Uutinen
PS3:n Storeen kevyt sporttipäivitys
PlayStation Storen PS3-demot ovat tällä viikolla urheiluhenkisiä, sillä testattavaksi löytyy PES 2013:n ensimmäinen demo, Move Fitness sekä Foosball 2012.
Foosball 2012:n täysversion voi ladata 6,95 eurolla myös Vitalle, jolloin PS3-version saa kaupanpäälle.
Foosball 2012:n täysversion voi ladata 6,95 eurolla myös Vitalle, jolloin PS3-version saa kaupanpäälle.
Uutinen
Sonicin seuraava seikkailu huhujen kohteena
Sinisen vauhtisiilin ja kumppanien tähdittämille Sonic Adventure -peleille huhuillaan jatkoa. Pelisarjan kolmannen osan nimeä kantavia verkko-osoitteita on nimittäin varattu useita ja edelliseen seikkailuun musiikkia työstänyt artisti kertoo suunnitelmista työstää uutta Sonic-materiaalia.
Uutinen
Vita-konsolien latausliitännät ylikuumenevat?
Japanilaislehti Yomiuri raportoi, että paikallinen Turvatekniikan keskusta vastaava virasto tutkii tapauksia, joissa PlayStation Vita konsolit ovat ylikuumentuneet ladatessa.
Sonyn mukaan tapauksia on kirjattu kaikkiaan 31, joista 23 Japanissa ja loput Yhdysvalloissa, Iso-Britanniassa ja Australiassa. Yhtiö on toimittanut virastolle tarkemmat tiedot useasta esimerkkitapauksesta ja kaikille on yhteistä Vitan latausliitännän ylikuumeneminen.
Sonyn mukaan tapauksia on kirjattu kaikkiaan 31, joista 23 Japanissa ja loput Yhdysvalloissa, Iso-Britanniassa ja Australiassa. Yhtiö on toimittanut virastolle tarkemmat tiedot useasta esimerkkitapauksesta ja kaikille on yhteistä Vitan latausliitännän ylikuumeneminen.
Uutinen
Sony-mätkinnän vertaaminen Smash Bros. -peleihin on kohteliaisuus
Sonyn konsoleilla tavattuja hahmoja yhteen ja samaan tappelupeliin ymppäävä PlayStation All-Stars Battle Royale kerää paljon vertailua Nintendon vastaavanlaiseen Super Smash Bros. -pelisarjaan. Tämä ei kuitenkaan ole pelin tuottajana häärivän Gavin Russellin mielestä lainkaan huono asia, vaan lähinnä kohteliaisuus.
Uutinen
Conan arvosteli Minecraftin: Arvosanaksi 26 C
Suomalaisille tuttu talk show -juontaja Conan O'Brien on ottanut hampaisiinsa Minecraft-pelin Xbox 360 -version. Suosittu nimike päätyi tutkailtavaksi Conan-keskusteluohjelman uusimmassa Clueless Gamer -osiossa, jossa peleistä astetta vähemmän tietävä punapää ottaa tuntumaa pelimaailman eri teoksiin.
Uutinen
Xbox Liven tarjoukset viikolle 30
Kultajäsenet pääsevät taas nauttimaan Deal of the Week-tarjouksista. Assassins Creed Brotherhood: The Da Vinci Disappearance DLC on ladattavissa tämän viikon ajan 400 Microsoft-pisteellä (normaalisti 800 pistettä). Hieman toisenlaista huitomista tarjoilee Kinect Sports: Toinen Kausi, johon on ladattavissa kaksi haastepakettia 200 pisteellä (normaalisti 400 pistettä).
Uutinen
KonsoliFIN Podcastissa mätetään turpaan
KonsoliFIN Podcast palaa miehisille urilleen uusimmassa jaksossaan. Tiukkaa asiaa mätkintäpeleistä sisältävän kolmetuntisen pääsee lataamaan iTunesista, RSS-syötteestä, podcast-alasivulta tai suoraan mediaserveriltä.
Uutinen
Pelialan pamppu odottaa Nintendon siirtyvän syrjään konsolimarkkinoilta
Pitkän linjan videopelimies William "Bing" Gordon povaa loppua Nintendon konsoleille. Hän ei kuitenkaan hahmottele loppua aivan lähiaikoina, sillä hän pitää jo pelkästään Shigeru Miyamoton kehittelemiä pelejä tarpeeksi hyvinä perusteina japanilaisjätin konsoleille.
Podcast
KonsoliFIN Podcast 070: Rautanyrkki up in the *** of Timo
KonsoliFIN Podcast käy tutustumassa Suomen taistelupeliskeneen vierailemalla Helsingissä järjestetyssä Rautanyrkki-tapahtumassa. Mukana on haastattelut niin tapahtuman järjestäjiltä kuin todellisilta superpukareiltakin. Ammattilaisten suusta kuullaan totuus rämppäystekniikan toimivuudesta.
Jaksoa isännöi poikkeuksellisesti maagiset. Langoilla menoa säestävät erikoisjaksojen erikoismies Cubase, turha jannu Paavi sekä mestarisäveltäjä TUHOMURSU.
Taisteluhenkeä vaativan viikon aiheen ohella ohjelmaan kuuluvat perinteiset peli- ja uutisosiot.