Uutinen

Myös Halot Xbox 360:n kylkiäisiksi

Juuri julkistetun Modern Warfare 2 -myyntipakkauksen ohella kauppoihin ilmestyy Halo-teemainen paketti, joka sisältää tavallisen Elite-konsolin ohella Halo 3:n ja Halo 3: ODST:n, kertoo Kotaku. Euroopassa kokonaisuuden hinnaksi on arvioitu 280 euroa.
Paavo Niskala
Uutinen

Forza 3 sisältää 29 Ferrari-mallia ja italialaisia maisemia

Microsoft ja Turn 10 kertovat Forza Motorsport 3:n sisältävän yhteensä 29 erilaista Ferrarin automallia. Italialaisvalmistajalta pelissä nähdään muun muassa GTO 250, 512 TR, F40, Enzo ja 430 Scuderia.

Valikoimaan perehdytään tarkemmin kuluvan viikon aikana pelin kotisivuilla. Lisää Ferrari-yksilöitä saatetaan tuoda ostettavaksi Xbox Liven välityksellä.
Paavo Niskala
Uutinen

Valkyria Chronicles II Eurooppaan ensi kesänä

Sega Europe ilmoittaa julkaisevansa Valkyria Chronicles II -pelin PSP:lle ensi kesänä. Pelisarjan ensimmäinen osahan ilmestyi PlayStation 3:lle viime syksynä.

Tarina jatkuu kaksi vuotta PS3-pelin jälkeen ja sijoittuu edelleen Eurooppaa 1930-luvulla muistuttavalle alueelle, mutta päähahmot ovat vaihtuneet. Tosiaikainen BLiTZ-taistelumekaniikka on mukana, joten roolipelielmenttien sekaan on jälleen luvassa annos toimintaa ja strategiaa.
Oliver
Uutinen

Project Gotham Racingia Zune HD:lle

Microsoft kertoo Zune HD:n saavan Project Gotham Racing: Ferrari Editionin ja muita pelejä vuoden loppuun mennessä. Kosketusnäytöllinen laite julkaistiin eilen Pohjois-Amerikassa.

Pelit myydään verkossa Zune Marketplacen kautta. Laitteen saapumisesta Eurooppaan ei ole kuitenkaan tietoa, vaikka Zune-videokauppapaikka saapuu myös Suomeen lähitulevaisuudessa.
Paavo Niskala
Uutinen

PSPgo herättää boikottimielialaa kauppiaissa

Eurogamerin Hollannin jaosto kertoo maan suurimman pelikauppaketjun, Nedgamen, päättäneen jättää lokakuun alussa julkaistavan PSPgo-konsolin pois valikoimastaan.

Nedgamen mukaan PSPgon ominaisuudet, kuten pienempi näyttö, eivät oikeuta 249,99 euron hintaa, joka on 80 euroa enemmän, kuin perinteisellä PSP-3000-mallilla.
Oliver
Uutinen

Tomb Raiderin isä jälleen omillaan

Tomb Raider -pelisarjan isänä tunnettu Toby Gard on jättänyt nykyisin Eidoksen kautta Square Enixin omistuksessa olevan Crystal Dynamics -studion perustaakseen oman konsulttiyrityksen.
Oliver
Uutinen

250 gigan Xbox 360 ja Modern Warfare 2 samaan pakettiin

Microsoftin Larry Hryb alias Major Nelson on paljastanut Call of Duty: Modern Warfare 2 -tilaisuudessa virallisesti uuden 250 gigan kiiintolevyllä varustetun Xbox 360 -mallin, joka tulee kauppoihin yhdessä Modern Warfare 2 -pelin kanssa. Hintaa paketilla on Yhdysvalloissa 399 dollaria.

Myös Modern Warfare 2:n kaksi ensimmäistä moninpelikarttapakettia tulevat olemaan määräaikaisia yksinoikeuksia Xbox 360:lla.
Oliver
Uutinen

Scribblenautsin tekijät siirtyvät kotikonsolien pariin

Kovasti kohua keränneen DS:n Scribblenautsin tekijäporukka 5th Cell aikoo siirtyä seuraavaksi käsikonsoleilta isompien pelikonsolien pariin.

- Jep, pureudumme nyt kotikonsoleihin. Emme kuitenkaan hylkää DS:ää, 5th Cellin perustajiin kuuluva Jeremiah Slaczka kertoo.

- Teemme aina omaa materiaaliamme. Ette tule näkemään lisenssipelejä, elleivät ne ole esimerkiksi Mario-pelien tai vastaavien lisenssejä. Emme siis tee sellaista parhaillaan, mutta voisimme tehdä.
Esa Linna
Uutinen

True Blood rekisteröitiin peliksi

True Blood -tv-sarja pyörii Yhdysvalloissa jo toista kauttaan ja nyt HBO on rekisteröinyt nimen käyttöön myös videopeleissä. Tosin vielä ei ole mitään tietoa siitä, että peli olisi oikeasti suunnitteilla.

Sarjassahan seurataan elämää Lousianalaisessa pikkukaupungissa, jossa osa asukkaista sattuu olemaan vampyyreja.

Suomessa True Blood näkyy toistaiseksi Canal Plussalla, mutta helmikuussa se käynnistyy myös TV2:lla.
Oliver
Uutinen

Uudet Pokémonit käyvät kaupaksi Japanissa

Japanissa 12. syyskuuta julkaistut Pokémon Heart Gold ja Pokémon Soul Silver ovat aloittaneet myyntinsä erittäin vahvasti. Enterbrainin mukaan kahden ensimmäisen päivän myynti ylsi peräti 1 481 000 kappaleeseen, vaikka pelit loppuivat kesken useista liikkeistä.

Erikoisuutena pelien mukana tulee PokeWalker-askelmittari, jota käyttämällä voi kouluttaa Pokémoneja ja kerätä "watteja" uusien olioiden pyydystämistä sekä erilaisten esineiden ostamista varten.
SOJ
Lukijan arvostelu

Batman: Arkham Asylum

Todellinen yllätys, viihdyttävä ja hyvin toteutettu peli.
Nipin napin viisi tähteä ansaitsee.

andrre
Uutinen

Kotimainen Trine PS3:lle vihdoin torstaina

Julkaisija Nobilis ilmoittaa suomalaisen Frozenbyten kehittämän Trine-fantasiaseikkailun ilmestyvän PS3:n Storeen tämän viikon torstaina. PC-versiohan on ollut ladattavissa jo heinäkuusta lähtien ja alunperin Trinen piti ilmestyä ensin PS3:lle.

Trine yhdistää fantasiaseikkailua tasohyppelyyn sekä fysiikkapohjaisiin puzzleihin ja pelin tunnelmaan voit tutustua viimeisimmässä trailerissa KonsoliFIN Media -osastolla.
Oliver
Uutinen

Skate 3:ssa skedeillään yhteistyössä

Electronic Arts kertoo Skate 3 -rullalautailupelin ilmestyvän PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle ensi toukokuussa.

Tällä kertaa avainasemassa on yhteistyöpelaaminen ja pelaajat voivat muodostaa ryhmiä, joiden kanssa voi osallistua tiimipohjaisiin haasteisiin, kilpailla toisia ryhmiä vastaan ja jättää jälkensä uuteen skeittiparatiisiin, Port Carvertoniin. Ryhmänsä voi kasata kokonaan verkkopelikavereista, mutta pelistä löytyy työkalut unelmatiimin luomiseen myös ilman verkkoyhteyttä.
Oliver
Uutinen

Star Ocean 4 myös PlayStation 3:lle

Tri-Acen Square Enixille kehittämä Star Ocean 4: The Last Hope -roolipeli saapuu myös PlayStation 3:lle. Alunperin Xbox 360 -yksinoikeutena julkaistu peli ilmestyi Euroopassa kesäkuussa.

Squaren mainos uusimmassa Famitsu-lehdessä kertoo PS3-version ilmestyvän Japanissa 4. helmikuuta. Mukana on uusia hahmoja, hiukan uudistetut valikot sekä parannettu taistelusysteemi. International-lisänimen mukaisesti ääninäyttelyn kieleksi voi valita japanin tai englannin ja lisäksi löytyy tekstitys useilla kielillä.
Oliver
Uutinen

Queen Daft Punkin käsittelyssä uudella DJ Hero -videolla

Ranskalaisduo Daft Punk on Activisionin viimeisin kiinnitys DJ Hero -peliin, joka julkaistaan PS2:lle, PS3:lle, X360:lle, Wiille ja PC:lle lokakuun lopulla. Yhdentoista remixin lisäksi Daft Punk on mukana myös pelihahmoina ja päässä ovat tietysti tavaramerkiksi muodostuneet kypärät.

KonsoliFIN Media -osastolta löydät videon (klik), jossa näet pelihahmot Queen-klassikon kimpussa.
Oliver
Uutinen

Shane Kim jää eläkkeelle Microsoftilta

Microsoftin pelistudioita vuosina 2004 - 2008 johtanut ja viime vuonna Interactive Entertainment Business -osaston strategiajohtajaksi siirtynyt Shane Kim on päättänyt siirtyä eläkkeelle.

46-vuotias Kim on ollut Microsoftin palveluksessa yhteensä 19 vuotta ja suunnittelee vuodenvaihteen jälkeen viettävänsä enemmän aikaa perheensä kanssa.
Oliver
Uutinen

PlayStation 3:lle julkaistiin korjauspäivitys

Pari viikkoa sitten PlayStation 3:lle julkaistu 3.0-käyttöjärjestelmäpäivitys aiheutti monilla ongelmia esimerkiksi Uncharted-pelin kanssa.

Sony on tänään laittanut jakeluun 3.01-päivityksen, jonka kerrotaan yksinkertaisesti parantavan joidenkin PS3-pelien toimivuutta ja virallisessa blogissa Sonyn Eric Lempel lupaa uuden päivityksen korjaavan juuri Unchartedin kohdalla ilmenneet häiriöt.
Oliver
Uutinen

Activision-pomo haluaa vapauttaa Guitar Heron laitealustoista

Sijoittajille suunnatussa tilaisuudessa San Franciscossa puhunut Activision Blizzardin johtaja Robert Kotick kertoi muun muassa Guitar Hero -pelistä, joka ei tarvitsisi konsolia alustakseen.

– Mielestäni Guitar Hero vailla kytköksiä antaisi meille enemmän vaikutusvaltaa ladattavan lisäsisällön ja bisnesmallin suhteen. Voitte odottaa monien tuotteidemme olevan tulevaisuudessa pelattavissa konsolista riippumatta, sanoi Kotick.
Oliver
Uutinen

Lisätietoja lepakkolaajennuksesta

Eidois tarjoilee vihdoinkin virallisia yksityiskohtia Batman: Arkham Asylumin ensimmäisestä laajennuksesta. Ilmainen Insane Night -lisäpaketti ilmestyy ladattavaksi kaikille alustoille tänä torstaina.

Laajennus sisältää kaksi haastehuonetta. Suoraviivaisia mätkintätaitoja testaava Totally Insane pistää Lepakkomiehen kohtaamaan Arkhamin vikkelimpiä sekopäitä, kun taas Nocturnal Hunter tarjoaa mahdollisuuden väijymiseen vartiotorneista.
Paavo Niskala
Uutinen

IL-2 Sturmovik tukee lentotikkuja myös konsoleilla

505 Games katsoo aiheelliseksi muistuttaa, että äskettäin julkaistu IL-2 Sturmovik: Birds of Prey tukee PlayStation 3:lla ja Xbox 360:lla muutamia lentosimuihin tarkoitettuja ohjaimia.

Saitek Aviatorin (kuva 1) PS3- sekä X360-versiot toimivat kyseisillä konsoleilla ja PS3-pelaajilla on mahdollisuus valita lisäksi Thrustmasterin T.Flight Stick X:n (kuva 2) ja T.Flight Hotas X:n (kuva 3) välillä. Kaikkien ohjainten luvataan luovan entistäkin mukaansatempaavan pelikokemuksen ja tuovan ohajukseen realistista vastusta sekä tarkkuutta tähtäykseen.
Oliver
Uutinen

WipEout HD levylle ensi kuussa

Tähän asti vain PS3:n Storesta ladattavissa ollut WipEout HD -kaahailu ilmestyy lokakuun 16. päivä myös blu-ray-levyllä. Levyversiossa on mukana myös Fury-lisäpaketti, mikä toi peliin reilusti lisäsisältöä, kuten uusia aluksia, ratoja sekä pelimuotoja.

Levyversion hinnaksi kerrotaan 24,99 euroa.
Oliver
Uutinen

Italiassa tehtiin Guitar Hero 5 -ennätys

Veronalaisessa pelikaupassa tehtiin uusi Guinnessin maailmanennätys Guitar Hero 5:n Party Play -pelimuodossa, joka mahdollistaa pelaajien liittymisen ja lähtemisen sekä vaikeustason vaihtamisen soittosession keskeytymättä.

Jump In Jump Out -ennätysyrityksiä käytiin myös muun muassa Pariisissa ja Tukholmassa, mutta voiton vei Verona, jossa 24-tunnin suoritukseen osallistui kaikkiaan 594 eri henkilöä.
Oliver
Uutinen

Epic Mickey julki ensi kuussa?

Yhdysvaltalaisen Game Informer -lehden tämän kuun numero vihjaa ensi kuussa paljastavansa lisätietoja Warren Spectorin Epic Mickey -pelistä. Nimeltä peliä ei mainita, mutta jostain eeppisestä on kyse ja aukemalta löytyy tunnistettava pallokorvan hahmo.
Oliver
Uutinen

Games People Play -tapahtuma viikonloppuna Helsingissä

Helsingin Kaapelitehtaalla järjestetään 18. - 19.9.2009 eli tulevana viikonloppuna Games People Play -tapahtuma, jossa konsolipelaamisen ohella on esillä kaikenlainen pelaaminen pokerista katulätkään.

Tapahtuman yhteydessä käydään myös useita turnauksia pajatsosta biljardiin. Konsolipeliturnauksissa mukana ovat NHL 10, FIFA 10 ja Need for Speed: Shift.

Aikataulut, lippujen hinnat sekä muut lisätiedot löydät lähdelinkin takaa.
Oliver
Uutinen

Guitar Hero 5 sooloili brittilistan kärkeen

Guitar Hero 5 nousi ensimmäisellä viikollaan Chart-Trackin kokoaman brittilistan piikkipaikalle. Pelisarjan aikaisemmasta menestyksestä huolimatta kyseessä on ensimmäinen Guitar Hero korkeimmalla pallilla, sillä GHIII ja GH: World Tour ylsivät parhaimmillaan vain neljännelle sijalle.
Oliver
Uutinen

Söldner-X saa jatkoa PS3:lla

Miehekkäästi nimetty Söldner-X: Himmelsstürmer -perinneräiskintä saa jatkoa ensi talvena, kun Söldner-X 2: Final Prototype saapuu PlayStation 3:n Storeen.

Peli yhdistelee traditionaalista 2D-ammuskelua 3D-taustoihin, FullHD-grafiikkaan sekä muutamiin uusiin innovaatioihin ja lisätietoja luvataan lähiaikoina.

Oheinen kuva on wallpaper-taidetta, eikä siis vastaa pelin ulkoasua.
Oliver
Artikkeli

ColorZ

Ranskalaisen Exkeen puzzlepeli saapuu WiiWareen.
Esa Linna
Uutinen

NCsoft lopetti PS3-pelinsä kehityksen

Vuoden 2007 E3-messuilla PC-verkkoroolipeleistään tunnettu NCsoft ilmoitti tehneensä Sonyn kanssa sopimuksen verkkopelien kehittämisestä PS3:lle ja PSP:lle. Sittemmin huhumyllyssä on pyörinyt vain yksi PS3-peli, mutta nyt VG247 uutisoi NCsoft Europen Véronique Lallierin vahvistaneen, että senkin kehitys on sittemmin lopetettu.

– Tällä hetkellä meillä ei ole mitään tekeillä. Projekti jota työstimme oli itse asiassa ns. casual-peli, emmekä ikävä kyllä jatkaneet sitä, selvitti Lallier.
Oliver
Uutinen

Disney-tuottaja lipsautti uuden Tron-pelin julkisuuteen?

The Latino Review -sivuston mukaan Disney-tuottaja Steven Lisberger on vahvistanut, että ensi vuoden jouluksi kaavaillusta Tron Legacy -elokuvasta on tekeillä myös videopeli.

Tron Legacy on jatkoa vuoden 1982 scifi-klassikolle, jossa Jeff Bridgesin esittämä peliohjelmoija digitoituu työnantajansa tietokonejärjestelmän sisäiseen maailmaan, jossa käydään muun muassa mieleenpainuvia kisoja valopyörillä.
Oliver
Uutinen

PSP:n ladattavia pikkupelejä myös levylle ja muille alustoille?

Develop-sivuston haastattelussa Sonyn suhdetoimintaa pelinkehittäjiin hoitava Zeno Colaco kertoi, että suosituimmat PSP:n latauspalveluun suunnitellut Minis-pelit saatetaan nähdä myöhemmin kokoelmina UMD-levyillä sekä ehkä myös muillakin alustoilla.

Minis-aloitteella Sony houkuttelee muun muassa mobiili- ja flash-pelejä kehittäviä pikkustudioita alustalleen. Pelien koko on rajoitettu alle sataan megatavuun ja hintaa on korkeintaan muutama euro.
Oliver
Uutinen

Trophyt PS3:n Lemmingsiin

Jo PlayStation 3:n julkaisusta lähtien Storessa tarjolla ollut Lemmings-klassikko on TheSixthAxis-sivuston mukaan saanut perjantaina päivityksen, joka lisäsi peliin Trophy-palkinnot sekä verkkotilastot. Trophyista kahdeksan on pronssisia, kolme hopeisia ja yksi kultainen.

Lemmings on ladattavissa Storesta ilmaisena Starter Pack -kokeiluversiona, jonka voi halutessaan päivittää täysmittaiseksi peliksi 4,95 eurolla.
Oliver
Julkaisu

Pro Evolution Soccer 2010

PES 2010 marks the greatest advance for the series to date, with the PLAYSTATION®3, Xbox 360 and PC-DVD versions benefiting from 360 degree control, while also feature the most detailed visuals and most realistic animation to date, and all new Master League elements. The Tokyo-based development team has worked closely with the PES fan base to implement the most requested advances, and as a result PES 2010 is set to be the ultimate football fans’ game.

Konami has also worked to add a number of new licences to the game, at both International and Club levels.

Jyri Jokinen