Uutinen

Beyond: Two Soulsin tv-spotti esittelee pelin päähenkilön

Sony julkaisi televisiomainoksen Quantic Dreamin psykologisen trillerin aineksia sisältävästä Beyond: Two Souls -seikkailupelistä. Mainoksessa esitellään pelin päähenkilö Jodie Holmes, jolle kasvonsa ja äänensä antaa Hollywood-elokuvista tuttu näyttelijä Ellen Page. Peli kertoo Jodien tarinan viidentoista vuoden ajalta alkaen kahdeksan vuoden iästä.

Beyond: Two Souls julkaistaan yksinoikeudella PlayStation 3:lle lokakuun 9. päivä.
Teemu Hakola
Uutinen

Videolla esitellään uusien Pokémonien stailausta

Nintendolife tarjoilee taskuhirviöiden faneille ensisilmäyksen uusimpiin Pokémon-peleihin. Suurimmalta osin video esittelee vain monstereiden ulkonäköä. Turkin väritys luonnollisesti muuttuu niiden kasvaessa seuraavalle kasvuasteelle, ja osaa olioista on mahdollista stailata eri näköisiksi. Hirviöiden ulkoasu vaihtelee myös sukupuolen mukaan.

Pokémon X & Y ilmestyvät lokakuun 12. päivä Nintendo 3DS:lle.
daniela
Uutinen

Arvostelussa Killer is Dead

Pelialan omalaatuisimpiin tekijöihin lukeutuva Goichi "Suda51" Suda on ollut ohjaamassa sarjamurhaajaan keskittyvää Killer is Deadia. Onnistuuko Mondon seikkailu nousemaan yhtä aikaa ihastuttaneita ja vihastuttaneita No More Heroesia, Lollipop Chainsaw'ta sekä muita japanilaishörhön tuotoksia paremmaksi tuotokseksi, sen voit lukea FelisLeon kirjoittamasta arvostelusta.
Markus Mesiä
Uutinen

Arvostelussa NHL 14

Tarjoaako jääkiekkopelisarjan uusin vuosipäivitys maata mullistavia uudistuksia? Onko pelissä hyvät "myllyt"? Muun muassa näihin kysymyksiin saa vastauksen lukemalla Waluigin NHL 14 -arvostelun täältä.
Teemu Hakola
Uutinen

Saints Row IV jo kuukauden brittiykkösenä

Chart-Trackin kokoaman brittilistan kärjessä on liidellyt jo kuukauden Saints Row IV. Uutuuksista lähimmäksi huippua pääsi toisen sijan Kingdom Hearts HD 1.5 Remix.

Muista julkaisuista NHL 14 ylsi sijalle 11 ja peräti kahdeksan MGS-peliä yhdistävä Metal Gear Solid: The Legacy Collection sijalle 24. PS3:n Puppeteer jäi vaatimattomasti sijalle 40.
Oliver
Arvostelu

NHL 14

"One more year", totesivat Teemu Selänne ja EA Sports.
Markus Mesiä
Uutinen

Arvostelussa Diablo III

Yksi maailman tunnetuimman pelisarjan kolmas osa ansaitsee KonsoliFINin toimesta myös toisen arvion. Tällä kertaa vuorossa on PlayStation 3 -versio, ja tuomion antajana toimii Healtti. Diablo III:n arvostelu löytyy täältä.
Teemu Hakola
Uutinen

Battlefield 4:n next-gen-päivitys alkaen 9,99 euroa

DICE julkisti elokuussa tiedon, että PlayStation 3 tai Xbox 360 -version Battlefield 4:sta voi päivittää seuraavan sukupolven versioon. Nyt toimenpiteen hinnoittelu on paljastettu, päivityksen hinta on alkaen 9,99 euroa.

Merkittyihin kopioihin Battlefield 4 -pelistä PlayStation 3:lle on laitettu lipuke, johon on painettu päivitykseen oikeuttava uniikki koodi. 28.3.2014 asti voimassa olevalla koodilla voi ladata PlayStation Storesta digitaalisen version pelistä PlayStation 4:lle hintaan 9,99 euroa.
Harri Hartikainen
Uutinen

Arvostelussa Lost Planet 3

Perjantain kunniaksi KonsoliFIN tarjoaa arvostelun Lost Planet 3:n PS3-versiosta. FelisLeon kirjoittama arvostelu valottaa, oliko pelisarjan kehittäjän roolin siirtyminen Capcomilta Spark Unlimitedin käsiin oikea ratkaisu. Tämän toimintapelisarjan uusimman tulokkaan arvostelu on luettavissa täältä.
Teemu Hakola
Uutinen

Fable Anniversaryn julkaisu viivästyy

Fable Anniversary ei saavu kauppojen hyllyille aikataulun mukaisesti. Lionhead Studiosin kehittämä peli oli määrä julkaista loppuvuodesta, mutta julkaisu venyy näillä näkymin ensi vuoden puolelle helmikuuhun.
Teemu Hakola
Uutinen

Assassins Creed IV:n tekniikkapuoli esittelyssä

Videotulva Assassin's Creed IV: Black Flagin osalta ei ota loppuakseen. Tällä kertaa esittelyvuorossa ovat seikkailun tekniset ominaisuudet aina meren lainehtimisesta lähtien, joiden toimintaa avaa pelin apulaistuottaja Sylvain Trottier.

Assassin's Creed IV Black Flag ilmestyy Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle sekä Wii U:lle lokakuun viimeisenä päivänä. PlayStation 4-, Xbox One- ja PC-versioiden julkaisupäivät antavat yhä odotuttaa itseään.
Markus Mesiä
Uutinen

HD-päivitetystä Kingdom Heartsista julkaisutraileri

Epävirallisena epäonnen päivänä julkaistu Kingdom Hearts HD 1.5 ReMIX on saanut ilmestymisensä kunniaksi uuden trailerin. Walt Disneyn Youtube-kanavalle ladattu video esittelee lyhykäisyydessään teräväpiiropäivitetyssä versioissa esiintyviä hahmoja.

Kingdom Heart 1.5 ReMIX julkaistiin tänään PlayStation 3:lle.

Markus Mesiä
Uutinen

Suomen suosituimmat pelit viikolla 36

Viime vuonna PC:lle julkaistu Diablo III nousi taas Suomen virallisen FIGMA-pelilistan kärkeen, kun odotetut konsoliversiot saatiin vihdoin kauppoihin. Vastaavalla konseptilla Farming Simulator 2013 teki paluun toiselle sijalle.

Uutena suoraan kolmanneksi ylsi PC:n Total War: Rome II. Pelin kehittänyt Creative Assembly ei kertomansa mukaan suunnittele pelin tuomista nykyisille tai edes seuraaville konsoleille.
Oliver
Lukijan arvostelu

Assassin's Creed III

Mitä lähemmäs nykyaikaa Assassins Creedissä päästään, sen vähemmän siinä tuntuu olevan taikaa.

Se ei tietenkään ennen pelin antamista ollut ensimmäinen mielipide, mutta viidessä illassa läpi tahkonneena voin samaistua tuon ajan intiaanien ahdinkoon. Peli ei täytä millään osa-alueella edellisten Assassins Creedien taistelusaappaita ja edellisten osien hienot viilaukset loistavat poissaolollaan.

Lebe80
Uutinen

Microsoft osti Xbone.comin

Microsoftin seuraava pelikonsoli Xbox One on jo ennen julkaisuaan saanut erilaisia lempinimiä. Yksi niistä on internetin ihmeellisessä maailmassa keksitty Xbone. Microsoft reagoi kyseiseen nimeen hankkimalla oikeudet verkkotunnukseen Xbone.com.
Teemu Hakola
Uutinen

Uusi Lemmings tekeillä

Ensimmäisen kerran vuonna 1991 Amigalla päivänvalon nähnyt Lemmings tulee taas. Tällä kertaa alustana toimii PS Vita. Vitalle julkaistava versio kantaa nimeä Lemmings Touch.

Lemmings-peleissä ohjataan sopuleita, jotka tallustelevat tyhminä eteenpäin vaaroista välittämättä. Sopuleille voi antaa erilaisia tehtäviä, jotka auttavat sopuliryhmää selviytymään kussakin kentässä olevaan turvapaikkaan.
Teemu Hakola
Uutinen

Prinsessa Peach mukana Super Smash Bros. -pelissä

Nintendo on julkistanut tiedon, että Prinsessa Peach nähdään kehitteillä olevassa Super Smash Bros. -pelissä. Hahmojen lukumäärä on julkistuksen jälkeen 15. Peli on tarkoitus julkaista vuoden 2014 aikana Wii U:lle ja 3DS:lle.

Tässä kaikki vahvistetut Super Smash Bros. -hahmot
Harri Hartikainen
Uutinen

Arvostelussa Diablo 3:n konsoli-inkarnaatio

Villi huhu kertoo, että PC-puolelta tutun Diablo 3:n konsoliversio pyyhkii isoveljellään lattiaa ja nousee monessa suhteessa alkuperäisen version yläpuolelle. Kuinka sujuu Diablon kolmas tuleminen Xbox 360:n padilla? Tuleeko ikävä PC:n puolelta tuttua huutokauppaa tai pakollista nettiyhteyttä?
Jaakko Herranen
Uutinen

Seuraava SoulCalibur kalisuttelee kadonneita miekkoja ainoastaan PlayStation 3:lla

Namco Bandai paljasti tänään taistelupelisarja SoulCaliburin seuraavan osan saapumisesta Eurooppaan. Lost Swords -lisänimellä julkaistava mätkintä ilmestyy ainoastaan PlayStation 3:lle.

SoulCalibur: Lost Swords vie pelisarjan free-to-playn ihmeelliseen maailmaan. Yksinpelikampanja sisältää tutuista hahmoista muun muassa Siegfriedin sekä Mitsurugin.
Markus Mesiä
Arvostelu

Diablo 3

Pirujen tappaminen ei ole konsolilla ollut koskaan näin hauskaa.
J. Pikkarainen
Uutinen

Call of Duty: Ghostsin yksinpeli uuden trailerin valokeilassa

Call of Duty: Ghostsin yksinpelistä on laitettu uusi traileri jakoon.

Yksinpelimoodin alkuun pistävät tapahtumat vievät videomuodossaan niin avaruuteen kuin myös eri kulkuneuvojen matkaan. Esimakustelussa on lisäksi tiukkoja räjähdyksiä sekä aiemmin puhuttanut pelaajan koirakumppani.

Call of Duty: Ghosts näkee päivänvalon Xbox 360:llä, PlayStation 3:lla ja Wii U:lla marraskuun 5. päivänä. Xbox One- ja PlayStation 4 -versiot puolestaan saapuvat myyntiin marraskuun lopussa.
Petri Kataja
Podcast

KonsoliFIN Podcast 125: Kaamea kankku(nen)

Pelielokuvia tai pelejä sivuavia elokuvia on ajan saatossa tehtailtu kymmenittäin. Tuotokset ovat olleet lähes poikkeuksetta kammottavia. Urhea nelikko käy kuitenkin ryönäkasan kimppuun erotellen leffat huonoihin ja vähemmän huonoihin. FelisLeo joutuu jälleen paitsioon hehkuttaessaan Mortal Kombatia ja Prince of Persiaa, kun taas Pikkarainen lataa täyslaidallisen ”sitä itseään” House of The Deadin ja Doomin päälle.
Uutinen

3DS:n Inazuma Eleven 3 nostattaa futiskuumetta uudella trailerilla

Nintendo 3DS:lle syyskuun 27. päivä julkaistavat Inazuma Eleven 3: Lightning Bolt ja Inazuma Eleven 3: Bomb Blast esittelevät tuoreella trailerilla jalkapallon uusia tuulia.

Maajoukkuetoimintaan keskittyvän juonikyhäelmän lisäksi tarjolla on kolmatta tuhatta eri hahmoa, useita eri jalkapallopyhättöjä sekä sarjassa debytoivat erikoisliikeet. Level 5:n kehittämä sarja on saavuttanut etenkin Japanissa suuren suosion yhdistämällä roolipelielementit kuningas jalkapalloon.
Markus Mesiä
Uutinen

Assassiinien eri ympäristöt ja uudet tuulet pelintekijöiden jutusteltavana

Assassin's Creed IV: Black Flagin hypejuna puksuttaa eteenpäin niin kovaa vauhtia, että sen tavaravaunusta tipahtelee uutta videomateriaalia katseltavaksi jatkuvalla syötöllä. Uudella videoklipillä pelintekijät jutustelevat seikkailun uusista ominaisuuksista pelikuvan saattelemana.

Alta löytyvässä klipissä tutkailtavana ovat muun muassa plantaasit, viidakot, Havannan kaupunki ja meritaistelut.
Petri Kataja
Uutinen

Final Fantasy XIV:n PlayStation 4 -versio betaan helmikuussa

Verkkomoninpeli Final Fantasy XIV: A Realm Rebornin PlayStation 4 -versiosta on kerrottu Square Enixin toimesta uusia tietoja.

Parhaillaan kehityksessä oleva seuraavan sukupolven painos aukeaa betatestiä varten ensi vuoden helmikuun 22. päivä. Samalla aukeaa mahdollisuus siirtää PlayStation 3 -versiossa luotu hahmo ilmaiseksi uutuuskonsolin julkaisuun. Samaan syssyyn Square Enix paljasti, että sukupolvenvaihdos ei vaadi pelin uudelleenostoa.
Markus Mesiä
Uutinen

Farminhoitoa ja luolastoseikkailua yhdistävä pelisarja palaa Eurooppaan

Maatilan pyörittämistä ja hirviömetsästyksellä varustettua seikkailua sekoitteleva 3DS-peli Rune Factory 4 saapuu Eurooppaan.

Zen United -studion Geraint Evans vahvistaa roolipelin eurokäännöksen olevan tuloillaan studion toimesta, mutta virallinen julkistus on firman johtomiehen mukaan tulossa vasta myöhemmin. Koska virallinen sana on vielä sanomatta, ei pelille ole kertoa vielä julkaisuaikataulua.
Petri Kataja
Uutinen

Saints Row IV kolmatta viikkoa brittiykkösenä

Saints Row IV vietti kolmannen viikon Chart-Trackin kokoaman brittilistan kärjessä. Uusista haastajista lähimmäksi pääsivät toisen sijan Total War: Rome II sekä kolmanneksi yltänyt Diablo III, joka nyt julkaistiin Xbox 360:lle ja PS3:lle.
Oliver