Lähitulevaisuuden sotilas brittilistan kärkeen
KonsoliFIN viikkokatsaus 21/2012
Arvostelut:
Bloodforge (XBLA) - Asmoderanin pelattavana paska God of War -klooni.
Fez (XBLA)
Kunnon tutkimusmatkailupeli, jossa ei edetä lineaarisessa putkessa valmiiksi purkitettujen välinäytösten säestämänä, vaan saa tutkia maailmaa rauhassa omassa tahdissa ja järjestyksessä. Nimenomaan rauhassa, sillä hirviöt eivät häiritse tutkimusmatkailua. Visuaalinen tyyli on oikein mainio.
Monkey Island -mieheltä ladattavaa ensi vuonna
The Cavessa kootaan seikkailijaryhmä tutkimaan maanalaisen huvipuistoa sekä hämäriä, kivisiä onkaloita. Gilbert kertoo konseptin poukkoilleen päänsä sisällä jo useita vuosia, kunnes pienet äänet kertoivat, että on aika tehdä aiheesta peli.
Shadow of the Colossus valkokankaalle
Alle kolmekyppinen Trank nousi leffapiirien tietoisuuteen alkuvuodesta ilmestyneellä Chronicle-scifistelyllä, josta syntyi pikkuhitti vain 13 miljoonalla dollarilla. Trankin kerrotaan olevan Colossus-fani ja hän itse haki paikkaa projektin ohjaajaksi.
Dark Souls
Avoimenmaailman RPG, joka tarjosi päräyttävän kokemusken. Vaikeusastetta löytyy, mikä opettaa pelimekaniikat ja taktiikat millä rivi-vastukset ja isommat pomot kaatuvat. Taktinen taistelu on pelin suola ja aseita vaihtamlla erikoisiskut ja perusiskut muuttuvat.
Aseet ja armorit muokkaamalla hahmosta saa omanlaisena eli ketterän tai kestävän, statsit kohdentamalla pääsee käsiksi pelin kovimpiin aseisiin, armoreihin ja taikoihin.
Metal Slug 3 ja ilmaista lisäsisältöä Nintendon latauspalveluissa
PlayStation Network pois käytöstä torstai-iltana
Tavalliseen tapaan PlayStation Store sekä käyttäjätilien ylläpitopalvelut ja rekisteröinti ovat pois käytöstä. Verkkopelaaminen saattaa onnistua, mikäli verkkoon on kirjauduttu ennen katkoksen alkamista.
Trophy-metsästystä voi jatkaa normaalisti, mutta muutokset päivittyvät verkkoon vasta kun palvelu on taas käytössä.
Capcom juhlistaa 25-vuotista Street Fighteriä
Batman, Ridge Racer ja Sorcery PlayStation Storeen
Rhythm Thief & the Emperor’s Treasure
Hilpeä musiikkiseikkailu. Pakko verrata Elite Beat Agentsiin. Rytmivarkaassa on mielestäni paremmin hoidettu vaikeustaso kuin EBA:ssa. EBA:ssa kaikki kentät olivat helppoja, paitsi viimeinen, joka oli supervaikea. Tässä vaikeustaso kasvaa tasaisemmin ja välillä tulee helpompia kenttiä. Lisäksi kontrollit ovat monipuolisemmat Rytmivarkaassa, kuin EBA:ssa. Kallistuksen tunnistusta on moitittu epätarkaksi, mutta mielestäni se tuo toivottua vaihtelua peliin.
Suomen suosituimmat pelit viikoilla 19-20/2012
Kärkikymmenikön kolmas uutuus oli kahdeksanneksi yltänyt PC-toimintaroolipeli TERA.
FIGMA-LISTA VIIKKO 19 - 20 / 2012
KonsoliFIN Podcast 061: Mitäs on poijaat lukeneet
Halo-kehittäjien tuleva peliprojekti paljastui
Yhteistyön salat paljastuivat Call of Duty -oikeudenkäynnin yhteydessä esille tulleista asiakirjoista, joissa kerrotaan yksityiskohtaisemmin Destinyn suunnitellusta julkaisuaikataulusta.
Alien-jahti lykkääntyy ensi vuoteen, Wii U -versio kehujen kohteena
Nimikkeen tarina seuraa avaruusjääkäri Christopher Winteriä hänen ottaessaan osaa U.S.S. Sulaco -avaruusalukselle sijoittuvaa tutkimusoperaatioon. Esimakua tehtävän muodosta voi katsoa tämän trailerin kautta.
007 Legendsin trailerissa vilahtaa vanha tuttu Bond-pahis
Max Paynella ja Diablolla tiukka vääntö brittilistalla
Max Payne 3 oli sarjan ensimmäinen suoraan kärkeen noussut peli, myyden julkaisuviikollaan lähes kymmenkertaisesti Max Payne 2:een verrattuna. Peleistä 58 prosenttia meni Xbox 360:lle ja 42 prosenttia PlayStation 3:lle.
KonsoliFIN viikkokatsaus 20/2012
Arvostelut:
Max Payne 2: The Fall of Max Payne
Kotimainen Remedy Entertainment osui niinsanotusti napakymppiin 2000-luvun alun toimintapelillään, joka kulkee nimellä Max Payne. Pitkä odotus palkittiin ja PC-pelien kirjo sai joukkoonsa yhden klassikon lisää. Pelin menestys poiki niin tekijöille kuin julkaisijoillekin taskun täydeltä kahisevaa, joten luonnollinen askel eteenpäin oli lähteä työstämään jatko-osaa. Vuonna 2003 julkaistiinkin Max Payne 2: The Fall of Max Payne, eikä sarjan toisenkaan osan kohdalla ammuttu huti vaan pikemminkin päinvastoin.
Verkkoon vuotanut kuva esittelee Wii U:n ohjaimen uudet analogitatit
Twitterin kautta jaetussa kuvassa on esillä Wii U:n kosketusnäytöllinen ohjain, jonka ohjainsauvat eivät enää muistuta 3DS-käsikonsolin litteitä levyjä. Vuodetussa valokuvassa laitteen ohjaustikut näyttävät täysverisiltä analogitateilta.
CoD-pomojen potkuista miljardilasku Activisionille?
Nintendon patenttihakemukset valottavat yhtiön kekseliäitä peli-ideoita
Japanilaisyhtiön jättämä patenttihakemus esittää Wii Remoten ja Wii U:n ohjaimesta löytyvän näytön vuorovaikutusta keskenään. Esimerkkihahmotelmassa televisioruudulla näkyvät hahmot kohtaavat vihollisuhan, jolta pakoon pääsemiseksi hahmoja siirretään turvaan Wii U:n ohjaimen näytölle. Hahmojen siirtäminen ruudulta toiselle hoidetaan raahaamalla pelihahmo jo Wiillä käytetyn Wii Remote -ohjaimen avustuksella.
Raymanin demo ja Kirbyn eläinkaverit Nintendon latauspalveluissa
Kirby's Dream Land 2 on 3DS:n Virtual Consolen tämänkertainen uutuus. Dream Land -maailman sateenkaarisillat ovat kadonneet ja tilanteen palauttaminen normaaliksi jää Kirbyn sekä hänen eläinapuriensa hoidettavaksi. Peli julkaistiin alun perin vuonna 1995 Game Boylle.
PixelJunk 4am PlayStation Storeen
Trine 2
Tuli pelattuna tämä kaksinpelinä läpi. Yleensä en kommentoi pelien grafiikoista, mutta tässä pelissä on varmaan parhaat grafiikat koskaan. Pelin kotisivuilla jaettava konseptitaide meni tietokoneen taustakuvaksi. Kaksinpelissä oli sellainen olo että mennäänköhän tässä huijaamalla eteenpäin kun monesta kohtaa tuli mentyä eteenpäin laatikkotempulla, eli velho tekee laatikon ja kuljettaa toisen pelaajan laatikon päällä kuilun toiselle puolelle. Sitten pomotappeluissa pomon saamat damaget säilyvät vaikka kaikki pelaajat olisivat kuolleet.
Mario Kartin korjaussarja sanoo hyvästit oikoreiteille
MotorStorm RC
Pelin syvin olemus löytyy taistelusta kaverilistan aikoja vastaan. Sieltä löytyy syy miksi yrittää hioa aikoja paremmaksi ja paremmaksi. Sosiaalinen näkökulma siis vahvasti huomioitu, vaikka varsinaista reaaliaikaista verkkopeliä ei tästä löydykkään.
Lisäksi vielä syytä mainita samalla hinnalla saa pelin kahdelle eri alustalle, PS3 ja PSVItalle ilman eri maksua. Kaverit saa skabaamaan ajoista keskenään, vaikka kaikilta ei käsikonsolia löytyisikään. Peli on vielä täysin lokalisoitu suomeksi.
KonsoliFIN Podcast 060: Äiti hirvimetsällä
Lara Croftin kasvojenkohotus ensi vuoteen
Crystal Dynamics -studion johtaja Darrell Gallagher kertoi, että lisäaika käytetään tuttun tapaan pelin hiomiseen. Tarkoituksena on, että sarjan uudelleen käynnistävä, Laran alkuvaiheista kertova moderni peli yllättäisi pelaajat ja olisi tekijöille heidän uransa paras teos, josta he voisivat olla ylpeitä.
Sniper Elite V2:n tähtäin pysyi vakaana brittilistalla
KonsoliFIN viikkokatsaus 19/2012
Arvostelut:
Datura (PSN) - Liiketunnistuva trippailu vetosi -WaLuigiin-.