimekseen voi valita joko SideWinder-sarjan tuoreimpia edustajia tai Xbox 360:lta tutun kapulan.

Turnaukseen mahtuu alustavasti 64 osallistujaa. Ilmoittautumisen voi suorittaa Pelit.fi:ssä.
Paavo Niskala
Uutinen

Ghostbusters aluksi vain Pleikkareille

Jo ensi kuussa julkaistavaksi kaavailtu Ghostbusters-peli on siirtynyt Atarilta Sony Computer Entertainmentin huomaan. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että peli nähdään kesäkuussa vain PlayStation 3:lla sekä PlayStation 2:lla ja muutama kuukausi myöhemmin PSP:llä.

Xbox 360 -, Wii- ja DS-versioiden kohtalosta ei ole vielä tietoa, mutta GamesIndustry.biz kertoo ymmärtäneensä, että Atari suunnittelisi julkaisevansa ainakin X360-version itse myöhemmin.
Oliver
Uutinen

Musavideovirtaa PS3:lle kesällä, mutta ei vielä Suomessa

Jo viime kesän Games Convention -messuilla PS3:lle esitelty VidZone-palvelu käynnistyy vihdoin ensi kesän aikana. Tavalliseen tapaan palvelu ei kuitenkaan yllä Pohjoismaihin, vaan ainakin aluksi vain Iso-Britanniaan, Irlantiin, Ranskaan, Italiaan, Saksaan, Espanjaan ja Australiaan.

VidZonen kautta pääsee katselemaan musiikkivideoita, konsertteja ja muuta musa-aiheista ohjelmaa. Yksittäisten pätkien katselun lisäksi niistä on voi muodostaa soittolistoja. Videoita on myös mahdollista siirtää PSP:lle.
Oliver
Uutinen

EA:lle miljarditappiot

Electronic Arts teki maaliskuun lopussa päättyneellä tilivuodellaan peräti 1,01 miljardia dollaria tappiota. Edellinen tilivuosi päätyi 454 miljoonaa dollaria miinukselle.

EA:n myynti kuitenkin kasvoi 15 prosenttia 4,21 miljardiin dollariin.
Oliver
Uutinen

The Beatles: Rock Bandiin lisää kitaroita

Limited Edition Premium Bundlen lisäksi The Beatles: Rock Bandin yhteydessä tulevat erikseen myyntiin myös John Lennonin Rickenbackerin ja George Harrisonin Gretschin mukaan muotoillut kitaraohjaimet. Molempien hinnaksi ilmoitetaan 99 euroa.
Oliver
Arvostelu

MadWorld

Jack ei auta, vaan tappaa, ja hyvä niin.
Yargo
Julkaisu

inFamous

Cole, an everyday guy, sets out to deliver a package in the downtown area of Empire City. Present at the scene of a devastating explosion that rocks Empire City, he barely manages to survive the event. As riots erupt in the aftermath, the city collapses into chaos and becomes overrun by powerful criminals. The city is quarantined from the mainland, and television broadcasts link Cole to the scene of the crime.
Jyri Jokinen
Uutinen

Killer7-studiolta uutta PS3:lle

Säveltäjäsaksofonisti Norihiko Hibinon GEM Impact -yhtiön sivusto paljastaa Grasshopper Manufacturen valmistelevan uutta kansainvälisille markkinoille suunnattua peliä PlayStation 3:lle.

Grashopper ja sen johtaja Goichi "Suda51" Suda ovat ehkä jääneet mieleen persoonallisista ja väkivaltaisista Killer7 (GC, PS2) - sekä No More Heroes (Wii) -peleistä.
Oliver
Uutinen

Square haluaa Final Fantasy XIII:n Eurooppaan mahdollisimman pian

Tuottaja Yoshinori Kitase on kertonut VideoGamer.com -sivustolle, että Square Enixin tarkoituksena on tuoda Final Fantasy XIII Eurooppaan alle vuodessa Japanin julkaisun jälkeen. Perinteisesti Final Fantasyt on julkaistu Pohjois-Amerikassa noin puoli vuotta Japanin jälkeen ja Euroopassa on saatu odottaa vielä toiset puoli vuotta lisää.
Oliver
Uutinen

Virtuaaliviheriöiden mestaruus Ranskaan

EA Sportsin, FIFA:n ja Sonyn järjestämä FIFA Interactive World Cup on päättynyt ranskalaisen Bruce Grannecin voittoon.

Barcelonassa järjestettyyn ratkaisevaan turnaukseen otti osaa 32 virtuaalikenttien Mixu Paatelaista. Grannec onnistui lopulta kaatamaan finaalissa meksikolaisen Ruben Zereceron lukemin 3-1.
Paavo Niskala
Uutinen

Dead Space -studion nimi vaihtui

Dead Space -kauhupelin Xbox 360:lle ja PlayStation 3:lle työstänyt Electronic Artsin Redwood Shores Studio tunnetaan nykyään nimellä Visceral Games.

Studion uuden nimen kerrotaan kuvaavan asennetta, jolla se kehittää entistä intensiivisempiä toimintapelejä.

Tällä hetkellä Visceral Games työstää kahta tuntematonta projektia tehokonsoleiden Dante's Infernon ja Wiin Dead Space: Extractionin lisäksi. Jälkimmäistä peliä esitellään oheisissa ruutukaappauksissa.
Paavo Niskala
Uutinen

PS3:n Buzz!-mestaruuskisat alkavat huomenna

Nyt etsitään Buzz! Suomen mestaria. Onko sinusta koko kansakunnan visamestariksi?

Kaikki Buzz! Suomen Neropatin PS3-version omistajat voivat käydä Buzz!-kisaa verkossa ja voittaa itselleen paikan huikeissa finaaleissa. Voit osallistua yksinkertaisesti pelaamalla Buzz! Suomen Neropattia yksinpelitilassa ja lähettämällä parhaat pisteesi kansalliseen tulostauluun PlayStation Networkin kautta. Kisaan voi osallistua kuukauden ajan 6.5. - 6.6.2009.
Oliver
Uutinen

FIGMA: Suomen myydyimmät Wii- ja DS-pelit ajalta 20.4.- 3.5.2009

Suomen peli- ja multimediayhdistys FIGMA on julkaissut valtakunnallisesti virallisen pelilistan Suomen myydyimmistä Wii- ja DS-peleistä ajalta 20.4.- 3.5.2009.

Wii-pelien myyntilistan kestoykkösenä jatkaa edelleen Nintendon Wii Fit. Joka kodin kuntoilupeli on ollut suomalaisten Wii-pelaajien suosiossa peräti neljäkymmentä yhtäjaksoista kärkiviikkoa, eikä tuloskunnon hiipumista ole ihan heti näkyvissä.
Corca
Uutinen

Wolverinestakaan ei vastusta Wii Fitille

Wolverinen adamantium kynnetkään eivät onnistuneet riistämään Wii Fitiltä viidettä perättäistä viikkoa brittilistän kärjessä. Yhteensä Wii Fit on kerännyt Chart-Trackin ykkösviikkoja neljätoista.
Oliver
Uutinen

Fallout 3:n kolmas laajennus ladattavissa

Fallout 3:n kolmas laajennus, Broken Steel, on saapunut Xbox Liven kauppapaikalle. Laajennus kustantaa aikaisempien lisäpakettien tapaan 800 Microsoft-pistettä.

Broken Steel jatkaa Fallout 3:n tarinaa antamalla pelaajalle mahdollisuuden jatkaa seikkailujaan emopelin lopusta. Samalla pelin tasokatto nostetaan 30:aan.
Paavo Niskala
Uutinen

Star Trek -räiskinnästä traileri ja kuvia

Paramount on päästänyt liikkeelle trailerin ja muutamia kuvia Star Trek: D-A-C -räiskinnästä, joka tulee ladattavaksi Xbox 360:lle toukokuun aikana. PS3:lle ja PC:lle peli ilmestyy pian tämän jälkeen.

Ylhäältä kuvatussa ammuskelussa voi valita aluksensa liiton tai romulaanien valikoimasta. Yksinpelin lisäksi mukana on 12 pelaajan verkkopeli, josta löytyy myös yhteistyömuoto. Pian ensi-iltaan tulevasta leffasta peliin on lainattu musiikkia ja muita ääniä, sekä tietysti viimeisin U.S.S. Enterprise.
Oliver
Uutinen

Factor 5:lta uusi nimike Wiille vielä tänä vuonna?

Pelistudio Factor 5:n (Lair, Star Wars: Rogue Squadron I-III, Turrican) Saksan toimiston toimitusjohtaja Achim Moller listaa LinkedIn-verkkopalvelun työkokemusosiossaan vielä nimettömän Wii-pelin, jonka julkaisuajaksi Moller kertoo tämän vuoden.
Esa Linna
Uutinen

Tällä viikolla Xbox Livessä: Arkanoid, Space Invaders ja zombeja

Live Arcade saa keskiviikkona jälleen vahvistuksia kolmen pelin verran, kun verkkopalvelussa julkaistaan Arkanoid Live, Space Invaders Extreme ja Zombie Wranglers. Tuoreet pelit kustantavat 800 Microsoft-pistettä kappaleelta.

Samaan hintatasoon putoaa myös Xbox Originalsin Crash Bandicoot: The Wrath of Cortex, joka saa kunnian vastata kuluvan viikon Xbox Live -tarjouksesta. Kampanja on voimassa vain kultajäsenille.
Paavo Niskala
Uutinen

Analyytikko: HD-Wii ensi vuonna

Armoitettu analyytikko Michael Pachter ei usko näkevänsä uusia konsoleita vielä ensi vuonna, lukuunottamatta uutta korkearesoluutioista Wiitä, jonka odotetaan muutenkin päivittävän konsolin nykyisen sukupolven tasolle.

Kokonaan uuden sukupolven alkua Patcher ei odota ennen vuotta 2013, eikä välttämättä vielä silloinkaan.
Oliver
Uutinen

Monster Hunter jälleen kärkeen Japanissa

Monster Hunter G on jo tuttu nimi Media Createn kokoaman Japanin pelilistan kärjessä, mutta tällä kertaa kyseessä on pelin Wii-versio. Toiseksi pudotettiin DS:n uusin Pokemon ja kolmanneksi nousi Japanissa juuri julkaistu PS3:n Killzone 2.
Oliver
Uutinen

Osallistu ja voita huikea Guitar Hero: Metallica -paketti

KonsoliFIN ja Activision-Blizzard järjestävät yhdessä kilpailun, jossa osallistujilla on mahdollisuus voittaa huikea Guitar Hero: Metallica -paketti soittimineen päivineen.

Kitarisankarisarjan tuorein osa saapuu kauppoihin 22. toukokuuta. Osallistujien tehtävänä onkin ikuistaa valokuvaan se tuska, jonka vielä jäljellä jäljellä oleva odotus saa aikaan.

Itse osallistujan lisäksi kuvassa tulisi näkyä jotakin Guitar Heroon liittyvää sekä jotakin Metallicaan liittyvää.
Paavo Niskala
Uutinen

Demoskenestä taas hämäryyttä PS3:lle

Sony on pestannut .theprodukkt -ryhmän kehittämään PlayStation 3:lle uutta tuotetta, joka on saanut nimekseen .deTuned. Vuosia demoscenessä vaikuttaneen .theprodukktin tunnetuin teos on lienee .kkrieger -FPS-peli, joka on mahdutettu 96 kilotavun tiedostoon.
Oliver
Artikkeli

Guitar Hero: Metallica -kilpailu

KonsoliFIN järjestää yhteistyössä Activision-Blizzardin kanssa tähän teemaan sopivan kilpailun, jossa kolme parasta palkitaan ja voittajalle on luvassa huikea GH-pääpalkinto (arvo n. 300 e). Voittajat saavat valita, mille konsolialustalle palkintonsa haluavat.
Tuomas Tonteri
Uutinen

Nintendon latauspalveluissa uutta jokaisella rintamalla

Nintendo on julkaissut tällä viikolla ensimmäistä kertaa sekä WiiWare- että Virtual Console -latauspalveluihin uusia pelejä samalla päivityskerralla.

WiiWaren uutuus on 600 Nintendo-pisteen retrohenkinen rytmipeli Bit.Trip: Beat. KonsoliFIN haastatteli helmikuussa pelin kehittäneen Gaijin Gamesin toimitusjohtajaa Alex Neusea. Lue haastattelu täältä.

Virtual Consoleen tuotiin Sega Mega Driven Galaxy Force II -arcaderäiskintä, joka irtoaa 800 Nintendo-pisteellä.
SOJ
Uutinen

Brütal Legend pursuaa asennetta ja huumoria

Electronic Arts on julkaissut tuoreen tarinatrailerin Double Finen kehittämästä Brütal Legend -heviseikkailusta, jonka pääosassa näyttelee Jack Black. Trailerin voit katsoa täältä.

Tim Schaferin Double Fine tunnetaan huumoristaan, joka paistaa läpi myös metallimusiikkia pursuavasta Brütal Legendista.
Paavo Niskala
Uutinen

Batman: Arkham Asylum viivästyy

Verkossa ehdittiin jo huhuilla Batman: Arkham Asylumin julkaisun siirtyvän loppuvuodelle, mutta Eidos lopettaa huhuilut nopeasti myöntämällä puheissa olevan jotain perää: Lepakkomies seikkailee jälleen loppukesästä.

Kyseessä on lievä viivästys, sillä alun perin Arkham Asylumia odotettiin kesäkuulle. Virallisen lausunnon mukaan julkaisupäivää siirrettiin, jotta Rocksteady Studios saisi riittävästi aikaa pelinsä hiomiseen.
Paavo Niskala