Lukijan arvostelu

Tomb Raider

Pitkään jatkunut Tomb Raider -sarja on päässyt pelaajien mielestä jo väljähtymään. Sarjan uusin tulokas aloittaa kaiken puhtaalta pöydältä. Pelin päähenkilö Lara Croftia ollaan pidetty pelimaailman seksisymbolina, pelaajien märkänä unena ja itsevarmana Toimintatähtenä. Nyt kuitenkin rebootin myötä palataan Laran ensimmäiseen seikkailuun. Aikaan jolloin neiti oli vielä nuori ja viaton.

Jirza
Uutinen

Deus Ex: Human Revolution Wii U:lle (päivitetty)

Päivitetty: Eidos Montreal on vahvistanut Deus Ex: Human Revolution Director's Cut -pelin olevan tekeillä. Pelin kehittäjät Jean-Francois Dugas ja Emile Pedneault vakuuttelivat Wii U -version olevan vieläpä "pelin ultimaattinen versio". Peli on räätälöity alusta lähtien uusiksi Wii U silmälläpitäen ja sisältää uusien kontrollien lisäksi selkeitä parannuksia visuaalisella puolella. Myös suurehkoa närkästystä herättäneet pomotaistelut on pistetty alusta lähtien uusiksi.
Jaakko Herranen
Uutinen

Muhkean muikea alennuskimara Nintendon latauspalveluissa

30-senttistä nyrkkeilyä, tukuttain alennuksia, monstereita ja harmonisia ritareita. Tätä kaikkea sekä hieman muutakin pitää sisällään Nintendon latauspalvelujen sääennuste tälle torstaille.

Punch Out!! Featuring Mr. Dream - Wii U:n Virtual Consolen lanseeraus tutuilla julkaisuilla jatkuu. Epäilyttävän halvalla myytävä NES-klassikko saapuu Eurooppalaisten pelaajien ulottuville 60-hertsisenä versiona, jollaisena se on alun perin tarkoitettukin pelattavan.
Petri Kataja
Uutinen

Resident Evil Revelations tuo kotikonsolimuodossaan uusia vihollisia ja Miiverse-tuen

3DS:ltä kotikonsoleille suuntaava Resident Evil Revelations tuo tullessaan muutamat uudet ominaisuudet, joihin kuuluvat muun muassa uusi viholliskaksikko sekä Miiverse-ominaisuudet nimikkeen Wii U -versiolle.

Pelaajan vihollislaumoja vastaan asettava Raid Mode saa omakseen uuden uuden hahmon, 3DS-versiossa ensiesiintymisensä tehneen Rachelin. Myös vastapuoli saa vahvistusta kahden uutukaisvihollisen muodossa.
Petri Kataja
Podcast

KonsoliFIN Podcast 104: Vähän päälle 50 miljoonaa

Jos viime viikolla ääneen päästettiin vastikään pelin julkaissut ensikertalainen, niin tällä kertaa vieraana onkin pitemmän linjan tekijä. Hill Climb Racingin tehnyt Toni Fingerroos kertoo, miten pelibisneksessä menestytään ja mitä Fingersoft meinaa seuraavaksi tehdä. MOPP-osuudessa Paavi kertoo tuoreesta Gears of Warista ja Maagiset on pelaillut Tomb Raideria. Jyrin PSplus-sadosta päätyi lyhyeen esittelyyn hupsu pikku taktiikkanaksuttelu Mushroom Wars.

Uutinen

EA:n toimitusjohtaja John Riccitiello luopuu tehtävästään

John Riccitiello lopettaa työnsä toimitusjohtajana pelijulkaisija Electronic Artsilla. Samalla Riccitiello jättää myös paikkansa yhtiön hallituksessa. Ero tulee Electronic Artsin mukaan voimaan maaliskuun 30. päivä.

Riccitiellon rooliin siirtyy väliaikaisesti EA:n hallituksen puheenjohtaja Larry Probst. Probst toimi EA:n toimitusjohtajana vuosina 1991-2007, kunnes luovutti paikan nyt eronnelle Riccitiellolle. Probst vastaa uuden toimitusjohtajan etsinnästä.
RauskuS
Uutinen

Lara piti pintansa brittilistalla

Kovasta vastuksesta huolimatta Tomb Raider jaksoi pitää ykköspaikkansa Chart-Trackin kokoalammal brittilistalla toista viikkoa peräkkäin.

God of War: Ascension sai tyytyä toiseen sijaan ja pelin myyntikin jäi puoleen God of War III:n ensimmäisestä viikosta vuonna 2010. Starcraft II: Heart of the Swarm yli suoraan kolmanneksi ja Sniper: Ghost Warrior 2 neljänneksi.
Oliver
Uutinen

KonsoliFIN viikkokatsaus 11/2013

Uusissa arvosteluissa tuttu ponnari palaa uudessa kuosissa. Artikkelipuolen hiljaiselo katkeaa kirja-arvioon ja podcastissa tehdään mobiilipelejä.


Arvostelut:

Tomb Raider (PS3) - TeRm0z koki nuoren Laran kärsimykset.

hforad
Uutinen

Arvostelussa uunituore Tomb Raider

Nuoren Lara Croftin ensimmäiseen seikkailuun sukeltava Tomb Raider oli KonsoliFIN Podcastin maaliskuun julkaisu. Mikäli äijätrion ja danielan keskustelut eivät saaneet vielä mittaa täyttymään, nyt pelistä on julkaistu myös KonsoliFINin arvostelu - eikä vain yhtä, vaan kaksi.
Markus Mesiä
Uutinen

Donkey Kong Country valtaa europelaajien taskut toukokuussa

Wiillä kehuja kerännyt Donkey Kong Country Returns -tasoloikka saapuu 3DS-käsikonsolille toukokuun loppupuolella, kerrotaan Nintendolta Twitterin välityksellä.

Helmikuisessa Nintendo Direct -presentaatiossa paljastettu taskukäännös Wii-tasoloikasta ei ole pelin alkuperäisen kehittäjän käsialaa. Retro Studiosin sijaan 3DS-versiota nimittäin työstää Pilotwings Resortin ja Excite Truckin takaa löytyvä Monster Games.
Petri Kataja
Uutinen

Suomen suosituimmat pelit viikolla 10

Tomb Raider saavutti odotetusti Suomen virallisen FIGMA-pelilistan kärkipaikan heti ensimmäisellä viikollaan.

PC:n SimCity ylsi suoraan toiseksi ja kolmanneksi pyrähti kuuden viikon poissaolon jälkeen Angry Birds Trilogy. Neljäntenä nähtiin PC-ikihitti The Sims 3:n uusin laajennus Yliopistoelämää.

FIGMA-LISTA VIIKKO 10 / 2013
Oliver
Uutinen

Batmanin ja Teräsmiehen tähdittämä mätkintä uusissa videoissa

DC-sarjakuvasankarien ja -pahisten tähdittämän Injustice: Gods Among Us -mätkinnän hahmokaarti on jälleen lisääntynyt. Tänään julkaistu traileri paljastaa Raven-supersankarittaren ottavan osaa turpakarkeloihin, kun taas eilen näytettiin ensimmäistä kertaa Teräsmiehen kohtaloksikin koitunut Doomsday jakamassa vahinkoa videomuodossa.

Doomsday, joka on tullut tutuksi suomalaissarjakuvissa nimellä Tuomiopäivä, ottaa oheisessa videossa yhteen Captain Marvelin kanssa.
Petri Kataja
Uutinen

Bioshock Infinite sai uuden trailerin

2K Games pyrkii helpottamaan pelaajien odotusta julkaisemalla uuden trailerin Bioshock Infinitestä.

”False Shepherd” -nimeä kantava traileri esittelee muun muassa pelin uusia aseita ja plasmid-kykyjä. Mukana kuvioissa on myös mystinen nuori nainen Elizabeth. Vaikka Bioshock Infinite siirtyykin aiempien pelien maisemista meren pohjalta Columbian leijuvaan kaupunkiin, vaikuttavat pelilliset elementit kulkevan suhteellisen tuttuja polkuja.
Jaakko Herranen
Uutinen

Tarkka-ampujien eliitit palaavat

505 Games on vahvistanut Sniper Elite -sarjansa saavan jatkoa ensi vuoden puolella.

Edellisen osan hieman ristiriitaisista arvioista huolimatta kehittäjä Rebellion ja julkaisija 505 Studios aikovat panostaa Sniper Elite 3:n kehitykseen. Rebellion lupailee siirtävänsä tarkka-ampujat vapaampiin maisemiin hieman sandbox-tyyliin. Kehittäjä aikoo panostaa myös tunnelmallisen toisen maailmansodan aikaisen ympäristön luomiseen. Mukana menossa on myös kuolinosumat röntgen-tyyliin näyttävä kamera.
Jaakko Herranen
Uutinen

Halpalentoja ja demoja kaupan Nintendon latauspalveluissa

Demoja, halpalentoja ja Naruto. Niistä on Nintendon latauspalvelujen tämänkertainen tarjonta tehty.

Chasing Aurora - Jo aiemmin julkaistu Wii U -lentelypeli saa tällä viikolla hinnanalennuksen ja demon. Äskettäin päivitetty peli on kuusi euroa halvempi vain viikon ajan, mutta kokeiluversio on tullut jäädäkseen. Lennokas videonpätkä tuotoksesta on tämän linkin takana.
Petri Kataja
Uutinen

Katsaus Halo 4:n uusiin karttoihin

343 Studios jatkaa Halo 4:n tukemista uuden karttapaketin voimin.

Joulukuussa julkaistu Crimson Map Pack ja helmikuussa julkaistu Majestic Map Pack saavat jatkoa, kun tarjolle ilmestyy kolmas karttapaketti, Castle Map Pack.

Castle Map Packin myötä Halo 4:n moninpeli saa kolme uutta karttaa: Daybreak, Outcast sekä Perdition. Uudet kartat saavat edellisten tapaan oman pelilistansa moninpeliin, mutta ilmestyvät valikoidusti myös muihin pelimuotoihin.
Jaakko Herranen
Uutinen

Sony reagoi God of Warin trophy-kohuun

God of War: Ascension ehti jo ennen julkaisuaan nostattaa kohun, kun pelin trophyjen nimet tulivat julki. Pelin muutamassa arvostelussa, esimerkkinä Adam Sesslerin arvostelu, "Bros Before Hos"-nimistä trophya moitittiin muun muassa naisvihaa lietsovaksi.


Teemu Hakola
Podcast

KonsoliFIN Podcast 103: Ehkä sketsein juttu ikinä

Moni peliharrastaja miettii, että oman pelin tekeminen voisi olla kiva juttu, mutta mitä täytyy tehdä, että pääsee suunnitteluvaiheesta eteenpäin? Vastausta tähän kysymykseen on pyydetty esittämään ensimmäisen pelinsä, Megamassiven, vastikään julkaissut Vesa. Pelatuissa peleissäkin sivutaan pikaisesti mobiilipuolta ja Maagin uutta konsolia. Uutisissa taas hämmästellään sitä intoa, jolla EA onnistuu törttöilemään mikromaksujen, always-on-DRM:n ja Sim Cityn julkaisun kanssa.
Uutinen

Tarkastelussa Hyrule Historia - 25 vuotta The Legend of Zeldaa kirjan muodossa

The Legend of Zelda -pelisarjan 25-vuotispäiviä vietettiin toissavuonna. Merkkivuotta juhlistettiin muun muassa pelijulkaisuin sekä konsertein, minkä lisäksi Zeldan ja Linkin tähänastiset seikkailut kääräistiin kirjamuotoon. Nyt Hyrule Historia -nimellä kulkeva opus on viimein saatu englanninkielelle ja sitä myöten myös KonsoliFINin yhden miehen kirjapiirin tutkittavaksi.
Petri Kataja
Uutinen

Lara loikkasi brittilistan kärkeen

Kymmenes Tomb Raider nousi vaivatta Chart-Trackin kokoaman brittilistan kärkeen ja oli samalla vuoden tähän asti suurin julkaisu saarivaltiossa.

Peli myi ensimmäisellä viikollaan yli kaksinkertaisesti sen, mitä aikaisemmin valtikkaa pitänyt Aliens: Colonial Marines viikolla seitsemän. Uusin Tomb Raider nousi myös vuoden 2006 Tomb Raider: Legendin ohi pelisarjan ensimmäisen viikon myydyimpänä pelinä.
Oliver
Uutinen

KonsoliFIN viikkokatsaus 10/2013

Tällä viikolla arvosteluissa heilutellaan miekkaa pitkin maita ja Keski-Maata. Podcastissa poraudutaan naispuolisiin pelihahmoihin uuden Tomb Raiderin julkaisun innoittamana.

hforad
Uutinen

Lehti: Legendaarinen Turrican tekee paluuta

Saksalainen Retro Gamer -lehti on paljastanut uusimmassa numerossaan mielenkiintoisia uutisia 90-luvulta tutun toimintarymistelyn ystäville. Aviisi nimittäin kertoo alkuperäistä Turrican-peliä koskevassa artikkelissaan, että pelisarja olisi tekemässä paluun Turrican Rebirth -nimisen tuotoksen voimin.
Petri Kataja
Uutinen

Arvostelussa Metal Gear Rising: Revengeance

Metal Gear Solideissa ihastuttaneen ja vihastuttaneen Raidenin sooloprojektia on jouduttu odottamaan pitkään. Muita sarjan pelejä huomattavasti suoraviivaisempi rymistely Metal Gear Rising julkistettiin alunperin jo vuonna 2009 Kojima Studiosin toimesta. Lopulta monien mutkien ja viivästysten jälkeen lusikkansa soppaan sekasi myös toimintapelispesialisti Platinum Games. Valmis tuotos saapuu vihdoin kauppojen hyllyille, mutta onko lopputulos siihen upotettujen miestyövuosien arvoinen?
Tero Lepistö
Uutinen

Suomen suosituimmat pelit viikolla 9

Talven jatkuessa kaukaloväkivalta kiehtoo edelleen, joten NHL 13 sai kasaan jo seitsemännen viikkonsa Suomen virallisen FIGMA-pelilistan ykkösenä.

Uutuuksien suhteen oli hiljaista, mutta peräpäähän lepatti 22 viikon poissaolon jälkeen LEGO Batman 2: DC Super Heroes.

FIGMA-LISTA VIIKKO 9 / 2013
Oliver