Uutinen

E3 2009: Kooste Microsoftin lehdistötilaisuudesta

Microsoftin E3-messujen lehdistötilaisuus käynnistettiin The Beatles: Rock Bandin debyytillä. Musiikkipeliä demonstroitiin esityksellä. Ringo Starr, Yoko Ono ja Paul McCartney kävivät tervehtimässä yleisöä lavalla.

Lisäksi paljastettiin, että kappale "All We Need Is Love" tulee ladattavaksi yksinoikeudella Xbox 360:lle.
Paavo Niskala
Uutinen

E3 2009: Ghostbusters-demo PS3:lle messujen jälkeen

Euroopan virallinen PLayStation-blogi lupaa PS3:lle Ghostbusters-pelin demoa pian E3-messujen jälkeen. Itse pelihän julkaistaan myöhemmin tässä kuussa PS3:lle ja PS2:lle. PSP ja muut alustat joutuvat odottamaan pidempään.
Oliver
Uutinen

E3 2009: WipEout HD laajenee Fury-paketilla

SCEE aikoo esitellä E3-messuilla WipEout HD:n Fury-laajennuspakettia, joka sisältää kahdeksan uutta rataa, 13 uutta alusta sekä kolme uutta pelimuotoa, Eliminator, Zone Battle ja Detonator, joista kaksi toimii verkossa. Saavutettavaksi tulee myös lisää trophyja ja moninpelin toimintoja on uusittu sekä paranneltu.

Paketin kerrotaan tulevan saataville kesän aikana.
Oliver
Uutinen

E3 2009: Traileritarjontaa ennakkoon

E3 messu käynnistyvät Los Angelesissa virallisesti vasta huomenna, muuta hätäisimmät pelifirmat ovat jo päästäneet liikkeelle tarilereita tulevista julkaisuistaan.

Osa pätkistä on kyllä nähty aikaisemminkin.
Oliver
Uutinen

Monkey Islandia kesällä X360:lle, Wiille ja PC:lle

LucasArts paljastaa tuovansa lisää Monkey Island -seikkailuja Xbox 360:lle, Wiille ja PC:lle kesän aikana.

Live Arcadessa ja PC:n verkkopalveluissa julkaistaan The Secret of Monkey Island: Special Edition. Kyseessä on alkuperäisen seikkailupelin täysin uudistettu painos: audiovisuaalinen toteutus on uusittu ja peliin on lisätty ääninäyttely.
Paavo Niskala
Uutinen

Warner vahvistaa Lego Harry Potterin

Warner julkisti tänään virallisesti Lego Harry Potter: Years 1-4:n. Ensi vuonna julkaistavaa peliä kehittää muidenkin Lego-pelien parissa ahkeroinut Travellers Tales Games.

Lego Harry Potter: Years 1-4 keskittyy nimensä mukaisesti Tylypahkan ensimmäisen neljän vuoden tapahtumiin. Tutkittavaksi annetaan velhokoulun lisäksi muita Harry Potter -universumista tuttuja ympäristöjä.
Paavo Niskala
Uutinen

E3 2009: Square Enixiltä kolme uutukaista messuille

Square Enix vyöryy E3-messuille vahvan tarjonnan kera. Useiden Final Fantasy -pelien lisäksi mukaan mahtuu myös kolme tuoretta tuttavuutta.

Silent Hill: Homecomingista vastannut Double Helix Games kehittää Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle ja PC:lle Front Mission Evolvedia. Mechojen kanssa taktikoinnista tunnettu sarja viedään uudessa osassa toiminnallisempaan suuntaan.
Paavo Niskala
Uutinen

E3 2009: Nintendon osasto tarkasti vartioitu

Gametrailersin Geoff Keighley kirjoittaa Twitterissä Nintendon E3-messujen osaston olevan tarkan vartioinnin ja sinisten suojapeitteiden alla.

Viime viikolla japanilaiselta lehdistöltä kantautui huhuja, jonka mukaan messuilla esiteltäisiin uusi Mario-peli sekä kuntoilupeli Wii Fitin jatko-osa Wii Fit Plus.
Esa Linna
Uutinen

Guitar Hero: Greatest Hitsin demo Xbox Livessä

Xbox Liveen E3-hulina käynnistyi tänään Guitar Hero: Greatest Hitsin demon merkeissä. Kultajäsenten ladattavissa oleva demo vaatii vajaat 500 megatavua kiintolevytilaa.

Guitar Hero: Greatest Hits sisältää nimensä mukaisesti hittejä sarjan eri peleistä. Demon voi pistää konsolinsa latausjonoon täältä.
Paavo Niskala
Uutinen

Mass Effect 2 tammikuussa

Eurogamerin sivustolla pyörivä mainos paljastaa, että Electronic Arts suunnittelee julkaisevansa Mass Effect 2:n tammikuussa 2010 Xbox 360:lle ja PC:lle.

BioWaren tieteisroolipelille oli aikaisemmin annettu aikatauluksi ensi vuoden ensimmäinen neljännes. EA vahvistanee tiedon illalla E3-messujen lehdistötilaisuudessaan.
Paavo Niskala
Uutinen

Kärkikolmikko ennallaan brittilistalla

Vaikka UFC 2009: Undisputedin myynti putosikin edelliseltä viikolta 42 prosenttia, jaksoi se silti sinnitellä Chart-Trackin keräämän brittilistan kärjessä. Myös edellisen viikon muut palkintopallisijat säilyivät ennallaan.
Oliver
Uutinen

EA vahvistaa: Crysis 2 myös konsoleille

Electronic Arts ilmoittaa sopineensa saksalaisen Crytekin kanssa Crysis 2:n julkaisemisesta Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle ja PC:lle. Peli pohjautuu studion CryENGINE 3 -teknologiaan.

– Mikään ei puhu paremmin EA Partners -ohjelman menestyksen puolesta kuin Crytekin kaltaisen studion yhteistyön jatkuminen kanssamme, EA Partners -ohjelman johtaja David DeMartini lausuu.
Paavo Niskala
Uutinen

Ensimmäinen suomalainen Wii-peli tänä vuonna

Rovaniemellä päätoimipaikkaansa pitävän Lapland Studion varatoimitusjohtaja Petri Talala vastaili auliisti KonsoliFINin kysymyksiin, kun tiedustelimme WiiWareen tänä vuonna tulevasta Lead the Meerkats -pelistä. Lead the Meerkats on nuoremmille suunnattu RTS-peli, jonka pääosassa hääräävät nelisormimangustit.

Lead the Meerkatsia esitellään myös tämän viikon E3-messuilla.
Esa Linna
Lukijan arvostelu

Professor Layton and the Curious Village

Varsin mainio peli. Varsinaisia kompakysymyksiä peli keksii kyllä. Käy välillä naurattamaan kun kysyykin niin tyhmiä. Ja sitten kun ei meinaa leikata. Laskurin mukaan jotain 12 tuntia meni läpipeluuseen. Äänestin tätä vuoden 2008 DS peliksi Pelit-lehden äänestyksessä. Tuo oli toisaalta ainoa kyseisen vuoden DS peli mitä olin pelannut viime vuonna joten valinta oli helppo.

JTahti
Uutinen

Huhu: Uusi Halo Bungielta

NeoGAF-keskustelufoorumille ilmestyneiden tietojen mukaan Bungien kotisivuilla olisi ollut nähtävissä Halo: Reach -niminen keskustelualue Halo 3: ODST:n vastaavan rinnalla.

Aiheesta ehdittiin aloittaa Bungie.netissä ketju, joka otettiin nopeasti pois näkyvistä. Sen voi kuitenkin edelleen löytää Googlella, vaikka sisältö onkin edelleen kadoksissa.
Paavo Niskala
Lukijan arvostelu

inFamous

Hauskimpia hiekkalaatikkoja sitten junnuvuosien.

Kaupunki juuri sopivan kokoinen, liikkuminen siellä tehty jouhevaksi ja asukkaiden läsnäolo tekee taisteluista karman kannalta moniulotteisemman. Hyviksenä saat kannustusta ja pahiksena sinua kohdellaan kuin vampyyritautista Oblivionissa.

Janne Kauppinen
Uutinen

Trauma Teamissa voi toimia erikoislääkärinä

Trauma Center -pelisarjan kehittäjä Atlus kertoi ensimmäiset tiedot sarjan seuraavasta osasta. 

Hieman nimeään muuttaneessa Trauma Team -lääkäripelissä kaikki sairaustapaukset eivät ole enää yhden lääkärin hoidettavissa. Valittavissa on kuusi erikoislääkäriä, joiden saappaisiin pelaaja voi hypätä. Näitä ovat esimerkiksi yleiskirurgi ja ortopedi.

Trauma Team julkaistaan näillä näkymin ensi vuoden keväänä, mutta jo ensi viikon E3-messuilla pelistä nähdään ensimmäinen traileri.
SOJ
Uutinen

Uusi PSP lipsahti julkisuuteen?

Pohjois-Amerikan Storessa pyörivän Qore-ohjelman uusin jakso on huhujen mukaan vuotanut jakeluun etuajassa ja vaikka se nopeasti vedettiinkin pois verkosta, on siitä luonnollisesti ehtinyt tallentua pätkiä YouTubeen (klik).
Oliver
Blogi

Interview with Exkee

Blogissa julkaistaan muutamia KonsoliFIN haastatteluja ulkomaan elävien ihmeteltäväksi englannin kielellä. Alkuperäisen suomenkielisen Exkeen haastattelun löydät KonsoliFINin sivuilta. Exkee Logo ColorZ is an upcoming puzzle/action game for WiiWare by French dev studio Exkee.
Esa Linna
Uutinen

Microsoftin uusi pelistudio mullistaa pelaamisen

Huhut liikkeen tunnistavasta kameraohjaimesta saivat taas potkua, kun Microsoftin Entertainment and Devices -osasto paljasti uuden työpaikkailmoituksen.

– Oletko valmis tekemään innovatiivisia pelejä, jotka muuttavat tavan jolla ihmiset pelaavat? Jos on näin, haluamme sinun liittyvän tiimiimme työskentelemään mahtavassa uuden sukupolven projektissa, jota tehdään alusta lähtien Microsoftin Game Studiolla. Olemme rakentamassa kokonaan uutta pelistudiota, joka tulee mullistamaan mitä ja kuinka pelaat, luki Microsoftin ilmoituksessa.
Oliver
Uutinen

Ei Fatal Frame IV:sta Eurooppaan

Monien pitkään odottaman Fatal Frame IV:n käännössuunnitelmat länsimaihin on Nintendon puolesta haudattu kokonaan. Yhtiö kertoi julkaisun pysyvän vain Japanin markkinoilla.

Pelin kehittänyt Tecmo ei suostunut korjaamaan Fatal Frame IV:n moitittuja kontrolleja. Tämän vuoksi Japanissa julkaisijana toiminut Nintendo ei tuo sitä Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin.
Esa Linna
Uutinen

E3 2009: Lionhead ja Bungie mukana Microsoftin lehdistötilaisuudessa

Lionhead Studiosin virallisella Twitter-sivulla kiusitaan, että studio antaa suuren esityksen Microsoftin lehdistötilaisuudessa ensi maanantaina.

Myös Bungie kertoo verkkosivuillaan valmistautuvansa messuja varten. GTTV:ssä annettiin esimakua tulevasta paljastamalla Battlestar Galactican Tricia Helferin kuuluvan Halo 3: ODST:n ääninäyttelijäkaartiin.
Paavo Niskala
Uutinen

Hip-hopin raskassarjalaiset DJ Heron tueksi

Activision ei säästele kustannuksissa, kun kyse on syksyllä ilmestyvän DJ Heron markkinoinnista.

Julkaisua tukemaan on pestattu Eminem sekä Jay-Z, joilta molemmilta saadaan vielä nimeämättömiä kappaleita peliin. Lisäksi herroilta tulee myöhemmin tarjolle ladattavaa lisäsisältöä.
Oliver
Uutinen

Indiana Jones ja uudet Legot

Useimmille kodin sähkölaitteille viime kesänä julkaistu Lego Indiana Jones: The Original Adventures oli sen tason hitti, että LucasArts ja TT Games lupaavat sille jatkoa syksyllä.

Lego-käsittelyssä ovat tälläkin kertaa alkuperäinen leffatrilogia, sekä lisäksi viimeisin Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta. Lisäksi mukana on mahdollisuus luoda omia tasoja.
Oliver
Uutinen

E3 2009: Sonyn E3-tilaisuus myös PS3:n Homeen

Sony Computer Entertainment Europen (SCEE) James Gallagher kertoo tuoreessa Euroopan PlayStation-blogissa, että Sonyn E3-lehdistötilaisuus nähdään myös PlayStation 3:n Homen Presentation Podium -alueella. Tosin vielä ei ole vahvistusta sille, nähdäänkö tilaisuus heti suorana lähetyksenä.

Tilaisuus alkaa Los Angelesissa 2. kesäkuuta kello 21.00 täkäläistä aikaa.

Gallagher lupaa Euro-blogin olevan muutenkin tiukasti mukana ja kehottaa seuraamaan blogin Twitter- sekä Flickr-feedejä.
Oliver
Uutinen

Killzone 2:n päivitys myöhästyy

Killzone 2:n kehitystiimi on ilmoittanut Twitter-minibloginsa kautta, että alunperin torstaille lupailtu 1.27-päivitys viivästyy.

Uudesta aikataulusta ei vielä ole tietoa.
Oliver
Uutinen

Batman: Arkham Asylum elokuun lopulla

Eidos julkaisee Batman: Arkham Asylumin PlayStation 3:lle, Xbox 360:lle ja PC:lle 28. elokuuta Euroopassa, raportoi MCV. Lepakkopelistä saadaan tavallisen myyntiversion ohella muhkea keräilypainos.

Arkham Asylumin PS3-versio on esillä E3-messuilla ensi viikolla. Eidos esittelee lisäksi IO Interactiven Mini Ninjas -toimintaseikkailua ja Avalanche Studiosin Just Cause 2.
Paavo Niskala
Uutinen

Battlefield 1943:een neljäs kartta

Electronic Arts kertoo Xbox Livessä ja PlayStation Networkissa julkaistavan Battlefield 1943:n sisältävän myös neljännen kartan, joka ei ole kuitenkaan välittömästi pelattavissa.

Lentotaisteluun erityisesti suunniteltu Coral Sea avautuu pelaajien käyttöön vasta, kun verkkopelissä on tahkottu 43 miljoonaa tappoa sekä Xbox Livessä että PlayStation Networkissa. Karttaa voi ihastella tuoreesta trailerista.
Paavo Niskala
Uutinen

Segan klassikoita Live Arcadeen 10. kesäkuuta

Shacknews kertoo Segan aikovan julkaista ison klöntin klassikoitaan Live Arcadessa 10. kesäkuuta. Luvassa on kuusi peliä: Gunstar Heroes, Altered Beast, Shinobi, Comix Zone, Phantasy Star 2 ja Sonic the Hedgehog 3.
Paavo Niskala
Artikkeli

Haastattelussa Exkee

WiiWareen tulevan ColorZ-nimisen puzzlepainotteisen toimintapelin kehittäjä kertoo KonsoliFINin haastattelussa myös muista suunnitelmistaan.
Esa Linna
Uutinen

MotorStormiin spiidiä ja adrenaliinia

MotorStorm: Pacific Rift -romurällästelyn PS3:lle kehittänyt Evolution Studios aikoo ensi viikon E3-messuilla esitellä kahta ensimmäistä peliin ladattavaa lisäpakettia.

Expansion: SPEED sisältää kokonaan uudet Quicksands, Engorged ja Dark Fire Swamp radat, kolme uutta ratamuunnelmaa, neljä uutta kolmella eri maalausvaihtoehdolla varustettua ajoneuvoa, sekä uuden minifestarin 48:lla uudella kisalla ja paljon muuta.
Oliver
Uutinen

Wolfenstein 3D ensi viikolla konsoleille

Activision ilmoittaa julkaisevansa Wolfenstein 3D:n ensi keskiviikkona Xbox 360:lle ja torstaina PlayStation 3:lle. Hinnasta ei ole vielä tietoa.

Uusintajulkaisu sisältää kaikki alkuperäispelin kentät. Pelaajat saavat edistyksestä palkinnoksi virtuaalivaluuttaa, jota voi hyödyntää Raven Softwaren kehittämässä uudessa Wolfensteinissa.

Wolfenstein julkaistaan 7. elokuuta Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle ja PC:lle.
Paavo Niskala
Uutinen

Need for Speed Shift: Autot ja radat

Electronic Arts on syksyllä PS3:lle, X360:lle ja PC:lle julkaistavan Need for Speed Shift -ajopelin rata- ja autolistan.

Ratoja löytyy 18, joista tarjolla on yli 50 erilaista versiota aina legendaarisesta Nürburgringin Nordschleifesta suunnitelijoiden mielikuvituksesta syntyneseeen Glendaleen. Loput radoista ja yli 65:stä eri autosta löydät ensimmäisestä kommenttiviestistä.
Oliver
Uutinen

KonsoliFINin perjantain traileripläjäys

Perjantain viihteeksi KonsoliFIN Media -osioon on ladattu liuta tuoreita trailereita muun muassa uudesta Battlefieldistä, Operation Flashpointista, Need for Speedistä, Mafiasta, Maddenista ja monesta muusta.

Ohessa linkit tuoreimpiin lisäyksiin:
Oliver
Uutinen

Bethesdan uusin on Brink

Bethesda Softworks on julkaissut ensimmäisen lyhyen trailerin brittiläisen Splash Damagen kehittämästä Brink-pelistä.
Oliver
Uutinen

Kojima kiusaa jo kahdella sivulla

Jo pari viikkoa pelaajia hämmentänyt Kojima Productionsin Next-sivu on jälleen hiukan päivittynyt ja kärsivällisesti odottaen voi nyt nähdä vilauksen Raidenia muistuttavasta hahmosta sekä joukon uusia kirjaimia ja/tai numeroita.

Lisäksi oikean alareunan Kojima Productions -logo muuttaa välillä ulkonäköään, jolloin siitä pääsee ikärajalla varustetulle Mask-sivulle.
Oliver
Uutinen

Kolme uutuutta Japanin pelilistan kärkeen

Media Createn kokoaman Japanin viime viikon pelilistan mitalisijat menivät kaikki uusille julkaisuille.

Terävimpään kärkeen kipusi Level 5:n DS:lle kehittämä Sloan to Michael: Nazo no Monogatari -seikkailu, kannoillaan saman laitteen Pro Yakyuu Team o Tsukurou! 2 -baseball-peli. XBox 360:n Mass Effect -roolipeli nousi ensimmäisellä viikollaan Japanissa peräti kolmanneksi.

Laitemyynnit pysyivät edelleen verrattain alhaisella tasolla.
Oliver