Uusi Resident Evil kauppoihin marraskuussa
Kersantti Johnson valmistaa pelaajat Firefightiin
Videon voi katsoa KonsoliFINistä. Vastaavasti HD-version voi ladata Xbox Liven kauppapaikalta tai Bungien verkkosivuilta.
PS3 Slimin tappiot katetaan peli- ja lisälaitemyynnillä
– Mielestäni on kuitenkin parempi katsoa alustan bisnestä kokonaisuutena ja kysyä, onko konsoli-, peli- ja lisälaitemyynti tuottoisaa. Ja siihen vastaukseni on viime tilivuodesta lähtien ollut kyllä, Hirai kertoi.
Hirai ei myöskään usko pelilevyjen katoavan lähiaikoina, sillä kaikissa maissa ei vielä ole käytössä kattavia laajakaistaverkkoja.
Mass Effect laajeni myös Suomessa
Pinnacle Stationin luvataan tarjoavan kahdesta kolmeen pelituntia vastineeksi 400 Microsoft-pisteelle. Saavutuksia laajennukseen kuuluu kolme, yhteensä 150 pisteen edestä.
Syyskuun 1. päivä PS3:n viimeinen iso päivitys tänä vuonna
Versio 3.0 tuo käyttöliittymään joitakin uusia ominaisuuksia ja vanhoihinkin saadaan uusia piirteitä.
PlayStation Network -huoltokatkos tänä iltana
Katkoksen aikana ei ole mahdollista kirjautua PSN-verkkoon eli nettipelien lisäksi myös Store ja Home ovat tavoittamattomissa. Toisaalta ilmoitetaan, että mikäli on kirjautunut verkkoon ennen huollon alkamista, pitäisi yhteyden palvelimiin toimia normaalisti. Todennäköistä siinäkin tapauksessa on, että viimeistään huollon päättyessä yhteys katkaistaan ja verkkoon pitää kirjautua uudelleen.
Miksi Sony vaihtoi PlayStation 3:n logon?
Peli-, netti- ja tekstaririippuvaisille oma vieroitusklinikka Jenkkeihin
14 500 dollarilla voi osallistua 45-päivän hoito-ohjelmaan, johon kuuluu psyko- ja ryhmäterapiaa, ravintoneuvontaa, henkilökohtainen kunto-ohjelma sekä elämysseikkailuja klinikkaa ympäröivässä maalaismaisemassa. Tavoitteena on saada teknologiasta riippuvaisille aikuisille ja lapsille uusi ote todellisesta maailmasta.
Beyond Good & Evil 2:n kehitys jäissä
GTA IV:n laajennus nyt alennettuun hintaan Livestä
Katsauksen lisäepisodin sisältöön voi lukea täältä. Pelin toinen laajennus, The Ballad of Gay Tony, ilmestyy Xbox Liveen lokakuun lopulla.
EA syyttää Saksaa sensuurista
– Nykyisin kyse on sensuurista, eikä kukaan edes valita. Kun Saksassa puhutaan peleistä, on kyse väkivallasta tai niiden väitetystä addiktiivisuudesta, eikä pelien asemasta kulttuurissa. Muutamat studiot ovat jo miettimässä muuttoa muualle, Florin kertoi Spiegel Online -verkkosivuilla.
KonsoliFIN:n suuri Guitar Hero kisa käynnissä - voita PS3 ja Guitar Hero 5!
Wiin kesäleikit torjuivat natsihyökkäyksen
Nintendo on pitänyt ykkössijaa Briteissä tänä vuonna yhteensä peräti 15 viikkoa.
Pelimyynnit kaikki versiot yhteenlaskettuna viikko 34:
Gran Turismo 5 vielä tämän vuoden aikana?
Myös kotimaisen maahantuojan uutta PS3-mallia koskevassa tiedotteessa Gran Turismo 5 listattiin lähikuukausina julkaistaviin peleihin Uncharted 2: Among Thievesin ja Ratchet & Clank Future: A Crack in Timen kanssa.
Mass Effect -laajennus karkasi jakeluun Sveitsissä
Pinnacle Station -nimellä kulkeva laajennus on kooltaan 237 megatavua. Käännöksen mukaan lisäpaketin luvataan tarjoavan kahdesta kolmeen tuntia pelattavaa, kun pelaajat ottavat osaa 13 taisteluskenaarioon.
Gamescom keräsi ennätysyleisön
Guitar Hero 5:n lisäbiisit eivät toimi World Tourissa
inFamous
Pakko sanoa, että kun aluksi näin ekan trailerin ajattelin, että hohhoijaa mitähän tuostakin tulee.
Meni noin kuukausi, että aloin tajuamaan mistä tässä pelissä oli kyse. Demosta pidin jo valtavasti, parkour yhdistettynä hienoon salamaräiskintään.
Castle Crashers saamassa laajennuksen
Pelaajat pääsevät paloittelemaan moottorisahalla ja mätkimään nuijalla vihollisiaan. Uudet hahmot ovat nekromantikko ja kultisti. Lohikäärmeenpääpallo puolestaan tuo taistelukentälle lämmitystä.
Trivial Pursuit
X360: Peli, ohjekirja ja kysymykset englanniksi
Electronic Arts juhlistaa Trivial Pursuitin 25:ta juhlavuotta julkaisemalla siitä videopeliversion. Trivial Pursuitin lautaversion suosio on kasvanut huimiin mittoihin sen ilmestyttyä 1982. Se on testannut miljoonien ihmisten yleistietoa erilaisten versioiden muodossa. Peli on jopa saanut oman televisio-ohjelmansa Yhdysvalloissa.
PS2-, PS3- ja Wii-versiot ovat kokonaan suomenkielisiä ja niiden kysymykset on tehty kokonaan paikalliseen makuun sopiviksi.
Trivial Pursuit
X360: Peli, ohjekirja ja kysymykset englanniksi
Electronic Arts juhlistaa Trivial Pursuitin 25:ta juhlavuotta julkaisemalla siitä videopeliversion. Trivial Pursuitin lautaversion suosio on kasvanut huimiin mittoihin sen ilmestyttyä 1982. Se on testannut miljoonien ihmisten yleistietoa erilaisten versioiden muodossa. Peli on jopa saanut oman televisio-ohjelmansa Yhdysvalloissa.
PS2-, PS3- ja Wii-versiot ovat kokonaan suomenkielisiä ja niiden kysymykset on tehty kokonaan paikalliseen makuun sopiviksi.
Battlefield: Bad Company 2
The Saboteur
Dragon Ball: Raging Blast
Dragon Ball: Raging Blast boasts superior graphics that enhance the sense of the characters’ speed and power.
Dead to Rights: Retribution
Introducing an innovative new hybrid combat system, Volatile Games has unified third person shooting, hand-to-hand fighting and AI dog, Shadow, into a visceral, intense and seamless gameplay experience.
WET
Pelissä voi ampua missä vain, koska vain. Voit ampua juostessasi, liukuessasi alas tikapuita, liukuessasi lattiaa pitkin tai tehdessäsi erilaisia akrobaattisia liikkeitä.
WET sisältää ironista huumoria, ainutlaatuista elokuvallista retrotunnelmaa sekä omaperäistä 70-luvun inspiroimaa musiikkia ja tarjoaa ainutlaatuisen kolmannen persoonan ammuntapelielämyksen.
King of Fighters XII
Taistelulajien ammattilaisista arkisiin katutappelijoihin. Ketään ei käännytetä pois: turnaukset tarjoavat taistelutantereen kaikkien lajien taistelijoille - nyrkkeilyn, painin, judon, karaten, aikidon, kiinalaisen Kenpon ja taekwondon.
King of Fighters XII tarjoaa tyrmääviä uusia peliominaisuuksia, kuten tehokkaat vastahyökkäykset, sousai (deadlock) ‑vastahyökkäykset ja guard attacks, sekä uusia online-ominaisuuksia.
Katamari Forever
Kosmoksen Kuningas on kolauttanut päänsä ja menettänyt muistinsa. Prinssi serkkuineen on luonut RoboKingin kuninkaan syrjäyttämiseksi, mutta se riistäytyi hallinnasta ja tuhosi kaikki kosmoksen tähdet.
F1 2009
Dragon Age: Origins
Taistellessasi tietäsi kohti viimeistä välienselvittelyä pahan arkkivihollisen kanssa kohtaat hirviömäisiä vastustajia ja eeppisiä tehtäviä yhdistäessäsi erilleen ajautuneita kansoja sodan repimässä maailmassa.
FIFA 10
Kenttäpelin kriittisten kulmakivien parannuksilla on varmistettu, että FIFA 10 kuvastaa todellista jalkapalloa hienostuneemmalla pallon hallinnalla ja fyysisellä vuorovaikutuksella.
Need for Speed Shift
The Beatles: Rock Band
Maailman johtava musiikkipeli kohtaa kaikkien aikojen suurimman bändin! The Beatles: Rock Band antaa faneille odotetun tilaisuuden kokea Beatlesin legendaarinen tarina sen osana. Et vain katso ja kuuntele Beatlesin tehdessä rockhistoriaa, levyttäessä klassikkoalbumeja ja valloittaessa maailmaa – ensimmäistä kertaa olet osa yhtyettä.
Tekken 6
- Maailman paras taistelupeli!
- Hahmoja enemmän kuin koskaan Tekkenin historian aikana - 40 pelattavaa hahmoa!
- Uraauurtavat online-pelitilat!
- Loputtomat mahdollisuudet räätälöidä ja kehittää omaa soturia!
Lego Rock Band
Lego Indiana Jones 2: The Adventure Continues