Uutinen

E3 2013: Mirror's Edgelle jatkoa

Mirror's Edge saa jatkoa, kertoi pelin kehittäjä DICE EA:n E3-pressikonferenssissa. Kyseessä on sarjan reboottaus, joka kertoo aivan uuden tarinan. Ensimmäisen trailerin perusteella pelaaja pääsee jälleen hyppimään talojen katoille ensimmäisestä Mirror's Edgestä tutun Faithin housuissa.

Uusi Mirror's Edge julkaistaan PlayStation 4:lle, Xbox Onelle sekä PC:lle. Julkaisupäivää ei vielä kerrottu, sillä peli on aikaisessa vaiheessa kehitystyön osalta.
Teemu Hakola
Uutinen

E3 2013: Xbox One sai hinnan ja julkaisuajan

Juuri päättyneessä lehdistötilaisuudessaan Microsoft paljasti odotetusti uuden Xbox One -konsolinsa hinnan sekä julkaisuajankohdan. Marc Whitten Microsoftilta kertoi tapahtuman yhteydessä myös Xbox Liven tulevista uudistuksista.

Xbox Liven oma valuutta, Microsoft-pisteet poistuvat käytöstä ja kauppaa tehdään Xbox One -konsolilla oikean rahan turvin. Live uudistuu myös siinä mielessä, että jatkossa talouteen ei tarvitse haalia useaa Gold-tiliä, sillä perheen muutkin jäsenet voivat pelata verkossa jaetun kultatilin avulla.
Jaakko Herranen
Uutinen

GRID 2 piti paalupaikan brittilistalla

GRID 2 onnistui pitämään paikkansa Chart-Trackin kokoaman brittilistan kärjessä, vaikka myynti putosikin puoleen ensimmäiseltä viikolta.

Uutuuksista kolmanneksi ylsi Remember Me -scifi-toimintaseikkailu ja uutuudeksi laskettiin myös neljännen sijan The Elder Scrolls V: Skyrim - Legendary Edition, joka sisältää kaikki peliin aikasemmin julkaistut lisäosat ja päivitykset.
Oliver
Uutinen

Segan E3-peliarsenaali julki

Sega on paljastanut E3-messuilla näytillä olevat pelinsä.

Pelattavissa ovat 3DS:lle sekä Wii U:lle yksinoikeudella saapuva Sonic Lost World, jonka alkupuolta IGN pääsi kokeilemaan jo ennakkoon. Videon perusteella sininen siilimme näyttää jatkavan positiivista ylävirettään Mario Galaxyn mieleen tuovissa maisemissa.
Jaakko Herranen
Uutinen

Scorpion haastaa Injusticen hahmokaartin (päivitetty)

Päivitys: Scorpion saapuu ladattavaksi PlayStation 3:n ja Xbox 360:n kauppapaikoille 11. päivä kesäkuuta.


Injustice: Gods Among Us
on marssittanut aiemmin taisteluareenalle DC-universumin sankareita, mutta nyt pakan sekoittaa Mortal Kombateista tuttu Scorpion.
Jaakko Herranen
Uutinen

Suomen suosituimmat pelit viikolla 22

Suomen virallisen FIGMA-pelilistan perusteella kesähelteisiin on haettu viilennystä myös virtuaalijäiltä, sillä NHL 13 otti taas ykköspaikan reilun parin kuukauden tauon jälkeen.

Codemastersin GRID 2 -kaahailun vauhti riitti ensimmäisellä viikolla neljänteen paikkaan ja muutoin listalla jatkettiin tutussa seurassa.

FIGMA-LISTA VIIKKO 22 / 2013
Oliver
Uutinen

Kiefer Sutherland on uusi Snake

Konami paljasti juuri päättyneessä tiedotustilaisuudessaan odotetun tiedon David Hayterin korvaajasta tulevassa Metal Gear Solid V: The Phantom Pain -pelissä.
Jaakko Herranen
Uutinen

Lightning palaa vasta ensi vuonna

Square Enix päättää Lightningin trilogian nurinkurisesti nimetyllä Lightning Returns: Final Fantasy 13 -pelillä. Pelin oletettiin ilmestyvän kuluvan vuoden loppupuolella, mutta viimeisimpien tietojen mukaan Lightningin paluu viivästyy ensi vuoden puolelle.
Jaakko Herranen
Uutinen

Diablo 3:lle julkaisupäivä – myös Xbox 360:lle

Noin vuosi sitten PC:lle julkaistu Diablo 3 kääntyy myös konsoleille. Aiemmin pelin tiedettiin saapuvan Sonyn konsoleille, nyt mukaan kerhoon liittyy myös Xbox 360.

Vaikka Diablo 3 saikin kovin kaksijakoisia arvioita pelaajilta PC-puolella, ottanevat konsolipelaajat tämän roolipelieepoksen pääsääntöisesti mielellään vastaan. Konsoliversio lienee päällisin puolin PC:ltä tuttu, mutta ainakin ohjausta on muokattu paremmin padi-pelaajien kätösiin sopivaksi.
Jaakko Herranen
Uutinen

Eternal Darknessin seuraajan Kickstarter-kampanja jäihin, ainakin toistaiseksi

Wii U:lle kaavaillun Shadow of Eternals -kauhunimikkeen joukkorahoituskampanja on pistetty tauolle, ainakin väliaikaisesti. Syy tähän toimenpiteeseen ei kuitenkaan ole kampanjoinnin saama nihkeä vastaanotto, vaan perustelu on pikemminkin päinvastainen.

GameCube-helmi Eternal Darknessin henkinen jatko-osa on saanut innostuneen vastaanoton. ”Olemme saaneet Kickstarter-kampanjamme aloittamisen jälkeen enemmän tukea yhteisöltämme kuin mitä ikinä toivoimme.” kertoo pelistudion sivustolle ladattu tiedote.
Petri Kataja
Uutinen

PlayStation Storen uutuudet tällä viikolla

Tällä viikolla PlayStation Storeen tulee tarjolle PS3:lle Capcomin actionpläjäys Remember Me. Aikaisemmin PS3:lle julkaistusta Limbosta pääsevät nauttimaan nyt myös PS Vitan omistajat. Limbo tulee Storeen Cross-Buy-pelinä, joten aikaisemmin pelin PS3:lle hankkineet voivat ladata sen ilmaiseksi Vitalle.
Teemu Hakola
Uutinen

Harvest Moon jatkaa kyntämistä

Jonkinasteisessa kulttimaineessa kylpevän Harvest Moon -sarjan viimeisin osa julkaistiin Japanissa ja Amerikassa jo viime vuoden aikana. Eurooppalaisten maajussien harmiksi peliä on saatu odottaa vanhalle mantereelle siitä saakka. Nyt Nintendo vahvistaa Harvest Moonin uuden alun saapuvan myös Eurooppaan.
Jaakko Herranen
Uutinen

Doodle Jump saapuu Live Arcadeen

Mobiilialustoilla jo pidemmän aikaa menestystä niittänyt Doodle Jump saapuu kesän aikana Xbox Live Arcadeen hieman normaalia halvemman hintalapun kera.

Xbox 360 -käännöksen myötä Doodle Jump on saanut kontolleen Kinect-ohjauksen. Mukana on myös kolme uutta maailmaa, uusia pomoja sekä voimia. Mukana on luonnollisesti myös Live Arcade -peleille ominaiset saavutukset.
Jaakko Herranen
Uutinen

Ensimmäinen Fable uudelleenkäsittelyyn? (päivitetty)

Fable-pelisarjan luonut Lionhead kiusoittelee sosiaalisessa mediassa lyhyellä videolla pelisarjan ensimmäisen osan HD-uudelleenjulkaisusta. Vuonna 2004 ilmestynyt roolipeli oli yksi ensimmäisen Xboxin nimekkäistä peleistä ja julkaistiin myöhemmin myös PC:lle lisäsisällön kera.
Niko Martiskainen
Podcast

KonsoliFIN Podcast 115: Mika Häkkisen saunakaveri

Jyrin viettäessä pelikieltoa Xbox Onen sopimattomasta solvaamisesta on tahtipuikko annettu viikon ajaksi Waluigille. Yhdessä FelisLeon, maagisetin sekä debyyttinsä tekevän Jaakkimon kanssa poijaat pohtivat sarjakuvasankarien siirtymistä videopeliksi. Sitä ennen ehätetään kuitenkin tehdä Tyyriksestä kokkelia, marssia Gran Sorenin jylhissä maisemissa sekä ihmetellä pelimaailman tuoreimpia uutistapahtumia.
Uutinen

Kuminkäry peitti zombit brittilistalla

Codemastersin GRID 2 -kaahailu kaasutti suoraan Chart-Trackin kokoaman brittilistan kärkeen ja viime viikon ykkönen, Resident Evil: Revelations, putosi viidenneksi.

Viikon toinen uutuus oli Insomniac Gamesin EA:lle kehittämä FUSE-tiimiräiskintä, mutta ensimmäisen viikon sijoitus oli vähemmän mairitteleva 37.

Pelilista kaikki versiot yhteenlaskettuna viikko 22:
Oliver
Uutinen

KonsoliFIN viikkokatsaus 22/2013

Tämänkertaisissa arvosteluissa kolutaan Kirkwallin pimeitä kujia ja pimeääkin pimeämpiä metrotunneleita. Podcastissakin lähestytään pimeyden ydintä, kun megakorporaatiot pilaavat pelaamisen multimediasaastalla sekä koirilla.

Arvostelut:

Dishonored: The Knife of Dunwall (DLC) - Kastlesta kuoriutui mestarisalamurhaaja.

hforad
Uutinen

Arvostelussa Dishonoredin lisäpaketti The Knife of Dunwall

Viime vuonna ilmestynyt Dishonored sai ylistävän vastaanoton, eikä syyttä. Hiipimisgenren uusin tulokas säväytti hyvällä tarinallaan, mukavalla pelattavuudellaan sekä mainiolla tunnelmallaan, jossa pääosan ryösti kauniisti loihdittu utopistinen Dunwallin kaupunki.

Paluu Dunwallin kaduille tapahtuu nyt päätarinan pahiksen Daudin silmin. Lue mitä Dishonoredia hehkuttanut Kastle on mieltä ladattavasta lisäpaketista.
Esa Linna
Uutinen

Neljäs monsterinmetsästys ulottuu tropiikista jäiseen vuoristoon

3DS-käsikonsolille saapuva Monster Hunter 4 sisältää monenmuotoisia ympäristöjä, ainakin mikäli nimikkeen uusimmasta trailerista voi mitään johtopäätöksiä vetää. Liikkuva kuva esittelee myös uusia talonkokoisia hirmuja, joiden kimppuun päästään ainakin Japanissa vielä tämän vuoden aikana.

Nelososassa pelaajan luoma metsästäjä pääsee matkustamaan eri tukikohtina toimivien sijaintien välillä karavaanin mukana, joten tällä kertaa ystävällismielisiä kyliä on luvassa aiempaa enemmän.
Petri Kataja
Uutinen

The Last of Usin demo ladattavaksi tänään

Tänään, tarkalleen kello 20.00, avautuu The Last of Usin demo pelattavaksi. Demoa pääsevät koittamaan kaikki God of War: Ascension -pelin omistajat.

The Last of Us -demo tarjoaa pelattavaksi kaksi eri kohtausta, jotka sisältävät pelityyliltään toisistaan poikkeavaa pelattavaa. Demossa ei ole kovin suuria tarinapaljastuksia, vaan se esittelee yhden uuden henkilön sekä valottaa hieman pelin päähenkilöiden Joelin ja Ellien motivaatioita.
Teemu Hakola
Uutinen

Arvostelussa Metro: Last Light

Ukrainalaisen 4A Gamesin Metro: Last Light ehti viivästellä useampaan otteeseen nyt jo edesmenneen THQ:n talousvaikeuksien kourissa. Ydintuhon jälkeiseen Moskovaan sijoittuva räiskintä sai lopulta uuden kodin Deep Silveriltä ja ehti vielä kesän kynnyksellä kauppojen hyllyille.
Tero Lepistö
Uutinen

EA ryhtyi toimiin verkkokoodien poistamiseksi

Monien mielestä suuri ja paha Electronic Arts kertoi vastikään muuttavansa linjaustaan itse kehittämiensä verkkopelikoodien suhteen. EA kertoi, että yksikään tuleva peli ei tule sisältämään niin sanottua online-passia, mutta nyt aktiivisiin toimiin on ryhdytty myös vanhempien pelien suhteen.
Jaakko Herranen