Vanquish
Vanquish on japanilainen näkemys adhd-putkiräiskinnästä. Jollei hälytyskellot vielä soi, saatat löytää paketista jopa tämän konsolisukupolven omalaatuisimman ja parhaan räiskintäjulkaisun.
Mitähän pillereitä siellä oikein syödään?
PS3:n Storeen kevyt päivitys
PlayStation 3 päivittyy versioon 4.10
Tässä päivityksessä PlayStation Network -käyttäjätilit nimetään uudelleen Sony Entertainment Network -käyttäjätileiksi. Kyse on siis vain tilin uudelleen nimeämisestä ja itse PlayStation Network jatkaa edelleen toimintaansa vanhaan malliin. Myös tunnukset ja salasanat säilyvät ennallaan.
Tilinimeämisen lisäksi PS3:n nettiselaimen kerrotaan olevan nyt nopeampi ja tukevan sivuja paremmin. Mahdollista on nyt myös asettaa konsoli hakemaan automaattisesti oikea kellonaika, kun sillä kirjaudutaan verkkoon.
Voima valtaa Kinectin huhtikuussa
Kinect Star Wars pitää sisällään viisi pelitilaa, joissa harrastetaan kaksintaisteluita valomiekoilla, kahinoidaan avaruusaluksilla, kilpaillaan kiitureilla, riehutaan rancor-otuksella sekä käytetään jedivoimia vihollisten kukistamiseksi.
David Jaffe uudella studiolla uusiin haasteisiin
Syyksi päätökseen Kalifornian San Diegossa asuva Jaffe kertoi, että peleistä alkoi tulla liian suuria, jotta niiden kehittämisen ohjaaminen onnistuisi 500 kilometrin päästä ja hän kertoi kaipaavansa päivittäistä työskentelyä suoraan tiimin parissa.
KonsoliFIN Podcastissa juttua Vitasta
KonsoliFIN Podcast 046: Vitan tiukka setti
NHL 12 -liiga kaikille nuorisotaloille
Nuorisotalot voivat ilmoittautua mukaan 6. - 24. helmikuuta osoitteessa pelitalo.nettiareena.fi/toiminta/nhl12-liiga/ilmoittautuminen. Talolta on löydyttävä PS3-konsoli, NHL 12 -peli sekä neljä ohjainta.
Final Fantasy XIII-2 brittilistan kärkeen
FIGMAn virallinen Vuoden Peli -äänestys
Gaala-illan aikana palkitaan parhaat pelit 12 eri kategoriassa ja Vuoden Peli tutuilla Aapeli-palkinnoilla. Vuoden Peli valitaan kaikkien ehdokkaiden joukosta yleisöäänestyksellä. Äänestyssivu on avattu FIGMA ry:n omalla sivustolla osoitteessa www.figma.fi. Äänestys päättyy 15. helmikuuta kello 24:00.
PlayStation Network -tileistä Sony Entertainment Network -tilejä
Käyttäjiltä muutos ei vaadi lisätoimia ja tunnukset sekä salasanat säilyvät ennallaan.
Muutoksen avulla Sonylla on tarkoitus yhtenäistää digitaalisten tuotteidensa ja palveluidensa tarjontaa ja tuoda ne saataville useimmille verkkoon kytkettäville laitteille.
KonsoliFIN viikkokatsaus 5/2012
Arvostelut:
Go Vacation (Wii) - Zanis Dust lomaili minipelien kansoittamalla saarella.
3DS:n SpotPass-verkko laajeni Euroopassa
YLE Teemalla lauantaina peli-ilta
Kello 21.00 saa ensi-iltansa Pelinrakentajat, joka kertoo suomalaisen pelinkehityksen historiaa aina C64-demoscenestä Max Paynen kautta Angry Birdsiin. Haastateltavana on melkoisen kattava kaarti kotimaisia pelintekijöitä ja muita alan vaikuttajia.
Twisted Metalin euroversio leikkuriin
Sonyn tulos tukevasti pakkasella
Samalla Sony laski tulosennustettaan koko tilivuodelle 90 miljardin jenin tappioista 220 miljardin jenin eli noin 2,2 miljardin euron tappioihin. Myös PS3:n myyntiennustetta laskettiin 15 miljoonasta kappaleesta 14 miljoonaan, johon päästäkseen Sonyn on myytävä tammi-maaliskuussa vielä kaksi miljoonaa konsolia, mikä onnistui ainakin viime vuonna.
Suomen suosituimmat pelit viikoilla 3-4/2012
The Last Storyn hahmot esittäytyvät uudessa trailerissa
Nintendon latauspalveluissa enkeleitä ja liikkuvaa kuvaa
3DS:n 3D Classics -sarja täydentyy NES-konsolille julkaistulla Kid Icarus -seikkailulla. Kyseistä klassikkoa on päivitetty hieman, sillä Pit-enkelin ensimmäinen julkinen esiintyminen on kuorrutettu astetta kolmiulotteisemmalla grafiikalla. Peli oli osalle pelaajista aiemmin ilmaiseksi ladattavissa, mutta nyt julkaisunsa saava tuotos keventää pelaajien kukkaroa kuuden euron verran.
PlayStation Networkissa jälleen huoltotöitä
Huoltotyöt vaikuttavat Storeen, käyttäjätilien ylläpitopalveluihin ja Home on kokonaan pois käytöstä. Verkkopelaamisen pitäisi tuttuun tapaan toimia katkotta. Huollon aikana verkkoon kirjautuminen ei aina välttämättä onnistu, mutta ainakin viimeaikaisissa huolloissa se on useimmiten toiminut ongelmitta.
3DS:n Kid Icarukseen intensiivistä pelattavaa
Demoja ja betoja PS3:n Storeen
Pelaaja: Microsoft esittelee pelejään kuun lopulla
Lehdessä mainitaan San Franciscossa järjestettävän tapahtuman nimeksi Spring Showcase. Helmikuussa 2010 jaettiin vastaavanlaisessa tilaisuudessa ensimmäisiä yksityiskohtia Halo: Reachista. Tällä kertaa tietoja odotetaan Halo 4:stä.
Super Mario 3D Land
Jälleen kerran Bowser onnistuu kaappaamaan prinsessan, ja putkimiehen tehtävänä on pelastaa hänet erilaisten maailmojen läpi lokkien.
Peliä voisi kuvailla 2D- sekä 3D-Marion risteytyksi, kentät ovat kolmiuloitteissia tuoreimpien Mario-pelejen tapaan, mutta suunta johon kuuluu mennä on melko selkeä sillä radat ovat suurimmilta osin melko kapeita ja kameran liikerata on ennalta määritelty.
Marion uusin osa ei tuo mukanaan juurikaan uutta, mutta osaa taidokkaasti lainata asioita vanhemmista osista.
Kaz Hirai nousee Sonyn johtoon
Uncharted: Drake's Fortune
Uncharted sarjan ensimmäinen osa, Drake's Fortune, on mukavan kirjava seikkailupeli. Pelistä tekee monipuolisen sen tulitaistelut, hyvin sijoitetut tasohyppelyosuudet, pieni määrä ongelmanratkontaa ja erilaiset löydettävät esineet.
Mortal Kombat -studio pohtii uusia kuvioita
KonsoliFIN Podcastissa kurkistetaan foorumille
KonsoliFIN Podcast 045: Vox Telakka, Vox Dei
Rock Band -kehittäjältä uusi ladattava peli
Harmonix vahvistaa tiedotteessaan, että studio työskentelee useammankin pelin parissa ja niistä kuullaan jossain vaiheessa lisää.
Yakuza 3
Yakuza -pelisarjaa on tituleerattu Japanin Grand Theft Autoksi. Yhteistä näillä peleillä ei kuitenkaan ole juuri ollenkaan, ainoastaan miljöö jossa molemmissa hiippaillaan rikollisjärjestöjen parissa, enemmän tai vähemmän. Yakuza 3 on enemmänkin japsiropea kuin toimintaa - satunnaiset taistelut, lisätehtävät, minipelit sekä muu puuhastelu viittaa enemmän JRPG:hen kuin hiekkalaatikkotoimintaan. Kaiken lisäksi pelissä ontunnepitoinen tarina joka vie pelaajan mennessään.
FIFA 12 jatkaa brittilistan valtiaana
Modern Warfare 3 nousi toiseksi pudottaen The Elder Scrolls V: Skyrimin kolmanneksi. Kaivattua uutta verta listalle toi kuudentena debytoinut 3DS:n Resident Evil: Revelations.
Pelilista kaikki versiot yhteenlaskettuna viikko 4:
KonsoliFIN viikkokatsaus 4/2012
Artikkelit:
Testissä Sony Wireless Stereo Headset - TeRm0z kuulosteli Sonyn virallista headsettiä.
Dragon Age II
Peli alkaa, kun pelaajan ohjastama Hawke juoksee pakoon perheensä kanssa manan mailta nousseita otuksia, jotka ovat tuhonneet heidän kotikylänsä. Pienien mutkien jälkeen Hawke pääty Kirkwallin kaupunkiin, jossa pitkäaikainen kiista maagien ja temppeliritareiden välillä aiheuttaa hämminkiä. Tästä alkaa seikkailu, jonka pääosassa ei ole tuhansia vuosia sitten ennustettu maailmojen pelastaja vaan pakolainen, joka oman nokkeluutensa ja ystävien avulla selvittää Kirkwallin sisäisiä kiistoja, samalla nousten arvoasteikolla ylöspäin.